13.1.2013

Myytti mykästä kansasta

Suomalainen mies ei puhu eikä pukahda. Suomalaiset ovat hiljaista kansaa. Vaikeneminen on kultaa, puhuminen hopeaa.

On ihmeellistä, että meillä kuitenkin on puheviestinnälle laaja sanasto. Meillä höpistään, supistaan, urputetaan, nalkutetaan, napistaan, natkutetaan, rutistaan, jupistaan, rutkutetaan, sipistään, kuiskutellaan, supistaan, vingutaan, jankutetaan, itketään, jutustellaan, kitistään, löpistään, höpötetään, juoruillaan, houraillaan, turistaan, keuhkotaan, hölistään, lörpötellään, rupatellaan, pakistaan, nuristaan, haastellaan, jutskaillaan, puhellaan, keskustellaan ja turinoidaan. (Listaa voisi jatkaa.)

Suuri osa sanoista on onomatopoeettisia, eli ääntä jäljitteleviä, joten johdannaisia on paljon. Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että hyvin monella puhetta kuvaavista sanoista on kielteinen tai vähättelevä kaiku. Rupattelulla, jutskailulla, turinalla ja pakinalla lienee myönteisin sävy, kun taas puhuminen, keskusteleminen ja jutteleminen ovat neutraaleimpia ilmaisuja. Toki "meidän täytyy keskustella" tai "pitäisi vähän jutella" voivat kuulostaa melko pahaenteisiltä äänensävystä riippuen.

Tämä on tällaista kyökkipohdintaa (vai pitäisikö sanoa sohvapohdintaa, sillä ei minua sieltä kyökin puolelta kovin usein löydy), mutta jos puhumiseen ja keskustelukulttuuriin suhtaudutaan lähtökohtaisesti näin kielteisesti ja mitätöiden, voiko se olla vaikuttamatta ihmisen ajatteluun? Syy-seuraussuhde on epäselvä: loivatko sanat kulttuurin vai kulttuuri sanat?

Ääneen puhutulla sanalla on voimaa. Puheella yritämme ilmaista ja viestiä asioita, joihin ei kehonkieli riitä. Jos yksilön ajatus, hänen tärkeänä pitämänsä tieto, teilataan kutsumalla sitä "akkojen höpinäksi", "ison miehen itkuksi" tai "urputukseksi", sanan voima näivettyy. Syntyy hiljenemisen kulttuuri, mykkyys, jossa keskustelulle ei anneta sijaa.

Olen aina kaivannut keskustelua -- avointa, toista osapuolta kuuntelevaa, uusia näkökulmia luovaa ja yhteiseen päämäärään pyrkivää viestintää. Sitä on yllättävän vaikea löytää. 

Jäin miettimään kuinka paljon vaikenemiskulttuuriin vaikuttaa sanasto, joka ei tue keskustelua. Entä vaikenemmeko sen vuoksi, että suun avaaminen leimataan aina valittamiseksi?

Millä tavoin sinä puhut puhumisesta?

8 kommenttia:

  1. Minä olen aina ihmetellyt suomalaisten väheksyvää suhtautmista puhekulttuuriimme. Ihaillaan röyhkeitä eteläeurooppalaisia ja latinoita, jotka siekailematta puhuvat toisten päälle kuuntelematta, mitä keskustelukumppanilla on sanottavanaan (kärjistän tarkoituksella) sekä amerikkalaisia, joiden bravuuri on tyhjänpuhuminen.

    Minusta on hienoa, että suomalaiset osaavat kuunnella ja antaa keskustelukumppanillekin tilaa. Suomalaiset myls harkitsevat sanojaan ja puhuvat asiaa. Nämä taidot ovat kullanarvoisia, eikä niitä pidä missään nimessä väheksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon vahvasti, että kaikkialla maailmassa jotkut ihmiset ovat lähtökohtaisesti puheliaampia kuin toiset, mutta ympäröivä kulttuuri voi kannustaa joko puheeseen tai hiljaisuuteen, ja siitä syntyy ristiriitoja. Jopa perhekohtaiset puhekulttuurit voivat olla hyvin erilaisia.

      Tästä sitten seuraa, että kun puhelias suomalainen, joka on kärsinyt tuppisuisesta ympäristöstä, tutustuu kulttuuriin, jossa runsasta puhumista pidetään normaalina käyttäytymisenä, hän kotimaassaan hehkuttaa sen ihanuutta. Siitä vuorostaan seuraa, että se suomalainen, joka on hiljaisempaa sorttia ja varsin tyytyväinen ympäristönsä puhekulttuuriin, harmistuu ja kenties ahdistuu ajatellessaan, että nytkö ne ovat sellaistakin tänne lanseeraamassa.

      Sekin on hyvä muistaa, että hiljaisuus ei välttämättä tarkoita kuuntelemista. Minä väsyn joskus siihen, kun ihmiset kaivautuvat poteroihinsa ja pitävät totuuksistaan kiinni niin tiukasti, ettei keskustelu ole mahdollista. Juupas-eipäs -väittely ei ole keskustelemista, sillä se ei johda mihinkään (paitsi ehkä turpaansaamiseen).

      Nautin suunnattomasti siitä, että Suomessa ei tarvitse osata small talkia arjessa. Bussissa tai junassa vieruskaverille ei ole pakko puhua. Meillä annetaan toiselle ihmiselle paljon tilaa, mutta joskus mietin, että vaikeistakin asioista puhuminen perheessä, ystävien kesken ja julkisissa medioissa (tarkoitan yhteiskunnallisia aiheita, en julkkisten naistenlehtiavautumisia) saisi olla paremmalla tolalla. Julkinen keskustelu menee usein mollaamiseksi, pätemiseksi, sivuraiteille, epäolennaisuuksiin, kilpailemiseksi ja vänkäämiseksi.

      Suomessa annetaan tilaa ihmisille, mutta annetaanko erilaisille mielipiteille?

      Poista
  2. Se, että joissain muissa kulttuureissa puhutaan enemmän, ei oletusarvoisesti tarkoita että sielläkään puhuttaisiin enempää _asiaa_. Vaikka ääntä kuuluu, ei siinä välttämättä kovin paljon sisältöä ole ;)

    Suomalaisesta sanotaan että hän puhuu vähän mutta asiaa, mulle henkkoht se on mieluisampi vaihtoehto kuin tauoton small talk :) Ja jos ei ole koko ajan äänessä, ehtii siinä välissä kuunnella toistakin paremmin.

    Pikemmin kuin lisää puhetta mä toivoisin sellaista asennemuutosta, että siedettäisiin paremmin muitakin temperamentteja kuin moottoriturpia, että ne ujot ja hiljaisetkin saisivat olla menossa mukana omana itsenään. Helpostihan vähän tai verkkaasti puhuva ihminen leimataan araksi, ylpeäksi tai suorastaan tyhmäksi, ja jos jollain ei ole sekunnin sadasosassa näkemys mietittynä ja ulostettuna, siihen suhtaudutaan ärtyneen kärsimättömästi ja puhutaan vaan päälle. Sitten päivitellään että hitsi kun toikaan ei ikinä sano mitään, onpa siinä oikea umpisuomalainen juntturaturpa :/

    Ja kiinnostavan keskustelun tärkein elementti ei ole niinkään puheliaisuus kuin se, että löytää ihmisen/ihmiset joiden kanssa mieluisat puheenaiheet osuu yksiin. Siis huom. aiheet, ei välttämättä mielipiteet, kunhan eri näkemykset osataan esittää ja vastaanottaa asiallisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä minäkään tosiaan small talk -kulttuuria Suomeen kaipaa, mutta joskus mietin, ettei pienestä kohteliaisuuspuhetaidosta olisi haittaakaan. Sitä on kyllä kuin kala kuivalla maalla, kun joutuu ulkomailla tilanteeseen, jossa pitäisi osata keskustella harmittomia sivistyneesti ja kohteliaasti. :)

      Olen tehnyt saman huomion, että joskus suomalaisen hiljaisuus johtuu vain hämmennyksestä ja siitä, että ei ehdi nopeimpien mukaan. Joissain tilanteissa sanat myös tuntuvat riittämättömiltä. Tuntuu iskostuneen syvään tunne, että jos ei ole mitään tärkeää sanottavaa (joka korjaisi asian), on parempi pysyä hiljaa. Ja itsekseen sitten tietenkin ajattelee, että eipä minulla ole mitään sellaista sanottavaa joka muuttaisi asiantilaa, eikä sano mitään. Mistä tulee tämä valtava painokkaiden sanojen vaatimus? Sanoihin ladataan paljon odotuksia, koska suomalainen puhuu oletusarvoisesti vain asiaa.

      Kovin puheliasta ihmistä pidetään usein rasittavana. Se on yhtä rasittavaa kuin ihminen, joka ei koskaan sano yhtään mitään. Kumpiakin löytyy, ja kaikkea siltä väliltä. Erilaisuuden hyväksyminen tulee tässäkin vastaan.

      Poista
  3. "Olen aina kaivannut keskustelua -- avointa, toista osapuolta kuuntelevaa, uusia näkökulmia luovaa ja yhteiseen päämäärään pyrkivää viestintää. Sitä on yllättävän vaikea löytää."

    Tätä minäkin kaipaan. Ettei otettaisi välittömästi aina siiliasentoa ja julistettaisi, että minä olen oikeassa ja sinä väärässä. Nykyään monille keskustelu=väittely. Mutta väittely ei ole hedelmällistä eikä loppupeleissä järin kiinnostavaakaan. Nuorempana sitä ehkä halusi enemmän todistaa omaa fiksuuttaan voittamalla kovinkin teknisiin yksityiskohtiin meneviä väittelyitä, mutta aikuiseen maailmaan juupas-eipäs -junnaaminen ei vaan sovi. Ongelmat ovat usein monisyisiä, eikä niihin tunnu koskaan olevan yhtä oikeaa ratkaisua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Maailma näyttää kummasti erilaiselta, jos vaihtaa edes hetkeksi toisen saappaat jalkaansa. Sitten voikin kysyä uudelleen, että mistä se kenkä puristaa. ;) Voi tulla erimoiset vastaukset.

      Väittely, argh. Vaikka niihin toki itsekin yllyn, aika harvasta asiasta jaksan vängätä pitkään. Mielipide voi liudentua kummastikin, jos perustelut ovat toisella osapuolella hyvät. Ja väittely syntyy usein siitä, ettei kumpikaan tiedä aiheesta tarpeeksi, jotta kunnollinen perustelu onnistuisi. Keitos on valmis.

      Poista
  4. Hei, tätä aihetta sivuten osui silmään tämmöinen uutispätkä :)
    http://yle.fi/uutiset/tuppisuinen_suomalainen_on_vaarinymmarretty/6449583

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan asiallinen artikkeli. :) Tunnistan tuon esimerkin Yhdysvalloista: koko ajan pitäisi kai hokea "awesome" ja "amazing", että toinen ymmärtäisi, että "joo, ihan hienoa tämä minustakin on". Uuvuttavaa... Ja mitäs sitten sanotaan, kun jokin todella on uskomattoman upeaa?

      Poista