Yksi asia, jota aloitteleva kirjailija tuskin voi välttyä pohtimasta, on julkisuus ja sen määrä. Jokainen kirjan julkaissut haluaa, että kirjaa myydään, tietenkin mieluiten paljon. Se mahdollistaa seuraavien synnyn ja kannustaa uuden luomiseen. Koska uusia kirjoja tunkee markkinoille niin uusilta kuin vanhoilta tekijöiltä, on esikoiskirjailijan jollain tavalla saatava oma viirinsä näkyviin.
Nähdäkseni kirjailijan julkisia foorumeita hänen kirjansa lisäksi ovat
- messu- ja tapahtumaesiintymiset
- lehtihaastattelut ja kirja-arvostelut
- televisio- ja radiohaastattelut
- kustantamokatalogit ja mainoslehdet
- Internet (blogit, kotisivut, Facebook, Twitter ym.)
Veikkaisin, että valtaosa kirjailijoista ei haikaile omaa persoonaansa julkisuuteen, mutta kirjaa lienee helpompi markkinoida kirjailijabrändin kautta kuin pelkkänä kirjana. Ihminen on kiinnostava ja se, mitä kiinnostava ihminen tekee. Kirjailija edustaa kirjaansa, ja jokainen myyntimaailmaa vähääkään tunteva tietää, ettei messuille tuotetta edustamaan päästetä kuin huoliteltuja, tyylikkäitä ja asiantuntevia henkilöitä.
Entä jos on päätynyt kirjoittamaan siksi, että osaa ilmaista itseään paremmin kirjoittamalla kuin puhumalla tai esiintymällä?
Osa kirjailijaa odottavista foorumeista on sellaisia, joissa mahdollisuus vaikuttaa omaan julkisuuskuvaansa on pieni (kirja-arvostelut, mainoslehdet, lehtijutut) ja osa niitä, joissa se on suurempi (oma blogi, kotisivut, Facebook ym. sekä esiintymiset, joissa ollaan vuorovaikutuksessa yleisön kanssa). Internetin myötä myös ujojen tai esiintymään tottumattomien on ollut helpompi saada lisänäkyvyyttä työlleen.
Suomessa ehkä kuitenkin paras keino lisätä kirjansa myyntiä on kirjoittaa sellainen teos, joka voittaa Finlandia-palkinnon, tai on vähintään ehdolla - jonkin kohun kera.
En heti keksi mikä voisi olla suurempi vastakohta siihen yksinäiseen puurtamiseen, jota käsikirjoituksen valmiiksi saattamiseksi kutsutaan. Kirja on valmis ja kirjailijan pitäisi olla valmis puhumaan jokaisen vähääkään kiinnostuneen tahon kanssa luomuksestaan. Monessa tapauksessa kirjailijan mieli saattaa olla jo kokonaan uudessa käsikirjoituksessa, ja aiempaan tuotokseen, joka vasta nyt julkisuuteen lävähtää, on napanuora katkennut aika päiviä sitten.
Esikoiskirjailijan on siis tehtävä valintoja. Kuinka paljon olen valmis antamaan itsestäni julki? Millaisen etäisyyden haluan pitää lehdistöön, lukijoihin, yleisöön? Kirjoitanko omalla nimelläni vai kirjailijanimellä? Onko minulla ylipäätään mitään kiinnostavaa sanottavaa vai olisiko parempi olla mahdollisimman hiljaa ja antaa kirjan puhua puolestaan?
Paljon on sellaisia lukijoita, jotka eivät edes halua tietää lempikirjojensa kirjoittajasta mitään. Olen yksi heistä. Joskus on käynyt niin, että kirjailijasta on mennyt maku lehtijutun, ylenmääräisen näkyvyyden tai suusta tulleen sammakon takia. En myöskään halua tietää lempikirjailijoitteni lempiruokaa tai muuta arjen napanöyhtää. Harrastukset, lapsiluku ja automerkki jääkööt myös pimentoon.
Julkisille foorumeille kirjailijan ei ole pakko huudella, ellei halua. En tiedä kustantamoa, joka edellyttäisi kirjailijoiltaan julkista näkyvyyttä enempää kuin nämä ovat valmiita antamaan.
Kirja on tärkein, mutta liian paljon loistavia, hiljaisia kirjoja jää äänekkäämpien alle.
Pahinta lienee, jos ketään ei kiinnosta eikä kukaan huomaa. Silloin käy kirjoittajan mielessä, onko kirja edes olemassa.
Hei Jenni!
VastaaPoistaOnnea vielä kerran sinulle ja mifongeille! Seuraan blogiasi päivittäin.
Mietit tässäkin kirjoituksessasi oleellista asiaa.
Pistän linkkikommenttina kiiltomato.netistä kirjailija Jan Kausin pääkirjoituksen kaunokirjallisuudesta ja elämäkerrallisuudesta.
Ennen ehkä kysyttiin: minkälainen elämä kirjailijan pitää elää?
Pääkirjoituksen perusteella voi kysyä: mikä on yhteiskunnan ja sen muutosten merkitys kirjailijaksi synnyssä? Vai mitä se synnyttää?
Kausin mukaan Virossa on menossa viihteellinen itsensäpaljastusten aika.
http://www.kiiltomato.net/jan-kaus-kaunokirjallisuus-ja-elamakerrallisuus/
Näin esikoiskirjailijan rintaäänellä voin sanoa, että julkisuutta saattaa tulla tosi vähän. Kaikilla ei toki ole näin, mutta useilla kuulemma kuitenkin.
VastaaPoistaItse olen viimeisen puolen vuoden aikana, siis siitä kun kirja julkaistiin, esiintynyt pari kertaa paikallisessa kirjastossa, kerran JKL:n kirjamessuilla ja nyt edessä on vielä pari messuesiintymistä, Turussa ja Hesassa. Yksi haastattelu tehtiin paikalliseen lehteen.
Esiintymisiä on siis ollut niin vähän, että syytä paniikkiin ei missään nimessä ole ollut.
Kirjailijan julkisuuskuvakeskustelu taitaa koskea enemmän aikuisille kirjoittavia ja senkin genren alla niitä, jotka jostain syystä nostetaan esiin median toimesta.
Vai oletteko eri mieltä te muut jo julkaisseet?
Mustimarja, kiitos linkistä! (Ja kiitos myös onnitteluista.) Olipa mielenkiintoinen pääkirjoitus! Niin, olen tosiaan kuullut tuon lauseen, että "pitää elää kirjailijan elämä". Erno Paasilinnako sen on sanonut? Ainoa tapa, jolla voin olla samaa mieltä lauseen kanssa on tulkita se yksinkertaisesti niin, että kirjailijan on kirjoitettava teoksia -- ja elettävä näin kirjailijan elämä.
VastaaPoistaSitten hieman enemmän itse aiheesta: itsepaljastelu tuntuu olevan nykyajan tyyli ja tapa. Jollakin ilveellä siitä on tullut hyväksyttyä, vaikka paheksujiakin piisaa. Vai onko tämä vain median luoma harha? Virossa se on siirtynyt jo kirjallisuuteen, mutta miten on Suomen laita? Tapetilla on ollut kirjailijan julkisuuskuva ja sen tarve, mutta julkaistaanko täällä omaelämäkerrallisia kirjoja henkilöistä, joilla ei ole kiinnostavaa asemaa julkisuudessa?
Nykyään kynnys päästä julkisuuteen tuntuu olevan matala, ja jostain syystä sinne haluavat etenkin nuoret. Ovatko Internet ja älypuhelimet ja globaaliuden myötä pienentynyt maailma jotenkin vaikuttaneet tähän haluun? Mietin niitä, jotka ovat nyt teini-iässä. Heidän julkisuussuhteensa on aivan erilainen kuin esimerkiksi minulla. Mikä on yksityisyyden arvo? Onko hyvä, että kaiken, siis aivan kaiken, voi jakaa maailman kanssa? Hieman kärjistetysti voisi sanoa, että se mikä 1500-luvun ihmisellä oli Jumalan ja hänen välisensä asia, on 2000 -luvun ihmisellä hänen ja kaikkien hänestä vähääkään kiinnostuneiden asia.
Hanna, siinä on varmasti eroa, kirjoittaako lapsille vai aikuisille, valitettavasti. Ajatellaanko tässä sitä, että lapset eivät lue lehtiarvioita kirjoista, eivät käy messuilla tai seuraa kirjallisuuden kenttää? Se tuntuisi hassulta, sillä harva lapsi kirjoja edes ostaa. Voisin kuvitella, että lapsi laittaa rahansa karkkiin tai leluihin ennemmin kuin kirjoihin. Aikuinen se lastenkirjatkin ostaa.
Odotankin mielenkiinnolla, miten käy Mifongeille. Mihin kenttään sijoittuu nuorille aikuisille suunnattu teos? Huomioidaan vai ei huomioida?
Tuollaiset "itsensäpaljastelu"-kirjat ovat mielestäni verrattavissa nykyään niin suosittuun tosi-tv-formaattiin. Kirjailija voi kirjoittaa itse oman BB:nsä. Itse en tällaisesta tyylisuuntauksesta oikein innostu.
VastaaPoistaOn mielenkiintoista, mikä kullekin on suuri tai pieni määrä julkisuutta. Hanna edellä luetteli julkisten esiintymistensä määrää, jota piti vähäisenä, mutta minulle jo se yksi paikallislehden haastattelu olisi ollut aika paljon :) .
"Nykyään kynnys päästä julkisuuteen tuntuu olevan matala"
VastaaPoistaIhan pakko kommentoida tähän, että kirjailijoilla kynnys päästä julkisuuteen on helkatin korkea!
Peesaan Hannaa: kannattaa varautua siihen, ettei tule yhtään arvostelua eikä kukaan tahdo haastatella.
Joanna, olen kuullut joskus sanottavan, että julkisuutta ei ole koskaan tarpeeksi tai sitten sitä on liikaa. Onkohan kukaan "julkisuuden henkilö" sitä mieltä, että on ollut ihan sopivasti julkisuudessa -- ei liian vähän eikä liian paljon, ja vieläpä oikeassa valossa. :)
VastaaPoistaKirsti K, jep, uskon että olet oikeassa siinä, että pelkkä kirjan kirjoittaminen ei riitä siihen, että pääsisi julkisuuteen. Viittasin tuolla tällaiseen BB-julkisuuteen. Pitää olla jokin lisämeriitti, jokin minkä vuoksi kirja tai kirjailija olisi erityisen kiinnostava. Ja kun suurin osa kirjailijoista haluaa keskittyä (yllätys,yllätys!) siihen kirjoittamiseen, tällaisten lisäansioiden mietiskely tuntuu turhalta ja turhauttavalta. Ei se kuulu mielestäni kirjailijan työhön.
Joskus voi käydä niin onnekkaasti, että jokin kirja osuu oikeaan rakoon ja saa sen vuoksi julkisuutta ihan omana itsenään.
Julkisuuskaan ei aina jakaudu tasaisesti. Joku kirjailija voi olla hetken aikaa kiinnostava, tähdenlento, ja joku toinen tehdä ensin vuosikymmenien kirjallisen uran ennen kuin hänet noteerataan.