11.8.2013

Sulje pois kaikki muu

Mari Kananlihalla-blogissa tuskasteli väittämää, jonka mukaan tullakseen kustannetuksi (tai menestyväksi) kirjailijaksi pitäisi elämästään raivata aikavaras nimeltä kokopäivätyö.

Näiden parin vuoden aikana olen huomannut, että kirjoittaminen on aina jonkinlaista hippaleikkiä ajan kanssa. Aikaa ei ole, sitä on liian vähän tai sitä on niin paljon, että sen käyttää tuhlailevasti. Väite siitä, että kirjansa kustannetuksi saaminen edellyttäisi sitä, että voi omistautua kirjoittamiselle joksikin aikaa täysipäiväisesti, on kukkua. Valtaosa jo julkaisseista kirjailijoistakin tahkoaa tekstejään toisen työn ohessa -- enkä näe miten työmäärä eroaisi merkittävästi vielä julkaisemattoman kirjoittajan käsikirjoituksen vaatimasta työstä.

Kuten niin moni muukin asia elämässä, myös kirjoittaminen on yksilöllistä. Vertailu muihin on pohjimmiltaan turhaa, vaikkakin kovin inhimillistä. Joku tarvitsee kolme kuukautta intensiivistä erakkoaikaa käsikirjoituksen laatimiseen, toinen onnistuu kirjoittamaan lapsenhoidon ja iltatyön välissä. Se, mihin käytössä olevan ajan määrä varmasti vaikuttaa, on työn valmistumisaika.  Mutta jos lopputuloksena on kustannettu kirja, kumpi esimerkeistä on vakavammalla ammattitaidolla liikkeellä?

Mielestäni kunnianhimoisesti kirjoittavan tunnistaa muun muassa siitä, että hän kirjoittaa olosuhteista huolimatta. Oli elämäntilanne tai työtilanne mikä tahansa, jollain tavalla kirjoittamisen saa mahdutettua kaiken väliin, sisälle ja ympärille. (Enkä nyt tarkoita, että jokaisen kirjailijaksi tunnistautuvan täytyisi kirjoittaa koko ajan, ei sentään härregyyd, lomaa ja taukoja saa tästäkin hommasta pitää.) Tärkeintä on se, että tekee asiat tavalla jotka tuntuvat itsestä hyvältä. Kirjoittaminen ei ole vain fyysistä kirjoittamista, se on mitä suurimmassa määrin aivotyötä.

Kun aloin kirjoittaa aktiivisesti kuusi vuotta sitten, meni monta vuotta, kun pystyin ajattelemaan vain kirjoittamista. Olin kauheaa seuraa heille, joita kirjoittaminen ja kirjat eivät kiinnostaneet. Mieleni oli virittynyt vain yhdelle kanavalle. Järjestin työvuoroni niin, että kirjoittaminen onnistuisi. Käytin kaiken vapaa-aikani siihen, että kirjoitin, luin ja imin tietoa kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta. Jälkeenpäin ajatellen uhrasin kirjoittamiselle todella paljon, mutta toisaalta mikään ei tuntunut yhtä tärkeältä. Lopulta en menettänyt mitään, vaan saavutin.

Olisinko saanut kirjani julkaistua, ellen olisi tehnyt tätä uhrausta, joka ei tuntunut uhraukselta? Mahdoton sanoa, sillä tuolloin en tuntenut, että minulla olisi ollut vaihtoehtoja. Minun oli kirjoitettava mifonkien tarina.

Tämä oli kuitenkin vain yksi tapa, joka sitten onnekkaasti johti kustannussopimuksen solmimiseen. Temperamentilleni ominaiselta tuntuu seuraava malli: intohimoinen aloitus, täysi uppoutuminen aiheeseen ja loppuunvieminen, kunhan mielenkiinto säilyy. Kirjoittamisessa malli on toteutunut kaikista vahvimmin ja mielenkiintokin toistaiseksi säilynyt.

Kirjoittaminen on silti minulle osa-aikatyötä suurimman osan vuodesta. Minusta osa-aikaisuus ei sulje pois ammattimaisuutta tai rakkautta työtään kohtaan.


6 kommenttia:

  1. Heissan. Kiitos älyttömän hyvästä ja täydentävästä asian käsittelystä. Huusin hip hurraa etenkin kohdassa "kirjoittaa olosuhteista huolimatta". Niinhän meistä varmasti jokainen tekee jossakin vaiheessa.

    Aina, kun puhun jossakin kirjoittamisesta (esikoiskirjailijana tai mainonnan suunnittelija), muistan mainita perslihakset. Se on synonyymi niin fyysiselle kuin psyykkiselle sitkeydelle, jota kirjoittaminen vaatii. Luulen, että moni hyvä kirjoittaja ei koskaan kirjoita vain siitä syystä, että viimeinen kipinä "taistella" olosuhteita vastaan puuttuu.

    Täytyypä lukea koko kirjoituksesi vielä kerran!

    Iloista kirjoittamista, osa-aikaista tai kokoaikaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mari, toivotan iloista kirjoittamista myös sinulle!

      On jännää, kuinka monenlaisia uskomuksia julkaisemiseen (ja sen prosessiin) liittyy. Ei toisaalta ihme, kun jotkin asiat ovat hyvin yksilöllisiä, selittämättömiä ja vaiettujakin.

      Pää on kuitenkin yritettävä pitää kylmänä silloin, kun joku väittää, että on tehtävä juuri tavalla X tai muuten ei onnistu/menesty/ole Oikea Kirjailija/tms.

      Moninaisia ovat kirjoittajien polut ja juuri siksi niin mielenkiintoisia.

      Poista
  2. Se on tosiaan tärkeintä muistaa, että jokaisella tässä hommassa on täsmälleen oma työtapansa. Varsinkin Facebookissa alkaa toisinaan ahdistaa, kun tuntuu, että kaikki muut SAAVUTTAA jotain UPEAA KOKO AJAN ja ITSE VAAN KATSON DOCTOR WHOTA!!! Täytyy muistuttaa silloin itselleen, että annos Doctor Whota on aina välillä paikoillaan. Ja aina, a i n a, täytyy tehdä vaan omaa juttuaan, omalla tavallaan. Kyllä se siitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sentään katsot Doctor Whota! ;)

      Facebookissa möllötellessään on hyvä muistaa, että sinne tulee helposti kirjoitettua niistä kirjoittamisen kohokohdista (tai täydellisistä rypemisistä), mutta tasaisesta harmaasta ei juurikaan. Saati laiskottelusta, joka on kirjoittajan muusan epätoivottu sukulainen.

      Kukin taaplailkoon tyylillään!

      Poista
  3. Kiva kirjoitus :) Omistautumista kirjoittaminen vaatii aina, jos haluaa jotakin saavuttaa, mutta toisaalta niin kaikki muukin elämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se tosiaan menee kaiken tarpeeksi tärkeäksi kokemansa suhteen. :) Jos jostain asiasta tykkää yli kaiken, sille löytyy aikaa. Sille antaa aikaansa.

      Poista