Vuoden kovin keikka x 2

Yksi syksyn kiireisimmistä viikoista on ohi ja nyt pitäisi laskeutua takaisin kirjoittajan arkeen. Hah! Helpommin sanottu kuin tehty. Lyhyessä ajassa tapahtui nimittäin paljon jännittäviä asioita:

1. Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n myöntämä Kuvastaja-palkinto jaettiin (onnea Jenny Kangasvuo!), ja sain tietää, että Mifongin perintö oli kärkikahinoissa mukana yhdessä Katri Alatalon Karnin labyrintin, Tiina Raevaaran Hukkajoen ja Siiri Enorannan Painajaisten lintukodon kanssa. Vau!

(Palkintoon saisi muuten kivaa ennakkopöhinää, jos lyhyellä listalla olevat kirjat ilmoitettaisiin etukäteen. Nyt nämä livahtavat helposti ohi.)

Messuostokset. Mitäänhän ei pitänyt ostaa. (c) J.S. Meresmaa

2. Yövyin osan öistä bisnesluokan hotellihuoneessa, jossa ongelmaksi tuli muun muassa se, mistä kattovalo sammutetaan (muihin kun löytyi valokatkaisimet) ja mitä eri makuvaihtoehtoja Nespresso-koneen kapseleissa on. Ratkaisu valo-ongelmaan löytyi, kun aloin visioida miten avaruusaluksessa olisi homma hoidettu. Ja seinään upotettu ohjauspaneelinäyttö löytyi! Sitä sitten näppäiltiin.

Kylpyhuoneen peiliin oli upotettu tv-näyttö. Voe ihmettä.

Kun aamulla avasi silmät, ensimmäinen näky oli tämä. Katon läpi kasvanut kuultojuuri.
(c) J.S. Meresmaa

3. Palaveerasin kääntäjän kanssa Aseenkantajan kunnian tiimoilta. Saattaa hyvinkin olla, että tulevaisuudessa pienoisromaanini on saatavilla englanniksi, mutta aika näyttää, mitä tapahtuu. Mahdollisuudet ovat kuitenkin innostavat!

4. Tapasin uudet kustantajani, Myllylahden Lassin ja Niinan. Ihania, mutkattomia ja sympaattisia ihmisiä! Kävin myös pitkällä lounaalla aikaisemman kustannustoimittajani kanssa.

Mike Pohjola haastattelemassa Hannu Rajaniemeä.
Saunasta kertova osuus oli hauska!
Mike yritti myös kysyä kiperiä lämmönhaihtumisesta
painottomuuden tilassa, mutta Rajaniemi klaarasi tällaiset asiat rykimättä.
(c) J.S. Meresmaa

5. Tanssin itseni hikiseksi lauantaina Nosturissa, kun Sólstafir heitti älyttömän kovan keikan. Pidin myös lämppäristä, Beastmilkistä. Sólstafirin uusin levy, Svartir Sandar on yksi tämän vuoden parhaita musalöytöjäni. Ehkä jotkut teistä muistavat, kun postasin vuosia kesken olleesta novellikässäristä, joka valmistui lopulta yhdellä rysäyksellä -- no, juurikin Svartir Sandar -levy sai liikahduksen aikaan.

Oli muuten ihan tarpeen se talviaikasäätämisen vuoksi ansaittu yksi ylimääräinen tunti. Sunnuntaina jaksoi kahdessa haastattelussa sitten kummasti paremmin... ja ilmarosvoasukin herätti hauskaa huomiota.

Päiväunien salainen elämä -blogissa on Mifonki-haastattelustani ansiokas raportti. Kiitos, vaarna! Laitetaanpa tuo kameleonttipatsas-kuvatoive korvan taakse.

Magdalena Hai KirjaKallion haastattelussa Louhi-lavalla.
(c) J.S. Meresmaa

Kiitos myös yhteistyökumppaneille, vanhoille ja uusille tutuille, KirjaKallion energiselle väelle, kuuntelijoille, haastattelijoille, osuuskummajaisille, kollegoille, messujärjestäjille, Raisalle materiaalista, Jyrkäkselle ananasboolista, Kajaanin ritarille keskustelusta sekä heille, jotka uskaltautuivat juttusille ihan ex tempore!

Paras hetki kirjoittaa

Yleensä töistä tultua kotona iskee turtumuksen ja väsymyksen olotila, johon helposti jumahtaa. Koen olevani hyvin vahvasti aamukirjoittaja: vaadin yöunet työelämän ja kirjoittamisen väliin puhdistamaan pään arjen kuonasta. Kirjoittelen siis hyvin harvoin arki-iltaisin novellien saati romaanien tekstejä. Tuntuu vaikealta vaihtaa raidetta, jolla ajatukset ovat kulkeneet koko päivän.

Toisin kävi tänään.

Minulle uuden Sólstafir-yhtyeen levy Svartir sandar lähti pyörimään soittimessa ja äkkiä iski halu avata eräs tekstitiedosto, jota olen työstänyt silloin tällöin parin vuoden mittaan. Novelli on tuntunut tärkeältä kirjoittaa, mutta se on ollut hidasta ja vaatinut pitkää työstöä. Viimeksi olin muokannut tiedostoa tammikuussa. Olin jäänyt kohtaan, jossa juoni eskaloituu kohti murtumapistettä, mutta jumahtanut siihen, sillä minulla ei ollut tietoa siitä, mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi.

Musiikki kuitenkin avasi jonkinlaisen tukkeutuneen putken, joka oli minun ja novellin välillä. Kun lähdin kirjoittamaan jatkoa, en vielä tiennyt kirjoittavani itse asiassa loppua. Nyt novellille on kirjoitettu lopetus, mutta olen siinä inhottavassa tilassa, jossa ei kykene arvioimaan tekstin toimivuutta lainkaan. Novellissa on monia onnistuneita virkkeitä, rytmistyksiä, tarina ja juonen kaari, mutta toimivatko ne yhdessä? En tiedä. Ihanankamalaa. Ihan kamalaa.

Sen kuitenkin opin (jälleen), että paras hetki kirjoittaa on nyt.