Vain kaksi asiaa saavat minut avaamaan ja lukemaan kirjan, jonka kannet eivät miellytä silmääni missään määrin: olen saanut sen lahjaksi tai sitä on suositellut luotettava taho.
Aina kun törmään kirjaan, jonka kannet hiertävät esteettistä tajuani (joka on toki hyvin subjektiivinen), minut valtaa harvinaislaatuinen tunne: sääli. Minun tulee sääli kirjaa ja sen kirjoittajaa. Juuri koskaan en ajattele kustannustoimittajaa tai graafikkoa, jotka ovat prosessissa myös mukana. "Voi surkeus, kun sinulle on puettu tuollainen paita päälle", ajattelen. "Kaikki se vuosien vaiva ja kuka sinuun nyt haluaisi tutustua?"
En vaadi ihmeellisyyksiä, ja suurin osa kirjojen kansista on hyvällä maulla ja taittotaidolla tehtyjä, mutta juurikin sen vuoksi ne muutamat hutilyönnit saavat säälin pintaan.
Virheitä, jotka kirjan kansissa ovat ärsyttäneet minua, ovat olleet muun muassa:
- kaksi keskenään riitelevää värimaailmaa yhdistettyinä, sekava kuva täynnä tilpehööriä
- kansitaide, joka ei liity kirjan tunnelmaan tai henkeen millään tavalla (luo valheellisia odotuksia lukijalle)
- tökeröt lähikuvat ihmisistä (ns. naistenlehtikuvat)
- halvan näköinen viimeistely
- liian paljastava takakansiteksti
Kaikista löytyisi esimerkki, mutta en halua mainita kirjoja nimeltä, se ei tuntuisi reilulta. Yksi esimerkki valheellisesta kannesta, joka menee läpi yhdeksälle kymmenestä, mutta lyö siltä yhdeltä koko kirjan uskottavuuden, on kansi, joka kertoo tarinan sijoittuvan vaikkapa Amazonin viidakkoon, mutta kannessa on kuva kotoisasta huonekasvista, jonka alkuperämaa on Kiina. Ei kuulosta isolta jutulta, vai mitä? Uskokaa puutarhuria, se on.
On vallan mainiota, jos rumassa kirjassa on irtokansi, sellainen jonka voi napata pois ja alta paljastuu yksivärinen "nahka", ehkä kultauksiakin. Ostopäätöstä se ei välttämättä paranna, mutta lahjakirja saattaa saada paikan kirjahyllystä.
Aivan omanlaiseltaan onnelta tuntuu se, kun valitsee luettavansa vain kauniin kannen ja kiinnostavan kansitekstin perusteella ja sitten vielä pitää lukemastaan. Silloin voi kuvitella tehneensä löydön itse, olevansa jollain tavalla erityinen, löytöretkeilijä. Aistihavainnoillaan hekumoi pitkään, kirjaa silittää, poimii hyllystä käteensä vielä vuosienkin päästä ja muistelee ensitapaamista.
Kuten jossain blogikommenteistani mainitsin, jännitin todella paljon etukäteen sitä, millainen kansi "Mifongin perintöön" tulisi. Tiedän, mitä kansien välissä on, ja tuntui hurjalta, että en tiennyt millaiset kasvot se tulee saamaan. Ajatelkaa nyt; synnytys ettekä pääse näkemään lastanne. Nyt kun kuva on valittu, jännitys on lieventynyt, mutta ennen kuin näen konkreettisen lopputuloksen, joka kirjakauppoihin menee, jokin pohjajännite säilyy.
Lopuksi myönnän sen, että kirjahyllystäni löytyy muutama pysyvä opus, joiden kansitaide ei hivele silmääni. Olen jopa kiintynyt muutamaan näistä, koska kansi on kerta kaikkiaan niin kammottava, että se on melkein hieno. Sitä ihmettelee joka kerta, kun kirjaa katsoo. Sitä katsoo ja kertaa mielessään elämän ehkä tärkeintä kysymystä -- miksi?
Kansi on todella tärkeä. Itse jopa valitsen toisinaan kirjoja pelkän kannen perusteella, ja ainakin jätän kirjan hankkimatta kotiin, jos kansi on mielestäni ruma.
VastaaPoistaVarmasti huikaisevan jännittävää odottaa miltä se "oma lapsi" näyttää sitten kun se putkahtaa maailmalle!
Jos totta puhutaan, ymmärsin kannen merkityksen ensimmäisen kerran vasta viime talvena, kun rupesin lukemaan kirjallisuus-aiheisia blogeja. Sivistystä tämäkin, uusien näkökulmien oppiminen.
VastaaPoistaOlen kasvanut kirjojen keskellä niin kirjaimellisesti kuin kirjallisestikin, olen ahminut niitä, ammentanut niistä kaiken hengellisen ravintoni, ne ovat pitäneet minua hengissä useammallakin eri tavalla, haluaisin jopa saada julkaistuksi oman kirjan - ja koskaan en ole pitänyt kirjan kantta tärkeänä.
Kaikkiruokaisten kissojen, kultturellien koirien sekä uteliaitten taaperoiden ansiosta minun 1000 + risat kirjojen kokoelmassani on jopa kirjoja, joissa ei ole enää kansia lainkaan. Ei ole haitannut lukuelämystä.
Enkä edes ole täysin epävisuaalinen metsäläinen (vaikka sitä usein epäilläänkin) - olen aina ravannut kuvataiteen perässä kaikki inhimillisen välimatkan päässä olevat kuvataidemuseot, majailin sitten New Yorkissa tai Bilbaossa. Rakastan kuvien ja maalausten välittämiä tunnelmia. Picasson kubistinen kausi avasi minulle paratiisin.
Yhäkään ei ole kannella minulle mitään merkitystä. Jopa siinä määrin, etten aiemmin edes käsittänyt, miksi kirjallisuusblogien arvioissa kansi edes mainitaan.
Ehkä tässä syy, miksi luen Jänistä ja kerjäläistä mieluummin e-kirjana kuin painettuna versiona. Minulle ei ole merkitystä kirjalla objektina, merkitystä on vain tekstillä.
Harvat kannet jäävät edes mieleen, tekstit sitä paremmin. Koskaan en ole huomannut, että kansi olisi onnistunut välittämään jotain erityistä tekstistä. Ilmeisesti minulta puuttuu jokin erityinen kuvataiteen ja kirjallisuuden ystäville ominainen linkki aivoista, joka muille luo kiinnityksen näiden kahden ulottuvuuden välille.
Koskaan en ole valinnut kirjaa kannen vuoksi. Takakansitekstin kyllä.
Tv. Aivoista vajaa, tässäkin asiassa :D
Ou nou, miten ihanaa olisi olla tuossa samassa tilanteessa kuin sinä. Onneksi olkoon!
VastaaPoistaAhmu, jännitystä riittää! Onneksi jo nyt on vähän osviittaa siitä, minkälainen kansi Mifongin perintöön tulee (katalogin kuvahan ei kerro kaikkea, sillä mahdollisesti kanteen on tulossa esimerkiksi hopeointia, jonka vaikutuksen näkee kunnolla vasta, kun kirja on kädessä).
VastaaPoistaVera, mielenkiintoista kuulla, että löytyy myös heitä, joille kannella ei ole mitään merkitystä. Ei se aivojen vajaudesta kerro vaan erilaisuudesta. :) Koko lailla kirjallisesti -blogissa jutussa Kielipoliittinen kansivertailu (http://www.lily.fi/juttu/kielipoliittinen-kansivertailu) on muun muassa kokoelma Sofi Oksasen Puhdistuksen käännöskansista. Eikö näistä mikään kansi houkuttelisi sinua tarttumaan kirjaan enemmän kuin toinen? Oma suosikkini on keskirivin vasen kansi.
Lily, kiitos ja tervetuloa kommentoimaan! Kuka tulevaisuudesta tietää, ehkä joskus oletkin. :)
Nuo Koko lailla -blogin kansivertailut ovat tosiaan hienoja, siellä ehdinkin jo tehdä omaa vapaata assosiaatiotani eri kansista...
VastaaPoistaKannet ovat käyntikortti, erityisesti ennalta tuntemattomista kirjailijoista niitä tulee katseltua ja kannen hyvyys ja huonous vaikuttaa jo siihen vilkaiseeko sitä takakantta...kun kirjailija on tutumpi niin kansilla ei ole niin väliä, joskin silloinkin ne saattavat antaa lukijalle vääriä ennakko-odotuksia...
Mutta minulla on kyllä aika paljon niitä kansipaperittomiakin kirjoja nippu, ja niissäkin on sitä omaa vaihtelua, neutraalista hyvinkin viehättäviin kansiin.
En muista ikinä hankkineeni kirjaa pelkän kannen perusteella, levyjä kylläkin. Erityisesti kun matkustelee jossain ja haluaa ostaa mukaan jotain paikallista musiikkia josta ei välttämättä ole mitään taustatietoja, niin sitten levykaupassa etsitään sellaisia levyjä jotka ulkoiselta olemukseltaan antavat ymmärtää että sisältökin on kiinnostava. Ja olen tuolla metodilla kyllä löytänyt erinomaisia levyjä...
Kyllä minussa joku vajaus täytyy olla :D Tai ainakin jotain perinpohjaista junttiutta tms kivaa :)
VastaaPoistaKävin katsomassa tuota kansikuvajuttua, ja se oli todella mielenkiintoinen. Tai siis minusta on jännittävää huomata, kuinka erilaisia saman kirjan kannet voivat olla. Mutta vasta nyt, kun olen Puhdistuksen lukenut, kykenen arvioimaan, vaikuttaako joku kansi ehkä sopivammalta kuin toinen (henk.koht. tykkään Puhdistuksen kansista, joissa on se kärpänen), mutta en vieläkään osaa kuvitella, että kansi houkuttelisi minut ostamaan kirjan. Kyllä se on se takakannen teksti, kantta hyvä jos vilkaisen. Sen myönnän, että kirjan nimi saattaa vaikuttaa, mutta ei välttämättä sekään: takakannen teksti tai muualta lukemani esittely/synopsis vaikuttaa eniten lukupäätökseen.
Esim. Mifongin perinnön kansi näyttää kauniilta, mutta jos tarina olisi esim. historiallinen rakkaustarina (jollaiseen kansi voisi myös sopia), en välttämättä haluaisi lukea sitä, kun taas fantasia kiinnostaa ehdottomasti :)
Siis piditkö eniten siitä abstraktista punaisesta kannesta, jossa on kärpänen? Se oli myös minun lempparini, vähiten tykkäsin siitä italialaisesta.
VastaaPoistahdcanis, tervetuloa! Olen tehnyt levyjen kanssa samaa kuin sinäkin -- se hyvä puoli musiikissa on, ettei sitä tarvitse kääntää osaamalleen kielelle, jotta siitä voisi nauttia.
VastaaPoistaKansivertailut ovat helppoja silloin, kun eri vaihtoehtoja asettelee vierekkäin ja niistä saa valita. Mutta kirjan (ja levynkin) ollessa vielä kanneton ja sisällöltään tuttu, onkin hurjan paljon vaikeampaa ajatella, mikä olisi paras ulkoasu. Se vaatii näkemystä ja sulattelua, johon joskus on harmillisen vähän aikaa.
Mielenkiintoinen kokeilu olisi sellainen, jossa kaikki kirjat kaupassa olisivat kansipaperittomia, yksivärisiä ja vain selkämyksessä näkyisi kirjailijan nimi ja teos. Muuttuisiko se, mitä myydään, mitenkään? Olisiko niin, että kirjailijan nimen tuttuudella olisi suurempi vaikutus kuin nyt?
Vera, kyllä, juuri se hieman Art Nouveau -henkinen kärpäskansi oli mielestäni ihastuttavin -- joskin tämä valinta on tehty tietoisena siitä, mistä kirja kertoo.
Luulisin, että kansien kanssa joutuu tekemään aina jonkin kompromissin. On totta, että Mifongin perinnön kansikuva ei ole perinteisen fantasiakirjan tyylinen. Se viittaa viihteellisempään suuntaan ja, kuten sanoit, historialliseen romaaniin. Tämä on hyvä siksi, että haluan, että lukija ymmärtää kirjan olevan tarkoitettu viihdyttäväksi ja ettei se ole perinteistä keskiaikafantasiaa.
Toisaalta voi olla, että harva miespuolinen tarttuu kirjaan, ja voi olla, että moni laskee sen takaisin hyllyyn kun huomaa, että kyseessä onkin fantasiatarina eikä realistinen tarina.
Onhan se niin, että kaikkia ei voi kansivalinnalla vakuuttaa; meitä on niin monenlaisia. Mutta kaunis kansi saattaa vahvistaa kiintymystä kirjaan esineenä.
Näin musiikkiharrastajana voin sanoa että olisi moni lempilevy jäänyt ostamatta jos olisi pitänyt pelkästään kannen perusteella valita. Kirjalle huono kansi on vielä suurempi riski, koska levyn kuuntelemiseen menee niin paljon vähemmän aikaa kuin kirjan lukemiseen.
VastaaPoistaLempikanteni on Oksanen Baby Janen pinkkitaustainen versio. Tutustuin Oksaseen juuri tuon kannen ansiosta. Eräs kammottavimmista kansista ikinä löytyy toisesta suosikkikirjastani. Kyseessä on Käärmeitä ja lävistyksiä. Koska kirja on japanilainen niin totta kai sen kanteen on isketty joku säälittävä isosilmäinen mangatyttönen. Ei matchaa kirjan sisällön kanssa tippaakaan. (Toisaalta minusta kirjan nimikin on typerä.)
Onneksi on luotettavia tahoja, jotka voivat suositella rumakantisiakin kirjoja.
Näin lopuksi voi sano vain että jos oma kirjani julkaistaan ja siihen lätkäistään joku kauheus niin saan varmaan sydärin - ellen ole niin onnellinen siitä, että teokseni on ylipäätänsä mennyt läpi.
Itselleni kirja nimenomaan konkreettisena ja käsinkosketeltavana objektina on äärimmäisen tärkeä. En kykene ollenkaan lukemaan e-kirjoja tai pidempiä tekstejä koneelta. Keskittymiseni herpaantuu ja muutenkin tunnelma on jotenkin väärä. Kirjat ovat kauniita (no, yleensä ainakin) ja rakastan sormeilla niiden sivuja.
VastaaPoistaEn voi sietää tuossa Lilyn jutun kansivertailussa (http://www.lily.fi/juttu/kielipoliittinen-kansivertailu)olevan Bo Carpelanin Otavan kannen tyyppisiä roiskeläppäkansia. Se on minusta esteettisesti niin luotaantyöntävä, etten haluaisi edes koskea kyseiseen kirjaan.
Dee, mielipiteeni Käärmeitä ja lävistyksiä -kirjasta ovat hyvin samantyyliset -- joskin pidin kannen värimaailmasta.
VastaaPoistaOn totta, että jos ja kun kässärinsä saa kustantamossa läpi, tuskin romuttaa hommaa kansikuvaerimielisyyksien takia. Kyse on kuitenkin vain yhdestä kirjasta monien tulevien rinnalla.
Joanna, hassua, minusta Bo Carpelanin Otavan kansi on melko neutraali, ei herätä suuria intohimoja puoleen eikä toiseen. (Harmaata, mies ja sateenvarjo ja puu.) Tässä sen taas näkee -- olemme niin erilaisia ja makuja on monenlaisia! :)
Kannet ovat paperikirjassa huomattavan tärkeät. Olen jättänyt ostamatta kirjoja, joissa on rumat tai (huonolla tavalla) ärsyttävät kannet. Jos kirjaa ajatellaan esteettisenä esineenä, niin huonot kannethan ovat sama kuin epäonnistuminen. Ekirja puolellahan alitetaan se esteettisyyden vaatimus, ostetaan ensisijaisesti bittejä.
VastaaPoistaTämä ei tietysti tarkoita etteikö verkkokaupoissa kannella ole samalla tavalla merkitystä. Mutta kantta katsoo oikeastaan vain sen ostohetken, ei enää siitä eteenpäin.
Tästäkin huolimatta olin aika suorasanainen Veriveljien kanssa. KT laittoi minulle erään graafikon kotisivut nähtäväksi ja kysyi, että annetaanko työ hänelle. Olin heti, että ei helvetissä. :) Kansikuva tuli lopulta kuvapankista.
Ah, sekoitin. Tarkoitin sitä ruotsinkielistä Schildtsin versiota x) .
VastaaPoistaOtavan versio on aika nätti <:) .
Ähh, meinasin itkeä tähän katalookikansistani, jotka on parhaimmillaan sattumoisin tarinaan sopivia ja ns. ihan kivoja, mutta kuitenkin kierrätettyä kamaa ja blah nyyh niisk.
VastaaPoistaMutta en jaksakaan ;) joten totean vaan, että mulle takakansiteksti sekä kirjan nimi on tärkeämpiä kuin kansikuva. Jos kannessa on todella kiehtova, erikoinen kuva, se ehkä antaa lisäsysäyksen lukea se takakannen tekstikin, mutta periaatteessa en valitse kirjaa _pelkästään_ kannen perusteella.
Anne, napakka asenne graafisesta puolesta -- se on hyvä! :D
VastaaPoistaJoanna, okei, samalla sivulla ollaan siis. :)
Anu, takakansiteksti on todella oleellinen. Ei meinaan jää yhteen tai kahteen kertaan se, että takakansi on paljastanut tarinasta enemmän kuin olisi ollut lukijalle mieluisaa... mutta tämä tietysti suututtaa vasta sitten, kun kirjan on jo lukenut.
Yksi suosikeistani takakansiteksteissä on Hannele Mikaela Taivassalon kirjassa "Oi, tule katsomaan". Se kuuluu: on vain loppu.