Rusakonpoikasia

Jatkan pohdintoja toisten kirjoittavien ihmisten tai muuten kirjalliseen alaan liittyvien ihmisten mahdollisesta vaikutuksesta kirjoittamiseen. Aiemmin kerroin omia kokemuksiani kursseista ja palautteen hyödyllisyydestä. Nyt tutkailen asian toista puolta.

Palaute, jota kirjoittaja saa, ei aina ole kehittävää. Joskus se voi hyydyttää luovuuden, sekoittaa ajatukset tai saada kirjoittajan epäilyksen mustaan metsään. Joskus se halvaannuttaa koko kirjoitusprosessin ja aiheuttaa palautteen kohteena olleen tekstin hylkäämisen.

Minulla ei ole asiasta laajaa kokemusta, mutta tämän tiedän omakohtaisesti: liian keskeneräisen tekstin altistaminen arvostelulle on tuhoisaa. Vertaisin sitä siihen, että rusakkoemo hylkää poikasensa, jos siihen on tarttunut ihmisen haju. Tämähän on mitä ikävin seuraus teosta, johon syyllistytään puhtain ja viattomin mielin: söpö rusakonpoikanen vaikuttaa hylätyltä, on peloton ja niin suloinen, että se on aivan pakko nostaa syliin; sitä pitää auttaa ja turvata.

Myös käsikirjoitus on avuton ja peloton keskeneräisyyden tilassaan. Avuton siksi, että kirjoittaja päättää sen asioista; peloton siksi, että se on vasta nupullaan eikä tiedä, mikä tulevaisuudessa vaanii. Käsikirjoitus on vaiheessa, jossa sen pitäisi saada antaa kehittyä vasta kirjoittajan mielessä, kypsyä hiljaisella tulella ja löytää omat ankkurinsa. Henkilö, joka saa tällaisen keskeneräisen käsikirjoituksen luettavakseen ei välttämättä tunnista sen nuppuvaihetta eikä osaa olla tartuttamatta hajuaan siihen. On kirjoittajan vastuulla antaa käsikirjoitus palautteen antajalle oikeassa kypsyysvaiheessa.

Minulle on esimerkiksi käynyt niin, että olen tyrkännyt idean, kertomuksen tai novellin alun liian nopeasti jonkun toisen silmien alle. Lopputulos: palautteen laadusta huolimatta olen aina menettänyt mielenkiintoni tekstiin tai ideaan. Luulen, että kyse on jännitteestä; tekstin ja sen luojan välisestä napanuorasta. Alkuvaiheessa se on hento. Yksikin väärä liike katkaisee yhteyden.

Valitettavasti käsikirjoituksen kypsyysvaiheen ja tekstin ja kirjoittajan välisen tarpeeksi vahvan jännitteen oppii tunnistamaan vasta yrityksen ja erehdyksen kautta.

***

Toisen ihmisen -- etenkin sellaisen jonka kokemukseen ja taitoihin luottaa -- mielipide saattaa ohjata yllättävänkin vahvasti alkutaipaleellaan olevan kirjoittajan ajatuksia ja suhdetta omaan tekstiin. Kyseessä voi olla peruskoulun tai lukion opettaja, kirjoittajakurssin vetäjä, voimakasmielipiteinen sukulainen, arvostelupalvelun palautteen antaja, kirjoittava kurssitoveri tai kriitikko. Pahimmillaan murskapalaute tulee taholta, jolla on arvovaltaa: kirjailijalta, kustannusväeltä, kriitikolta. Esimerkiksi Laila Hirvisaari on kertonut, että asiaton negatiivinen palaute "sinusta ei koskaan tule kirjailijaa" sai hänet hyllyttämään kirjailijahaaveensa kuudeksitoista vuodeksi! Ja tämä palaute tuli arvostelupalvelulta.

Etenkin nuorella aikuisten huolettomat heitot saattavat upota syvälle nahkoihin ja jäädä sinne mätimään kuin huomaamatta. Kaikenlaiset perusteettomat kiellot ja uskomukset ovat nuoren kirjoittajan tiellä; niistä puhdistuu joko pikku hiljaa tai kertarysäyksellä. Joku opettaja tuhahtaa fantasiatarinoille, jollain voi olla ääretön vastenmielisyys yhtä sanaa kohtaa (esimerkiksi ruveta-verbi, joka korjataan jokaiseen tekstiin alkaa-verbillä). Mieltymyksiä ja mielipiteitä riittää joka sormelle ja vähän varpaillekin.

Mistä kirjoittaja sitten tunnistaa, milloin palaute on otettava tosissaan ja milloin ei? Ainakin näitä seikkoja kannattaa pohtia ennen kuin kaivautuu poteroonsa pillittämään:

- onko palautteen antajalla mahdollisia taustamotiiveja negatiivisen palautteen antamiseen? (kilpailija, kateellinen, ei pidä tyylistä, ei tunne lajityyppiä)
- kohdistuuko palaute tekstiin vai sen kirjoittajaan? (yllättävän usein kritisoija ei pysty erottamaan näitä toisistaan)

Jos ei itse kykene objektiiviseen arvioon tilanteesta, kannattaa kysyä toista mielipidettä joltakulta, jonka selväjärkisyyteen luottaa.

***

Tosiasia on, että kaikkia ei voi miellyttää. Kaikki eivät tule pitämään siitä, mitä kirjoittaja on luonut ja hionut mahdollisesti vuosikausia. Yhteen ainoaan ulkopuoliseen mielipiteeseen ei kannata takertua. On oltava tinkimätön ja lannistumaton, jos oma idea tai toteutustapa tuntuvat oikeilta. Kunnianhimoiselle kirjoittajalle on äärimmäisen tärkeää uskoa itseensä, mutta pitää silti avoin mieli.

Paksu nahka vahvistunee vääjäämättä mitä pidemmälle kirjailijan taipaleella kulkee.

Onko teillä muilla kirjoittavilla ollut palautteen tai toisten mielipiteiden aiheuttamia lukkoja?

(Huomio, te selaimenanne Internet Exploreria käyttävät! IE:llä lähetetyt kommentit saattavat kadota jonnekin mustaan aukkoon, joten muiden selainten käyttö säästää hermoja ja harmilta.)