Tänään sain kunnian osallistua Anneli Kannon & Terhi Rannelan huikean yhteistyön tuloksena syntyneen fantasiakirjan Tähystäjäneidon julkistamisjuhliin. Julkkarit voivat olla hieman väärä sana, sillä kirja on ollut saatavilla kaupoista jo syyskuusta, mutta kyllä kirja ilmestyessään on aina juhlan arvoinen. Tilaisuus oli aivan ihastuttava ja Kanto&Rannela -tiimi herskyvän hauska ja välitön. Juhlan tuntua korottivat oikein mainiosti kunniavieraat, jotka olivat saapuneet Sarmatiasta asti soittamaan väelle.
Voin vain huokaista haikeana. Yhteiskirjoittaminen kuulostaa ihanalta: rinnalla on työtoveri, joka puolittaa kirjoittamisen surut ja kaksinkertaistaa ilot. Kanto mainitsi, että kun hän sai Rannelalta tekstilähetyksen, se oli kuin joululahjaa avaisi: mitähän hauskaa toinen on tällä kertaa keksinyt. Yhteiskirjoittaminen ei varmasti ole kaikkien kohdalla näin sujuvaa ja ongelmatonta, mutta Kanto&Rannela näyttävät nauttivan kimmokkeesta, joita yksin kirjoittaessa ei ole. Heillä on sparrauskaveri, yllättäjä, toinen ääni, tuore näkökulma -- kaikki samassa paketissa. Mahtavaa!
Vaikka suoraan sanoen en tiedä, olisiko minusta vielä kirjoittamaan yhdessä yhtään kenenkään kanssa. En taida olla siihen vielä tarpeeksi kypsä kirjoittajana. Jos kohdalle sattuu henkilö, jonka kanssa kemiat pelaavat yksiin, en kyllä kieltäydykään.
Miten te muut? Miltä ajatus jonkun toisen kanssa kirjoittamisesta tuntuu? Oletteko kokeilleet?
P.S. Myös Anne Leinonen on kokenut yhteiskirjailija. Hänen viimeisimmässä blogikirjoituksessaan käsitellään sitä, miten työskentely kaksin oikein luonnistuu. Kannattaa lukea, toimintametodit kuulostavat hyvin samanlaisilta kuin Kannolla ja Rannelalla!
Olen kirjoittanut joskus jatkotarinaa usean henkilön kanssa. Mutta se oli harrastusräpeltelyä, mitään suunnitelmallisuutta siinä ei ollut. Se olikin siinä pahinta ja parasta. Mielessäsi ajattelit, että 'nyt tämä mene näin' ja sitten kaveri heittääkin homman ihan eri suuntaan. En usko, että haluaisin kirjoittaa kirjaa kenenkään kanssa, se on henkilökohtainen, oma juttu, johon ei kaivata toista keittokauhan pitäjää.
VastaaPoistaOlen myös hieman kateellisena seurannut noiden parivaljakoiden kommentteja yhteiskirjoittamisesta. Kirjoittaminen on niin yksinäistä puuhaa, jokaisesta päätöksestä ja käänteestä on vastuussa vain ja ainoastaan itse. Riittääkö oman pään sisältö luomaan kiinnostavan tarinan? Olisi hienoa heittäytyä kirjoittamaan tarinaa, joka todella eläisi omia aikojaan, itsestä riippumatta!
VastaaPoistaToisaalta kirjoituskumppanin pitäisi olla jollain lailla samalla aaltopituudella ja myös sen verran tuttu, että hänen kanssaan uskaltaisi tarvittaessa olla reilusti eri mieltä. :)
Anne, suunnitelmallisuus kuulostaa olleen onnistuneessa yhteiskirjoittamisessa suorastaan selkäranka. Jos ymmärsin oikein, juonen runko ja luvut suunniteltiin etukäteen ja sitten aloitettiin kirjoittaminen. Varmaankin joitain hienosäätöjä mahtui matkan varrelle, mutta ei mitään isompaa.
VastaaPoistaTuntuisi kauhealta ajatukselta sellainen, että kumpikin kirjoittaisi "sokkona", eli juuri niin kuin sanoit, että oma suunnitelma menisi aina ryttyyn. Ahdistavaa itsepäiselle. :D
Magdalena Hai, ei muuta kuin hakemus vetämään! :) No joo, toistaiseksi riittää tätä yksinpuurtamisen työsarkaa... Mifongit numero 3 pitäisi saada tämän talven aikana käsikirjoitukseksi.