Tämän vuoden esikoiskirjailija Saara Henriksson kirjoittaa Margaret Pennyn muistikirja -blogissaan mietintöjään vastaanotosta, joka esikoiskirjailijalla on edessään.
Alan ymmärtää paremmin ja paremmin sitä, miten ainutlaatuinen vuosi minulle onkaan tulossa. Tosin on hieman hassua puhua vuodesta, kun aloituksilla, keskikohdilla ja päätepisteillä ei ole selkeää paikkaa laisinkaan. Esikoiskirjavuoteni on samalla sekä alkanut että ei. On ajateltava ympyrää. Jossain siellä takana häämöttää mahdollisuuksien tulevaisuus, vielä hämärä ja hahmoton, mutta oleva. Siellä kelluu sellaisia suuria sanoja kuin "ura" ja "tuotanto" ja "teokset".
Olen alkanut hahmottaa, että olen osa jatkumoa, jonkinlaista verkkomaista kokonaisuutta. Kirjoista, jotka kertovat kirjailijoista, olen lukenut kymmenien henkilöiden ajatuksia ammatistaan ja sen varjopuolista. Jokainen niin erilainen ja silti jokaisen ajatuksia voi löytää itsestään. He kaikki ovat joskus olleet esikoiskirjailijoita. He ovat olleet lupauksia, tuoreita kasvoja, uutuudenviehätystä ja sitten, kun toinen teos tulee, he astuvat syvemmälle mahdollisuuksien tulevaisuuteen; nyt ei ole enää esikoisuuden antamaa turvaa, on pärjättävä omillaan.
Jotkut tekevät pitkän uran, joillakin tuotanto jää muutamaan teokseen. Koskaan ei voi tietää.
Mutta esikoiskirjailijoita on aina.
Jälleen kerran tuttuja tunteita. Sen jälkeen, kun allekirjoitti ensimmäisen kustannussopimuksensa siellä Kariston neukkarissa tuntui todella vahvasti siltä, että astui ison askeleen eteenpäin. Avautui ovi. Se oli mahtava tunne. :)
VastaaPoistaHykerryttävä ajatus, että itsellä olisi parinkymmenen vuoden päästä Kirjallinen Tuotanto ja Ura. :) Sitäkin hykerryttävämpi, koska se näyttää nyt ihan mahdolliselta.
(Muahhahhaa! Muahhahhaa!)
Magdalena Hai, en tiedä voiko sitä tunnetta, kun on kirjoittanut ensimmäisen kustannussopimuksensa, verrata mihinkään. Ovi, joka avautuu on huikean leveä pariovi, kaiverrettu ja kullattu, ja sali sen takana jatkuu loputtomiin.
VastaaPoistaOnneksi täällä saa tätä vertaistukea ja kannustusta, niin pelkotilojen, epäilysten ja narsistisen kaikkivoipaisuuden tunteen lomaan eksyy myös vähän perusmultaa. :)