Sulje pois kaikki muu

Mari Kananlihalla-blogissa tuskasteli väittämää, jonka mukaan tullakseen kustannetuksi (tai menestyväksi) kirjailijaksi pitäisi elämästään raivata aikavaras nimeltä kokopäivätyö.

Näiden parin vuoden aikana olen huomannut, että kirjoittaminen on aina jonkinlaista hippaleikkiä ajan kanssa. Aikaa ei ole, sitä on liian vähän tai sitä on niin paljon, että sen käyttää tuhlailevasti. Väite siitä, että kirjansa kustannetuksi saaminen edellyttäisi sitä, että voi omistautua kirjoittamiselle joksikin aikaa täysipäiväisesti, on kukkua. Valtaosa jo julkaisseista kirjailijoistakin tahkoaa tekstejään toisen työn ohessa -- enkä näe miten työmäärä eroaisi merkittävästi vielä julkaisemattoman kirjoittajan käsikirjoituksen vaatimasta työstä.

Kuten niin moni muukin asia elämässä, myös kirjoittaminen on yksilöllistä. Vertailu muihin on pohjimmiltaan turhaa, vaikkakin kovin inhimillistä. Joku tarvitsee kolme kuukautta intensiivistä erakkoaikaa käsikirjoituksen laatimiseen, toinen onnistuu kirjoittamaan lapsenhoidon ja iltatyön välissä. Se, mihin käytössä olevan ajan määrä varmasti vaikuttaa, on työn valmistumisaika.  Mutta jos lopputuloksena on kustannettu kirja, kumpi esimerkeistä on vakavammalla ammattitaidolla liikkeellä?

Mielestäni kunnianhimoisesti kirjoittavan tunnistaa muun muassa siitä, että hän kirjoittaa olosuhteista huolimatta. Oli elämäntilanne tai työtilanne mikä tahansa, jollain tavalla kirjoittamisen saa mahdutettua kaiken väliin, sisälle ja ympärille. (Enkä nyt tarkoita, että jokaisen kirjailijaksi tunnistautuvan täytyisi kirjoittaa koko ajan, ei sentään härregyyd, lomaa ja taukoja saa tästäkin hommasta pitää.) Tärkeintä on se, että tekee asiat tavalla jotka tuntuvat itsestä hyvältä. Kirjoittaminen ei ole vain fyysistä kirjoittamista, se on mitä suurimmassa määrin aivotyötä.

Kun aloin kirjoittaa aktiivisesti kuusi vuotta sitten, meni monta vuotta, kun pystyin ajattelemaan vain kirjoittamista. Olin kauheaa seuraa heille, joita kirjoittaminen ja kirjat eivät kiinnostaneet. Mieleni oli virittynyt vain yhdelle kanavalle. Järjestin työvuoroni niin, että kirjoittaminen onnistuisi. Käytin kaiken vapaa-aikani siihen, että kirjoitin, luin ja imin tietoa kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta. Jälkeenpäin ajatellen uhrasin kirjoittamiselle todella paljon, mutta toisaalta mikään ei tuntunut yhtä tärkeältä. Lopulta en menettänyt mitään, vaan saavutin.

Olisinko saanut kirjani julkaistua, ellen olisi tehnyt tätä uhrausta, joka ei tuntunut uhraukselta? Mahdoton sanoa, sillä tuolloin en tuntenut, että minulla olisi ollut vaihtoehtoja. Minun oli kirjoitettava mifonkien tarina.

Tämä oli kuitenkin vain yksi tapa, joka sitten onnekkaasti johti kustannussopimuksen solmimiseen. Temperamentilleni ominaiselta tuntuu seuraava malli: intohimoinen aloitus, täysi uppoutuminen aiheeseen ja loppuunvieminen, kunhan mielenkiinto säilyy. Kirjoittamisessa malli on toteutunut kaikista vahvimmin ja mielenkiintokin toistaiseksi säilynyt.

Kirjoittaminen on silti minulle osa-aikatyötä suurimman osan vuodesta. Minusta osa-aikaisuus ei sulje pois ammattimaisuutta tai rakkautta työtään kohtaan.