Kirjan (ja kirjailijan) julkisuudesta

Vaikka kirjailijan on mahdollista kirjoittaa salanimellä, olla antamatta haastatteluja ja tietoa yksityiselämästään, kirjailijuus on silti julkinen ammatti, koska kirjailijan luovuuden tulos, kirja, on julkinen ja kenen tahansa luettavissa.

Mielestäni jokaisen esikoiskirjailijan on hyvä miettiä oma suhteensa julkisuuteen. Olla selvillä siitä, kuinka paljon itsestään haluaa kertoa ja kenelle.

Kirjoittaminen itsessään ei ole sosiaalista tai kovin ulospäin näkyvää toimintaa siinä vaiheessa, kun se on vasta pöytälaatikkokirjoittamista ilman tavoitteita julkaisusta. Tai silloinkaan, kun käsikirjoitus on valmis ja sitä tarjoaa luettavaksi joukolle, jonka kirjoittaja itse on päässyt valitsemaan. On itse asiassa todella hurjaa minkälaisen muodonmuutoksen kirjoittajan omasta pienestä tarinanidusta syntynyt käsikirjoitus käy läpi, kun siitä tulee kustannettu kirja toimittajineen, kuvittajineen ja ISBN-numeroineen. En tiedä onko se yleistä esikoiskirjailijoiden parissa, mutta joskus silmäilen Mifongin perintöä pelonsekaisella kunnioituksella. Niin paljon muutakin on kansien välissä kuin sanoiksi painettu tarina: vuosien työtä ja hiomista ja leikkaamista, muualla tapahtuneen elämän suruja ja iloja, matkustamista, keskusteluja, epätoivoa ja uupumusta. Rivien väliin ovat jääneet näkymättömällä musteella kirjoittajan haaveet, sitkeys, pelot ja kunnianhimo. Ne eivät näy lukijalle. Lukija, pelottava Kuka Tahansa, voi repiä kirjan sivut takan sytykkeiksi, antaa lemmikkikaninsa nakertaa kannen pilalle, tuhahdella ja hymähdellä eikä yhtään ymmärtää -- tai edes haluta ymmärtää -- kuinka pienestä kaikki on lähtenyt ja kuinka suurella vaivalla ja onnella loppuun saatettu. Heidän ei tarvitse nähdä ihmettä, sillä kirjakin on vain kirja. Esine, unohdettavissa, myytävissä, lahjoitettavissa. Jollekin se voi muodostua tärkeäksi, mutta siitä kirjailija ei välttämättä koskaan kuule.

Kirjailijuus on edelleen ihmisten mielestä jotain erityisen hienoa, vaikka kirjailijoita on niin runsaasti, että niihin kompastelee eri medioissa tavan takaa siitä huolimatta, että heistä esiintyy siellä vain jäävuoren huippu. Siitä ei pääse mihinkään, että julkisuus lisää näkyvyyttä. Se, kuinka paljon näkyvyys vaikuttaa myyntiin, on minulle arvoitus eikä suurin kiinnostuksen kohde, mutta kirjan tekijänä koen velvollisuutta ilmoittaa maailmalle, että esikoinen on olemassa, lukekaa te, joita se saattaisi ilahduttaa.

En tiedä onko se suomalainen erityispiirre, mutta joskus kuulee kirjailijasta sanottavan pahansuopaan sävyyn, että se on julkisuustyrkky, aina tunkemassa itseään joka paikkaan. Tämä ärsyttää minua suunnattomasti. Arvaatteko miksi? Koska minulle tulee tunne, että kirjailijaa arvostellaan sellaisesta ammattiin liittyvästä asiasta, joka monella ei tule koskaan omassa ammatissaan esille. Kirjailija on kirjansa airut. Miksi olisi häneltä väärin kertoa maailmalle kirjansa olemassaolosta? Tutteja ja vessapaperia saa mainostaa, mutta kirjailijan naama kirjansa vieressä voi joitakin ärsyttää suunnattomasti. Tietysti katkeruuttakin voi olla lausahduksen taustalla, jos joku, joka olisi näkyvyyttä työlleen halunnut, ei ole sitä saanut.

Miten sitten julkisuuteen pitäisi suhtautua?

Joillekin se on joka tapauksessa välttämätön paha, toiset voivat jopa nauttia esilläolosta ja oman työnsä esiintuomisesta. Ihmisten persoonat ovat erilaisia. Tärkeintä lienee pitää jalat maassa ja suhteellisuudentaju pääkopassa. Kannattaa miettiä mitä haluaa julkisesti ihmisten itsestään tietävän. Nykyään facebookien, twittereiden, blogien sun muiden yhteisöpalveluiden maailmassa yksityisyydensuojaamisasiat ovat toivottavasti olleet jo aikaisemminkin mielessä, mutta julkisesti kiinnostava ammatti voi lisätä ei-niin-positiivisten ilmiöiden määrää.

Tämän kaiken keskellä jännää on se, että vaikka kirja on julkinen, lukukokemus on hyvin henkilökohtainen.

Miten on laitanne, hyvät jo julkaisseet lukijat? Oletteko miettineet julkisuutta ja rajojanne vai onko se ihan turhanpäiväistä hommaa?

Entä te muut? Ottaako pannuun se, että aina samat kirjailijat pyörivät naistenlehdissä ja televisiossa, paljastelevatko julkkiskirjailijat liikaa vai onko näillä asioilla loppujen lopuksi mitään merkitystä?