7.6.2012

Juuri nyt (Osa 2)

Juuri nyt olen siellä, missä on hyvä olla. Huolimatta siitä, että takana on 12-tuntinen työpäivä. Huolimatta siitä, että eräs novelli, jonka haluaisin niin niin kirjoittaa, ei ole vielä kypsä tulemaan ulos. (Vaan kuka tietää, onhan viikonloppu edessä.)

Nimittäin Mifongin perintö on saanut jälleen lukijapalautetta. Kettu on kirjoittanut kirjasta niin innostavasti, että minun tekee tältä istumalta mieli mennä jatkamaan tarinaa. Kiitos, ihanaiset lukijat, kun kerrotte mitä kirjasta piditte! Se antaa voimia koitokseen, jota romaanin kirjoittamiseksi kutsutaan, ja uskoa siihen, ettei ole tarinoitsijana aivan kehno.

Lisäksi esikoiskollegat Elina ja Kristiina iloitsevat kirjojensa julkaisuista. Mifongin perinnön julkistamisesta on vielä sen verran vähän aikaa, että juovun itsekin, kun seuraan heidän iloaan.

Kesäistä viikonloppua!

P.S. Myös Keskisuomalaisessa ilmestyi arvio, Loikkasen käsialaa sekin, mutta erilainen kuin Lapin Kansassa ilmestynyt arvio.

6 kommenttia:

  1. Hyviä arvosteluja molemmat. Onneksi olkoon!

    Kun lukijapalaute on positiivista, se palkitsee kirjailijan työn moninkertaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Näin on: vaikka sitä itselleen aluksi kirjoittaakin, niin kyllä sitä toivoo, että hengentuotoksesta nauttisivat muutkin.

      Poista
  2. Helsingin Sanomat, Keskisuomalainen, Lapin Kansa... Jo ihan mukava valikoima tunnettuja suomalaisia sanomalehtiä :) Ihanaa että jaksat innostua muiden kirjoista, sellainen lämmittää aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukijoiden lisäksi yksi tämän työn parhaita puolia ovat ihanat ja kannustavat kollegat! Ja tietysti lukemista rakastavana ihmisenä tuulettaa aina kun suomalaiseen kirjallisuuskenttään tulee uusia tuttavuuksia. :)

      Poista
  3. Lisää lukijapalautetta - tykkäsin ja jäin koukkuun niin että luin jopa aamulla bussissa puoli seitsemältä! (Yleensä vaan nuokun puoliunessa.) Ja illalla, kun olisi pitänyt jo mennä nukkumaan, ja ruokapöydässä, ja töiden jälkeen sohvannurkkaan käpertyneenä... (Olisi pitänyt lähteä ruokakauppaan, mutta kävin aina vaan hakemassa keittöstä vielä pari palaa suklaata ja palasin lukemaan vielä yhden luvun, ja vielä yhden...) Haluaa tätä lisää :) Kiitos!

    VastaaPoista