25.9.2011

Tamfanista.

Yksi ensimmäisistä -- ensimmäinen esiintyminen kirjailijana potentiaaliselle lukijakunnalle -- on onnellisesti ohi. Jännitin vähemmän kuin etukäteen pelkäsin, mutta siihen saattoi vaikuttaa parikin asiaa. Ensinnäkin, tällä hetkellä elämässäni tapahtuu ja on tapahtunut niin paljon asioita (putkiremonttievakkoja, matkasuunnitelmia, työkiireitä) että en ole yksinkertaisesti ehtinyt etukäteisjännittämään; ja toiseksi, tietokilpailu Tamfanissa sai aikaan sellaisia kollektiivisia nauruvyöryjä, että siinä olisi rautakankikin rentoutunut.

Paneelissa oli kivaa, yleisö oli osallistuvaa, ja ainoastaan jäi harmittamaan se, että jouduin poistumaan paikalta heti paneelikeskustelun jälkeen niin hätäisesti. Olisi ollut mukava jatkaa iltaa, mutta evakkomuutto numero 2 ja huomisen Italiaan lähdön valmistelu tulivat edelle. Kiitos järjestäjille ja osallistujille, kivaa oli!

2 kommenttia:

  1. Kiva kun keskustelu meni hyvin. Tietokilpailu kuulostaa mielenkiintoiselta. :)

    Kerro sitten millaista Italiassa oli. :)

    VastaaPoista
  2. Tietokilpailu oli hauska! Piti tunnistaa fantasia- ja scifikirjoja ja niiden tekijä tyyliin: "kertomus pyöreiden koruesineiden valtiaasta". Se oli lämmittelykysymys, jonka kaikki tiesivät. ;)

    VastaaPoista