Jatkan pohdintoja toisten kirjoittavien ihmisten tai muuten kirjalliseen alaan liittyvien ihmisten mahdollisesta vaikutuksesta kirjoittamiseen. Aiemmin kerroin omia kokemuksiani kursseista ja palautteen hyödyllisyydestä. Nyt tutkailen asian toista puolta.
Palaute, jota kirjoittaja saa, ei aina ole kehittävää. Joskus se voi hyydyttää luovuuden, sekoittaa ajatukset tai saada kirjoittajan epäilyksen mustaan metsään. Joskus se halvaannuttaa koko kirjoitusprosessin ja aiheuttaa palautteen kohteena olleen tekstin hylkäämisen.
Minulla ei ole asiasta laajaa kokemusta, mutta tämän tiedän omakohtaisesti: liian keskeneräisen tekstin altistaminen arvostelulle on tuhoisaa. Vertaisin sitä siihen, että rusakkoemo hylkää poikasensa, jos siihen on tarttunut ihmisen haju. Tämähän on mitä ikävin seuraus teosta, johon syyllistytään puhtain ja viattomin mielin: söpö rusakonpoikanen vaikuttaa hylätyltä, on peloton ja niin suloinen, että se on aivan pakko nostaa syliin; sitä pitää auttaa ja turvata.
Myös käsikirjoitus on avuton ja peloton keskeneräisyyden tilassaan. Avuton siksi, että kirjoittaja päättää sen asioista; peloton siksi, että se on vasta nupullaan eikä tiedä, mikä tulevaisuudessa vaanii. Käsikirjoitus on vaiheessa, jossa sen pitäisi saada antaa kehittyä vasta kirjoittajan mielessä, kypsyä hiljaisella tulella ja löytää omat ankkurinsa. Henkilö, joka saa tällaisen keskeneräisen käsikirjoituksen luettavakseen ei välttämättä tunnista sen nuppuvaihetta eikä osaa olla tartuttamatta hajuaan siihen. On kirjoittajan vastuulla antaa käsikirjoitus palautteen antajalle oikeassa kypsyysvaiheessa.
Minulle on esimerkiksi käynyt niin, että olen tyrkännyt idean, kertomuksen tai novellin alun liian nopeasti jonkun toisen silmien alle. Lopputulos: palautteen laadusta huolimatta olen aina menettänyt mielenkiintoni tekstiin tai ideaan. Luulen, että kyse on jännitteestä; tekstin ja sen luojan välisestä napanuorasta. Alkuvaiheessa se on hento. Yksikin väärä liike katkaisee yhteyden.
Valitettavasti käsikirjoituksen kypsyysvaiheen ja tekstin ja kirjoittajan välisen tarpeeksi vahvan jännitteen oppii tunnistamaan vasta yrityksen ja erehdyksen kautta.
***
Toisen ihmisen -- etenkin sellaisen jonka kokemukseen ja taitoihin luottaa -- mielipide saattaa ohjata yllättävänkin vahvasti alkutaipaleellaan olevan kirjoittajan ajatuksia ja suhdetta omaan tekstiin. Kyseessä voi olla peruskoulun tai lukion opettaja, kirjoittajakurssin vetäjä, voimakasmielipiteinen sukulainen, arvostelupalvelun palautteen antaja, kirjoittava kurssitoveri tai kriitikko. Pahimmillaan murskapalaute tulee taholta, jolla on arvovaltaa: kirjailijalta, kustannusväeltä, kriitikolta. Esimerkiksi Laila Hirvisaari on kertonut, että asiaton negatiivinen palaute "sinusta ei koskaan tule kirjailijaa" sai hänet hyllyttämään kirjailijahaaveensa kuudeksitoista vuodeksi! Ja tämä palaute tuli arvostelupalvelulta.
Etenkin nuorella aikuisten huolettomat heitot saattavat upota syvälle nahkoihin ja jäädä sinne mätimään kuin huomaamatta. Kaikenlaiset perusteettomat kiellot ja uskomukset ovat nuoren kirjoittajan tiellä; niistä puhdistuu joko pikku hiljaa tai kertarysäyksellä. Joku opettaja tuhahtaa fantasiatarinoille, jollain voi olla ääretön vastenmielisyys yhtä sanaa kohtaa (esimerkiksi ruveta-verbi, joka korjataan jokaiseen tekstiin alkaa-verbillä). Mieltymyksiä ja mielipiteitä riittää joka sormelle ja vähän varpaillekin.
Mistä kirjoittaja sitten tunnistaa, milloin palaute on otettava tosissaan ja milloin ei? Ainakin näitä seikkoja kannattaa pohtia ennen kuin kaivautuu poteroonsa pillittämään:
- onko palautteen antajalla mahdollisia taustamotiiveja negatiivisen palautteen antamiseen? (kilpailija, kateellinen, ei pidä tyylistä, ei tunne lajityyppiä)
- kohdistuuko palaute tekstiin vai sen kirjoittajaan? (yllättävän usein kritisoija ei pysty erottamaan näitä toisistaan)
Jos ei itse kykene objektiiviseen arvioon tilanteesta, kannattaa kysyä toista mielipidettä joltakulta, jonka selväjärkisyyteen luottaa.
***
Tosiasia on, että kaikkia ei voi miellyttää. Kaikki eivät tule pitämään siitä, mitä kirjoittaja on luonut ja hionut mahdollisesti vuosikausia. Yhteen ainoaan ulkopuoliseen mielipiteeseen ei kannata takertua. On oltava tinkimätön ja lannistumaton, jos oma idea tai toteutustapa tuntuvat oikeilta. Kunnianhimoiselle kirjoittajalle on äärimmäisen tärkeää uskoa itseensä, mutta pitää silti avoin mieli.
Paksu nahka vahvistunee vääjäämättä mitä pidemmälle kirjailijan taipaleella kulkee.
Onko teillä muilla kirjoittavilla ollut palautteen tai toisten mielipiteiden aiheuttamia lukkoja?
(Huomio, te selaimenanne Internet Exploreria käyttävät! IE:llä lähetetyt kommentit saattavat kadota jonnekin mustaan aukkoon, joten muiden selainten käyttö säästää hermoja ja harmilta.)
Lyhyesti kommentoin vain, että luotan negatiiviseen palautteeseen enemmän kuin positiiviseen. Tämä on ikävä juttu, mutta niin se vain on, jos saat 100 palautetta ja 2 niistä on huonoja, niin ne jäävät enemmän mieleen kuin ne 98 hyvää. Mutta onnekseni minulla on sellainen Rocky Balboa tyylinen asenne, ensin otetaan turpaan ja sitten lopussa noustaan ja pistetään k.o ;) Tai niin ainakin toivon.
VastaaPoistaHm... Minulla eräs negatiivinen palaute taisi loppujen lopuksi aiheuttaa lukon. Tai siis en kyennyt enää tekemään niitä muokkauksia, joita olin suunnitellut jo ennen tätä palautetta.
VastaaPoistaEnsin yritin ottaa palautteen todellakin rakentavana, mutta kun se lopulta sai sävyjä, jossa palautteen antaja kyseenalaisti kaiken muun siihen saakka saamani palautteen (siis positiivisen) taisin mennä lukkoon. Että ilmeisesti kaikki muut olivat vain mielistelleet, kun eivät olleet uskaltaneet suoraan sanoa mielipidettään?
Kirjoittajan itsetunto on kovin heikko, pakostakin. Koska jos k*si nousee päähän, ei ole tarpeeksi nöyrä parantaakseen tekstiä, ja silloin ei osaa enää pitää rimaa korkealla, kun kuvittelee suoltavansa priimaa jo ensimmäisessä versiossa.
Mutta palautteen antaminen on taito sekin. Joillakin ihmisillä on enemmän empaattisia kykyjä kuin toisilla, herkät kykenevät antamaan paremmin palautetta siksi, että tietävät miltä palautteen saaminen tuntuu.
On erilaisia tapoja ilmaista ihan sama asia. Hyvä ja taitava palautteen antaja saa kirjoittajan muokkaamaan tekstiään motivoituneena, taitamaton töksäyttelee asian niin, että kirjoittaja käpertyy itseensä eikä ota hyödyllisiäkään kommentteja enää vastaan.
Minulle on kaksi eri ihmistä sanonut aivan samasta asiasta. Toinen sanoi sen töksähtäen, toinen kivasti. Töksähtäjän kommenttia en halunnut edes miettiä, mutta kun sama asia ilmaistiin kivasti, näin ongelman itsekin ja korjasin sen vieläpä helpostikin.
Tämä ei liity edes pelkkään kirjoittamiseen, vaan mihin tahansa vuorovaikutukseen, jossa annetaan palautetta toisen tekemisistä, olipa työyhteisö mikä tahansa. Empaattiset, psykologisesti lahjakkaat ihmiset saavat sanomansa perille vähemmällä vastustuksella kuin töksäyttelijät, jotka eivät vaivaudu miettimään vastaanottajan tunteita.
Jotkut Steve Jobsin kaltaiset ihmiset pitävät itseään normaalin kanssakäymisen sääntöjen yläpuolella. Hänkään ei kuulemma miettinyt muiden tunteita vaan töksäytteli mielipiteensä "rehellisyyden" nimissä. Applen menestys on kiistaton. Mutta mitä hän olisikaan saanut aikaan, jos olisi kyennyt ilmaisemaan ajatuksensa positiivisemmin? Ilman, että niiden vastaanottaja joutui kuluttamaan henkistä energiaa luontaisen vastustusreaktion purkamiseen?
Mielenkiintoinen aloitus, J.S, ja varsinkin Veralta tosi mielenkiintoinen kommentti! Palaute on tosi tärkeää ja silti (tai juuri siksi) se saattaa tuhota jotain tosi helposti. Itse tunnistin tuon jäniksenpoika-vertauksen ja mieleen nousivat ne kerrat kun olen itse pettänyt omat jäniksenpoikani ja niistä on mennyt maku kun ovat päätyneet liian aikaisin maailmalle - tai sitten väärän ihmisen silmiin.
VastaaPoistaPalautteen vastaanottaminen on tietysti hankalaa, mutta on se palautteen antaminenkin vaikeaa. Itse haluaisin olla palautteen antajana kiva ja rakentava, mutta silti myös suora. Negatiivisia kommentteja on hyvä pehmentää kehuilla hampurilaismallin mukaan, mutta riittääkö se? Muinoisista kokemuksistani tiedän, että vaikka kehuja tulisi kasoittain, niin yksi väärällä tavalla sanottu kommentti voi nollata ne kaikki. Palautteenantajan ei tietysti voi olla ajatustenlukija, että mikä tyyli sopisi parhaiten kullekin ihmiselle, mutta olisihan siitä joskus hyötyä ;). Itse huomaan joskus sortuvani siihen ajatukseen, että kun kirjoittaja on tietyllä tasolla, hän ei tarvitse enää päänsilittelyä. Ehkä ei, mutta kyllä niistä hyvistä puolista silti voi sanoa ääneen, sillä ei se palautteen saajakaan ole ajatustenlukija.
Tekstipalautteessa on mielestäni tosi iso osa ihmisten välisellä kemialla. Jos kemia ei toimi, jos en vain puhu samaa kieltä palautteenantajan kanssa, on tosi vaikea kaivaa palautteesta se olennainen anti irti. Jos toinen vaikuttaa omahyväiseltä, alentuvalta ja puhekin on täyttä hepreaa, niin eihän siinä mitään mahtavaa vuorovaikutusta synny. Siksi olen ollut tosi iloinen aina kun olen saanut palautetta ihmiseltä, jota ymmärrän vaistomaisesti - se on nimittäin aika luksusta.
Mulla on just toi, että antelen tekstejä luettavaks vähän turhan aikaisessa vaiheessa ja sit ku saan siitä kommenttia, lannistun. Oon yhtä käsikirjotusta vääntäny kaks vuotta, ja aina, kun siihen tulee vähänki negatiivista palautetta, menen täysin lukkoon ja tahdon vaa unohtaa koko perhanan tarinan. Monelle muulleki kertomukselleni on käyny näin. Meen heti lukkoon, jos keskeneräiselle tekstille tulee liian kovaa palautetta. Joskus siitä pääsee helpommin ylös, joskus taas ei. Pahimmillaan saatan olla kolmeki kuukautta jumissa ennen ku saan mihinkää mitää tolkkua.
VastaaPoistaTäl hetkellä on vaikeempi hetki (sain sen verran kipeetä palautetta oikolukijalta) etten tahdo nähdäkää esikoiskirjaani saati ajatella sitä. Ja se kans vaikutti siihen, miks tän merkinnän lukemisesta tuli ihan oikeesti itku.
Mutta kiitos, herätti taas ajatuksia tämäkin ♥
Anne, negatiivinen palaute voi jäädä paremmin mieleen, mutta joissain tapauksissa se on haitallista ja jopa virheellistä. Palautteen antajalla on tärkeä rooli -- hänen on kyettävä antamaan palautteensa rakentavasti ja pystyttävä perustelemaan mielipiteensä. En ole vielä kohdannut yhtäkään kirjoittajaa tai kirjailijaa, joka olisi myönteisellä palautteella paijattu piloille. :)
VastaaPoistaVera A, olet niin oikeassa tuossa, että se miten palaute annetaan voi merkitä kirjoittajalle eroa oivalluksen ja ahdistuksen välillä. Vaaditaan tuntosarvia ja herkkyyttä; joskus olen miettinyt mihin murskakritiikkejä edes tarvitaan, ketä ne palvelevat? Jos jonkun saa jättämään kirjoittamatta lopun iäkseen sillä, että julkisesti tai yksityisesti on haukuttu maanrakoon, on jossain menty pieleen. En usko, että kirjailijoita syntyy ilman kipua, mutta mielestäni sitä kipua ei tarvita asiattoman palautteen muodossa. Jokaisella meistä on oma vauhtinsa kirjoittamisessa ja siinä kehittymisessä; mahdollisesti myöhemmin kirjailijaksi kasvamisessa ja tuotannossa. Tätä vauhtia ei voi kukaan ulkopuolinen tietää ja siksi väärällä tavalla annetun kielteisen palautteen aiheuttama lukko tuntuu erityisen kohtuuttomalta.
Rooibos, kuulostaa siltä, että palautteen antaminen vaatisi ihan oman postauksensa. :) On totta, että henkilökemioillakin on merkityksensä: joskus tuntuu siltä, että jonkun kanssa vain puhuu ihan eri kieltä.
Anrica, niin se vain taitaa olla, ettei kirjakaan kyynelittä synny. Yksi mielenkiintoinen aihe blogikirjoitukseen muuten olisi miettiä, että miten ne lukot saa auki ja miten päästä kuivien kausien yli. Onko aika ainoa vastaus?
Tere,
VastaaPoistamulla on tuo sama kokemus, että liian varhain saatu negatiivinen palaute tappaa koko projektin. Mulla oli romaani aluillaan jossain vaiheessa ja annoin kirjoituspiirille kaksikymmentä ekaa sivua. Sain rankkaa palautetta, enkä pystynyt enää jatkamaan, vaikka olin ollut ideasta tosi innoissani. Harmittaa vieläkin, että pikkupoikanen kuoli niin nuorena. Eräs palautteen antajista tunsi pitkään syyllisyyttä siitä, että oli antanut palaa, mutta en minä häntä siitä syyttänyt. Itse olin tyhmä, kun näytin tekstiä niin varhaisessa vaiheessa muille.
Palautteen antaminenkin on vaikeaa. :) Kirjoittaja antaa itsestään niin paljon (pakko antaa, muuten teksti on yhdentekevää höttöä). Palautetta antaessa pitää miettiä, millaiseen kritiikkiin kirjoittaja on valmis, missä vaiheessa teksti on ja missä vaiheessa kirjoittaja on. Enpä haluaisi olla se tyyppi, joka tuhoaa jonkun kirjailijahaaveet ajattelemattomalla kommentilla. Huh!
VastaaPoistaItse ottaisin mielelläni rankempaakin kritiikkiä vastaan. Olen kai ollut omalla tavallani onnekas, koska en ole varsinaisesti lyttäävää palautetta ikinä saanut. "Ihan kiva", "ihan jees" ja *kuolemanhiljaisuus* ovat kyllä tuttuja männävuosilta. Ja tietenkin kaikkien rakastama "Ei sovi kustannusohjelmaamme". :D Yleensä sanonkin ihan suoraan, että olen paksunahkainen, antaa tulla vaan. Toki vastakarvaan menevät parannusehdotukset ja omien heikompien puolten esille nostaminen kirveltää, mutta niistäkin oppii. Pitämään päänsä, jos ei muuta.
Oma äidinkielen opettaja sanoi lukiossa, että kirjoitan "ihan hyvää tekstiä". Otin sen niin, että olen hyvää keskitasoa, en mitenkään erityisen lahjakas. Siinä vaiheessa olisi ehkä ollut paikallaan jonkinlainen ylistävä kommentti tahi suitsutus. =D
Hanna, olen miettinyt, että onkohan näistä kuolleista poikasista yksikään koskaan mahdollista herättää eloon vai ovatko ne lopullisesti menetettyjä.
VastaaPoistaMagdalena Hai, jep. Palautteen antaminen on ihan oma taitonsa. Kursseilla ollessani olen aina pyrkinyt olemaan rehellinen ja lempeä palautteen antaja. Selkeistä virheistä on helppo osoitella, mutta jo valmiiksi hyvän tekstin parannusehdotukset ovatkin vähän vaativampia, etenkin kun menee mutulla, kuten minä. ;D
Silti olen sitä mieltä, että ei ollenkaan palautetta on pahempi kuin edes jotain, olkoonkin kuinka pientä. Jo pelkillä selventävillä kysymyksillä voi saada kirjoittajan ajatuksia pidemmälle tekstin suhteen.
Parannusehdotusten lisäksi on ryhmäpalautteessa ollut mukava kuulla lauseita ja sanoja, joista lukijat ovat erityisesti pitäneet. Hyvien kohtien kanssa kun on hukassa usein yhtä paljon kuin huonojen.
Vertaus rusakonpoikasista oli aivan ihana ja lisäksi runsaasti ajatuksia herättävä. Jokaisen asian alku taitaa olla pieni rusakonpoikanen. Ihmiselämänkin tulevaisuuteen vaikuttaa paljon se, millaista palautetta saa vaikutteille alttiissa iässä. "Sinusta ei koskaan tule mitään"-kommentti voi saada uskomaan niin. Ja joskus aivan harmittomaksi tarkoitettu "rehellinen" palautekin voi vaikuttaa yhtä tuhoisasti, kuten myös niille kirjoituksen poikasillekin.
VastaaPoistaItsehän en osaa ottaa negatiivista kritiikkiä vastaan sitten yhtään, vaan pidän sitä aina henkilökohtaisena loukkauksena :D .
Joanna, negatiivisen kritiikin vastaanottamistavassa yllättävän paljon on merkitystä sillä, kuka palautteen antaa. Esimerkiksi kovin läheisten ihmisten palautetta voi olla vaikea ottaa vastaan objektiivisesti. Minulla ainakin lyö jarrun päälle ja sähinän: "Sää et vain tajua!" :D (Tosin positiivinen palautekin läheisiltä aiheuttaa lähinnä epäluuloa, että onkohan tässä nyt sittenkin jotain pielessä...)
VastaaPoista