28.11.2012

Sivistyneisyydestä

Tommi Melender pohti asiaa kiehtovasti blogissaan Antiaikalainen. Luen hänen blogiaan mielelläni, koska hän ajattelee niin eri näkökulmista ja lähtökohdista kuin minä.

Viikonloppuna puhuin erään kirjailijakollegan kanssa aiheesta, joka sivuaa tätä elitistin ja "tavallisen ihmisen" ja sivistyneisyyden ja sivistymättömyyden aihetta.

Kärsin kauheasta sisäisestä ristiriidasta. Minusta ei tullut ylioppilasta eikä akateemisesti koulutettua, vaikka koko yläasteiän opettajat paukuttivat, että kaikki meiltä jatkavat lukioon ja yliopistoon, tai ainakin ammattikorkeakouluun. Perheessäkin asiaa pidettiin aika itsestäänselvänä, koska pärjäsin koulussa hyvin. Ehkä olisin pärjännytkin yliopistomaailmassakin, mutta sitä en koskaan selvittänyt. Polkuni ei lopulta koskaan suuntautunut sinne, mihin kaikki tienviitat osoittivat. Menin töihin ja myöhemmin aikuisena opiskelin puutarhuriksi ammattikoulussa. Siinä se. Sen jälkeen olen tehnyt töitä ja kouluttanut itseäni vapaa-ajalla.

Sanon sen suoraan: jokin osa minusta on paljas, koska sen päälle ei ole kasvanut yliopistoturkkia. Kenties olen sitä ikäluokkaa, että on ollut hieman noloa, ellei ole hankkinut itselleen korkeakoulutusta, kun kerran sellaiseen olisi ollut rahkeita. Lukioon toki pääsin ja siellä jonkin aikaa olin, mutta jätin kesken. Muistan ajatukseni broileritehtaasta, ja ahdistukseni, joka ei lievittynyt millään. Piti hypätä valmiiksi viitoitetulta tieltä penkalle ja etsiä omat polkunsa. Enää yliopisto ei edes houkuttele. Pidän enemmän työnteosta kuin opiskelusta.

Hyvinhän minulle on käynyt. Tunnen tehneeni oikeat ratkaisut, sillä olen kuunnellut sydämeni tahtoa (niin kliseiseltä kuin se ehkä kuulostaakin).

Mutta onko käynyt niin, että minusta on tullut sivistymätön massamuuli?

***

Kirjailijan olettaisi olevan sivistynyt. Mutta millä tavalla? Mitä sivistykseen kuuluu? Olen lukenut paljon, mutta muistan huonosti lukemaani. Muistan, että pidin jostain kirjasta, mutta en sitä mitä siinä tapahtui. En ainakaan tietoisesti opi historiasta, ihmiskunnan vaiheista tai kykene tallentamaan nippelitietoa, josta olisi jotain hyötyä. Joskus jos jotain tallentuu, se on toisarvoista. Aivojeni tietovarastot kaipaisivat varmaankin tomeraa varastonhoitajaa.

Olen kuullut, että minulla on hyvä yleissivistys. Enpä tiedä tuosta. Minua ei kiinnosta uskonto, politiikka tai urheilu lainkaan. En varmasti osaisi nimetä kaikkia ministereitämme, saati sitten presidenttejä. En ole lukenut Raamattua enkä Koraania eikä sellainen ole suunnitteillakaan. Kirjasivistys sitten... Niin, kuten ylempänä sanoin, muistan tuskastuttavan huonosti lukemaani. Jos on lukenut sivistyneisyyspisteitä kerryttävän kirjan, mutta ei muista siitä mitään (tai pahempaa: jos muistaa vain sen tylsistyttävyyden), voiko sanoa olevansa sivistynyt?

Ehkä olen kapea-alaisesti suuntautunut ja uppoudun vain niihin aiheisiin, jotka minua todella kiinnostavat. Olen tunnepohjalta toimiva ihminen, opin parhaiten tekemällä. Olen ollut perusonnellinen monen monituista vuotta, mutta onko onnellisuuteni pohjana se, etten tiedä tarpeeksi vai se, etten edes halua tietää?

Ja onko sivistys jotain, jota voi kerryttää vanhetessaan vai luodaanko sille pitävä perusta vain lapsena ja nuorena? Mitä ihmisen elämästä jää puuttumaan, jos hän ei ole sivistynyt?

Minusta sivistyneisyyden mitta on uteliaisuudessa, ennakkoluuloista pois pyrkimisessä, ymmärtämisessä ja suvaitsevaisuudessa. Vaikka joku tietäisi niin antiikin kreikkalaiset tarut kuin 1800-luvun Ranskan kirjallisuushistorian tärkeimmät vaikuttajat, en voisi pitää häntä sivistyneenä jos hän olisi tuomitseva ja ylenkatseellinen. Sivistys ei siis olekaan pelkkää tietoa tai sen kerryttämistä.

***

Aukko sivistyksessä. Niin sanotaan, kun oppii aivan uuden asian; kuulee merkkihenkilön nimen, jota ei ole aiemmin kuullut; paljastaa tietämättömyytensä asiasta, jonka ilmeisesti pitäisi olla yleistietoa. Mutta onko tällaisena tiedon yltäkylläisenä aikana ihme, jos ei kaikkea tiedä? Eikö jokaisen ihmisen mitta sivistyneisyydelle ole erilainen?

Minua kiinnostaisi kovasti tietää, mikä teidän mielestänne, hyvät lukijat, on sivistyneisyyttä nykypäivänä? Pidätkö itseäsi sivistyneenä tai sivistymättömänä ja miksi?


28 kommenttia:

  1. Eipä tämä akateemisuuden viitta niin kauhean sivistyneeksi tee. Mielestäni se, että tarkkailee maailmaa, lukee ja katsoo paljon, kuuntelee muita, osaa ajatella asioita monista näkökulmista jne. jne. on sivistyneisyyttä. Tunnen monia älykääpiökänniäälejä yliopistolta ja monia fiksuja ei-akateemikkoja. Itseni tunnen monesti hyvin aukkoiseksi sivistyksen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän nuo yliopistossa olevat tai sieltä jo valmistuneet kaverini sanovat, että ei se ole mikään tae älykkyydestä tai sivistyneisyydestä, jos sinne pääsee tai sieltä valmistuu.

      En tiedä helpottaako tuo tieto laisinkaan. :D

      Poista
  2. Monethan pätevät toisten tarjoamalla tiedolla. Osataan kertoa, että mitä joku muu on sanonut tai tehnyt, mutta kun pitäisi antaa ulos jotain omaa, niin ollaan hiljaa. Minä arvostan enemmän elämänkokemusta. Sitä, että ollaan oikeasti tartuttu, syöty, juotu ja sen perusteella saatu se oma hetki maailmasta. Oma totuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Osataan kertoa, että mitä joku muu on sanonut tai tehnyt, mutta kun pitäisi antaa ulos jotain omaa, niin ollaan hiljaa."

      Hyvin sanottu! Mutta kutsutaanko näitä omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan esiintuovia mutuilijoiksi ellei osaa samaan hengenvetoon kertoa referenssiä siitä, mitä muut ovat samasta asiasta tai aiheesta ajatelleet?

      Jonkinlaista omaa totuutta sitä muuten luo kirjoittamalla.

      Poista
  3. Helmi-Maarian tavoin olen sitä mieltä, että maailman tarkkailu on tärkeää. Ja empatiantaju. Se auttaa ajattelemaan asioita useammista näkökulmista. Sivistystä on se, että ymmärtää, ettei välttämättä ole oikeassa ja pystyy neuvottelemaan näkökannoistaan suuttumatta ja loukkaantumatta. Tietty lähdekriittisyys on sivistystä. Ettei ole valmis uskomaan kaikkea, mitä väitetään. Rauhallinen ja pohtiva asenne. Tiedä sitten olenko sivistynyt vai en, ainakin minunkin sivistyksestäni löytyy monia aukkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa kuulostaa siltä, että sivistyneisyys on enemmän asenne kuin mitään muuta.

      Mutta miten mahtaa olla: pitäisikö kirjailijan olla sivistyneempi kuin "tavallisen ihmisen"? :)

      Poista
  4. Sinä sen sanoit: "Minusta sivistyneisyyden mitta on uteliaisuudessa, ennakkoluuloista pois pyrkimisessä, ymmärtämisessä ja suvaitsevaisuudessa. Vaikka joku tietäisi niin antiikin kreikkalaiset tarut kuin 1800-luvun Ranskan kirjallisuushistorian tärkeimmät vaikuttajat, en voisi pitää häntä sivistyneenä jos hän olisi tuomitseva ja ylenkatseellinen. Sivistys ei siis olekaan pelkkää tietoa tai sen kerryttämistä."

    Omalle kirjoittamiselleni on välttämätöntä, että tunnen ainakin jonkin verran kirjallisuuden historiaa ja nykyisyyttä, uskontoja, psykologian perusteita, kulttuurihistoriaa, politiikan rakenteita jne., jotta voin hyödyntää niitä työssäni. En ymmärrä maailmaa, jos en tiedä mitään.

    Mutta niin kuin sanottu, ei ylempi korkeakoulututkinto ole minustakaan tehnyt sivistynyttä. Tuskin mikään on. Yliopisto opetti oppimaan, mutta varmaan sen olisi tehnyt elämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "En ymmärrä maailmaa, jos en tiedä mitään."

      Tämä menee ehkä hieman asian sivuun, mutta minua alkoi kiehtoa kovasti tuo lausahdus. Nimittäin fantasiaa kirjoittaessa ensiarvoisen tärkeää on kerätä tietoa maailmasta, jossa tarina tapahtuu. Ja siitä syntyy ymmärrys. Se eroaa realistisesta maailmasta kertoessa siten, että kirjaston sijaan on käännyttävä monessa kohtaa syvemmälle itseen ja löydettävä vastaukset sieltä.

      Ja sitten muisti. Tieto perustuu suurelta osin muistiin. Kuinka paljon nykyään olisikaan tiedettävä, jotta ei tuntisi jatkuvasti aukkoja sivistyksensä muurissa! Jokainen meistä muistaa eri asioita ja eri lailla. Ja miten eri lailla ymmärrämmekään maailmaa, se on pökerryttävää. Onneksi on kieli ja kirjallisuus. :)

      Poista
  5. Mitä olen oppinut lukiossa: Freudin teorioita, jotka eivät päde nykyään melkein ollenkaan, kuinka huijata kirjapiirissä muut uskomaan että on lukenut kirjan, jotain geeneihin liittyvää voi piirtää johonkin kaavioon ja sitten näkee millä todennäköisyydellä pitkäkarvaisille pupuille syntyy lyhytkarvainen pupuvauva. Näin kärjistettynä. Tulen itse akateemisesta perheestä ja minulle on luonnollista hakeutua koulutuksen ääreen, on tämä kai tiettyä tiedonjanoakin. Koulutus on kuitenkin vain tietynlaista tiedon jäsentelyä, itse ajatusprosessi tapahtuu omassa päässä. Jonkinlaista tietoa tarvitaan, abstrakteja käsitteitä ym., mutta tietoa on niin monessa muussakin paikassa kuin koulussa. Ts. ei hätää: jos jokin asia kiinnostaa, sen kohdalla sivistyy aivan kuin itsestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jonkinlaista tietoa tarvitaan, abstrakteja käsitteitä ym., mutta tietoa on niin monessa muussakin paikassa kuin koulussa. Ts. ei hätää: jos jokin asia kiinnostaa, sen kohdalla sivistyy aivan kuin itsestään."

      On totta, että Suomessa on hienot mahdollisuudet kouluttaa ja sivistää itseään aikuisenakin -- vieläpä ilmaiseksi tai vain nimellisellä maksulla. Kansalaisopistot, kesäyliopistot ja monet muut tahot tarjoavat luentoja, kursseja ym. Eikä sovi missään nimessä unohtaa kirjastoja. Mutta akateeminen koulutus on edelleen jotain, jolla tuntuu olevan erityinen merkitys ihmisille, etenkin hieman vanhemmille sellaisille. Ei sinänsä ihme: suurilla ikäluokilla ei ollut samanlaisia paineita korkeakouluttaa itsensä. Riitti, että sai töitä, jotta pidettiin elämässään menestyneenä.

      Nythän työpaikat ovat kiven alla, opiskelupaikat eivät kai niinkään.

      Mielenkiintoista seurata, miten työelämä tulee muuttumaan.

      Poista
  6. Lyhyesti:
    Minusta sivistys ei ole = korkeakoulutus :)
    -Leijona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ajatellaanko korkeastikoulutetun olevan lähtökohtaisesti sivistyneempi kuin kouluttamattoman? ;)

      Poista
    2. Taikka oletetaanko sivistyneen olevan lähtökohtaisesti korkeammin koulutettu kuin "vähemmän sivistyneen"?

      Olisipa piristävää jos nyky-yhteiskunnassakin alettaisiin taas peräänkuuluttaa itseoppineisuutta tai isältä pojalle osaamista. Mutta kun mihinkään työhön ei ole "pätevä" jos ei ole käynyt turhaakin turhempia kursseja ja saanut käteen mustaa valkoisella.

      Kun taas tuntuu, että ympärillä on todella paljon ammattilaismaisesti osaavia ihmisiä tekemässä uraa, jonka he ovat oppineet juuri sitä tekemällä. Ja sitten lainsäädäntöjen puolesta sanellaan, että koulutetulla täytyy olla etu hakukoneistoissa ja YT-neuvotteluissa.

      Poista
    3. Minusta on suorastaan sivistymätöntä arvioida ihminen koulutuksen perusteella ;)
      Uskon vahvasti, että sivistys ei tule kirjoista oppimalla. Uskon siihen sydämen sivistykseen, joka täällä on jossain kohtaa mainittu.
      Kirjaviisautta koulutuksella toki saa, se lienee sivistyksen yksi osa. Muttei ainoa eikä ratkaiseva.
      -Leijona

      Poista
    4. Leijona, hyvin sanottu. Monen osan summahan se sivistyneisyys on, kasvatuksesta lähtien.

      M.E., joskus koulutus ja varsinainen työ tosiaan ovat etäämmällä toisistaan kuin olisi suotavaa. Nykytyöelämässä taitavat vain ne yksinkertaiset suorittavat työt olla vähemmistössä. Pitää olla aktiivinen moniosaaja ja valmis kouluttamaan itseään jatkuvasti. Se on osittain hyväkin asia, eipähän pääse leipiintymään hommaansa. Toisaalta se voi luoda stressiä, jos muutenkin työelämässä on isoja muutoksia.

      Poista
  7. Erittäin kiinnostava postaus, samoin oli kiinnostavaa lukea vastauksia. Oma mummani puhui aina sydämen sivistyksestä, joka erotetaan muodollisesta oppikirjasivistyksestä. Minä olen aina ollut innokas oppimaan uutta ja muistikin on ihan hyvä, joten minulla on paljon myös sitä Trivial Pursuitissa tarvittavaa sivistystä. Mutta enemmän kuin muuta, sivistys taitaa olla minulle asenne: sivistynyt ihminen ei halua olla rajoittunut vaan pyrkii laajentamaan ymmärrystään. Sitäkin hyödyllisempäbä pidän kuitenkin kokemusta, kuten Anne kirjoitti, vain elämällä ja kokemalla ymmärryksestä tulee syvää, ainoastaan lukemalla moni asia jää pinnalliseksi tiedoksi, joita voi toistella älykkökirjailijoiden brassaillessa sivistyneistydellään, mutta josta ei elämisen ja minän kehittymisen kannalta ole juuri iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeksi tuli pelattua Trivial Pursuitia vuodelta 1984. Voin sanoa, että kyllä tunsi olonsa tyhmäksi! :D Kahden pelin aikana tiesin vastauksen ehkä neljään tai viiteen kysymykseen. Opin muun muassa sen, että ensimmäinen suomalainen missi, joka kirjoitti äidistään paljastuskirjan, oli Sirkku Talja-Larrevoire.

      Mutta olen taipuvainen olemaan samaa mieltä mummasi kanssa. :)

      Poista
  8. Mielenkiintoinen aihe. Mielestäni on turhaa asettaa vastakkain elämänkokemusta ja ns. kirjallista sivistystä, koska nehän täydentävät toisiaan. Sivistykseen liittäisin jo edellisissä kommenteissa mainittujen uteliaisuuden ja empaattisuuden lisäksi tietynlaisen nöyryyden. Sivistynyt uskaltaa sanoa, että on olemassa häntä sivistyneempiäkin ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöyryys on hieno mutta yllättävän vaikea taito. Joskus se sekoitetaan alemmuudentunteeseen tai nöyristelyyn, joilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

      Mutta olet oikeassa: eivät elämänkokemus ja kirjasivistys sulje toisiaan pois. Usein vain on niin, että ne on mahdollista saavuttaa kummatkin vasta vanhemmalla iällä.

      Poista
  9. Joillekin tutuilleni olen sanonut teoriani, että:
    Älykkyys on tiedon käsittelemisen kykyä, viisaus on ymmärtämystä siitä kuinka tietoa tulisi käyttää.

    Tältä pohjalta sanoisin, että jos kirjailijan luo tultaisiin etsimään jotakin, se jokin olisi viisaus. Yleistietoa haettaisiin opettajilta tai alansa tohtoreilta / professoreilta.

    Yleissivistys viitannee yleisimmin juuri tiedon määrään. Tämä on kuitenkin mielestäni vain termi, jota käytetään kun puhutaan yleistiedosta. Itse sivistys on viisauden, tiedon sekä käytöksen summa.

    "Sivistymätön moukka" kuullaan useimmiten sanottavan silloin kun joku ei osaa pöytätapoja tai röyhtäilee sopimattomissa tilanteissa (esim. mies röyhtäilee naisseurassa, ministeri YK:n täysistunnossa). Eli käyttäytyy huonosti.
    Antiikin Kreikassa kutsuttiin idiooteiksi niitä, jotka eivät olleet kiinnostuneet politiikasta, sillä se vaikutti jokaiseen kansalaiseen. Näin sivistymättömiksi tulee leimattua nykyisinkin ne, jotka eivät kiinnitä huomiota maailmaan, jossa he elävät.
    Sivistyneiksi saatetaan kehua niitä, jotka tuovat esiin jalostettuja ajatuksia, jotka rikkovat mm. rasismin, ennakkoluulojen ja äkkipikaisuuden normeja -- viisautta.

    Mutta kiintoisaa on se, että harvemmin -- jos koskaan -- ketään sanotaan sivistymättömäksi jos hän ei osaa matematiikkaa tai on muuten hidas ymmärtämään asioita. Tästä tulee mieleen se, että älykkyys ja sivistys ovat kaksi toisistaan irrallisia asioita. Se taas tukee ajatusta siitä, että älykkyys todellakin on "vain" tiedon käsittelemisen kykyä, viisaus lukeutuu enemmän sivistyksen piiriin.

    No juu, mutta siis mielestäni kirjailijan on hyvä olla tietoinen -- tai edes valmis pohtimaan -- maailmaa ja sen ilmiöitä sekä omaa suhdettaan niihin. Tietoa kirjailija saa kyllä kartutettua sitä mukaa kuin hän sitä tarvitsee. Esimerkiksi jos kirjailija tahtoo luoda kohtauksen, jossa päähenkilö käy keilaamassa, hän lukenee muutaman artikkelin keilaamisesta (Google? Wikipedia? Tai pirauttaa kaverille / painaa kirjastoon?). Sitten hän käsittelee lukemaansa ja rakentaa keilauskohtauksen oman näkemyksensä mukaan.
    Vaikka tämä tieto ei sitten pysyisikään täydellisenä kirjailijan mielessä, on se kuitenkin jättänyt jonkinlaisen jäljen. Harmaa tieto keilailusta noin yleensä on sitten osa kirjailijaa.
    (Vanhemmiten veteraanikirjoittaja on piristävä tilkkutäkki kaikenlaista tietoa, mutta ei riittämiin ollakseen "pätevä" opettaja. Elämänviisautta kumminkin?)

    Tällä samalla tavalla me kaikki rakennamme itseämme. Tieto kasvattaa meitä johonkin suuntaan samaten kuin kokemuksetkin, vaikka tieto olisikin sitten vain mielen taustalla häälyvää "aavistusta" siitä, miten asiat ovat. Yleiskuva maailmasta on kaiken tiedon summa, ja yleiskuva saakin olla sellainen, jota on vaikeaa, kenties mahdotonta pukea sanoiksi. Ei tunteissaan tarvitsisi aina olla täsmällinen ja kirjakielinen.

    En siis huolestuisi vaikka kaikki lukemani nippelitiedot ja upeat kirjat eivät palautuisi mieleeni kirkkaina kuin tähdet. Niistä on kuitenkin jäänyt jälki, ja juuri ne yksityiskohdat, jotka ovat kolahtaneet itselle.

    Itse olen käynyt "vain" lukion. Yliopistoon en päässyt levottoman mieleni takia (ei hotsittanut lukea... myönnän... laiska... ), samasta levottomuudesta jätin ammattikorkean. Silti voin kutsua itseäni jossain määrin sivistyneeksi kun ymmärrän SYYN ja SEURAUKSEN merkityksen ja pohdin niitä jokapäiväisessä elämässä.

    Toivoisin vain, että kaikki ihmiset pysähtyisivät useammin esittämään itselleen kysymyksen "Miksi?". Säästyisimme paljolta syytökseltä ja väärinymmärryksiltä. Joiltain murheiltakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, taisi loppua kohden mennä tuumailu off-topicin puolelle. Nyt kun näin levänneenä lukee uudelleen läpi niin oikein silmiä kirvelee. :D

      Poista
    2. M.E., kyllä täällä saa vähän kommentit rönsyilläkin, sillä tavallahan ne keskustelut luontaisesti kulkevat. Tieteellisten artikkelien rakennetta voi noudattaa sitten muualla. ;)

      Uskon, että kyllä sitä kaikesta lukemastaan jokin jälki jää. Pakkohan sen on. Edes tunnejälki. Silloin tällöin iskee vain epätoivo, kun lukee jonkin kirjan uudelleen ja tajuaa, että muistaa kaiken aivan väärin -- siis sen vähän mitä muistaa. Siitä onkin kiehtova lähteä pohtimaan, miten ainutkertainen jokainen lukukerta on. Samaa kirjaa ei lue kahdesti samanlailla.

      Otat esiin monia mielenkiintoisia kohtia. Minunkin mielestäni viisaus ja älykkyys ovat eri asioita. Ja sivistyneisyys on tosiaan monien tekijöiden summa, ei vain yhden narun varassa riippuva vaikuttaja. Se on sekä lohdullista että tuskastuttavaa.

      "Toivoisin vain, että kaikki ihmiset pysähtyisivät useammin esittämään itselleen kysymyksen "Miksi?"."

      Kunpa ihmiset pysähtyisivät. Edes hetkeksi.

      Poista
    3. "kyllä täällä saa vähän kommentit rönsyilläkin"

      Jees, elikkäs laitetahan sanalla koreasti, kuten sanonta kuuluu.

      Eiku...

      Poista
  10. Kouluttautuminen ja työelämä eivät sulje pois toisiaan. Olen ollut työelämässä 17-vuotiaasta saakka läpi vuodet ja suorittanut sekä iltalukion että yliopistotutkinnon ja tehnyt väitöskirjaa. Luonnontieteellinen oppialani on vaatinut hyvin paljon käytännön laboratorio- ja maastotyöskentelyä, joten mitään pelkkää "kirjasivistystä" en ole kokenut koskaan yliopistosta saaneeni, vaan kyllä sitä on paineltu pitkin mantuja likaisena ja hikisenä tiedon perässä ja opeteltu kädentaitoja preparaattien teossa, laitteiden rakentelussa ja kemikaalien käsittelyssä. Luontoa ei oikeasti opi, ellei siellä luonnossa havainnoi ja tutki lapion ja vasaran kera, ja kemiaa ei koskaan oikeasti opi ilman laboratoriossa vietettyjä tunteja ja analyysitulosten loputonta tarkastelua. Ne kuuluivat peruskoulutukseen, samoin kuin vuorovaikutus- ja ryhmätyöskentelytaidot, kansainvälisyyttä unohtamatta. Yliopisto antaa uteliaalle mielelle mahdollisuuden oppia ja ymmärtää helpommin kun on käytössä laitteita ja menetelmiä ja ympärillä joukko muita uteliaita mieliä joiden kanssa pohtia asioita. Monesti unohdetaan, että tieteellinen oppiminen on myös ihmisten välistä vuorovaikuttamista. Luonnontieteiden kautta olen löytänyt maailmat, jotka ovat salaperäisiä, monimutkaisia ja kauniita ja jotka mahdollistavat meidän elämämme. Olen huomannut näkeväni oppimani kautta arkielämässä asioita, joita läheiseni eivät havaitse. Koen, että kysymys on pitkälti uteliaisuudesta, halusta selvittää ja ymmärtää, oppia matkan varrella ehkä muutakin odottamatta, kyseenalaistaa sen sijaan, että poimii valmiita vastauksia ja mielipiteitä. Tämä pätee kaikkiin elämän osa-alueisiin, ei vain tieteeseen.

    Opiskelun ja töiden ohessa on luonnollisesti tullut elettyä myös parisuhde- ja perhe-elämää. Koen, että nykyinen sivistykseni on kooste näistä kaikista asioista, tiedon ja taidon lisäksi kyky myötätuntoon (jota ei voi opiskella) ja halu kohdella muita ihmisiä - jos ei kunnioituksella (joka mielestäni pitää aina ansaita) - niin kohteliaisuudella. En väheksy, jos joku haluaa valita toisenlaisen polun elämälleen ilman muodollisia opiskeluja, mutta en erityisesti lähtisi tuomitsemaan yliopistosivistystä negatiiviseksi tai mitättömäksi turhien kurssien asiaksi, sillä se sisältää paljon muutakin kuin kirjoista opittua ja sen jälkeen soveltamismahdollisuudet ovat lukuisat. Itse en pystyisi erottamaan sitä muusta kasvuprosessistani ja elämänkokemuksestani irtonaiseksi osaksi.

    Tästä taisi tulla enemmänkin puolustuspuhe kuin filosofinen pohdinta kysymyksiisi sivistyksestä. Enkä tainnut sanoa edes mitään uutta mitä ei olisi tullut jo esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Enkä tainnut sanoa edes mitään uutta mitä ei olisi tullut jo esille."

      Mielestäni sanoit paljonkin sellaista. Mutta me suomalaiset olemme vaatimatonta kansaa. :)

      Tuot hyvin esiin akateemisen kouluttautumisen mielekkyyden sellaisille, jotka siitä pitävät. Tunnistan tuosta monia asioita, joita kaipasin kun itse hain yliopistoon. Uskoisin, että jos olisin sinne päässyt, olisin nauttinutkin yliopistoelämästä, varsinkin sen avaamista työelämän mahdollisuuksista. Edelleen toisinaan mietin josko koettaisin vielä kerran tai pari, mutta nyt alkaa elämässä juna olla jo kaukana asemalta.
      Mikään ei tietysti ole mahdotonta.

      Kukaan tuskin on akateemista koulutusta väheksynytkään, vaikka sitä ei ehkä olekaan katsottu sivistyneisyyden "vaatimukseksi". Näkökulmana tämä on kuitenkin minun mielestäni kiinnostava ja tervetullut.

      Poista
    2. Raija, sanoisinpa, että sinulle on juuri kertynyt sekä tätä akateemista oppineisuutta että elämänkokemusta, jotka yhdessä luovat vahvan pohjan sivistyneisyydelle. Mutta se vaatii aikaa.

      Minulla on paljon yliopistokokemusta saaneita kavereita ja jos olen heidän kanssaan keskustellut tästä "olisikohan minun sittenkin pitänyt pyrkiä yliopistoon/mistä olen jäänyt paitsi" -aiheesta, he kaikki ovat olleet sitä mieltä, että en ole jäänyt paitsi yhtään mistään ja voihan yliopisto-opintoja suorittaa myös aikuisena, jos jokin on jäänyt kaivelemaan.

      Tosiasia lienee kuitenkin se, että tiettyihin ammatteihin vaaditaan yliopistokoulutus tai ammattikorkeatutkinto. Niitä ei voi opetella pelkästään tekemällä työtä. Oikeastaan olen löytänyt tämän unelma-ammattini vahingossa, sillä minusta piti tulla tutkimusmatkailija-kasvitieteilijä, ainakin villeimmissä kuvitelmissani, joissa viktoriaanisen ajan orkideabuumi ei ollut vielä alkanut. Epäilen, onko kasvitieteilijän elämä enää ihan sellaista. ;) Kirjoittaessa voin kokea senkin eri tavalla ja romantisoida juuri niin paljon kuin huvittaa.

      Sitten takaisin aiheeseen.

      Ruoho taitaa näyttää aidan takana vihreämmältä. Sitä, mitä ei ole itse kokenut -- kuten yliopistomaailmaa -- voi alkaa joko korottaa tai väheksyä suojellakseen itseään. Luulenpa tosiaan, että oma alemmuudentunteeni akateemisesta koulutuksesta paitsi jäämisestä on johtunut ja johtuu suurimmaksi osaksi ympäristön asettamista paineista silloin, kun olin teini. Vain luuserit menivät ammattikouluun tai jäivät peruskoulun varaan. Vaikka lukiomaailma tuli nähtyä ja sille selkä käännettyä, ja toisen asteen koulutuskin on hankittu ja sitä myötä saatu ammatti, edelleenkin on vaikea sijoittaa minäkuvaansa sitä, että en ole edes ylioppilas.

      Titteleitähän nuo ovat. Duunaritaustaisia kirjailijoita taitaa vain olla vähemmistö. Vai onkohan tämä oma ennakkokäsitykseni?

      Poista
  11. Hauska kuulla, että on muitakin, jotka eivät mahdu muottiin. On hienoa, että olet pystynyt kulkemaan omaa tietäsi välittämättä muiden hienovaraisista oletuksista.

    Minä hakkasin päätäni seinään 10 vuotta ja taakse jäi 5-6 keskeytynyttä opintoa latinasta mekaniikkaan. Tein samalla työtä, jonka pystyi oppimaan tekemällä. Pänttääminen päättyi aina kehnosti ja kismitti aikanaan, koska korkeakoulututkintoa vaaditaan yhteen sun toiseen hommaan - sanoivat jopa työhaastattelussa, että ihan sama mikä, kunhan on.

    Ainakin noista pähkäilyvuosista jäi kokemuksia ja yleissivistystä jos ei muuta. Kaiken muun voi sitten itseopiskella ja kirjoittamisessa on se mukava puoli, että voi hyödyntää kaiken tiedon, mitä on sattunut keräämään.

    Nyt jäin sitten kokonaan vapaaksi kirjailijaksi ja odotan innolla, mitä se opettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijan työssä on se hieno puoli, että kukaan ei tosiaan ole kyselemässä koulutuspapereita ja kertomassa, että "osaat kyllä homman ja olet hyvä tyyppi, mutta tällä toisella hakijalla on esittää oikeanlaiset paperit".

      Suomen koulutusjärjestelmästä on onneksi tehty mahdollisimman joustava, jotta nekin joilla on kaikenmoisia etsikkoaikoja nuorempana, pääsevät halutessaan takaisin koulunpenkille. Työelämää maistaneena kokoaikainen opiskelu ei kyllä enää innosta, mutta onneksi työn ohessa voi suorittaa opintoja.

      Onnea ja voimia vapaaseen kirjailijuuteen!

      Poista