Jokaisella meistä on varmasti lajityyppi tai kirjallisuudenhaara, jonka lukemista välttelee. Taustalla yleisimmin piilee ennakkoluulo tai huono kokemus. Yllättävää on, että jos lukee kirjailija Y:ltä kirjallisuuden lajityyppiä X edustavan teoksen, eikä pidä siitä, hylkimisreaktio ei välttämättä synny vain kirjailija Y:n lajityyppiä X edustaviin kirjoihin vaan jopa koko X-lajityyppiin.
Näin olen kuullut rivien välistä, kun olen ihmisten kanssa lukemisesta puhunut. Joku ei pidä fantasiasta, koska mielikuvitusmaailmoista lukeminen ei ole kehittävää tai kirjan se-ja-se kuvaus haltioista oli epäuskottava. Päihde- ja parisuhdeongelmainen kahvinlipityssukuromaani on jonkun mielestä synonyymi kotimaiselle realistiselle nykyproosalle. Ehdoton nounou. Chick-litiin ei kannata edes koskea, sillä eihän nyt mikään, minkä nimessä viitataan kananpoikiin, vaikka kirjan kannessa lähes poikkeuksetta kuvataan pastellisävyissä korkokenkiä ja shamppanjalaseja, voi olla terävää yhteiskuntakuvausta kansanosasta, joka on oikeasti olemassa.
Aito kaikkiruokainen lukija on harvinaisuus. Monet lajityypit liittyvät tiettyyn ikäkauteen, jonka jälkeen voi tulla tunne, että siltä saralta kaikki on nähty. Joskus iällä ei ole mitään tekemistä lukemiskauden kanssa. Luettavaa on yksinkertaisesti niin paljon saatavilla, että muutamaan genreen keskittyminen on ymmärrettävää. Tuttu ja hyväksi havaittu houkuttelee, sillä jotain erilaisuutta uutuuskirjassa on kuitenkin tarjolla. Sama soppa, eri mausteet.
Genreuralle on helppo jämähtää. Joskus luin vuoden vain dekkareita ja jännäreitä. Joskus meni kuukausia pelkän romanttisen viihteen parissa. Kerran urauduin klassikoihin, mutta niiden kuluttaminen on huomattavan hidasta eikä yksittäisiä teoksia kertynyt niin paljon kuin nopealukuisemman materiaalin kanssa. Fantasian ahmimiskaudesta on aikaa sen verran kauan, että joskus hävettää. Uudempaan ainekseen tutustuminen on jäänyt kotimaisen varaan, sillä viime vuosina kotimaiset kirjat ovat löylyttäneet käännöskirjat. Kieli, se puhdas ja horjumaton kieli!
Entäs ne ennakkoluulot sitten? Yllättävän moni nyrpistelee nenäänsä tieteiskirjallisuudelle, eli scifille ja fantasialle, vaikka eivät ole sitä koskaan kokeilleet. (Psst, ja koska Suomessa niiden on ajateltu niin pitkään kuuluvan vain satu-osastolle, ihan kuin kaikki fiktio ei olisi fiktiota!) Romanttinen viihde on monelle jotain, mitä vain teini-iän naivismilla varustettu voi nauramatta nauttia. Dekkarit pelottavat, koska niissä on raakaa väkivaltaa. Kotimaan tiskirättiproosa ahdistaa eikä Dostojevskiä viitsi edes aloittaa, kun kirjat ovat niin paksuja osiin jaettunakin, että lukijallekin ehtii jo pelkästä ajatuksesta kasvaa yhtä pitkä parta kuin kirjailijalla itsellään oli.
Mikä tähän avuksi? Kenenkään ei tietenkään ole pakko kurotella vieraiden aitojen taakse tai uskaltautua maistamaan sopan sijaan makaronilaatikkoa, mutta paras tapa kastaa varpaansa uuteen ja outoon lajityyppiin on suositus henkilöltä, joka tuntee uudislukijan lukumaun. Jos joku allergisoituu keijukaisista, löytyy varmasti fantasiaa, jossa keijukaisia ei esiinny. Jos joku pelkää saavansa veritahroja dekkarista, lajityypistä löytyy runsaasti verettömiäkin teoksia. Romantiikka-allergikoille ja kuivakoiden avaruusaluskuvausten pelkääjille rajarikkurikirjoja löytänee valveutunut ammattilainen kirjastoissamme.
Ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan!
Täällä yksi kaikkiruokainen hengenravinnon ahmatti ilmoittautuu! Ihan totta, minulla ei ole minkään maan kykyä pistää rajoja kirjalliselle kiinnostukselleni. en ole hulluna elämänkertoihin, mutta kun tarpeeksi kiinnostava ja ristiriitainen tyyppi(Freud, Woody Allen ex- jääkiekkoilija Eric Lindros tai vaikkapa Mussolini) löytyy kirjatiskiltä, niin kyllä se lähtee mukaan.
VastaaPoistaEn kyllä tykkää läheskään kaikesta lukemastani, tai jos tykkään niin usein suurin varauksin. Mutta vaikka esim. Sophie Kinsellan himoshoppaajat eivät mielestäni vetäneet vertoja Brdget Jonesille 8joka sekään ei ole top 50 -kirjojebni listalla...) niin luin silti kirjailijalta myös uusimpana suomennetun, ja kun odotukset olivat sopivan matalalla, oli lukunautinto aika lailla täydellinen. :)
Voi tsiis näitä mun kirjoitusvirheitä, pitäisköhän imuroida näppis leivänmuruista...?
VastaaPoistaMahtavaa! Olen nimittäin kaikkiruokaisuuden ja sekaravinnon kannattaja -- kirjallisuudessa ainakin. ;)
PoistaVaikka täytyy myöntää, että lastenkirjallisuuteen ei ole tullut tartuttua sitten lapsuuden. Aika korjata asia.
Ja tuo on muuten hyvä huomio, että luet myös paljon sellaista mistä et tykkää eikä se ilmeisesti tyrehdytä lukuintoa. Voisin kuvitella, että vähän lukevat pelaavat enemmän varman päälle ja valikoivat lukemisensa sen perusteella, mikä varmimmin aiheuttaa vähiten pettymyksiä.
Minäkin väittäisin olevani melko kaikkiruokainen. Kriitikontyö saa tarttumaan teoksiin, joita en välttämättä lukisi, jos saisin vain ihan vapaasti valita luettavani (vaikka en siis lähtökohtaisesti toivo arvioitavaksi kirjoja, joista en ole jollain lailla kiinnostunut). Ainoastaan tietokirjapuoli on viime vuosina jäänyt vähän vähemmälle. Mutta kaunopuolella skaala on lasten kuvakirjoista aikuisten taideproosaan (jos nämä nyt mitenkään relevantisti edes ovat skaalan eri päissä, monesti jopa hyvin lähellä toisiaan).
VastaaPoistaAla-asteen lopulla ja yläasteella luin melkein pelkkää fantasiaa. Tai no juu, toki paljon muutakin, mutta fantasia oli ehdottomasti ykkösjuttu. Sitten tuli raja vastaan ja meni vuotta, jolloin vieroksuin fantasiaa. Olin saanut kai jonkinlaisen yliannostuksen. Onneksi myös vieroksuntakausi meni ohi.
Ärsyynnyn aina, kun joku tekee yleistyksen jostain genrestä ja toteaa, ettei sen takia lue sitä. Totta mooses ihminen saa olla lukematta dekkareita tai runoja tai nuortenkirjoja tai naisviihdettä, jos haluaa. Mutta turha sitten nyrpistellä nenäänsä ja tehdä yleistyksiä niiden noin kolmen kirjan perusteella, jotka on vaivautunut joskus lukemaan.
Yliannostukset ovat olleet minulla hyvin tyypillisiä, kun on tullut luettua keskittyneesti yhtä genreä kerrallaan. Nyt olen yrittänyt järkeistää touhua ja lukea sekalaisemmin, mutta joskus lukufiilisviisarit vain värähtelevät sitkeästi jonkin tietyn lajityypin kohdalla.
PoistaMinulla oli kauheat ennakkoluulot suomalaista nykyproosaa kohtaan. En lukenut sitä ollenkaan ennen kuin aloin suhtautua omaan kirjoittamiseen kunnianhimoisesti ja tosissaan. Asiaa on tullut korjattua vähitellen, mutta luulen että en tule pääsemään järin hyvälle pohjalle siinä kovin pian. Niin paljon on luettavaa muistakin aihepiireistä ja genreistä...
Kaikenlainen snobbailu makujen perusteella on turhauttavaa. Uteliaalla asenteella ja avoimella lähestymisellä saa paljon enemmän irti niin kirjoista, kirjailijoista kuin kanssalukijoista. Saa olla pitämättä ja saa olla lukematta, mutta jos on asiasta kovin äänekäs, olisi suotavaa että taustalla on sitten luja kokemuspohja. :)
Mulla ongelmia ovat olleet aina novellit, runot ja dekkarit. Novellien ja runojen kanssa olen tullut tulokseen, että harjoittelu auttaa, niihin on suhtauduttava eri tavalla kuin romaaneihin (tosin harjoittelu on vielä aika alussa). Sanon aina että en lue dekkareita, mutta lapsena kyllä kahlasin Chrisieitä läpi aina kun uskalsin (=asuntovaunumatkat, jolloin nukkui sisarusten välissä). En halua lukea juurikaan mitään hirveän väkivaltaista, koska ne mielikuvat jää verkkokalvoilleni kummittelemaan viikkokausiksi - toisin kuin televisiossa nähty väkivalta. Tähän asti myös suurimmassa osassa dekkareita joihin olen kurkistanut, on ärsyttänyt myös kieli. Eli jos joku osaa suositella kauniilla kielellä kirjoitettua, epäväkivaltaista dekkaria niin ehdotuksia otetaan vastaan!
VastaaPoistaRunoja aloin itse lukea laajemmin vasta sen jälkeen, kun olin käynyt kuuntelemassa runoilijoita livenä. Tampereella on tähän onneksi loistavasti mahdollisuuksia.
PoistaLuen mielellään verellisiä dekkareita, joten oma suosituslistani ei ole kovin pitkä. :) Oletko tutustunut Sujata Masseyn Rei Shimura -sarjaan? Muistaakseni ne olivat melko väkivallattomia (tosin viisarini eivät ole kovin herkät ja lukemisesta on jo hieman aikaa). Kieli ei ole mitenkään erityisen runollista ja muistaakseni minä-kertojan ääni alkoi useamman kirjan jälkeen itseäni ärsyttämään.
Sitten on Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe -sarja. En ole tätä itse lukenut, mutta kuvausten ja arvioiden perusteella tämä on dekkarisarjassa hyvin omanlaisensa viipyilevä ja vähäverinen tapaus.
Mä olin todella pitkään urautunut lukemaan vain fantasiaa. Mitään muuta tekstiä en lukenut, kaikki tuntuivat liian oudoilta ja vierailta, niin en kyennyt lukemaan niitä sillei et se olisi tuntunut mukavalta.
VastaaPoistaVasta parin viime vuoden aikana oon alkanu niin sanotusti kasvaa fantasiasta pois, niin luen mielelläni jotain muuta. Itse asiassa fantasia, jota aikaisemmin luin niin innokkaasti, on nyt enemmänkin mun nounou-listalla. Yliannostus, ehkä. Maaginen realismi vielä menee, tai sellai erilaisempi urbaani fantasia, mutta kaikki sellaiset, jotka sijoittuvat toiseen maailmaan tai vastaavaan, saa mut jo juoksemaan melkein karkuun.
Nykyään tunnen suurta vetoa salapoliisiromaaneihin. Muuten en oikeastaan osaa ees kuvailla sitä mitä nykyää tykkään lukea. Hurahdin Haruki Murakamin kirjoihin viime kesänä ja oon siitä lähtien ahminu sen kirjailijan kirjoja enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Kazuo Ishiguro on kans velho mitä kirjoittamiseen tulee.
Mutta fantasian lisäks mun nounou-listalla on - ainakin toistaiseksi - jännärit/trillerit ja chick-litro-romaanit. Ne ei vaa mee alas.
Haruki Murakami. <3
PoistaMinulla menee niin hassusti, että joskus kun luen Oikein Hyvän Kirjan, en uskalla lukea kirjailijalta pitkään aikaan muuta. Säästelen lukukokemusta ja pelkään kai, että jos ei se seuraava olekaan niin hyvä kuin se edellinen tai jos se onkin vielä parempi, niin mitäs sitten.
Ihan hölmöä, kun järjellä ajattelee, mutta minkäs teet. :D
Olen myös huomannut sen, että pikkuhiljaa totuttelemalla alkaa lukumaku laajentua. Täytyy vain uskaltautua maistamaan ja toivoa, että se josta ensimmäisen suupalan ottaa, on lajissaan erinomainen eikä väljähtynyt.
Pakkohan kirjoittajan on lukea mitä tahansa, vaikkei pitäisikään kaikesta. Mulla on, myönnetään, fantasia-scifimuuri. Tai siis en mielelläni niitä lue - lasten- ja nuorten fantasiakirjoja lukuun ottamatta.
VastaaPoistaNäinhän se on -- puhtaasti huvin vuoksi lukevaiset saavat sitten rauhassa rajoittua lukemisissaan. ;)
PoistaKirjoittavien lukevaisten vain on suhtauduttava lukemiseen eri tavalla. Tämä ei minua sinänsä yllättänyt, mutta onpa kuitenkin muuttanut lukutottumuksia rajulla kädellä.
Luen paljon ja monenlaista, mutta tietyt genret jätän väliin: machosotakirjat ja veriset nykydekkarit. Jälkimmäisissä sama ongelma kuin Annalla, mielikuvat raakuuksista jäävät liian helposti pyörimään päähän. Rei Shimurat ja Mma Ramotswet on tosiaan kivoja uusia dekkareita. Robert van Gulikin Tuomari Dee -sarja on tosi hauska myös, päähenkilönä kiinalainen tuomari 600-luvulta.
VastaaPoistaSuomalaiseen nuortenkirjallisuuteen olen nyt oikeastaan vasta tutustumassa. Tuntuisi hölmöltä olla lanu-kirjailija, joka ei tiedä yhtään, mitä kentällä tapahtuu. Mutta on ollut hauska huomata, miten hyviä kirjoja täällä tosiaan kirjoitetaan. Esim. Anneli Kannon ja Terhi Rannelan Tähystäjäneitoa lukiessa ei tullut sellainen olo, että täti tässä nyt opiskelee, miten nuorille kirjoitetaan. :D Kirja oli puhtaasti hauska lukukokemus.
Minäkin säästelen Haruki Murakamia! Luin Norwegian Woodin muutama viikko sitten ja seuraavaksi pitäisi varmaan ottaa lukuun Kafka rannalla, mutta jotenkin sitä odotusta haluaa pidentää.
Sotakirjoja ei muuten tule minunkaan luettua! (Siis sellaisia Reino Lehväslaiho -tyylisiä.) Aihepiiri ei vain kiinnosta.
PoistaJa minulla on myös menossa suomalaiseen lanuun tutustuminen, ja juuri samoista syistä. :D
Mulla oikeastaan vain kauhu ja scifi ovat omalla ei-listalla. Kauhu siksi, etten tykkää, en kauhuleffoistakaan. Tulevat uniin. Scifi taas ei ole saanut ylitettyä kiinnostuskynnystä.
VastaaPoistaEniten pidän ihan reaaliproosasta. Spefi jää helposti hyllyyn, olen lukenut lähinnä näitä "pakollisia" (harrypotterit ja tarutsormustenherrasta). Tai noh, nyt olen ihan tarkoituksella ruvennut lukemaan spefiä, pitäähän sitäkin.
Ja luenhan minä sattuneesta syystä chick littiäkin, silloin kun vastaan sattuu kirja, joka ei ole oksettavan kulutuskeskeinen (syy, josta Shopaholicit ovat vielä lukematta).
Minusta on hauskaa koetella joskus rajoja lukumakunsa kanssa. Nyt on kyllä ihan yleissivistyksenkin parantamiseksi ajatuksissa alkaa tutustua paremmin suomalaiseen klassikkokirjallisuuteen -- mutta kun kotimainen reaaliproosa ei ole suosikkilistan ykkösenä, täytyy tosiaan valmistautua ensin henkisesti. :)
Poista