Elokuun lopussa Karisto piti kemut kirjasyksyn kunniaksi. Paikalla oli kustantamon johtajiston, kustannuspäälliköiden ja -toimittajien lisäksi suuri joukko kuvittajia ja kirjailijoita. En ole koskaan käynyt kirjamessuilla, joten näin ensimmäistä kertaa niin paljon kirjailijoita yhdessä tilassa, mutta koska tilaisuus oli rento ja lämminhenkinen, jännitin vähemmän kuin etukäteen uumoilin. Asiaa helpotti valtavasti myös se, että kirjailija Anneli Kanto oli paikalla ja esitteli minut muutamalle kollegalleen. Häntä on kiittäminen siitä, että lähdin silloin aikanaan työstämään käsikirjoitustani eteenpäin.
Illan myötä juttelin ja tutustuin moneen mielenkiintoiseen ihmiseen. Mahdoinkohan olla paikalla ainoa, joka ei ollut vielä julkaissut mitään? Täytyy myöntää, että jo kutsukortin saadessani pohdin, kuulunko ryhmään ”kirjailijat ja kuvittajat” vai ”muut vieraat”? (Kirjailijoille ja kuvittajille oli nimittäin varattu opettavaa ohjelmaa illan alkuun.) Tämä on outo välivaihe, missä elelen. Sopimukset on tehty, luottamus kustannustoimittajaan on luotu ja se tärkein, käsikirjoitus, on kielioppiviilaamista ja taittoa vaille. Sitten taas odotellaan.
Kariston juhlissa oli yksi vika. Ilta oli liian lyhyt. Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa ja toisten kirjoittajien tapaaminen valaisee pimeyttä, joka joskus valtaa puurtajan mielen. Me vaellamme yksin maailmoissamme, möyrimme mielikuvitushenkilöiden mieliä, puhumme seinille, ja sitten tulee näitä tilaisuuksia kun edessä onkin ojennettu, lämmin käsi; hymy, nimi ja kasvot.
Tajuaa, ettei ole yksin. Näitä hulluja (tämä sanan positiivisessa mielessä, sillä järjellä ajateltuna kirjailijan työssä ei ole järkeä), ihania ihmisiä on muitakin. Humaltuu tunteesta. Haluaa tutustua kaikkiin, sanan tai toisen vaihtamalla varmistaa, että on todellinen.
Vaikka kirjat ovat kuvitelmaa, kirjoittaja on todellinen.
Tämä tunne todellisuudesta on vain vahvistunut nyt, kun aloitin bloggaamisen. Metsähän vastaa kun sinne huutaa! Hahmoton tulevaisuus ja maailma ovat ottaneet ulottuvuuden ja muodon, joka onkin vain käden ojennuksen päässä. Kirjalla on vastaanottokomitea. Se ei synny tyhjyyteen.
Tämä tunne todellisuudesta on vain vahvistunut nyt, kun aloitin bloggaamisen. Metsähän vastaa kun sinne huutaa! Hahmoton tulevaisuus ja maailma ovat ottaneet ulottuvuuden ja muodon, joka onkin vain käden ojennuksen päässä. Kirjalla on vastaanottokomitea. Se ei synny tyhjyyteen.
Kirjailijakemut. Minusta olisi mahtavaa osallistua sellaisille ja tavata henkilö, jonka kirjoja olen lukenut ja lukiessani kokenut jonkin "elämää suuremman" tunteen... Tosin on surullista, että koska en oikein ole kirjailija-ainesta, minulle olisi mahdotonta löytää oikeat sanat kuvailemaan tätä kokemusta ja seurauksena olisi vain, että kirjailija-parka etsisi katseellaan lähintä turvamiestä tai uloskäyntiä, kun minä selittäisin jotain "minulle tuli sellainen tunne, niin kuin että olisi sama tunne, sellainen erityinen tunne, että ööh..."
VastaaPoistaTarkemmin ajatellen kyseinen kirjailija olisi saattanut ennemminkin nukahtaa.
Joanna, luulenpa että on paljon kirjoittajia, jotka kirjoittavat koska ovat keskinkertaisia tai huonoja ilmaisemaan ajatuksensa puhumalla. Ainakin minä olen tällainen!
VastaaPoistaSilmät ymmyrkäisinä ihastuksesta sitten seuraa niitä, jotka ovat supliikkeja seuraihmisiä ja sanovat ajatuksensa täsmällisesti ja perusteltuina. Minä sen kun hapuilen ja sönkkään ja muutan mieltäni ja vasta puhuessa ajattelen asiaa tarkemmin.
Jos mietin, mitä haluaisin sanoa lempikirjojeni kirjoittajille, en tiedä vastausta. Ehkä en haluaisikaan edes tavata heitä, rikkoa lumousta. Toisaalta, jos kirjailija on yhtä viisas kuin kirjansa eikä vain valehtele uskottavasti, niin voisihan se olla hienoakin.
Silti luulen, että paras mitä suustani tulisi, olisi: "Pidin sun kirjasta."
Niin, oikeampi ilmaisu taitaisikin olla, etten ole puhuja-ainesta :) .
VastaaPoistaMullistava lukukokemus pelkistyy puheessa helposti muotoon "joo, se oli tosi hyvä."
Ihailemalleen kirjailijalle puhuessa voisi olla pelottavaa myös huomata, että kirja onkin merkinnyt hänelle jotain ihan muuta. Jokainen kokee kuitenkin lukemansa omalla tavallaan, ja toisen ajatuksia heijastelee aina omien kokemustensa kautta.
Harmi, ettei tavattu juhlissa, niin samat on olleet tuntemukset. Jotain noottia meidän pöytäseurueelta lähtikin Karistolle päin, että jonkinlainen esittelykierros olisi ollut meille ekakertalaisille kiva. Mutta mukavat oli juhlat ja ensi vuonna meillä on ne kirjatkin, joiden kautta voimme itsemme esitellä. =)
VastaaPoistaMagdalena Hai, tulipa minunkin mieleeni myöhemmin, että varmasti en ollut ainoa "ekaluokkalainen". Mutta mistäpä sitä olisi osannut muut kaltaisensa löytää...
VastaaPoista