Viihde.
Miksi se kuulostaa kirosanalta?
Kevyt ajanviete. Hupia kansalle. Hymyä kasvoille. Ikään kuin olisi väärin nauttia ajanvietosta. Kuinka moni kysyy illanistujaisten päätteeksi vierailtaan, että toivottavasti teillä oli tylsää? Minä toivon, että he viihtyivät.
Ehkä avainsana onkin "kevyt". Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Jos ihminen viihtyy ja hänellä on hauskaa, tekeekö se hänestä jollain tapaa pinnallisen? Vähemmän aidon, vähemmän ajattelevan? Ei kai siihen kukaan usko. Korkeintaan naurulla voi harhauttaa ja peittää, viihteen nauttimisella turruttaa. Mutta sisimpiä tuntoja ei voi karamellisoida. Ihmiskunnan syvimmät kysymykset ovat alati läsnä.
Jospa meillä on viihteestä ylitarjontaa. Tyhjänpäiväistä läpätystä puskee joka tuutista. Mutta voiko kaikkea höttöä kutsua edes viihteeksi? Voiko tositv-ohjelmia (jotka ovat juuri niin kiinnostavia kuin niissä esiintyvät ihmiset) tai lehtilööppejä tyhjänpäiväisistä asioista edes verrata viihdekirjallisuuteen tai esimerkiksi sirkukseen? Jälkimmäiset vaativat hemmetin paljon enemmän työtä.
Käyttäisin itsestäni nimitystä viihteen suurkuluttaja, sillä katson paljon elokuvia ja tv-sarjoja, käyn teattereissa ja sirkuksessa, kuuntelen musiikkia monipuolisesti, luen kaikkea sarjakuvista romaaneihin -- viimeksi mainittujen kohdalla viihdettä ahmin, hitaampilukuisia makustelen. Ja kas, nyt kun asiaa mietin, huomaan, että suurin ajanvietteeni on viihde.
Mitä muutakaan sitä tekisi ajalla, joka jää unen, palkkatyön, arjen töiden ja muiden harrastusten jälkeen? Sillä sitä viihde minulle nimenomaan on ollut: harrastus.
Viihde ja sen tarjonta on muuttunut hurjasti viimeisen sadan vuoden aikana. Kuinka erilaista vapaa-ajan käyttö oli työläisten ja vapaa-herrojen välillä? Minkälaista musiikkia kuunneltiin herraskartanoissa, minkälaista rahvaan kesken? Kirjoja lukivat vain ne, jotka osasivat ja joilla oli aikaa ja rahaa. Yhteiskunnan eriytyneet kulttuurikerrokset ovat sittemmin lähentyneet ja miltei sulautuneet. Oopperassa on mahdollista käydä, vaikka ei ole sikarikas. Kirjoja voi lainata. Musiikkia kuulee, vaikka ei aina haluaisikaan. Ehkä nykyään ne, jotka nauttivat pääasiassa "korkeakulttuurista", pelkäävät, että helppo viihde jyrää muut taidemuodot alleen. Onko pelko aiheellista vai onko kyse jonkinlaisesta demokratisoitumisesta?
Mitä te, arvoisat lukijat, miellätte viihteeksi? Entä oletteko huolissanne kulttuurin tilasta?
Ei, kaikkea ei voi kutsua edes viihteeksi. Sanalla viihde on kai hieman negatiivinen kaiku nykyään juuri kaikenlaisten tosi-tv-ostan-vaimon-formaattiohjelmien takia. Mutta viihdyttävä viihde on vain hyväksi..en katsele hirmuisesti telkkaria, mutta meillä on tapana ostaa tiettyjä sarjoja ja pitää viihdemaratoneja. Sen sijaan musiikkia kuuntelen, luen kaikenmoisuuksia jne. Yhtäältä kirjallisuuskin on viihdettä, mutta toisaalta luen kirjoja, jotka ansaitsevat mielestäni "syvemmän" määritelmän kuin tuon viihde-sanan..
VastaaPoistaEn ole sinänsä huolissaan kulttuurin tilasta. On tullut törmättyä niin mestarillisiin taideteoksiin: maalauksiin, musiikkiin ja kirjallisuuteen. Enkä edes osaa enää olla huolissani, kun tosiaan televisio ei ole ollut kaverini muutamaan vuoteen..eli en tiedä, mitä sillä saralla tapahtuu.
Helmi-Maaria, uskoisin, että niin kauan kaikki on hyvin kulttuurin saralla, kun säilyy vapaus ja monimuotoisuus. Joissain kirjojen lukijoissa olen ollut havaitsevinani kummallista elitistisyyttä, ennakkoluuloa ja kapeakatseisuutta. Kaikki eivät voi pitää kaikesta, eikä pidäkään. Mutta vastakkain asettelun sijaan olisi mahtavaa rinnakkain asettelu ja avoin lähestyminen.
VastaaPoistaViihdettä on monenlaista, mutta viihdettä se oopperakin, tai muu korkeakulttuuri, on. Nauttimaan ja viihtymään sinne mennään.
VastaaPoistaKevyt viihde on minusta antoisaa (noh, johonkin rajaan asti, esim. harlekiini-kirjallisuudesta riittää yksi tai kaksi ja kaikki on nähty) ja tekee hyvää mielenterveydelle -etenkin näinä huonojen uutisten ja shokkilööppien aikoina.
-Leijona
Leijona, näinhän se on, että mikä tahansa kaavaan kirjoitettu alkaa parin otoksen jälkeen puuduttamaan -- ellei muottia onnistuta rikkomaan ja yllätetään lukija positiivisesti. Aika harvoin niin taitaa kuitenkaan kevyen romantiikkaviihteen lajityypin sisällä käydä.
PoistaNo, minun lähtökohtani dekakria kirjoittaessa oli juuri se, että halusin tarjota lukijalle pienen paon arjesta - nojatuolimatkan. Siis viihdyttää. Viihdyttävää se oli kirjoittajallekin :)
VastaaPoistaKun taas vakavampaa pätkää kirjoittaessa en ole ajatellut lukijan viihtymistä. Välillä tuntuu, ettei noin angstisia tunnelmia välittävää tekstiä kukaan voi lukeakaan ;)
Kumpikin on genrenä vaativia. Nyt, kun sain k-toimittajalta palautetta, huomaan, että vaikka dekkari aikoinaan tuntui syntyvän lähhes itsellään, siinä riittää yhä säädettävää, eikä se todellakaan tule juosten kusten sekään. Toivottavasti lopptuloksesat huomaa, että viihdettä tai ei, sen eteen on tehty töitä. Useamman ihmisen voimin, oikeastaan, sen verran olen suostunut kuunteleemaan myös palautteiden antajia ;)
Itse olen kulttuurin sekakäyttäjä. Kyllä, arvotan eri tavalla viihdekirjallisuuden ja raskaamma sarjan. Mutta kummastakaan en luopuisi. Kummallekin on paikkansa ja aikansa.
Vera, valehtelisin, jos sanoisin, etten itse arvota kirjallisuuden lajityyppejä eri lailla. Eroja on, ehdottomasti. Kapinoin kuitenkin sitä vastaan, että tekijät arvotetaan tuotoksiensa perusteella. Siihen tyyliin, että jokainen pysyköön karsinassaan ja sitä latua on hiihdettävä, jolla aloitti. Tai että: "tuo kirjoittaa niitä viihdepokkareita, kun taas tuo on Oikea Kirjailija".
PoistaHaluaisin elää maailmassa, jossa romanttinen viihdekirjailija kuulostaa yhtä hyvältä ja kunniakkaalta kuin dekkaristi tätä nykyä. :)
Sorry kirjoitusvirheet, kiire...
VastaaPoistaKaikki viihde on viihdettä. :) Itse näen eron vain tavoissa, joilla kulutan sitä. Eikä niitä voi arvottaa keskenään, koska kyse on siitä, mitä minä saan niistä viihteen kuluttajana irti.
VastaaPoistaMagdalena, terve asenne! :D
VastaaPoista