Tämä ei ole syyllistävä kirjoitus. Jokainen saa lukea puhtain mielin juuri sitä, mitä haluaa, loukkaantua tästä ei pidä.
Kuitenkin, kun nyt olen itse sovittelemassa alkutuottajan saappaita jalkoihini, olen huomannut pohtivani yhä useammin sitä, miksi niin moni lukija tarttuu kotimaiseen kirjaan ennakkoluuloisena -- tai jättää kokonaan tarttumatta, koska kirjoittaja on suomalainen tai tapahtumat sijoittuvat Suomeen.
Kotimaisuus on hyvä ja kannatettava asia niin monessa muussa: ruuassa, päivittäistavaroissa, huonekaluissa... Miksi se ei olisi myös kirjallisuudessa? Lähiruoka on in, mutta paikallista kirjailijaa tuskin huomioidaan kotiseudun kirjakaupoissa, jotka ovat pääasiassa valtakunnallisia ketjuja (jos kivijalkakauppoja ylipäätään kaupungissa on). Kirja saa etupöytäpaikan joko valtakunnallisesti tai ei ollenkaan.
En ole sen parempi kuin muut: nuoruudessani oli vähintään kymmenvuotinen jakso, jolloin en lukenut kotimaisia kirjoja. En yhden yhtäkään. Syy? Ne olivat arkisia. Tylsiä. Liian kotoisia, en vain halunnut eläytyä henkilöön nimeltä Matti tai Mari. En halunnut kulkea tarinan mukana Loimaalla. Ei, henkilön nimessä piti olla mahdollisuus eskapismiin ja arjen unohtamiseen. Jotain, mikä ei haissut loskassa liotetuille tumpuille ja makaronilaatikolle.
Entä nyt? Eskapismi ja romantisointi ovat vallalla lukumaussani edelleen, mutta kotimaista on luettava jo pelkästään kielen vuoksi. Hätäiset käännöskirjat saavat sormeni kouristelemaan: niin kovasti tekisi mieli tarttua punakynään. Mutta kun raottaa taattua kotimaista, kielen puhtaus suorastaan hivelee sielua. Tämä on kieli, jolla kirjoitan; tämä on tapa, jolla suomeksi ajatellaan.
Eikä tarjolla ole vain halkopinoproosaa tai tiskirättitarinoita. Ehei, kun jaksaa nähdä hieman vaivaa, median päällyskerman alta paljastuu monenmoisia kerroksia ja kirjailijoita, joista ei aiemmin ole kuullutkaan. Löytyy juuri niitäkin lajityyppejä, joiden edustajia ei uskonut kotimaan tarjoavan. Meillä vain on niin paljon kirjailijoita, että kirjastoihinkaan he eivät mahdu kaikki esille.
Mielenkiintoista olisi kuulla, mistä nämä ennakkoluulot oikein juontavat. Onko niille mitään perusteita? Onko tosiaan niin, että kotimainen on pettänyt lukijansa joltain osin sen verran pahasti, ettei uusille anneta mahdollisuuksia? Vai onko kyse siitä, että kaikki ulkomailta tuleva on lähtökohtaisesti paremmin tehty (ja jos jo siellä itsensä läpi lyönyt, niin luottamus siihen, että teksti on hyvää, on lukijalla suurempi?) Se lienee tosiasia, että intohimoinen lukija tutustuu ulkomaiseen antiin siksikin, että omaa makua kiinnostavia kirjoja ei kotimaan tarjonnassa ole riittävästi. Jos kirjailija kirjoittaa yhtä kirjaa vuoden, lukija voi hyvinkin ahmia sen päivässä. Ja jos jonkin tietyn genren kirjoittajia löytyy Suomesta esimerkiksi viisi, koko vuoden anti yhden lajityypin osalta on viikossa luettu.
Kun seisoskelin kirjakaupan tyrkkypöytien edessä, kyllä sydäntäni hieman kirpaisi, kun etualalla kotimaisen tarjonnan sijaan oli ulkomaisia kirjoja vaikka varastohyllystä näkyi löytyvän uusia kotimaisiakin. Sitä kirjakaupat tarjoavat, mitä ihmiset varmasti ostavat. Ja ihmiset ostavat sitä, mitä kirjakaupat tarjoavat.
Tarina on universaali, oli se sitten alkuperäiskieleltään mikä hyvänsä. Toivon silti hartaasti, että kotimainen kirjallisuus pitää pintansa, sillä se on osa kansallista identiteettiä. Kirjat ovat ikuisia ja ne, joita kirjoitamme nyt, ovat rakentamassa tulevaisuuden ihmisille kuvaa siitä, mitä luimme ja ajattelimme 2010 -luvun alussa.
Ennakkoluuloja tai ei, minulla on oikeasti usein sellainen tunne, että en löydä kotimaisten joukosta mitään luettavaa itselleni. Ensinnäkin rakastan PAKSUJA romaaneja, historiallisia seikkailuja romantiikalla höystettynä. Vielä muutama vuosi sitten näillä kriteereillä oli lähinnä tarjolla Kaari Utriota, mutta viime aikoina onneksi myös uutuuksien joukossa on em. kriteerit täyttävää luettavaa. Olen kokenut, että suomalaiset kustantamot (ne isot, jotka näkyvät) eivät vaan yksinkertaisesti julkaise sellaista ihan perusmättöä tällaiselle nopealle lukijalle, joka kaipaa isoa ja massiivista luettavaa.
VastaaPoistaJa sitten on se toinen, mistä tarjontaa piisaa. Esim. Riikka Pulkkinen, Pasi-Ilmari Jääskeläinen ym, joiden kirjoja en joko tajua, tai niistä tulee vain paha mieli (yhtään väheksymättä, hienoja kirjailijoita kumpikin). Minä haluan lukea arjen pakoa, enkä tulla rymäytetyksi keskelle arkea ja sen kamaluutta.
Mieleeni juolahti myös sellainen ajatus, joka varmaan joskus on ollut tällaista kotimaiseen kirjaan kohdistuvaa ennakkoluuloa syöttämässä: nimittäin ajatus siitä, että ulkomaisissa kirjoissa voi tapahtua mitä tahansa, kotimaisissa ei. Eli jonkinlainen realismiodotus on minulla niissä nuorena ollut. Yksi Tove Jansson ei sitä silloin ole mihinkään heilauttanut.
PoistaNyt on varmasti sekin asia muuttunut. :)
Tänä vuonna lukemistani kirjoista 13/21 on olleet kotimaisia eli harvinaisen paljon on tullut luettua ulkomaisia kirjoja, vaikka muuten en ole lukenut niin paljon kuin olisin tahtonut. Kirjastossa katson ensin kotimaiset kirjat ja vasta jos en löydä luettavaa, alan selata muita kirjoja.
VastaaPoistaMielestäni ei ole tarvinnut nähdä edes hirveästi vaivaa, että löytää mieluista kotimaista luettavaa. Paitsi viime vuosina. Minä kun tykkään lukea myös paljon nuortenkirjallisuutta, ja siitä on viime aikoina ollut lähinnä tarjolla fantasiaa/dystopioita joista en niin välitä, kun olen realistisen proosan perään. Eli nykyisin minulla on vaikeuksia löytää mieluista luettavaa, mutta näin ei ollut ennen. :) Tai sitten olen vain tullut krantummaksi...
Joka tapauksessa luen mieluiten kotimaista tai vähintään suomeksi. Ja pidän myös paljon monista ruotsalaisista kirjailijoista. Joskus on kuitenkin kiva lukea jotain kaukaisempaa, kuten intialaista kirjallisuutta. Mutta en luo sitä siksi, että ulkomaille sijoittuvaan kirjaan olisi helpompi uppoutua. Jos kirja on hyvä, se on minulle eskapismia, oli se minkä maalainen vain.
Kuvastaa ehkä hyvin suomalaisen kirjallisuuden laajuutta, kun painotusheilahdus tuntuu heti: jos dystopiat ja fantasia ovat in, se on pois realismin lajityypiltä. Ja toisin päin.
PoistaNäin äkkiseltään sanoisin, että lukutottumuksesi ovat harvinaisemmanpuoleiset. ;) Se on tietenkin hienoa, että kirjoa löytyy.
Tykkään minä siis toki fantasiastakin, se unohtui tuosta kommentista. (Siksi tätä blogiakin seuraan!) Mutta ihanne olisi, jos genrejä julkaistaisiin tasapuolisesti. :)
PoistaKyllä, minustakin olisi mukavaa, ettei jotain yksittäistä kirjallisuuden elementtiä kulutettaisi loppuun kuin radion listahittiä ihan vain sillä, että sitä tyrkytetään joka paikassa. Vampyyrit ovat kovaa vauhtia kärsimässä inflaation, samoin oma dystopiakippo alkaa pikkuhiljaa täyttyä. ;)
PoistaVoihan sitä ajatella, että käännöskirjat on jo "testattu" haastavammilla markkinoilla ja siten "hyviksi havaittu", kuten taidat tuossa itsekin sanoa.
VastaaPoistaUskon kyllä, että useimmilla syy on juurikin se, ettei suomalaisista ole löytynyt sopivia genrejä tai muita tyylilajeja. Suomessahan pitkään kustannettiin erittäin vähän genrekirjallisuutta, siinä missä esim. Yhdysvalloissa genret kattavat jo valtaosan kaunokirjallisuudesta.
Kolmas syy: nykyään tosi monella on paljon ulkomaalaisia nettituttuja. Siten kirjasuositukset tulevat helposti sitä kautta, ainakin niillä, jotka eivät ole "kirjablogiskenessä".
Minä luen aika vähän suomalaisia kirjoja siitä syystä, että asun ulkomailla ja kirjaostokseni koostuvat paljolti Book Depositoryn ja paikallisten kirjakirppareiden annista. Muuten lukisin varmaan luokkaa 50-50 suomalaisia ja ulkomaalaisia.
Jos osaa kyllin hyvin kieltä, avaa englanniksi lukeminen ihan hirveän paljon laajemman valikoiman. Eihän sille mitään mahda: Suomen kokoisessa maassa kirjailijoita vain on vähemmän.
PoistaPaljon englanniksi lukeminen voi aiheuttaa sen, että suomen kielen taju rapistuu. Itse olen joutunut työskentelemään todella paljon, että karistaisin kieleen tunkevat anglismit. En varmasti edes onnistu läheskään aina. :D Se saa minut miettimään, millä tavalla suomen kieli muuttuu tulevaisuudessa. Ovatko lauserakenteet muuttuneet kahdenkymmenen vuoden päästä? Normalisoituuko artikkelin käyttäminen?
Minä luen enimmäkseen englanniksi ja kirjoitan paljolti englanniksi. Enkä asu Suomessa. En silti koe, että suomen kieleni rapistuisi yhtään. Pari anglismia minuun on tarttunut, mutta ne ovat sanontoja, joita suomen kielessä ei yksinkertaisesti ole samanlaisina.
PoistaPoikkeuksia toki löytyy tuossa kielenomaksumisessa ja -säilyttämisessä, mutta en voi olla olematta huolissani tätimäisesti siitä, jos yläasteikäisestä asti lukee kaiken esimerkiksi englanniksi. Luulisi sen jotenkin kielentajuun vaikuttavan?
PoistaSyy, miksi se nimenomaan huolestuttaa, on varmaankin aika hassu: koen jonkinlaisen ennakoivan menetyksen tunteen siitä, että joltakulta tuntemattomalta jäisi ymmärtämättä jokin suomen kielen täydellinen virke tai suomenkielisen kirjan tunnelma. Ja vain siksi, että syvällinen ymmärrys kielestä puuttuu. :)
Nykyään luen myös kotimaisia kirjoja, tosin niiden joukosta on vaikea löytää oikeasti mielenkiintoisia teoksia. En nimittäin harrasta dekkareita, Kaari Utrion tyylisiä teoksia, enkä sellaisia kohahduttamistarkoituksessa kirjoitettuja (tai muuten vain roisikielisiä) kirjoja kuten punainen mekko, mediahuora tms. Haluaisin, että kirjassa olisi jokin "erikoinen" ja jopa taianomainen, mutta realistinen tarina. Mutta ongelma kotimaisia teoksia selatessa on, että hyvin harvoissa on mielenkiintoisia tarinoita tai jännitettä tai uskaliasta mielikuvituksenkäyttöä. On ihmisiä ja ihmiskohtaloita ja "suvun naisten useassa sukupolvessa kertomaa muistelua". On tarhapäiviä, lastenlasten löytämiä vanhoja kirjeitä tai päiväkirjoja. On arkisen elämän kuvausta, ihastumisia, rakastumisia jne. OK, ymmärrän, että nämä ovat sitä ELÄMÄÄ", mutta minä elän itse sitä samaa elämää koko ajan. Itselleni ei riitä kirjassa pelkkä psykologinen teema, vaan kaipaan jotakin jännitteestä syntyvää TARINAA, jonka sisälle tai ympärille nämä psykologiset teemat on sisällytetty.
VastaaPoistaHyvin harvassa ovat ne sellaiset tarinat, tosin tuntuu, että onneksi ne ovat lisääntymään päin.
Kirjoituksesi sai minut miettimään kuinka suuri merkitys kustantamoilla portinvartijoina on tämän asian kohdalla. Eri kustantamoilla on erilaisia linjauksia, mutta ihmiset ne sielläkin päättävät kustannusohjelmasta.
PoistaKysynnän ja tarjonnan laki on siitä hankala, että niin moni asia vaikuttaa kirjan kannattavuuteen. Kotimainen on halvempi kuin ulkomainen (käännösoikeudet maksavat) ja toisaalta ulkomailta löytyy jo etukäteen "testattuja" teoksia. Mutta kuka tietää purevatko ne kotimaan markkinoilla? Myös kustantamo voi olla niin pieni rai muulla tavoin "väärä", ettei jokin muualla hurjan suosittu pääse esille ja siten myymään.
Poikkesin vähän sivu-urille. :D Tarkoitus oli siis hahmotella sitä, että olisiko mahdollista, että kustantamoiden omat ennakkokäsitykset olisivat toimineet tukkeena sille, ettei lukumakuusi sopivia kirjoja ole löytynyt? Koska edelleen on suuri arvoitus, mikä kirja lyö hittinä läpi, ei lukutottumustutkimuksiina ja markkinatutkimuksiinkaan voi aina luottaa.
Voi myös olla, että meillä vain on ollut liian vähän tarjontaa käsikirjoituksissa.
Vaikea kysymys, jonka kanssa olen parikymmentä vuotta työssänikin painiskellut. Lukeminenhan nyt ei muutenkaan ole niin kovin in nuorten parissa (tai sitä ei ainakaan kehdata myöntää), mutta vielä nolompaa tuntuu olevan kotimaisten kirjojen lukeminen. Enkä ole siihen mitään syytä löytänyt! Eivät kotimaiset nuortenkirjat minusta ole sen huonompia kuin ulkomaisetkaan. Kummastakin löytyy hyvää ja huonoa sekä laajalti eri genrejä.
VastaaPoistaTuosta halkopino- ja tiskirättiproosasta saa usein kuulla aikuisten suusta, mutta missä sekin oikein luuraa? Suomalaiset kirjoittavat todella laidasta laitaan, ja tuossa ylempänä mainittu Jääskeläinen esimerkiksi on aivan huikea maagis-realisti!
Kirjakaupoista olen samoilla linjoilla. Kaupungissani on yksi kirjakauppa keskustassa, ja kyllä sen tyrkkyosasto on aika massapainotteista. Valitettavasti. Kirjakauppakin voisi vaikka välillä järjestää jotain teemaviikkoja. Edes.
Lisään vielä, että myös käännöskirjojen seassa on paljon ihan p***aa! Monesti ei voi kuin ihmetellä, MIKSI jokin kirja on suomennettu!
PoistaTeemaviikot kirjakaupoissa olisi hieno juttu! Muutenkin mielestäni kirjakauppojen pitäisi panostaa johonkin muuhun kuin krääsämyyntiin, mutta hei, se on vain minun mielipiteeni ja mistäs tiedän minkä tuotteen katteilla se kauppa pysyy pystyssä. ;)
PoistaHalkopino- ja tiskirättiproosasta: nuorena mielestäni kaikki kotimainen edusti tätä. (En kyllä tiennyt näitä termejä silloin.) Ja huomionarvoista on sekin, että tässä katsauksessa mennään 90-luvun puolelle, jolloin mielikuvani mukaan nuorten kirjoissa realismi oli vielä pääsuuntaus. Mielikuva voi olla väärä, koska en tosiaan tutkinut kirjastohyllyjä sillä silmällä, että "missä sitä mielenkiintoista kotimaista olisi".
Käännöskirjoissa on välillä niin heikkoja suorituksia (jo kielenkin tasolla), että olen aika kranttu niiden suhteen nykyään. Valitettavasti. Luen englanninkielestä käännetyt mieluummin alkuperäiskielellä, kun niiden saatavuus on hyvä ja hintakin usein halvempi kuin käännöksellä.
Olen varmaan tästä aiemminkin kertonut, mutta olkoon. Minulle kävi niin kuin J.S:lle, neiti Etsivä- ja heppakirjavaiheen jälkeen en löytänyt itselleni mielekästä luettavaa suomalaisista kirjoista. Siinä vaiheessa, kun teiniangsti oli ohitettu, olin sekä kasvanut ulos nuortenkirjavaiheesta että oppinut lukemaan sujuvasti englanniksi. Tällä hetkellä luen ehkä 70% kirjoista englanniksi, loput 30% onkin sitten käännöskirjallisuutta (kielistä, joita en osaa) ja suomalaista kirjallisuutta. Olen päässyt onneksi irti tuosta teiniajan asenneongelmasta kotimaisen kirjallisuuden suhteen. Sen osuus on ollut viime aikoina hivenen noususssa. :) Mutta en edelleenkään osaa kuvitella tilannetta, jossa prosentit olisivat toisin päin. Maailmalla on minulle liikaa annettavaa. Aina vaan.
VastaaPoistaSitä ehkä vielä mietin itse suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa (mistä on myös aiemmin ollut puhetta) eli fantasian luokittelu automaattisesti nuortenkirjallisuudeksi. Joskus sitä lukee itse jotain kirjaa ja miettii, että pureeko tämä oikeasti nuoriin, saako nuori tästä jotain irti? Tarkoitan siis sitä, että on kirja, joka käsittelee aikuisten asioita ja jonka kaikki henkilöt on aikuisia ja josta minä, kolmekymppinen nainen, tykkään tosi paljon. Jotenkin tuntuu oudolta, että sama kirja purisi teemoiltaan ja käsittelytavaltaan 14-vuotiaisiin. 14-vuotias ehkä lukee sen kirjannälässään ja eskapismin kaipuussaan, mutta koskettaako se todella hänen elämäänsä? Eli onko meillä nuortenkirjaluokituksissa paljonkin kirjoja, jotka eivät sinne kuulu tai sovi? Joiden todellinen kohderyhmä on aikuisten puolella? Tietysti hyvästä kirjasta voi nauttia monella tapaa ja monenlaiset lukijat, mutta pelkään tässä yhteydessä ehkä sitä, että aikuiset lukijat eivät löydä hyvää kirjaa nuortenhyllystä. Nuoret taas kokevat saman kirjan liian vaikeaksi tai teemoiltaan epäkiinnostavaksi, mistä seuraa johtopäätös: "Suomalainen kirjallisuus on kökköä."
Media on avainasemassa kotimaisen kirjallisuuden esiin tuomisessa. Kirjoitetaanko vuoden kuudestoista juttu Sofi Oksasesta vai nostetaanko vaihteeksi esille muitakin kirjailijoita. Risingshadown tapaisten sivustojen merkitys kirjailijoiden näkymiseen ylipäätään hakukoneissa yms. on suuri. Veikkaisin, että myös potentiaalisten lukijoiden mielissä.
Mietin muuten tuota kirjakauppojen tyrkkyhyllysysteemiä minäkin tässä eräänä päivänä. Olisi hienoa, jos kirjakaupoissa olisi pieni paikallisten kirjailijoiden hylly. Sellaisesta tulisi ehkä ostettua kirjoja erityisesti paikallisuuden vuoksi. Esim. lomamuistoksi (en suinkaan ole bibliofiili). No, tukeehan Suomalainen sentään isosti kotimaista tuotetta, kun niiden Angry Birds -ständien ohi ei tahdo mahtua enää kauppaan sisään. Ehehe. =)
Kirsi: Olen kuullut tuota jälkimmäistä kommenttia pienten lasten vanhemmilta monta kertaa. Laadukkaille kotimaisille lasten kuvakirjoille on vientiä.
"No, tukeehan Suomalainen sentään isosti kotimaista tuotetta, kun niiden Angry Birds -ständien ohi ei tahdo mahtua enää kauppaan sisään. Ehehe."
PoistaTämä kuvaa tuntojani täydellisesti -- repesin! :D
Kirjastahan tehdään ilmio lukijoiden mielissä, joten ei ole ollenkaan se ja sama minkälaisia mielikuvia jokin genre tai esim. kotimaisuus synnyttää. Rajarikkureita toivottavasti löytyy aina, sillä minusta on ihanaa, jos kirjalliset ennakkoluulot karisevat mahdollisimman paljon ja genret sekoittuvat entistä rohkeammin. Laaja-alainen kirjamaku antaa myös laaja-alaisia kokemuksia ja kartuttaa henkistä pankkia eri tavalla kuin suppea lukeminen.
Luin nuorena paljon aikuisten käännöskirjallisuutta, sitä viihteellistä. Seikkailuja, romantiikkaa ja jännitystä. Näissä genreissä koin, että iällä ei sinänsä ole hirveästi merkitystä, koska tarina ja juonellisuus ovat niin iso osa lajityyppiä. Sitten on paljon sellaista aikuisten kirjallisuutta, jossa esimerkiksi seksuaalisuus ja ihmissuhteet kuvataan tavalla, johon nuoren voi olla vaikea suhtautua, koska ne ovat osa-alueita, joihin ei ole itse saanut vielä mitään otetta.
Seikkailullisuus/romantiikka/viihteellisyys sopii monille, se on totta. Ja sitähän fantsussa riittää (hyvällä tavalla). :) Tuo 14 vuotta on muuten mulle itselleni aika mystinen ikä. Muistan hyvin, millainen ihminen olin 16-vuotiaana ja toisaalta millainen suunnilleen olin 11-vuotiaana. Ne muutamat turbulenssivuodet siinä välissä ovat tosi hämärää aivopuuroa. :D Ehkä sen takia en yrittänytkään kirjoittaa "nuortenkirjaa" vaan kirjan, jossa on nuori päähenkilö. Siinä on iso ero. Nähtäväksi jää sitten, mitä lukijat itse tykkäävät. Toivon mukaan eivät ainakaan jätä hyllyyn sen takia, että se on kotimainen. :)
PoistaKotimaisuus kun tuntuu olevan moniaalla plussaa, niin soisi sen olevan sitä kirjallisuudenkin puolella. :) Ei tule äkkiseltään mieleen kuin elokuvateollisuus, jossa kotimaisten aiheuttama pettymysprosentti on suhteessa suurempi kuin ulkomaisten elokuvien osalta.
PoistaToivotan Kerjäläisprinsessalle virakkaa myötätuulta! :)
Minulle olisi nykyään täysin käsittämätön ajatus olla lukematta kotimaista kirjallisuutta. Ja kun sen kirjo on vieläpä oikeasti nykyään niin laaja! Jos ei juuri tänä vuonna ilmestyneistä löydy kiinnostavaa, ei tarvitse mennä kuin pari vuotta taaksepäin. Tai kymmenen tai kaksikymmentä. Uskon, että yksi suuri syy mainitsemaasi asenneongelmaan on se, etteivät ihmiset yksinkertaisesti tiedä, mitä kaikkea kotimaiselta puolelta löytyykään.
VastaaPoistaItse olin nuorena aivan yhtä pihalla. Luin jonkin aikaa melkein pelkästään käännösfantasiaa siinä luulossa, että kotimainen nuorille suunnattu kirjallisuus oli pelkkää realismia. Sitten löysin esimerkiksi Asko Martinheimon kirjat Tuhkanaama ja Taivaantakoja ja Jäähisten mahti, jotka tekivät suuren vaikutuksen. Ne olivat rakastamaani fantasiaa, mutta samalla niissä oli jotain sellaista ainutlaatuisuutta ja maanläheisyyttä, jota (varsinkaan myöhemmistä) Eddingsin megahypersaagoista ei saanut irti.
Kieli ja sen "kökköys" on myös kiinnostava asia. Esimerkiksi Twilightin suomennoksia jotkut lukijat moittivat kököiksi, mutta kyllä ne alkuteokset ovat kieleltään aivan yhtä kökköjä. Jos lukee vieraalla kielellä, jota ei osaa aivan superhyvin, antaa helposti paljon anteeksi kielelle. Tulee sellainen "kaikki kuulostaa englanniksi paremmalta" -harha.
Hyviä näkökulmia asiaan!
PoistaMinäkään en voisi enää kuvitella, että en lukisi kotimaista. Tiettyjen genrejen osalta ulkomaista kuluu edelleen, mutta jos tulee eteen valintatilanne, että otanko kotimaisen vai ulkomaisen, kallistun kotimaisen puolelle.
Kiitos Martinheimo-vinkistä! :)
Nuo Martinheimon teokset alkavat olla kotimaisen fantasian klassikoita, ilmestyneet 1980-luvulla. Kannattaa tutustua!
PoistaSepä onkin muuten jännää, että vaikka englanninkielisessä maailmassa on niin julmetun paljon tarjontaa, sielläkin julkaistaan kirjoja, joissa on kökköä kieltä ja kökköä kerrontaa. Esim. Gail Carrigeria lukiessani mulle tulee aina mieleen, että hän olisi tarvinnut tiukemman kustannustoimittajan. Tekstiin on jäänyt sellaisia kömpelyyksiä, jotka olisivat olleet hyvin helposti poistettavissa/muutettavissa, mutta heikentävät tekstiin jätettyinä harmillisesti muuten jouhevaa tarinankerrontaa.
PoistaToisaalta sitten taas, kun ensimmäisen kerran luin Sormusten herran alkukielellä, pääni melkein räjähti kielen hienoudesta. Tolkien ei ole kehittänyt vain uusia kieliä, vaan haltioiden, kääpiöiden jne yleiskielinenkin puhe on äärimmäisen harkitusti ja hienosti tehty poljennoltaan ja sanavalinnoiltaan sellaiseksi, että pelkästä repliikistä tunnistaa puhujatyypin. Ah. <3
Kirjoittavan ihmisen on mielestäni suorastaan "pakko" lukea myös kotimaista, jotta näkee, mitä kustannetaan. Jos havittelee itse kustannussopimusta, niin täytyyhän itsellä olla jokin taju siitä, mikä voi mennä läpi, mikä ei.
VastaaPoistaMitään tiskirättiproosaa en lue, en vaippojen vaihtoa vauvoille enkä vanhuksille. Jos kirjan nimi on Yösyöttö, niin yök, en lue edes takakantta kirjastossa. Ja kyllähän kotimaisissa on luvattoman paljon sitä, että esimerkiksi novellikokoelmassa kaikki sen kaksitoista kertomusta muistuttavat toisiaan: niissä on halju tyyppi, joka lyöttäytyy hetkeksi yhteen kelmeän ketaleen kanssa, jonka jälkeen käydään sossussa, pöllitään Siwasta sinistä lenkkiä ja kieritään nurmikolla.
Suomalaiset kertojat saisivat mennä itseensä myös siinä, että aivan kaiken ei tarvitse tapahtua kotikulmilla. Yksi arvostamani, muutaman vuoden takainen teos on Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta, en tajunnut silloin, miksei se ollut Finlandia-ehdokkaana. Hieman tuoreempia maininnan arvoisia ovat Jenni Linturin Isänmaan tähden (aivan ihania aforistisia lauseita) ja Satu Taskisen Täydellinen paisti (suomalaisen naisen elämää Itävallassa, arkea, arkea, mutta kuvattu tavalla, joka koukuttaa).
Kiitos kommentista!
PoistaOlen samaa mieltä siitä, että kustannussopimukseen pyrkivän tulee ottaa selvää siitä, mitä Suomessa tällä hetkellä julkaistaan. Ja jälkeenkin päin tuntuu kummasti paremmalta, kun tuntee kirjailijakollegoidensa teoksia ja on hajulla siitä, mitä kustannusmaailmassa tapahtuu. Jos haluaa olla ammatiltaan kirjailija, niin tämä tuntemus on vähän niin kuin minimivaatimus sinne itse kirjoittamisen rinnalle. :)
"Suomalaiset kertojat saisivat mennä itseensä myös siinä, että aivan kaiken ei tarvitse tapahtua kotikulmilla."
Tämä on aihe, jota olen mielessäni pohtinut. Alkaako ulkosuomalaisuus ja matkustaminen näkyä vähitellen kotimaisessa kirjallisuudessakin enemmän, kun kirjailijat siitä kirjoittavat, vai onko niin, että kustantajat ovat aikaisemmin katsoneet, että lukijat haluavat kotimaahan sijoittuvia kotimaisia kirjoja (vrt. käännöskirjallisuus, jossa tapahtumat yleensä ulkomailla) ja julkaisseet sitten niitä?
En tiedä minkälainen suhde tämän asian kohdalla on ollut kysynnän ja tarjonnan välillä. Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla kustannusväen mielipiteitä asiaan.