5.6.2012

Kirjan (ja kirjailijan) julkisuudesta

Vaikka kirjailijan on mahdollista kirjoittaa salanimellä, olla antamatta haastatteluja ja tietoa yksityiselämästään, kirjailijuus on silti julkinen ammatti, koska kirjailijan luovuuden tulos, kirja, on julkinen ja kenen tahansa luettavissa.

Mielestäni jokaisen esikoiskirjailijan on hyvä miettiä oma suhteensa julkisuuteen. Olla selvillä siitä, kuinka paljon itsestään haluaa kertoa ja kenelle.

Kirjoittaminen itsessään ei ole sosiaalista tai kovin ulospäin näkyvää toimintaa siinä vaiheessa, kun se on vasta pöytälaatikkokirjoittamista ilman tavoitteita julkaisusta. Tai silloinkaan, kun käsikirjoitus on valmis ja sitä tarjoaa luettavaksi joukolle, jonka kirjoittaja itse on päässyt valitsemaan. On itse asiassa todella hurjaa minkälaisen muodonmuutoksen kirjoittajan omasta pienestä tarinanidusta syntynyt käsikirjoitus käy läpi, kun siitä tulee kustannettu kirja toimittajineen, kuvittajineen ja ISBN-numeroineen. En tiedä onko se yleistä esikoiskirjailijoiden parissa, mutta joskus silmäilen Mifongin perintöä pelonsekaisella kunnioituksella. Niin paljon muutakin on kansien välissä kuin sanoiksi painettu tarina: vuosien työtä ja hiomista ja leikkaamista, muualla tapahtuneen elämän suruja ja iloja, matkustamista, keskusteluja, epätoivoa ja uupumusta. Rivien väliin ovat jääneet näkymättömällä musteella kirjoittajan haaveet, sitkeys, pelot ja kunnianhimo. Ne eivät näy lukijalle. Lukija, pelottava Kuka Tahansa, voi repiä kirjan sivut takan sytykkeiksi, antaa lemmikkikaninsa nakertaa kannen pilalle, tuhahdella ja hymähdellä eikä yhtään ymmärtää -- tai edes haluta ymmärtää -- kuinka pienestä kaikki on lähtenyt ja kuinka suurella vaivalla ja onnella loppuun saatettu. Heidän ei tarvitse nähdä ihmettä, sillä kirjakin on vain kirja. Esine, unohdettavissa, myytävissä, lahjoitettavissa. Jollekin se voi muodostua tärkeäksi, mutta siitä kirjailija ei välttämättä koskaan kuule.

Kirjailijuus on edelleen ihmisten mielestä jotain erityisen hienoa, vaikka kirjailijoita on niin runsaasti, että niihin kompastelee eri medioissa tavan takaa siitä huolimatta, että heistä esiintyy siellä vain jäävuoren huippu. Siitä ei pääse mihinkään, että julkisuus lisää näkyvyyttä. Se, kuinka paljon näkyvyys vaikuttaa myyntiin, on minulle arvoitus eikä suurin kiinnostuksen kohde, mutta kirjan tekijänä koen velvollisuutta ilmoittaa maailmalle, että esikoinen on olemassa, lukekaa te, joita se saattaisi ilahduttaa.

En tiedä onko se suomalainen erityispiirre, mutta joskus kuulee kirjailijasta sanottavan pahansuopaan sävyyn, että se on julkisuustyrkky, aina tunkemassa itseään joka paikkaan. Tämä ärsyttää minua suunnattomasti. Arvaatteko miksi? Koska minulle tulee tunne, että kirjailijaa arvostellaan sellaisesta ammattiin liittyvästä asiasta, joka monella ei tule koskaan omassa ammatissaan esille. Kirjailija on kirjansa airut. Miksi olisi häneltä väärin kertoa maailmalle kirjansa olemassaolosta? Tutteja ja vessapaperia saa mainostaa, mutta kirjailijan naama kirjansa vieressä voi joitakin ärsyttää suunnattomasti. Tietysti katkeruuttakin voi olla lausahduksen taustalla, jos joku, joka olisi näkyvyyttä työlleen halunnut, ei ole sitä saanut.

Miten sitten julkisuuteen pitäisi suhtautua?

Joillekin se on joka tapauksessa välttämätön paha, toiset voivat jopa nauttia esilläolosta ja oman työnsä esiintuomisesta. Ihmisten persoonat ovat erilaisia. Tärkeintä lienee pitää jalat maassa ja suhteellisuudentaju pääkopassa. Kannattaa miettiä mitä haluaa julkisesti ihmisten itsestään tietävän. Nykyään facebookien, twittereiden, blogien sun muiden yhteisöpalveluiden maailmassa yksityisyydensuojaamisasiat ovat toivottavasti olleet jo aikaisemminkin mielessä, mutta julkisesti kiinnostava ammatti voi lisätä ei-niin-positiivisten ilmiöiden määrää.

Tämän kaiken keskellä jännää on se, että vaikka kirja on julkinen, lukukokemus on hyvin henkilökohtainen.

Miten on laitanne, hyvät jo julkaisseet lukijat? Oletteko miettineet julkisuutta ja rajojanne vai onko se ihan turhanpäiväistä hommaa?

Entä te muut? Ottaako pannuun se, että aina samat kirjailijat pyörivät naistenlehdissä ja televisiossa, paljastelevatko julkkiskirjailijat liikaa vai onko näillä asioilla loppujen lopuksi mitään merkitystä?

12 kommenttia:

  1. Olen miettinyt. Aiemmin olin sitä mieltä, etten sitten koskaan anna itsestäni mitään julkisuuteen. Mutta nyt mieli on muuttunut; miksi en antaisi haastattelua, jos sellaista tullaan kysymään. Luen mielenkiinnolla kirjailijajuttuja lehdistä, ja kuten sanot: tuotteeni on julkinen. Joten miksi en näyttäisi naamaanikin. Tosin eipä multa olla tultu kysymään kuin yhtä haastattelua, joten hyvähän minun on näin ajatella :D

    Mutta sitten taas on niitä kirjailijoita, jotka tuntuvat olevan koko ajan kaikkialla ..se on ottanut joskus pannuun, kenties pienesti kateellisuudenkin takia, mutta nyt siitäkään ei ole haittaa, kun en tänne asti joudu kaikkea näkemään ja kuulemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niitä pieniä kateuden nipistyksiä voi välttää. Riikka Pulkkisesta luin pitkän jutun Me Naisista (?), paljon kuvia ja sivuja. Kirjailijatar oli valloittamassa Ranskan markkinoita ja kepsutteli suloisilla korkokengillään Pariisin romanttisia katuja Suomi-design -mekko yllään.

      Ei kai sitä ihan ihminen olisi, ellei vähän huokailisi. Ollapa Pariisissa. Saadapa apurahaa. Jospa vielä omakin kirja joskus ulkomaankielelle käännettäisiin...

      Joskus tuntuu, että menestyneiden kirjailijoiden ammatti on jokin muu kuin niiden kirjailijoiden, jotka porskuttavat marginaalissa eteenpäin. ;)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen kysymys ja ajankohtainenkin. Minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi kirjailijoiden julkisuus nähdään pahana. Tämä tosiaan ei tunnu koskettavan muiden taiteenlajien edustajia. Toki turha julkisuus on aina ärsyttävää, mutta itse kyllä mielummin katselen telkkarista Oksasen tai Tervon kaltaisia fiksuja ja sanavalmiita kirjailijoita kuin joitain Big Brother finalisteja. Kirjailijoilla kuitenkin YLEENSÄ on jotain fiksuakin sanottavaa.
    Toivoisin vaan, että niiltä kysyttäisiin enemmän kirjoista, mutta niistä ei varmaan revitä samalla tavalla otsikoita kuin politiikasta tai vaikkapa seksisuhteista.
    Uskon, että kirjailijan on aika vaikeaa Suomessa joutua sellaiseen julkisuusmyllyyn johon muut julkkikset saattavat ajautua. Sillä kirjailijoita kohtaan ollaan kuitenkin kunniottavia. Pitäisi varmaan aika paljon tyrkyttää että kirjailija pääsisi Seiskan kanteen bikiineissä...
    Uskon, että kirjasi kohdeyleisö on pitkälti OK kirjailijan julkisuudessa esiintymisen kanssa. Spefi fanithan ovat tottuneet siihen, että tekijöihin saa yleensä kontaktin. Lisäksi lukijoissa on paljon nuoria joille Facebookit ja vastaavat ovat arkipäivää ja kirjailijan tavoittaminen siellä on suuri plussa.


    Terveisin,
    Anonyymi-joka-ei-ole-kommentoinut-aiemmin-mutta-kylläkin-seurannut-blogiasi-jo-pidempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että kommentoit!

      Olen usein ihastellut sanavalmiita kirjailijoita. Mielestäni on saavutus jo se, jos osaa kirjoittaa niin että muut ymmärtävät ja jopa nauttivat tekstistä, saati sitten että osaa vielä puhumallakin selventää ajatuksensa toisille. Sitä en kyllä ymmärrä, että kirjailijan pitäisi tietää kaikki kaikesta. Olla jotenkin sivistyneempi kuin muut. Tässä mielessä on helpotus, että kirjoitan fantasiaa, sillä voin sanoa päivän politiikkaan liittyviin kysymyksiin, että en ehkä ole paras henkilö vastaamaan, kun vietän valtaosan päivästäni fantasiamaailmassa... ;)

      Sitä olen miettinyt, että ehkä kirjailijan odotetaan nykyään tulevan enemmän esiin, koska julkaistu kirja itsessään ei riitä ylittämään julkaisukynnystä.

      Poista
  3. Kyllähän kirjailijan ammatti on nykyään julkinen ammatti, ainakin, jos haluaa kirjojensa myyvän (mutta ei onneksi tosiaan sellainen, jolla Seiskaan joutuisi!). Ja jokainen fiksu ihminen miettii kyllä, mitä asioita itsestään ja elämästään julkisuuteen haluaa. On sitten tietenkin eri asia päättää, että ei puhu asiasta X ja pitää suunsa oikeasti kiinni, kun toimittaja siitä kysyy. Vastaamatta jättäminen tuntuu tyhmältä, koska harvalla meistä mitään törkeitä salaisuuksia kuitenkaan on. :) Asiat, joita kirjailijat eivät halua julkisuuteen, ovat useimmiten ihan tavallisia juttuja. Perheen yksityisyys, asuinpaikka, oikea ammatti jne.

    Musta on mukava jutella kirjoista ja kirjoittamisesta. Esim. kirjamessut ja kirjailijakekkerit ovat olleet tosi hauskoja kokemuksia. Naama on naama. Ei kai se katsomisesta kulu. Näyttäisi olevan fotoa jos jonkinmoista netissä meikäläisestä. Ja jos Image haluaa tehdä minusta jutun, jossa ratsastan valkoisella sialla auringonlaskuun, hei, miksipä ei? (Image, vink vink?) Mutta: en minä halua itsestäni ihmisenä puhua. Ollenkaan. En vaan taho. Se ei ole mun juttuni.

    Tällä puheella haenkin sitten foliohattuni jääkaapista ja säntään kesälaitumille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se niissä haastatteluissa onkin, kun toimittajat ovat mukavia (kuinkas muutenkaan!) ihmisiä, joille tekee mieli olla ystävällinen ja avulias. Kun nyt sattuu itse olemaan sellainen ihminen. Voi huomaamatta tulla sanoneeksi jotain, jota ei pitänyt kertoa, tai josta saa revittyä hyvät otsikot. Otsikoita ei tosin tarvitse pelätä, ellei ole julkisuudessaan jo iltapäivälööppiluokkaa. Sinne päästäkseen tarvitsee olla jo melkoiset myyntitulot, joten tuskin tässä hätä tulee. :D

      Antoisaa kesälaidunnusta!

      Poista
  4. Oli sitten julkisuudessa tai ei, niin aina siitä joku ärsyyntyy. "Onpa kopea tyyppi" vs "julkisuustyrkky". Lopultahan se on tasapainon etsimistä, sitä mikä tulee itseltä luonnostaan. Jos on sinut tekemistensä kanssa, niin sitten on oikeassa eikä muiden kitinöistä tarvitse välittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisen tunteikkaan ja herkän taiteilijasielun (TM) voi joskus olla vaikea olla vaikuttumatta kitinöistä. ;)

      Poista
  5. En hirveästi lue esimerksi naistenlehtiä, koska en tilaa mitään lehtiä, mutta jos sellaisen satun saamaan käsiini ja siinä on jokin kirjailijahaastattelu, kyllä minä yleensä luen ne mielenkiinnolla. Eli minua ei ainakaan haittaa lukijana, jos kirjailija on esillä mediassa ja jos hän puhuu jostakin muustakin kuin kirjoistaan. :)

    Rajansa kuitenkin kaikella. Jos kirjailija olis jatkuvasti lööpeissä vaikka kännitoilailullaan, niin kyllä se voisi vaikuttaa niin että mielenkiintoni lukea kyseisen kirjailijan teoksia hiipuisi. Mutta harvoin olen onneksi tällaiseen törmännyt. Ja mitä tulee kirjailijan naaman kuvaan kirjassaan, niin minusta se on vain plussaa. Mutta jos se on kannessa ja vie yli puolet siitä, niin sitten jää kyllä kirja yleensä lukematta. :D Sama jos kirjalijan nimi on painettu kanteen kissankokoisin kirjaimin. Tulee tunne, että myydään nimeä eikä teosta. Mutta tällaiset kirjat ovatkin yleensä sellaista genreä, jota en muutenkaan lue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, minua ei oikeastaan haittaa kannen peittävä kirjailijan nimi. Genrekirjallisuudessa minulle on joskus tärkeämpää se, että tietää saavansa hyvän kirjoittajan teoksen kuin juuri tietynlaisen teoksen.

      Enpä ole aikaisemmin tullut miettineeksi tuotakaan, mutta niin se kyllä on. :)

      Silloin tällöin tulee naistenlehdistä luettua kirjailijahaastatteluita ja sitten jälkeenpäin alkaa miettiä, että hei, eiväthän ne puhuneet kirjoista tai kirjoittamisesta ollenkaan. Minkäs takia tämä juttu tehtiinkään? Ja pienellä selvittämisellä käy tietenkin ilmi, että kyseinen kirjailija on juuri julkaissut uuden teoksen...

      Poista
  6. Kirjailijan ammatin kohdalla on toisinaan hankala sanoa, missä menee raja henkilökohtaisen elämän ja työn välillä – kysymykset kuten "mistä tarina lähti?" vievät helposti harmaalle alueelle. Eri asia sitten on, jos antaa haastatteluita jostakin täysin kirjallisuuteen liittymättömistä asioista. Aika harvoin pidän niitäkään varsinaisena itsensä tyrkyttämisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se niin, että kirjan kirjoittaa persoona ja ihminen. Ei kai niitä täysin voi erottaa, vaikka en kuulukaan siihen koulukuntaan, joka uskoo että vain omista kokemuksista voi kirjoittaa. Ja sitten kun kirjasta ja sen tekovaiheesta haastatellaan, joukkoon auttamatta livahtaa henkilökohtaista elämää ja ajatuksia.

      Poista