Ajattelin jakaa ajatuksiani saatekirjeestä niille blogin lukijoille, joille asia on ajankohtainen tai joita se muusta syystä kiinnostaa.
Saatekirje on eräänlainen pikaesittely käsikirjoitukseen tarttuneelle kustannustoimittajalle tai esiarvioijalle. Pikaesittely siksi, että sen ei soisi olevan juuri yhtä A4 -kokoista liuskaa pidempi. Miksi näin? Koska ammattitaitoinen kustannustoimittaja näkee itse käsikirjoituksesta muutaman sivun lukemalla, onko siinä mahdollisuuksia. Ja, kuten on käynyt ilmi jo aiemmin, heillä on enemmän luettavaa kuin siihen on aikaa. On varmasti kustannustoimittajia, jotka eivät lue saatekirjeitä lainkaan tai vilkaisevat vain henkilötiedot.
Olen lukenut ohjeita, joissa kehotetaan laatimaan saatekirje hieman ansioluettelon tapaan. Joskus myös opastetaan laittamaan siihen omia ehdotuksia markkinointisuunnitelmasta ja kohdelukijaryhmästä. En osaa sanoa onko mikään näistä oikein tai väärin, sillä luulen, että kustannustoimittajilla voi olla henkilökohtaisia mieltymyksiä siitä, minkälaisia saatekirjeitä he mieluiten lukevat -- jos lukevat.
Mitä saatekirjeeseen sitten laitetaan?
Omaani kirjoitin muistaakseni henkilötiedot (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite, ikä ja ammatti), lyhyen, muutaman rivin pituisen esittelyn siitä, mistä "Mifongin perintö" kertoo ja kenelle se on suunnattu; maininnan että kyseessä on trilogia ja että käsikirjoitus on hiottu Kohti Mestaruutta -kurssilla. En muuta.
Minulla ei ole tietoa, lukiko kustannustoimittaja saatekirjeen etukäteen vai vasta jälkikäteen henkilötietojen vuoksi. Tai lukiko ollenkaan. Mutta saatekirjeen merkitystä en lähtisi painottamaan liikaa -- joskin sillä erotuksella, että se ei saa olla liian pitkä ja puuduttava. Jos ensin jaarittelee elämäkertansa ja sitten yksityiskohtaisen synopsiksen, voi saatteen lukija ajatella, että jaahas, mitäs tässä enää käsikirjoitusta lukemaan, tarinahan on selvillä, tai: onpas harvinaisen tylsä/kompleksinen/ elämä kirjoittajalla, en minä ainakaan tuollaisen kanssa halua töitä tehdä. Tarkoitus on kuitenkin houkuttaa kustannustoimittaja avaamaan käsikirjoitus ja lukemaan se, eikö totta? Saatekirje kertoo paitsi käsikirjoituksesta, myös sen kirjoittajasta.
Jos on epävarma mitä saatekirjeeseen pistää, on vähempi parempi. Anna käsikirjoituksen puhua puolestaan. Tiedän ainakin yhden kirjailijan, joka laittoi käsikirjoitukselle saatteeksi vain sähköpostiosoitteensa. Ja käsikirjoitus kustannettiin.
Heh heh, tämäkin postaus olisi minun varmaan kannattanut lukea ENNEN kuin rupesin lähettelemään nnovellin pituutta läheneviä saatekirjeitä maailmalle... lörppö, mikä lörppö :)
VastaaPoistaAsian vierestä: ilmeisesti sinulta pyydettiin käsiksestä muokattua versiota sen ensimmäisen jälkeen? Vai ymmärsinkö oikein? Jos, niin kauanko sinulla kesti, että sait muokattua käsiksestä k-toimittajan tyydyttävän version?
Tv. Utelias Ulpu, joka ymmärtää kyllä, jos et halua myöskään kertoa liikoja yksityiskohtia kustannusprosessista ;)
Vera A, kysellä saa! :) En sitten missään tapauksessa yritä esittää asiantuntijaa (vaikka sen varmaan voi päätellä jo tuosta blogin otsikosta, että kirjailijanura ei ole vielä kovin pitkällä), mutta omakohtaisen kokemuksen voin jakaa ja toivoa, että siitä on hyötyä jollekin.
VastaaPoistaKäsiksessäni oli aika vähän korjattavaa, mikä johtui pitkälti siitä, että Oriveden opiston kurssilla se oli viilattu viimeisen päälle. Mutta epäilenpä, että useimmissa käsikirjoituksissa löytyy aina jotain korjattavaa sen ensimmäisen kustannustoimittajalle lähetetyn version jälkeen. (Mahdollisesti jotkut konkarikirjailijat menevät puhtain paperein ekalla versiolla läpi, ken tietää?)
Mifongin perinnössä jouduin tarttumaan vielä muutamiin lauseisiin, joissa oli käänteinen sanajärjestys, maailmaan sopimaton sana (vrt. hotelli/majatalo) tai tarkennusta vaativa kohta. Ei mitään sen isompaa, joten kävin käsiksen läpi intensiivisen viikonlopun aikana.
Oih, kateus nostaa päätään tuon Oriveden kurssin suhteen, olen seurannut sitä Minna-Kristiinankin blogin kautta: kuinka upea tilaisuus kirjoittajalle jakaa intohimonsa sekä muiden samanhenkisten että vielä opettajien kanssa :)
VastaaPoistaJa varmasti hyödyllinen myös tuon pilkuviilauksen suhteen: kirjoitin itse tarinan parissa kuukaudessa, mutta tähän pilkun viilaukseen on kulunut paljon kauemmin kuin kuvittelen. Joskus tuntuu, ettei käsiksestä tule lopullista versiota ikinä, voisin keksiä uusia elementejä vaikka joka päivä ja samalla rytmillä poistaa jotain vanhoja :)
Ja uuh, kuulostaa kyllä aika minimalistisilta korjauksilta nuo, jotka olet joutunut tekemään ;) Itse vaihtelin sanajärjestyksiä jo muutama kuukausi sitten, kun pari ihanaa koelukijaa jaksoi etsiskellä niitä minulle, joka autuaasti sokeudun noille jutuille :)
Arvostelupalveluiden arvostelijoiden mukaan kielessä ei viilaamista sen kummemmin ollutkaan (onhan se edes jotain...), sen sijaan rakennetta ja asioiden esittämisjärjestystä olen joutunut miettimään useampaan kertaan. Tein nyt rakennetta koskevat muokkaukset aika kivuttomasti parissa päivässä, mutta sehän ei tarkoita, että teksti olisi siltikään vielä valmis... Toisaalta vasta nyt ymmärrän, miksi jotkut kirjailijat pitävät koko kirjoitusprosessin parhaana osana nimenomaan muokkausta, itse kun olen nauttinut eniten raakaversion kirjoittamisesta ja flow:sta. Mutta tällä kertaa, kun korjausten taustalla olivat oikean kustannustoimittajan huomiot, oli korjaaminen jostain syystä mielekkäämpää. Lieneekö motivaatioon liittyvä juttu? Vai olenko huomaamattani kypsynyt kirjoittajana viime kuukausien ajan?
Sorry, rönsyilee taas ihan sivuladuille nämä kommenttini... :D Ihanaa, että pidät blogia ja jaat vertaistukea ihan tuntemattomillekin <3
Pitänee iteki muotoilla saatekirjeet vähän tarkemmin XD mulla oli varmaa 6 riviä esittelyä omasta itsestäni ja sit puol sivua tarinan juonesta. Kööh. En sit tiedä vaikuttiko se niin kamalasti niihin hylsyihin joita sain.
VastaaPoistaMulla meni nykysen kässärin kirjottamiseen 9 kk, mutta oon nyt muokkaillu ja kirjotellu uusiks joitain kohtia melkei kaks vuotta XD hidasta, hidasta. Mut kyl se vielä jonnekin hyväksytään!
Vera A, motivaatio löytyy kummasti etenkin sitten, kun itse näkee että ehdotetut muutokset tekevät hyvää käsikirjoitukselle. Se, että joku asiansa osaava lukee käsiksen ja uskoo siihen niin paljon, että antaa muutosehdotuksia tai huomauttaa kömmähdyksistä, tuntuu siltä kuin saisi valoa pimeään metsään. Miten voisi motivaatiota ollakaan siinä vaiheessa, kun käsikirjoitus tuntuu tuolta pimeältä metsältä, jossa vain harhailee ja pelkää, että epähuomiossa kaataa väärän puun tai lähtee väärälle polulle?
VastaaPoistaKiehtovaa kirjoittamisessa on myös se, kuinka työvaiheet ja niihin liittyvät tunnetilat pikkuhiljaa tulevat tutuiksi. Vertaistuki, jota olen kursseilla saanut, on ollut korvaamatonta. Olen iloinen, jos voin jakaa siitä murusenkin täällä! Kiitos sanoistasi. :)
Anrica, sitkeyttä vaaditaan! Olen myllännyt omaa käsistäni niin monta kertaa, että olen seonnut laskuissa. Muistan, että jossain vaiheessa lopetin laittamasta versionumeroa tiedoston perään, kun niitä alkoi kertyä niin paljon... Mutta työ tekijäänsä opettaa, kuten sanotaan. Ne virheet, joita teki esikoiskässärin kanssa, eivät vaivanneet enää toisessa. Tsemppiä ja kirjoittamisen iloa!
Henna Helmi Heinonen ainakin kertoili aikanaan, että uskoi saatekirjeellään olleen suurikin vaikutus siihen, että kustantaja innostui. Henna korjatkoon jo puhun höpöjä!
VastaaPoistaMutta joo, itselläni oli sellainen muutaman kappaleen pituinen höpötys, jossa oli vain perustiedot, hieman markkinointia ja sitten lauseen kahden tiivistys kirjasta.
Tuskin tässäkään mitään yhtä totuutta on, mutta itse uskon vahvasti siihen, että lyhyt ja ytimekäs on paras saate. Itse kässäri on se, jonka täytyy puhutella.
VastaaPoistaKustannustoimittajat saavat käsiksiä satoja ja jokaisessa niissä on luultavasti jonkinlainen saate. Jos olisin itse kustis, niin aloittisin siitä, että ensin lukisin käsiksestä alun, ottaisin palan jostakin keskeltä ja sitten vielä loppu. Jos teksti vaikuttaisi lupaavalta, niin vasta sen jälkeen lukisin saatteen ja siirtäisin käsiksen siihen pinoon, jossa olevat tekstit lukisin alusta loppuun.
Tuollainen toiminta vaikuttaisi järkevältä meikäläisen silmiin, mutta tiedä sitten, miten ammattilaiset toimivat. Voihan olla, että hyvin kirjoitettu ja erottuva saate hyppää silmille ja antaa olettaa, että myös käsis on korkealaatuinen. Tai sitten saatekirjeessä paljastunut persoona on niin mielenkiintoinen, että se jyrää tekstin ohitse. Outsh. Sepä vasta olisikin paha juttu...
Anne, tuo oli mielenkiintoinen uutinen! Voisiko olla niin, että kustantamon koosta ja resursseista riippuen saatekirjeen sisältö voi saada erilaisia painotuksia? Esimerkiksi kahden yhtä hyvän käsikirjoituksen kilpaillessa samasta kustannusohjelmapaikasta voiton vie se, jonka kirjoittaja on miettinyt markkinointia ja tulevia kirjoja etukäteen ja mainitsee siitä saatekirjeessä?
VastaaPoistaMinna Kristiina, tähän tapaan minäkin sitä järkeilin, kun tein mielikuvitusmatkan kustannustoimittajan rooliin. Voisin kuvitella, että saatekirjeen paljastamalla persoonalla voi olla merkitystä vain, jos kyseessä on julkisuuden henkilö.
Luojan kiitos joku kertoi ennen kirjeen kirjoittamista, että sen pitää olla lyhyt. Itsehän olin jo väsäämässä toista romaania romaanikäsiksestäni.
VastaaPoista