23.3.2014

Vihtorin kirjaston kirjamessuilla

Itselleni jo jonkinlaiseksi perinteeksi on muodostunut Vihtorin kirjaston kirjamessut, joka tituleeraa itseään "maailman pienimmiksi kirjamessuiksi". Tavoitteessa on kuitenkin viime kertoina pahasti epäonnistuttu, sen verran suosituksi tapahtumaksi Vihtori on muodostunut. Eikä ihme, sillä ohjelma oli jälleen kerran niin kiinnostava, ettei kirjoista kiinnostuneella ollut juuri muuta vaihtoehtoa kuin istua ohjelmaa kuuntelemassa viisi tuntia putkeen. Voi takalistoa! Voi kurisevaa mahaa!

Vihtorin kirjaston kirjamessut olivat onneksi palanneet hotelli Tammeriin, jonka miljöö tarjoaa aivan ainutlaatuisen tunnelman. Alla pokkariräpsäyksiä paikan päältä ja sananen muutamasta ohjelmasta, josta tuli tehtyä muistiinpanoja.

Harri Rinne haastattelee Imbi Pajua.
(c) J.S. Meresmaa

Imbi Paju on ollut minulle tuttu lähinnä nimenä ja Sofi Oksasen kanssakirjailijana, joten oli varsin mukava syventyä kuuntelemaan hänen haastatteluaan. Viimeisistä suomalaisista ja virolaisista lotista kertova dokumenttielokuva Suomenlahden sisaret ilmestyi muutama vuosi sitten myös kirjana. Dokumentti näytettiin ennen haastattelua elokuvateatteri Niagarassa. Paju puhui muun muassa siitä, että hän haluaa kertoa historiasta niin kuin se tapahtui, ja että vanhempiemme ja isovanhempiemme elämä ja heidän kokemuksensa vaikuttavat meihin edelleen voimakkaasti. Hän on elokuvillaan pelastanut symbolisesti omaa äitiään leiriltä, jonne tämä oli lähetetty vain 18-vuotiaana. Paju kertoi koskettavasti, että ensimmäisen elokuvan ilmestymisen jälkeen äiti lakkasi näkemästä painajaisia.

Tarinoiden kertomisella on parantava voima. Suomenlahden sisaria varten Paju pyysi haastateltavaksi suomenjuutalaista Hanna Eckertiä, joka oli tuolloin jo kovin iäkäs. Eckert kieltäytyi haastattelusta vedoten olevansa "vanha ja ruma, ketä minun asiani muka kiinnostaisivat". Paju oli sitten köpsytellyt Bulevardia allapäin, kun Tuomas Enbuske oli tullut vastaan ja kysynyt, että miksi hän näyttää niin surulliselta. Paju oli kertonut Hanna Eckertin vetäytymisestä haastattelusta. Enbuske oli sanonut "Voi, odotahan kun tulee kevät ja valoisaa! Soita hänelle sitten uudestaan." Näin Imbi Paju oli tehnyt ja Hanna Eckert oli suostunut haastateltavaksi. Kun dokumentti sitten tuli teattereihin, Eckert oli ollut hyvin onnellinen ja kiitollinen siitä, että oli suostunut. "Olen suvun filmitähti!", hän oli sanonut.

Matti Posio ja Johanna Sinisalo.
(c) J.S. Meresmaa
Kello neljältä haastateltiin Johanna Sinisaloa aiheesta "Millä eväillä maailmalle?" Johanna Sinisalo on tämän vuoden Tulenkantaja-palkintoraadin päätuomari ja toimii mentorina ja käännöskummina Aino ja Ville Tietäväiselle, jotka voittivat palkinnon teoksella Vain pahaa unta. (Onnea heille!)

Suomi on kielialueena pieni, mikä tekee kirjojen viennistä ulkomaille vaikeaa. Kääntäjiä on vähän ja vipuvoimaa isoilla ulkomaanmarkkinoilla heikonlaisesti. Esimerkiksi anglosaksisilla kirjamarkkinoilla käännöskirjojen osuus on uskomattoman pieni: vain 2%, mikä sisältää siis kaikista maailman kielistä englanniksi käännetyt kirjat. Sinisalo oli vahvasti sitä mieltä, että suomalaisen kirjallisuuden suurin käännöspotentiaali ja myyntivaltti on sen omaleimaisuudessa ja omaperäisyydessä.

Hyvä kääntäjä on kirjan menestyksen pohjana. Sinisalo piti kääntäjän tärkeimpinä ominaisuuksina perinpohjaisuutta, uskallusta kunnolliseen vuorovaikutukseen kirjailijan kanssa sekä luovuutta ratkaista kieli- ja kulttuurisolmut, jotta teos aukenisi myös muunmaalaisille mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi Sinisalon teoksen Ennen päivänlaskua ei voi käännetyissä versioissa on mukana Reino Helismaan kappaleen sanat, sillä Päivänsäde ja Menninkäinen ei aukene samalla tavalla välittömästi ulkomaalaiselle kuin se aukenee suomalaiselle.

Tämänhetkiset väylät kotimaisen kirjan käännettäväksi saamiseksi ovat seuraavat: kustantamon oma foreign rights -osasto (FR) tai yksityiset agentuurit, joita Suomessa on muutama. Käännösoikeuksien myymistä helpottaa se, että kirjailijalla on olemassa backlist, eli aikaisempien teosten lista. Kirjallisuuspalkinnot ja muut meriitit helpottavat oikeuksien myymistä, ja kunhan oikeudet on saatu ensin myytyä edes yhteen maahan, pää aukenee helpommin myös muissa maissa.

Sinisalo kertoi hauskan esimerkin Ennen päivänlaskua ei voi englanninnoksen ("Troll") kannesta: amerikkalaiset olivat kuvanneet loikkaamassa olevan, farkkujalkaisen apinan kannen yläosaan. Saksassa oli ihastuttu samaan kanteen ja ostettu se amerikkalaisilta. Venäjällä tykästyttiin myös samaan kanteen, mutta sen sijaan että he olisivat ostaneet kansikuvaan oikeudet amerikkalaisilta, he kuvauttivat koko lailla tismalleen saman asetelman itse!


Matti Posio ja Alexandra Salmela.
(c) J.S. Meresmaa
Seuraavaksi esiteltiin palkintoehdokkaat. Heitä olivat Katja Kettu, Piippuhylly (WSOY); Kai Ekholm, Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava (Atena); Leena Krohn, Hotel sapiens (Teos); Asko Sahlberg, Herodes (WSOY); Alexandra Salmela ja Martina Matlovicova, Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia (Teos) ja Aino & Ville Tietäväinen, Vain pahaa unta (WSOY).

Keskeiset valintakriteerit Tulenkantaja-palkinnon saamiseksi olivat koko lailla samat kuin viime vuonna, eli kirjailijalta täytyy löytyä oma ääni ja oma aihe. Lisäksi teos saa olla rohkeasti -- vaan ei leimallisesti -- suomalainen. Raadilla oli ollut edessään vaikea tehtävä, sillä mikä tahansa teoksista olisi sopinut Tulenkantaja-palkinnon saajaksi. Yksimielisyyteen oli kuitenkin päästy.

Ehdokkaat Alexandra Salmela, Asko Sahlberg, Leena Krohn, Kai Ekholm
ja Ville Tietäväinen. Katja Kettu oli estynyt tulemasta.
(c) J.S. Meresmaa

Lopulta voittaja julkistettiin!


Tulenkantaja-palkitut Tietäväiset ottavat kukat ja pystin vastaan.
Etualalla vasemmalla Tulenkantajat-kirjakaupan vanha isäntä Erkki Kiviniemi.
(c) J.S. Meresmaa

Päivästä jäi antoisa, mutta hieman uupunut olo. Kuuntelin myös Jari Sarasvuon ja Marko Kulmalan esiintymisen, jossa he puhuivat Esko Valtaojan kirjasta Avoin tie, joka on Sarasvuon lempikirjoja. Pidin ihan valtavasti siitä, että kirjamessuilla keskityttiin puhumaan kirjasta ja siitä kummunneista ajatuksista laajemminkin. Se, että keskustelijat olivat ihan puhtaasti "vain" teoksen lukijoita, piti fokuksen mukavasti asiassa ja toi erilaisen näkökulman kuin kirjailijahaastattelu olisi tuonut.

Tiivis ohjelma teki kuitenkin sen, ettei malttanut lähteä oikein syömään ohjelmien välillä ja kirjojen myyntipöydissäkin tuli vain piipahdeltua pikaisesti. Tarttui sieltä silti jotain matkaan:

(c) J. S. Meresmaa

Lämmin kiitos järjestäjille ja esiintyjille hienosta tapahtumasta. Ensi vuonna uudestaan!

21.3.2014

Lumooja, arvioita ja kirjamessuja

Ruumiittomia on jo luettu kirjablogeissa, ja siitä on kovasti pidetty! Alla muutama poiminta.


(c) J.S. Meresmaa

"Kokoelma alkaa muutamalla melko odotuksenmukaisella kummituskertomuksella. J. S. Meresmaan Kielolinna kauniine luontokuvauksineen ja Anni Nupposen Maitoa mandariinilasista surumielisine tunnelmineen luovat hyvän intron."
Todella vaiheessa -blogi

"Eniten pidin J.S.Meresmaan Kielolinnasta, jossa aaveena on kokonainen kartano itsessään ja Jani Kankaan Tyhjiö 29B:stä, jonka aihepiirinä oleva IT-projekti sattuu vetoamaan juuri minuun." 
Kaiken voi lukea -blogi

***

(c) J.S. Meresmaa

Vuoden ensimmäisestä virkeestä kirjallisuuslehdestä, Lumoojasta, voi lukea Aleksandr Manzosin varsin perusteellisen artikkelin steampunkista. Suosittelen tutustumaan! Tykkäsin Juha Veltin kuvituksesta paljon. Lehdestä löytyy muitakin mielenkiintoisia juttuja, kuten Leena Krohnin haastattelu. Myös kirja-arvioissa on huomioitu steampunk: Höyryä ja helvetinkoneita on suurennuslasin alla.


(c) J.S. Meresmaa

***

Vihtorin kirjaston kirjamessut ovat jälleen käynnissä Tampereella. Olen osallistunut tapahtumaan parina aikaisempanakin vuonna (tapahtumaraportti 2012 ja tapahtumaraportti 2013), ja tänä vuonna olen lauantaina sekä Osuuskumman myyntipöydän takana että seuraamassa ohjelmaa. Tulenkantaja-palkinto jaetaan toista kertaa. Pidän peukkuja niin Alexandra Salmelalle kuin Aino & Ville Tietäväiselle!

Osuuskummalaisillakin juhlantuntu jatkuu, sillä vuoden toinen julkaisu on käsillä: Kari Välimäen lyhytproosakokoelma Todensanat näkee päivänvalon. Sen kunniaksi kilistellään huomenna!

20.3.2014

Kirjoittaminen ei ole oikeaa työtä

Nousiko verenpaine otsikkoa lukiessa? Hyvä.

Nyökyttelitkö otsikolle myötäsukaisena? Kannattaa lukea eteenpäin.

On nimittäin niin, että monella julkaisevalla kirjoittajalla saattaa takaraivossa oleilla inhottava pieni ääni, joka väittää, että kirjoittaminen ei ole Oikeaa Työtä -- sitä mitä tehtaissa ja sairaaloissa ja toimistoissa ja virastoissa tehdään. Miksi näin on? Listasin syitä, jotka saattavat vaikuttaa kieroutumaan.

1. Kaikki osaavat kirjoittaa.

Ainakin nimensä. Siihen pyrkii peruskoulu. Mutta osatakseen kirjoittaa kiinnostavasti ja ymmärrettävästi, vaaditaan paljon muutakin. Tarinankerrontataidot, omaperäinen ajattelu, uudistuva ja uudistava luovuus, kyky jäsentelyyn ja kritiikkiin ovatkin sitten oma lukunsa -- eikä sovi unohtaa ymmärrystä kielestä ja kieliopista.

Kuka tahansa osaa siis kirjoittaa, mutta osaako kirjoittaa niin hyvin, että se tuottaa toisille nautintoa ja elämyksiä ja oivalluksia, kas siinäpä asian juju.

2. Kirjoittaminen on aluksi harrastus.

Kirjoittajat alkavat kirjoittaa joko niin nuorena, että käyvät yhä koulua tai sitten vanhempana opiskelun tai työnteon ohessa. Ammatillinenkin kirjoittaminen alkaa aina sivutoimena. Ulkomaailma suhtautuu siihen harrastuksena. Jopa jotkut julkaisevat kirjailijat saattavat sanoa kirjoittamisen olevan vain vapaa-ajan harrastus -- leipä elämiseen revitään muualta. Sivutoimisuuteen suurin osa kirjailijoista onkin pakotettu, mutta harrastuksessa on puuhastelun ja päämäärättömyyden kaiku. Suomessa olisi joltisenkin vähemmän kirjailijoita, jos edellytys ammattinimikkeen käyttämiseen olisi päätoimisuus. Siihen liittyy myös listan seuraava kohta.

3. Kirjoittamisesta maksetaan hiton hyvin, kohtalaisesti, hyvin vähän tai sitten ei ollenkaan.

Kirjoja kirjoittamalla voi tehdä hyvässä lykyssä miljoonatilin, mutta toisaalta kukaan ei takaa, että saat sentin senttiä käsikirjoituksesta, johon olet käyttänyt satoja työtunteja. Kirjailijalla ei ole työehtosopimuksia tai palkkataulukoita. Samasta työstä ei todellakaan saada samaa palkkaa. Väitän, että yksikään kirjailija ei kirjoita rahasta. Ei ainakaan aluksi ja tuskin edes silloin, kun tulee kirjoittamisellaan toimeen. (Jos tulee toimeen oikein hyvin, miksi lopettaisi kirjoittamista, jos se kerran on työ, josta pitää?) Moni saattaa kylläkin lopettaa tai ainakin julkaista harvemmin rahan vähyyden vuoksi. Kirjoittaja kirjoittaa aina riskillä.

4. Kirjoittaminen on kivaa.

Onko työstään nauttiminen vaade tehdä sitä ilmaiseksi?

5. Kirjoittaminen ei ole tärkeää, tuottavaa työtä.

Joku saattaa miettiä, että mikä niissä satujen sepittelyissä sitten muka niin tärkeää on. Pysyy sitä hengissä kirjoja lukemattakin.

Kirjallisuuden olemassaolon tärkeyteen on usein vaikea vastata, koska sen vaikutus on toisaalta järjettömän suuri ja toisaalta se toimii hyvin hienovaraisesti, joskus miltei huomaamattomin keinoin. Kirjallisuus on kulttuurin kivijalka, se on ihmiskunnan muisti. Se antaa äänen heille, joilla ei sitä ole; vapauden kertoa ja kuvata ja jakaa kokemuksia. Kirjallisuus on tärkeässä osassa sivistyksen, tiedon ja tasavertaisuuden jakamisessa. Se viihdyttää, lohduttaa sekä antaa toivoa ja luvan tuntea. Kirjallisuus opettaa ymmärtämään erilaisuutta. Tarinat yhdistävät ihmisiä kaikkialla maailmassa.

Mitä me olisimme ilman kirjallisuutta?

***

Kirjallisesta häpeästä on kirjoittanut muun muassa Laura Honkasalo blogissaan.

Missä te, lukijat armaiset, olisitte ilman kirjoja ja kirjallisuutta? Mitä saatte lukemistanne kirjoista? Miksi lukeminen on tärkeää 2010-luvun ihmiselle?

18.3.2014

Illaksi ilmalaivalla Herwoodiin

Tänään höyryilen Tampereen Hervannassa!

(c) J.S. Meresmaa


"Steampunk (suom. ”höyrypunk”) on 1980-luvulla kiteytynyt tieteiskirjallisuuden suuntaus, jossa tapahtumaympäristön muodostaa 1800-lukua ja usein erityisesti viktoriaanista Britanniaa muistuttava vaihtoehtoinen todellisuus. 2000-luvulla steampunkista on kehittynyt kokonainen alakulttuuri.
Steampunk yhdistelee höyrykoneiden aikakautta nykyaikaan ja uusimpaan teknologiaan. Yleensä nykyteknologian keksinnöt on käännetty höyryvoimalla tai kellokoneistoilla toimiviksi, ja ne tuovat ulkonäöltäänkin mieleen viktoriaanisen aikakauden muotoilun. Steampunkissa ei yleensä kiinnitetä huomiota siihen, olisiko tällainen fiktiivinen teknologia todellisuudessa mahdollista tai käyttökelpoista. Sen sijaan steampunkissa leikitään usein ajatuksella, että 1800-luvun epäonnistuneet teknologiset suunnitelmat tai silloisten tieteiskirjailijoiden mahdottomatkin visiot olisivat olleet toteuttamiskelpoisia ja tulleet yleiseen käyttöön. Steampunk-maailmaan voivat kuulua esimerkiksi tietokoneet, jotka Charles Babbagen analyyttisen koneen tavoin ovat mekaanisia eivätkä sähköisiä."

Tilaisuuden järjestävät:

ViPu, Tampereen Piraattinuoret, MTL, KomNL, Pohjois-Hämeen Rauhanpuolustajat, Tampereen Maan ystävät, Tampereen yhteiskunnallinen opisto ja DSL.

Paikka: 
Varjobaari, Insinöörinkatu 38
Aika: 19.00

***

Tuu ny sääki!

14.3.2014

Fanifiktion pauloissa -- haastattelussa Selenic

Fanifiktio on ilmiönä kiinnostava, ja netin tulemisen myötä se on houkutellut yhä useampia kirjoittamisen pariin. Itse en ole fanifiktiota kirjoittanut, mutta lukenut kyllä. Koska oma tuntemukseni aiheesta on varsin köykäisellä pohjalla, haastattelin henkilöä, joka on innostunut toden teolla fanifiktion maailmasta ja kirjoittaa sitä itsekin.

(c) J.S. Meresmaa

Kuka olet ja kauanko olet kirjoittanut fanifiktiota?

Netissä kuljen yleensä nimellä Selenic, mutta siviilissä olen Anne. Olen kirjoittanut fanifiktiota hieman yli pari vuotta jos lasketaan julkaistuista teksteistä, muuten hieman pidempään. Lukija olen ollut jo sitäkin aiemmin, aloitin ehkä 3-4 vuotta sitten, kierrettyäni aiheeseen mangan ja yaoin kautta. Kirjoitan englanniksi, koska se on kieli jolla fanifiktiota myös luen, ja koska sitä kautta tavoittaa ehdottomasti laajemman lukijakunnan, sekä pääsee osaksi laajempaa yhteisöä, josta on muodostunut minulle tärkeä. Lisäksi koin itse että suomeksi kirjoittaminen oli jotenkin kankeampaa ja paljon itsekriittisempää, sekä asteen verran nolompaa kuin jollain muulla kielellä. :)

Yksinkertaistettuna fanifiktio on kirjoittamista, jossa hyödynnetään henkilöitä ja maailmoita, jotka joku toinen on keksinyt. Onko tämä riittävä määritelmä, vai lisäisitkö siihen jotakin?

Tämä lienee se helpoin selitys, jota olen kyllä itsekin käyttänyt. :) Mutta kysymys siitä onko se riittävä, onkin toinen juttu. On vaikea laittaa sanoiksi sitä, mitä kaikkea fanifiktion kirjoittaminen saattaa ihmisille merkitä, ja tavallaan se on kuitenkin se tärkein osa sitä tekemistä; mitä se antaa ihmisille, sekä kirjoittajille, että lukijoille. Tuo määritelmä kuitenkin kattaa hyvin sen perusidean, ja mielenkiintoista onkin mihin kaikkeen sitä voi soveltaa, ja mihin vedetään se raja fanifiktion ja originaalin teoksen välillä. Tästä olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja, yhdessä jopa mietittiin onko Kalevala originaali teos, vai Lönnrotin fanifiktiota keräämistään kansantaruista. Tällaiset ajatusleikit ovat tavallaan myös hyvä lähtökohta pohdinnalle tekijänoikeuksista, johon fanifiktion kohdalla törmää.

Mikä fanifiktion kirjoittamisessa viehättää? Miksi sitä kirjoitetaan?

Uskoisin että useimmiten pohjalla on rakkaus teosta ja sen maailmaa ja hahmoja kohtaan, oli sitten kyseessä kirja, peli, tv-sarja, tai mikä tahansa muu lähde, joka tuottaa halun laajentaa omaa kokemustaan siitä. Ehkä kirjoittaja näkee potentiaalia jota ei hyödynnetty, tarinoita joita ei kerrottu mutta jotka hän olisi halunnut kokea, tai haluaa pitää hengissä hahmon joka kuolee alkuperäisessä, tms. Toisaalta joskus halutaan vain hieman leikkiä toisen luomassa hiekkalaatikossa hetken aikaa ilman sen syvempiä pohdintoja. Tarkempia syitä fanifiktion kirjoittamiseen on yhtä monia kuin on kirjoittajiakin.

Minä kirjoitan tällä hetkellä tv-sarjoihin pohjautuvia tarinoita, sekä vanhoihin että meneillään oleviin perustuvia. Itseäni kiehtovat juuri nuo käyttämättömät mahdollisuudet, asiat joita alkuperäinen teos ei minulle tarjonnut, mutta joihin näin olevan aineksia. Lähtökohtana minulla ovat yleisimmin hahmot ja heidän välisensä suhteet. Tämän lisäksi, koska olen vasta aloittelija täysin omien tuotosten kirjoittajana, koin fanifiktion helpommaksi alkutieksi kirjoittamisen maailmaan kuin kokonaan originaalien juttujen luomisen.

Mutta tietysti kaiken taustalla vaikuttaa halu luoda jotain, samalla tavalla kuin missä tahansa tarinoiden kirjoittamisessa.

Mistä kaikesta fanifiktiota voi kirjoittaa? Mikä on oudoin tai hauskin lähtökohta, josta tiedät fanifiktiota kirjoitetun?

Kirjoittaa voi aivan mistä tahansa, vain oma mielikuvitus on rajana! Onhan tässä viime vuosina joku tehnyt elokuvan laivanupotuspelistäkin, vaikka sitä tuskin kutsutaan fanifiktioksi. Yksi hauskimmista esimerkeistä jonka muistan, on se kun törmäsin tarinaan joka pohjautuu LOLcat meemeihin, pääosissa Ceiling Cat ja Basement Cat, joka kiinnostavalla tavalla antaa syvyyttä kyseisille hahmoille. (On muuten  myös olemassa LOLcat raamattukin, jossa raamatun kirjat on kirjoitettu uusiksi LOLcat malliin, ja josta voi miettiä onko se fanifiktiota jommasta kummasta, tai jopa molemmista.)

Minusta yksi fanifiktion parhaita puolia onkin se lähes rajattomalta tuntuva luovuuden määrä, johon sen parissa törmää. 

(c) J.S. Meresmaa

Fanifiktiosta löytyy lukuisia erilaisia tyylilajeja. Ovatko jotkin niistä erityisen suosittuja?

Tähän tarvittaisiin jonkun asiaa tutkineemman mielipide, sillä fanifiktion kenttä on todella laaja, ja minun on kokonaisuudesta vaikea kommentoida. (Pelkästään Archive of Our Own listaa tällä hetkellä yli miljoona erilaista faniteosta, kuvat ja videot mukaan lukien.) 

Eri fandomien sisällä saattavat tietynlaiset tarinat nousta suosioon, mutta siitä ei kannata tehdä yleistyksiä. Tarinoiden tyyli vaihtelee paljon, keveistä ja hauskoista painavalla angstilla ladattuihin, historiallisista vaihtoehtomaailmoista kaukaiseen tulevaisuuteen, runoista ja raapaleista romaanimittaisiin kaunokirjallisiin tuotoksiin, jne. Uskoisin että kirjo on sellainen, että jokaiselle lukijalle löytynee jotain joka vastaa hänen lukumakuaan.

Minkälaisia asenteita fanifiktion kirjoittaja kohtaa?

Kun aloitin kirjoittamisen, koin että asiasta ei voi puhua fandomin ulkopuolisille. Jo pelkästään siksi, että monesti fanifiktiota ei katsota ’oikeaksi’ kirjallisuudeksi. Osin vaikutti sekin, että en myöskään kokenut itseäni varsinaisesti kirjailijaksi, saati sitten kovin lahjakkaaksi, vaikka olin muiden kirjoittajien kanssa työskennellytkin. Lisäksi kun ottaa huomioon, että kirjoitan paljon M/M slash –tarinoita — asia joka valitettavasti nyky-yhteiskunnassa tarkoittaa sitä, että pitäisi tietää toisen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ennen kuin ottaa asian edes esille — tuntui helpommalta pitää asia salassa kuin tuoda se julki.

Onnekseni sekä kotoa että fandomista löysin ihmisiä, jotka rohkaisivat jatkamaan kirjoittamista, ja itsetunnon kasvaessa totesin, että kyllä minä omasta mielestäni olen ihan oikea enkä mikään leikkikirjoittaja, ja aika hyväkin sellainen, ja jos joku ei pidä valitsemistani hahmoista ja heidän suhteestaan, hänen ei yksinkertaisesti tulisi lukea tarinoitani. Sen jälkeen oli jotenkin helpompaa kertoa asiasta muillekin. En silti huutele kirjoittamisistani jokaiselle vastaantulijalle, ei minulla ole tarvetta tehdä asiasta numeroa, mutta ei sitä myöskään tarvitse niin salailla. Siksi kun pyysit osallistumaan tähän haastatteluun, oli myös helppoa sanoa kyllä. :) Valitettavan moni muu kirjoittaja kokee yhä, että heidän on pidettävä tekemisensä salassa, jopa lähimmiltään.

Joskus ihmiset ovat myös asennoituneet fanifiktioon originaalia halventavana tai pilaavana. Joillekin alkuperäinen teos on niin rikkomaton ja pyhä, että siihen ei saisi sen julkaisemisen jälkeen koskea edes tekijä itse, saati sitten joku ’amatööri’. Onneksi meitä on moneen junaan, ja itse en ole kohdannut varsinaista vihamielisyyttä kirjoitusaikanani.


Koetko, että fanifiktion kirjoittaminen voisi loukata tai vahingoittaa alkuperäisteoksen tekijän oikeuksia tai teosta itseään?

Itse näen fanifiktion rakkauden- ja kunnianosoituksena alkuperäiselle ja sen tekijälle/tekijöille, ja tarkoitukseni ei koskaan ole loukata. Tekijänoikeudet ovat kuitenkin monimutkainen juttu, jonka lakikiemuroihin en aio puuttua, mutta jokaisen on tärkeää ymmärtää, että tekijöillä ehdottomasti on oikeutensa, ja heille kuuluu kaikki kunnia ja tuotto luomuksistaan. Siksi tekemäni fanifiktio on maksutta luettavissa, enkä aio enkä edes halua tehdä sillä rahaa. Minä kirjoitan fanifiktiota koska haluan luoda, ja jakaa rakkauteni teoksia ja hahmoja kohtaan muiden kanssa.

Alkuperäisten tekijöidenkin tunteet asiasta ovat vaihtelevat, joitakin ammattikirjailijoiden mielipiteitä voi lukea täältä.

Yksi suosikkikommenteistani on Joss Whedonin (mm. Buffy the Vampire Slayer, Angel, Firely/Serenity):

"That’s why I made these shows. I didn’t make them so that people would enjoy them and forget them; I made them so they would never be able to shake them. It’s the way I am as a fan. I create the shows that would make me do that."

(c) J.S. Meresmaa

Minkälaisia yhteisöjä fanifiktion kirjoittajien ympärille on kehittynyt?

Yhteisöt eivät yleensä kehity sinällään kirjoittajien ympärille, ellet sitten ole joku todella pitkään fandomissa kirjoittanut ja tietynlaista kuuluisuuttakin saavuttanut tekijä, vaan enemmän itse fanifiktion (ja muiden faniteosten) ympärille, olit sitten kirjoittaja tai lukija tai molempia.

Koska aloitin kirjoittamaan englanniksi, oli luontevaa liittyä englanninkielisiin yhteisöihin. (Tiedän että suomenkielisiäkin on, mutta en ole niihin juuri tutustunut, jo senkin vuoksi etten aloittaessani löytänyt niitä kovin helposti, ainakaan niihin sarjoihin liittyviä joista itse pidin). Yhteisöjä on erilaisia, ja jopa yksittäinen teos saattaa synnyttää useita eri kokoisia; osa niistä on yleisempiä, osa keskittyy vaikkapa tiettyä paria koskeviin tarinoihin, jne. Moni tietyn asian fani onkin osa useampaa yhteisöä, ja niiden jäsenistö verkottunut. Myös fandom itsessään koetaan yhteisöksi, sekä tietyn asian ympärille muodostuneena, että laajempana, kaiken fanittamisen kattavana. 

Fanifiktion kirjoittajia löytyy kaikista näistä, sekoittuneina niihin jotka vain lukevat, mutta on tietenkin myös pelkästään kirjoittamiseen keskittyviä yhteisöjä, jossa kirjoittajat voivat yksityiskohtaisemmin keskustella tarinoiden luomiseen liittyvistä ongelmista, ja saada vertaistukea ja kannustusta. Esimerkkeinä vaikkapa kaksi Livejournalissa toimivaa yhteisöä, You Should Be Writing ja 1 Million Words, joista kumpikaan ei ole tiettyyn fandomiin sitoutunut, vaan keskittyvät kaikentyyppisten kirjoittajien inspiroimiseen ja kannustamiseen.


Fanifiktio on ilmiönä varsin vanha, mutta siitä on alettu puhua laajemmin vasta viime vuosikymmenenä, kun kirjoitukset ovat siirtyneet lähes kokonaisuudessaan nettiin. Onko harrastajakunnan kasvamisesta koitunut hyötyjä tai haittoja?

Varmasti molempia, mutta toivon mukaan hyödyt korvaavat haitat. Tiettyjä ongelmia fandomeissa on aina ollut, kuten ’shipping wars’ –ilmiöt (esim. saman sarjan eri parien kannattajat ovat avoimen vihamielisiä toisiaan kohtaan), ja lisääntynyt aktiivisuus tuntuu tuovan sellaiset asiat pintaan ja näkyvälle paikalle helpommin. Näin käy varsinkin sellaisten fandomien kohdalla, joissa esim. sarjaa esitetään yhä, kun taas ns. ’ vanhemmat’ fandomit tuntuvat päässeen sellaisesta yli, ainakin suurimmaksi osaksi.

Positiivisena seikkana olen huomannut, että kaikki fandomit saavat osansa kasvusta, jopa sellaiset joiden kohde on aikoja sitten lopetettu sarja tms. Ja mitä enemmän ihmisiä löytää eri fandomien piiriin, sitä elinvoimaisempia ne ovat, ja sitä helpompaa on niiden sisällä löytää juuri ne, joiden kanssa on samalla aaltopituudella. Minulle fandomista on muodostunut eräänlainen perheen jatke, ja toivon mukaan fanifiktion kasvanut näkyvyys antaa saman kokemuksen yhä useammalle, sillä maailma ei ainakaan voi pahentua suuremmasta virtuaalihalausten ja tuen ja kannustuksen määrästä.


(c) J.S. Meresmaa

Minkälaisia mahdollisuuksia näkisit fanifiktion tulevaisuudessa? Mihin se voisi kehittyä?

Minusta tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, millaiseksi fanifiktion asema muuttuu tulevaisuudessa. Monia asioita toteutetaan nykyään fanivoimin tai crowd sourcing- rahoituksella, mikä avaa yhä laajempia mahdollisuuksia tehdä asioita. Mutta kaikki riippuu tietenkin lainsäädännöstä. Mutta ehkä siihenkin saadaan joskus positiivisia muutoksia aikaan. Tälläkin hetkellä sen eteen toimii mm. Organization for Transformative Works eli OTW , joka pyrkii luomaan faniteoksille aseman laillisina luovina tuotoksina. Tai heidän omien sanojensa mukaan:

”OTW was created to work toward a future in which all fannish works are recognized as legal and transformative, and accepted as legitimate creative activity.”

Fanifiktio sinänsä tulee luultavasti pysymään melko samanoloisena, onhan kyse tarinoiden kirjoittamisesta, eikä se ole pohjimmiltaan muuttunut vuosisatoihin. Mutta erilaiset faniteokset tulevat valtaamaan yhä uusia alueita, sitä mukaa kun niitä ilmaantuu, kuten vaikkapa Tumblr on jo otettu aktiiviseen käyttöön. Sen paremmin en osaa ennustaa, sillä vain aika tulee näyttämään mihin tulevat fandomien jäsenet luovuutensa suuntaavat.

Mikä on asia, jonka toivoisit pysyvän ennallaan fanifiktiossa tai yhteisöissä, jotka kirjoittavat fanifiktiota? Entä minkä toivoisit ehkä muuttuvan?

Jos toivoisin jotain muuttuvan, se olisi turhan vihamielisyyden poistuminen. Vaikka oman kokemukseni mukaan fanifiktio ja fandomit ovat pohjimmiltaan hyväluonteisia, niin aina löytyy niitä jotka jaksavat lytätä toisten tarinoita ja mielipiteitä. Se minkä haluan pysyvän ennallaan, on kaikki se positiivisuus ja yhteenkuuluvuuden tunne jonka fandom parhaimmillaan tarjoaa. Fanifiktion kirjo kasvaa ja elää ja muuttuu, mutta sen ytimessä soisi aina olevan rakkauden sekä kirjoittamista, että inspiraation lähdettä kohtaan. Fandom = ♥


Mitä opastusta antaisit henkilölle, jota fanifiktio kiinnostaa? Mihin sivustoihin kannattaa tutustua?

Lähde rohkeasti tutustumaan asiaan. Fanifiktio käsittää rikkaan ja runsaan maailman, johon pääsee helposti sisälle pienellä opiskelulla, mutta varoituksena sanottakoon, että se vie myös helposti mukanaan. :) Syvempää ymmärrystä varten suosittelen liittymään johonkin itseä kiinnostavaan yhteisöön, vaikka sitten vain lueskellakseen asioita taustalta kommentoimatta mihinkään sen kummemmin. Asioihin pääse parhaiten käsiksi fandomin sisältä.

Valitettavasti olen kauhean huono suosittelemaan suomenkielisiä sivustoja, kun en itse niitä juurikaan käytä. Pikaisella etsimisellä löytyi kuitenkin mm. FinFanFun -sivusto, joka ilmeisesti alunperin oli Harry Potter -faneille suunnattu, mutta jonka foorumilla on omat keskustelualueensa muiden fandomien tarinoille.

Englanninkielisistä suosittelisin heti aluksi Fanlore –sivustoa,  joka on kattava wiki-pohjainen hakemisto kaikesta fandomeihin liittyvästä, kuten historiasta, käytettävistä termeistä, jne. Toinen hyvä kohde, varsinkin fanifiktion lukemisen kannalta, on Archive of Our Own eli AO3. AO3 on fanifiktion ja muun fanituotannon arkisto, jossa kuka tahansa voi liityttyään julkaista tekstejään, ja lukijat pääsevät selaamaan niitä kattavan, luokitellun hakemiston kautta. (Siellä muuten on muillakin kielillä kirjoitettuja tarinoita.) Koska kyseessä on enemmän arkisto kuin foorumi, keskustelumahdollisuudet ovat vähäiset, mutta tekstejä voi mm. ladata e-kirja muodossa luettavaksi.

Muuten erilaisia fanifiktioon liittyviä sivustoja on paljon, kuten esim Fanfiction.net, joka AO3:n tapaan on avoin kaikille fandomeille, ja sisältää keskustelufoorumin. Lisäksi on tietenkin paljon eri fandomien omia sivustoja, eli jos jokin tietty juttu kiinnostaa, kannattaa lähteä etsimään juuri siihen keskittyvää paikkaa.

Minulle tutuimpia paikkoja ovat edellä mainittu AO3, sekä Livejournal, blogityyppinen sivusto, jonne luodaan oma sivu jossa voi sitten julkaista tekstejä, tai kirjoitella muuten vain omia kuulumisia. Toinen vastaava paikka on Dreamwidth, molempiin saa perustilin ilmaiseksi, jolla onnistuu kyllä kaikki tarvittava. Sekä Livejournal että Dreamwidth sisältävät yksittäisten ihmisten sivujen lisäksi community- eli yhteisösivuja, joihin voi liittyä jäseneksi. Niitäkin on paljon erilaisia, joten valinnanvaraa löytyy. Molempia sivustoja suosittelisinkin juuri sen yhteisöllisyyden tunteen vuoksi, Livejournalissa olen tutustunut lähestulkoon kaikkiin fandomissa tapaamiini ystäviin, joko kommentoimalla heidän tarinoihinsa, tai saamalla heiltä kommenttia johonkin omistani.

Ja jos haluaa, minuun saa fanifiktion merkeissä olla yhteydessä, jos tuntuu siltä että ihan yksin ei halua lähteä sen pariin seikkailemaan. :) 

(c) J.S. Meresmaa

Jos on tähän saakka kirjoittanut fanifiktiota pöytälaatikkoon, mitä etua tai hyötyä sen julkaisemisesta voisi koitua?

Monia, ja hyvin yllättäviäkin! Minulle suurin on ollut ehdottomasti itseluottamuksen kasvaminen, sekä kehittyminen kirjoittajana. Jos ei koskaan anna muille mahdollisuutta antaa palautetta teksteilleen, tai anna edes mahdollisuutta lukea niitä, ainakin itsestä tuntuu että ne menevät hukkaan. Ja useimmiten se palaute vain rohkaisee kirjoittamaan ja julkaisemaan lisää, vahvistaa uskoa itseen kirjoittajana, ja parhaassa tapauksessa auttaa näkemään missä on parantamisen varaa. Aina kun uskaltaa pistää itsensä likoon edes hiukan, saa jotain takaisin, ja minulle se pieni mutta aluksi suuren tuntuinen askel julkaista omia tekstejäni on antanut takaisin mitä ihanimman kaatosateen lailla ^_^

Mitä muuta toisten luomien henkilöiden ja maailmoiden hyödyntäminen voi fanifiktion kirjoittajalle opettaa? Madaltaako se esimerkiksi kirjoittamisen aloittamisen kynnystä?

Ehdottomasti oli paljon helpompaa aloittaa kirjoittaminen tavallaan puolivalmiilta pohjalta. Ja samalla kun tutkii sitä maailmaa ja hahmoja joista pitää, oppii niistäkin aina joitain, ja tulee mietittyä että miten sellaisia luotaisiin itse. Toisten luomusten analysointi, oli se sitten tietoista tai alitajuista, kehittää kyllä omaa arviointikykyä niiden suhteen.

Sitä on vaikea sanoa, onko fanifiktion julkaiseminen aina välttämättä sen helpompaa kuin originaalitekstien. Kynnys on jokaiselle henkilökohtainen, ja riippuu monesta asiasta onko valmis astumaan sen yli. Ehkä fanifiktion maine ei-niin-oikeana-kirjallisuutena saa sen kirjoittamisen tuntumaan helpommalta. Ainakin itsellä olivat kirjoittamisen paineet paljon pienemmät kuin originaalifiktiota kokeillessa.

Minkä harhaluulon tai ennakkoasenteen haluaisit korjata fanifiktion osalta?

Niitä joitakin tuli aiemmin jo mainittuakin, mutta varmasti yksi sitkeään istuva on sekin, että kaikki fanifiktio on jotain K-18-materiaalia täynnä kaikkea kauheaa. Fanifiktio on niin paljon muutakin, asia jonka itsekin opin vasta tutustuttuani kunnolla muihin kirjoittajiin, ja luettuani enemmän heidän teoksiaan. Fanifiktio on voi olla pohjaltaan mielen fantasiaa, mutta kirjallisuutena se on yhtä todellista kuin kaikki muukin, täynnä iloa, surua, draama, rakkautta, ja kyllä, sitä seksiäkin, mutta se ei ole koskaan se koko totuus. :)

Suurkiitos avartavista ja perusteellisista vastauksista!

***
Annen sivut löytyvät netistä osoitteista:



Lisäkysymyksiä ja muuta palautetta saa laittaa sähköpostiosoitteeseen, joka löytyy sivujen profiilipuolelta tai sitten minulta kysymällä!

11.3.2014

Maaliskuinen minikiertue sekä astraalijulkkarit

Välillä kirjailija pääsee -- tai päästetään -- kammiosta ulkomaailmaan ja ihmisten kanssa kommunikoimaan. Jännän äärellä, siinä ollaan. Ensi viikolla edessäni siintää varsinainen minikiertue, sillä maanantaina luennoin tuotannostani ja kirjailijuudesta Oriveden opistolla ja tiistaina olen hervantalaisessa Varjobaarissa puhumassa steampunkista Vihreän puolueen Ravintelivalistusiltamissa.

Kummatkin tilaisuudet ovat yleisölle avoimia, joten tervetuloa mukaan!




Samaisena tiistaina vietetään myös Osuuskumman uusimman antologian virtuaalijulkkareita. Tämä astraalitasolla tapahtuva julkinen kinkeri löytyy Facebookista. Avecit ja aaveet ovat tervetulleita! Sanaa saa kernaasti levittää (ja kutsukuvaa myös!).

9.3.2014

Kastiton kirjailija marginaalissa

Suo siellä, vetelä täällä.

Sanonta tulee mieleen, kun seuraa Antti Majanderin Hesariin kirjoittaman artikkelin "Kustantajaa kuristaa, kirjailijaa hirvittää" kirvoittamaa keskustelua ja kirjailijoiden ajatuksia aihepiirin tiimoilta.

Tiina Raevaara kirjoittaa kastijaosta Alaston kirjailija -blogissa.

Joonas Konstig sivuaa aihetta omassa blogipostauksessaan.

Karo Hämäläinen tarttui asiaan Suomen kuvalehden kolumnissa.

Kaksi vuotta alalla olleella nyypiöllä pää pyörii hartioiden välissä. Mitäkukamissä?

***

Törmäsin käsitykseen kirjailijoiden kastijaosta ensimmäistä kertaa viime vuonna. Tällaiset sisäiset rakenteet eivät näy alalle tulijoille heti, enkä ehtinyt omakohtaisesti kokea kastijakoa, sillä romanssini keskisuuren kaupallisen kustantamon kanssa jäi lyhyeksi.

Olen aina mieltänyt itseni marginaaliin. En ole "keskimäärin kirjailija", jotka Konstig kuvailee blogipostauksessaan "hyvin yliopistolaisiksi ja hyvin helsinkiläisiksi ja ryhmäytymisen seurauksena homogeenisiksi": joukoksi, joka on koulutettua kulttuuripiiriä ja itsensä jalustalle nostava.

Minut vie marginaaliin monikin asia: koulutustaso (toisen asteen koulutus), ei-helsinkiläisyys (taatusti Tampereelta), kirjoittamani genre (fantasia), ammatillinen tausta (perusduunari), kirjojeni kohderyhmä (nuoret aikuiset). Kun on hieman syrjässä, näkee asiat eri kulmasta kuin sivun keskellä olevat. Ja vaikka marginaalissa oleminen tarkoittaa usein sitä, etteivät valokeilat osu omien kirjojen kohdalle, se tarjoaa myös omanlaisensa vapauden kastijaon aiheuttamista riittämättömyyden tunteista sekä oman ammatillisen itsetunnon kyseenalaistamisesta.

Isojen kustantamoiden kastit merkitsevät hyvin vähän kirjailijalle, joka möyrii marginaalissa niiden ulkopuolella. Ainoa asia, joka jää harmittamaan helsinkikeskeisessä "keskimäärin kirjailija" näkymässä on, että käsitys kotimaisen kirjallisuuden tarjonnasta kaventuu koskemaan vain jäävuoren huippua.

8.3.2014

Lannistunut lauantai

Tietäähän sen, että kun liitelee oleviksi kirjoitettujen tarinoiden nousuvirroissa, syöksy alas maata kohti on äkkinäinen ja jyrkkä. Maan kamaralta siis, päivää.

Olen ollut nyt monta päivää kirjoittamatta (blogia ja somea lukuun ottamatta) ja keskittynyt nauttimaan Tampereen elokuvajuhlien tarjonnasta. Ajatukset ovat saaneet töytäisyjä, luovuuden ja ideoiden kuppiin on tihkunut uutta ihmeteltävää.

Muutama animaatio tuli vastaan, joihin oikopäätä ihastuin: Katariina Lillqvistin Kamarihaikara (1993) oli aivan häikäisevän hieno. Ne kalat, se haikara, kaikki! Samoin vaikutuksen teki australiaisen Eddie Whiten The Cat Piano. Aivan omanlaisensa kokemus oli tanskalaisohjaaja Dreyerin mykkäelokuva Jeanne d'Arcin kärsimys, jota siivitti Pink Twinsin jyräävän piinaava noise-musiikki koko elokuvan keston ajan. Jakoi mitä ilmeisimmin mielipiteitä, mutta pienen sulattelun jälkeen minun kokemukseni jäi plussan puolelle.

Mieliala on silti ollut kuin kevättalvinen sääkin: sadetta, aurinkoa, rajuja tuulenpuuskia; kylmyyttä ja lämpöä. Rinnalla kulkee kuitenkin tyhjyys. Äkillisenä oivalluksena jälleen vierailulle tullut ymmärrys siitä, että olen vain yksi lenkki kilometrien pituisessa kahleessa. Kysyn samat kysymykset kuin minua ennen tulleet. Astun samat askeleet, hakkaan päätäni samoihin seiniin, ihmettelen samoja asioita ja kuvittelen olevani jotakin ainutlaatuista.

Kun on toiston toiston toisto, mikä on originelli? Voiko kopiossa olla jotakin uutta ja arvokasta?

7.3.2014

Fantasian sanastosta

Fantasiaa kirjoittava kollegani Katri Alatalo mainitsi taannoisessa blogipostauksessaan idea-sanan ongelmallisuudesta henkilöhahmon suussa. Idea on tosiaan hankala, sillä toisin kuin monia muita kreikasta ja latinasta juontuvia sivistyssanoja, sitä tulee käyttäneeksi arjessa kaiken aikaa.

Liian modernit tai oman maailmamme kulttuuriperintöön sidotut ilmaisut ja sanavalinnat rikkovat fantasiakirjoissa ennen kaikkea tyyliä, mutta myös lukijan illuusiota fiktiivisen maailman todellisuudesta. Vain sanat luovat kirjojen maailmat, joten niiden merkittävyys on tärkeä tunnistaa. (Itse asiassa myös sanojen välit, sanojen järjestys jne, ovat myös osana maailman luomista, mutta sanoihin homma pohjimmiltaan perustuu.)

Tarinassa on erilaisia alueita, joissa sanat voivat vaikuttaa eri tavalla. Esimerkkinä vaikkapa kertojanääni ja dialogi. Kertoja voi olla henkilö, jonka sanavarasto eroaa tarinan henkilöhahmon sanastosta. Hän voi olla nykyajan ihminen, joka tarkkailee ja tulkitsee fantasiamaailmaa oman kielensä kautta, mutta saman tarinan fantasiamaailmahenkilön dialogi on kiinni hänen todellisuudessaan. Jos hänen puhettaan kuvataan suoraan, siinä tuskin ilmenee moderneja ilmaisuja, joita kertoja voi käyttää. Tasoja on useita.

Kun olen luonut omiin tarinoihin fantasiamaailmoita, sanavalintojen kanssa saa pelata kaiken aikaa. Mietin usein esimerkiksi sitä, millä nimillä kuvata eläimistöä, kasvistoa ja aseistusta. On fantasiamaailma, jossa on variksia ja hirviä, mutta myös tarpakoita ja tsaka-kaijoja. Tuttua ja uutta. Mutta entäs pistooli? Selkeästi lainasana. Tykki taas kuulostaa korvaan paljon suomalaisemmalta. Tosi asiassa kumpikin on ruotsista tulleita lainasanoja (ja sinne saksasta tai ranskasta juontuneita), ja olleet kaiken lisäksi käytössä satojen vuosien ajan. (Tykki alkujaan stykkinä ja pistooli bistolina.) Mihin raja vedetään? Mennäänkö korvakuulemalla vai avataanko jokaisen sanan kohdalla etymologinen sanakirja?

***

Koko perinteisen fantasian lajityyppi on taiteilua tuttuuden ja uuden välillä -- tässä suhteessa se on hyvin lähellä romanttista viihdekirjallisuutta. Lukijat haluavat sekä turvallisuutta että jotakin uutta. He haluavat kokea ihmetystä, mutta eivät tahdo olla ulalla. Kirjailijalla on aikamoinen sarka edessään.

Joskus kuulee sanottavan, että suomesta ei löydy hyviä ilmaisuja asioille -- toisin kuin englannista. Höh ja pöh! Suomen kieli ja englannin kieli ovat hyvin erilaisia (lähtien esimerkiksi siitä, että englannin kirjakieli on hiukan aikaisemmin kehittynyt ja paljon teknisempi), mutta ei sellaista asiaa ole, mitä ei voisi kuvata onnistuneesti sekä suomeksi että englanniksi. Ei ehkä samoista lähtökohdista, samoilla sanoilla tai rakenteella, mutta kuitenkin. Tässä luulossa on kyse siitä, että suomen kieltä vähättelevä ei ole tutustunut suomen mahdollisuuksiin ja sanavarastoon sen kaikessa moninaisuudessaan kyllin hyvin.

Uudissanat muodostavat oman lukunsa, jos kirjoittaa vanhahtavaan maailmaan sijoittuvaa fiktiota. Keho, sähkö, happi, paniikki, adrenaliini, energia ovat esimerkkejä sanoista, jotka ovat tulleet käyttöön vasta karkeasti ottaen teollistumisen jälkeen. Monesti on kyse myös keksinnöistä tai käsitteistä: keho kuvaa vain elävää ruumista, ruumis voi kuvata kumpaakin. Sähkö on ilmiönä esiintynyt maailmassa iät ja ajat, mutta sanana se tuli Suomessa käyttöön vasta 1800-luvun lopulla. Voiko vanhamaailmaisessa fantasiatarinassa jokin siis sähköistyä? Paniikki juontuu jo antiikin kreikasta, mutta kuvastaa tilaa, jota voi kutsua myös pakokauhuksi tai ahdistukseksi. Fantasiassa henkilöhahmolla voi olla paniikkikohtaus, mutta sitä tuskin voi kuvata termillä, joka pohjautuu moderniin käsitykseen. Adrenaliini ei taatusti virtaa suonissa, jos barbaari käy hyökkäykseen. (Vai voisiko fiktiossa sittenkin...?)

Minulle yhtä hankalasti välteltävissä idean rinnalla ovat reaktio ja reagoida. Entäs sitten fyysinen, materiaali ja elementti? Elementti on vanha kuin Agricola, mutta kreikkaa sekin. Puhumattakaan sanonnoista: esimerkiksi "ei ristin sielua" juontuu kristinuskosta. Jollei ristillä ole merkittävää sijaa fantasiamaailman kulttuurissa, sanonta on hieman hankala. Kirosanat mainittiinkin jo Katrinkin postauksessa -- suomen kieli on ihanan kirjava ainakin niiden muodostamisen suhteen. (Englanniksi kirjoitetussa spefissä muuten muunnellaan usein "fuck"-sanaa. Milloin se on fok, milloin feck.)

Vaikka käyttämiinsä sanoihin on hyvä kiinnittää huomiota, liian pikkutarkaksi ei kannata ryhtyä. Sanasto kapenee olemattomiin tai muuttuu liian käsittämättömäksi, jos jokaikinen lainasana syynätään ja muunnetaan erilaiseksi. Fiktiossa on kyse ennen kaikkea vuorovaikutuksesta kirjan ja lukijan välillä -- viestinnästä. Kirjailijan osalta kyse on myös ammattimaisesta sumutuksesta, joten aikaa myöten sanojen mahdin hallitsemiseen harjaantuu. Valintoja saa tehdä ja joutuukin tekemään. Itse otin vapauden Mifonki-sarjassa antikvariaatti-sanan käyttämiseen, samoin kahvilan käsitteeseen. Palautteen perusteella kumpikaan ei ole häirinnyt lukijoita. Oma hauskuutensa liittyy myös uusien, toimivien ilmaisujen keksimiseen. Loppujen lopuksi se on kuitenkin kirjailija, joka päättää maailmansa lainalaisuudet.

***

Miten on laitanne, armaat lukijat? Tökkäävätkö sopimattomat ilmaisut historiaa ja fantasiaa lukiessa herkästi silmään vai eivätkö haittaa menoa, jos juoni muuten vetää? Entä te kirjoittavaiset: keksittekö uusia sanoja, muunteletteko vanhoja, kierrättekö ilmaisuja tai tutkitteko ylipäätään sanojen etymologioita? Mitkä ovat hauskimpia tai parhaimpia kirjan maailmaan räätälöityjä ilmaisuja, joihin olette törmänneet?