23.1.2012

Kirjoittajan pulmia, osa 8. Kirjoituskilpailut. Miksi en koskaan sijoitu?

Muutaman kerran, kun joku on paljastanut kirjoittavansa, olen kuullut häneltä kysyttävän -- sen jälkeen kun on innokkaasti udeltu, minkälaisista teksteistä on kyse -- että onko hän osallistunut jo kirjoituskilpailuihin.

Korjatkaa, jos olen mielikuvani kanssa aivan väärissä sfääreissä, mutta minulle on muodostunut tietynlainen kuva siitä, millä tavalla kirjailijaksi kuvitellaan tulevan:

1. Haluaa kirjailijaksi viisivuotiaana.
2. Äidinkielen tähtioppilas peruskoulussa, ainekirjoitus 10.
3. Lukutoukka. Mielikuvitusystävien nimet ovat Nancy Drew ja Mary Lennox.
4. Käy lukion. Kirjoittaa äidinkielestä vähintään E:n. Iltaopiskelee sanataidetta.
5. Jatkaa yliopistoon joko kirjallisuustiedettä tai tiedotusta tai kieliä opiskelemaan.
6. Osallistuu kirjoituskilpailuihin.
7. Sijoittuu, saa "nimeä".
8. Voitokkaiden novellien ja kertomusten lomassa työstää salaperäistä romaania. (Tähän voi kulua vuosikausia.)
9. Saa kustannussopimuksen.
10. On kirjailija.

Mutta tosiaan, hyvin vahvasti tuntuvat kirjoituskilpailut toimivan jonkinlaisena ponnahduslautana tuleville kirjailijoille. Kilpailuja on paljon, niihin kannustetaan osallistumaan ja niistä voi saada suhteessa paljon paremmin rahaa kuin romaanin julkaisemisesta. Eikä sovi väheksyä näkyvyyttä.

Entä jos ei niissä koskaan sijoitu? Been there, done that. Ensisijainen syy löytyy tietysti mulkusta tuomaristosta, joka ei ymmärrä hyvän päälle. Tämä on selvä. Toissijainen syy on se, että kilpailuihin tulee tekstejä melkoinen läjä eikä kirjoittaja voi tietää, mikä tuomariston sillä kertaa sytyttää. En ole itse tuomaroinut koskaan, mutta ei ole vaikea kuvitella kuinka vaikea "parhainta" on seuloa lukuisten hyvien joukosta. Kompromissejakin jouduttaneen tekemään eikä se oma suosikki tule välttämättä valituksi.

Valtaosalle kirjoittajista kilpailut tuntuvat toimivan eräänlaisena tahtimittarina: teksti on saatava valmiiksi tiettyyn eräpäivään mennessä. Ja sitten sen voi lähettää johonkin. Se ei jää pelkästään pöytälaatikkoon kellastumaan vaan kuka tietää, jopa tilintäydennystä ja taputuksia saattaa olla tiedossa. Tärkeintä kuitenkin on tieto, että teksti oli onnistunut. Siitä pidettiin. Kirjoittaja oli onnistunut.

Tästä onkin hyvä loikata hieman eteenpäin. Pöytälaatikko mainittiin, ja tekstin vapautuminen sen pimeydestä. Nyt voidaan ottaa se puheenvuoro tuomaristolta, jossa yksi käsi näytti olevan pystyssä. Niin, että mitä? Jättäkää ne pöytälaatikkoon? Hyvä on, myönnetään. Joskus kilpailuun tulee lähteneeksi tekstejä, jotka olisivat tarvinneet vielä pimeyttä. Ehkä ikuista sellaista. Tämä on se kolmas syy, miksi sijoituksia kilpailuissa ei tule. Säälipisteitä ei jaeta, ei myöskään "hyvä yritys" -rintamerkkejä. Jokin aika sitten lukaisin vanhan tekstin, joka oli jossain kirjoituskilpailussa käynyt (okei, taisi olla viime vuonna, kun säännöt sallivat minun vielä osallistuvan). Ei ihme, ettei tullut edes kunniamainintaa saati pääpottia, sillä en tiennyt edes itse mitä oikein yritin novellillani sanoa. Vähän nolottaa, mutta onneksi kirjoituskilpailuissa operoidaan salanimien takaa. Ja vain voittajien oikeat nimet selvitetään, eikö vain, armaat tuomarit? Ettehän te vilkaise mahalaskun tehneiden tompeloiden oikeaa henkilöllisyyttä?

Kirjoituskilpailuissa ei menesty siis kolmesta syystä: a) tuomarit eivät osaa lukea, b) taso on kova, c) oma teksti ei ole vielä valmis. Valintatehtävä, peruskoulun käyneiden pitäisi osata ympyröidä oikea vastaus.

Yksi asia on kuitenkin varmaa: kirjoituskilpailut valmentavat kestämään pettymyksiä.

23 kommenttia:

  1. Näinpä näin. Juurikin tänään itse pohdiskelin, miksi omat tekstini eivät eräässä hiljattain olleessa kisailussa menestyneet. Samankaltaisiin syihin taisin filosofoinnissani päätyä.

    VastaaPoista
  2. Heh, minuun sopii noista täydellisesti kolme ensimmäistä. Olen jopa ollut Kallion ilmaisutaidn lukiossa, mutta vain vuoden. En siis ole ylioppilas. En ole opiskellut mitään (en kyllä koskaan, ikinä olisi edes harkinnut kirjallisuustieteen opiskelua!). Olen osallistunut kymmeniin kirjoituskilpailuihin ja joissain sijoittunutkin, mutta en koskaan sellaisessa, millä olisi saanut nimensä lehteen.

    Kirjoituskilpailuosallistumiseni voisi jakaa kahteen ryhmään (vaikka tosiaan muutamia sijoituksiakin on tullut ja runoilla olen päässyt peräti kahdesti antologiaankin). Toiset ovat olleet ihan hirveää roskaa, joista ei voi kuin todeta, että oli jokin sisäinen pakko osallistua kilpailuun, mutta olisi voinut skipatakin. Joko idea on ollut surkea, tai ideassa olisi ehkä ollutkin puhtia, mutta toteutus oli puolivillainen ja kiireessä viimeistelty.

    Toisista taas on tullut sellainen olo, että miksi ihmeessä en ole sijoittunut? En ole ihmetellyt sitä, ettei voittoa ole rapsahtanut, mutta esim. kahdessa kilpailussa, joihin osallistuin lähivuosina, voittajat koottiin kirjaksi. Olenko muka niin huono, etten kelpaa edes kokoelmateokseen, jossa täytyy olla mukana ainakin 10, yleensä paljon useampia, tekstejä? Jotenkin tuntuu usein, että kirjoitustyylini on vääränlainen, ei vastaa oikeaa "standardia".

    Eräästä suomalaisesta nuorten runokilpailusta tosin tuli lähinnä sellainen olo, kun sitä antologiaa luin, että eipä nyt ole kummoinen saavutus tähän päästä. (Olin siis kilpailun finalisteja, varsinaisia voittajia ei nimetty, mutta en saanut muuta konkreettista palkintoa kuin julkaisun kirjassa ei-finalistien kanssa.)

    Kirjoituskilpailuista on tullut paljon ahdistusta, sellaisistakin, joihin en ole koskaan edes osallistunut. Joihinkin olen halunnut vuosia osallistua (esim. Nova, Portti sekä ne kaikki nimekkäät suomalaiset kirjoituskilpailut), mutta koskaan en ole saanut aikaan sopivaa tekstiä. Nyt olen liian vanha osallistumaan joihinkin ja toisiin en enää kelpaa, koska minulta on julkaistu kirja.

    VastaaPoista
  3. Pakko sanoa tuohon listaukseen, että noista juuri mikään ei kuvannut minua - paitsi aineiden kirjoituksesta tykkäsin ja sain muutamia hyviäkin numeroita :) Toivottavasti viimeinen kohta joskus täyttyy :)Mutta hyvää pohdintaa taas Sinulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, hauskaa että kommentoit! :) Listaus ei osu minunkaan kohdallani oikeaan kuin lukutoukkuuden (mielikuvitusystävät olivat eri nimisiä) ja kustannussopimuksen osalta.

      Siinä sitä näkee, että koskaan ei voi tulevasta tietää!

      Poista
  4. Jere, kirjoittaja ei kai voi välttyä kysymästä itseltään aina toisinaan, että "miksi en kelpaa". Surullista, etenkin sitten kun kyseessä on ammatti. ;)

    Maija, tiedän tuon tunteen, mihin viittaat viimeisessä kappaleessa: liian vanha ja sitten vielä julkaissutkin. Tuntuu jotenkin takaperoiselta, että minulla oli yksi vuosi aikaa osallistua kirjoituskilpailuihin, joihin hyväksytään vain ne, joilta ei ole julkaistu kirjaa, sillä aiemmin en ollut tuntenut mitään tarvetta osallistua kilpailuihin. Nyt vuorostaan joutuu painimaan sen kanssa, onko "reilua" osallistua esimerkiksi Porttiin, kun on julkaissut. Mutta hemmetti, kenellepä muulle kuin rahapulaiselle kirjailijalle kelpaisivat novellikisojen palkintorahat? :D

    Olet hemmetin oikeassa siinä, että kirjoituskilpailut ahdistavat -- osallistui niihin tai ei. Se liittyy varmasti totuuteen, että laadultaan hyviä tekstejä voi arvottaa vain mielipiteiden pohjalta.

    VastaaPoista
  5. Minä olin tähtioppilas peruskouluäikässä. Siihen loppuukin minun listani.

    Minun on vaikeaa uskoa, että kirjoituskilpailussa ei mensty kovan tason takia. Ne antologiat, jotka olen lukenut ovat olleet aivan hirveitä. Niitä ei ole monta mutta niiden ainoat ansiot taisivat olla, että kirjoittajat osasivat kuvailla luontoa ja laittaa pilkut oikeisiin paikkoihin. Toisaalta hatunnosto siitä, minä en osaa pilkkusääntöjä.

    Itse olen osallistunut kolmeen kilpailuun ja niihinkin runoilla. Minähän en siis ole kovin kummoinen runojen kirjoittaja, siksi en tajua miksi voitin toisen ja sain toisesta kunnianmaininnan. Ota kuitenkin huomioon, että kumpikin sijoitus tapahtui pienen paikkakunnan tarkkaan rajatussa kilpailussa eli kummassakin oli lisäkseni 2-5 osallistujaa. Voittamani kilpailun pääpalkintona oli mustekynä. :D

    Se, miksi hyvä kirjoittaja ei sijoitu on mysteeri. Taidan päätyä syyttämään tuomareita. Heidän ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä rahaa, joten mikä heidän perseitä kutittaa... Toisaalta kun mietin järjellä, on hankalaa uskoa että tuomareiksi valittaisiin oikeasti totaalisia idiootteja. Ehkä tämä on vähän sama juttu että opettajan syytä kun sain huonon numeron. Ja mikä onkaan ajankohtaisempaa kaltaiselleni abille kuin sensorien haukkuminen. Näen tuomarit samanlaisina seniileinä kuin sensoritkin. Mitä tahansa jotta tuntisi itsensä hyväksi!

    Mutta joo, ehkä minulla ei ole varaa sanoa kun en ole asiaan paremmin perehtynyt mutta et tuntisi itseäsi huonoksi kilpailujen takia - sinä olet saanut jonkun kustantamaan kirjasi.

    VastaaPoista
  6. Naureskelin tälle listalle (hyväntahtoisesti).
    Eikös viimeisenä kohtana pitäisi olla vielä ikuisuuskiista siitä, kuka saa sanoa itseään kirjailijaksi?

    Mutta joo, kirjoitin L:n äidinkielestä ja opiskelin jopa kieliä yliopistossa pari vuotta, ennen kuin vaihdoin radikaalisti alaa. Ehkä pitäisi seuraavaksi miettiä, pitäisikö sitä joskus osallistua johonkin kilpailuun. Vaikka siihen eroottisten runojen kirjoituskilpailuun. Vähän Korkeaa Veisuuta inspiraatioksi.

    Olisin oikealla tiellä.

    VastaaPoista
  7. Hauska paasaus... siis postaus. :D Itsellänikin jäi kirjoituskilpailut vähemmälle, kun kustannussopimus pätkähti hiukan aiemmin kehiin kuin olin arvellut. Mutta ymmärrän kyllä kilpailujen viehätyksen. Kirjoittaja kuin kirjoittaja saa aina liian vähän palautetta teksteistään ja kilpailuista sitä saa rehellisimmillään (tai raadollisimmillaan, olet joko in tai out). Sitäkään ei voi väheksyä kirjoittajan kehittymisen kannalta, että kilpailuihin on pakko lähettää tarina, jossa on valmis kaari ja joka edustaa parasta, mihin osallistuja sillä hetkellä pystyy.

    Totta kyllä sekin, että joka kilpailussa katsotaan paljon muutakin kuin tekstin kaunokirjallista tasoa ja sijoitus ei ole koskaan paremmuusjärjestys sinällään, vaan kokoelma hyviä tekstejä, jotka osuivat kilpailun aiheeseen ja sopivat tuomareiden makuun. Ja joskus kisat ovat aika köykäisiä tyyliin Paras muistosi Atrian kanasta...

    Portti on kisana siitä hieno, että sen taso pysyy kovana juuri sen takia, että siihen osallistuu jo julkaisseita ja ammatikseen kirjoittavia. Ja todellakin, tulen osallistumaan Porttiin tänäkin vuonna, jos suinkin pöytälaatikossa on jotain sinne lähetettävää! Ehkä jossain vaiheessa sijoitunkin... :D

    VastaaPoista
  8. Illan päälle tässä vielä mietin, että kuinka kirjoitatkin juuri sellaisia asioita joita olen päässäni pohtinut :)

    VastaaPoista
  9. Dee, "Minun on vaikeaa uskoa, että kirjoituskilpailussa ei mensty kovan tason takia. Ne antologiat, jotka olen lukenut ovat olleet aivan hirveitä."

    Tässä onkin se vaikeimmin käsitettävä asia. Olen joskus itsekin lukenut joitain kilpailuvoittajia tai muuten hyvin sijoittuneita ja miettinyt, että ei helvetti, tätäkö tuomaristo hakee. Mutta kilpailun taso jää aina ulkopuoliselle hämäräksi, koska me emme näe niitä kirjoituksia, jotka eivät saaneet edes kunniamainintaa. Taso viittaa aina siihen, että jotain verrataan johonkin. Lopputulosten lukijat vertaavat kisavoittajia ihan muuhun kuin tuomarit. Usein käy niin, että loppujen lopuksi päädytään kiistelemään makuasioista.

    Ja vähän sivuhuomautuksena: tuomariston haukkuminen on varmaan jonkinlainen (tarpeellinen?) askel pettymyksen käsittelyprosessissa. Urheilussakin tämän näkee. ;)

    Calendula, on olemassa myös kirjoituskilpailuita, joiden voittajaksi ei kehtaisi päätyä. ;) Kannattaa siis valita huolella, mihin osallistuu.

    Magdalena Hai, hauskaa on se, että usein nuo "muistosi Atrian kanasta" -tyyppiset kirjoituskilpailut tarjoavat ihan törkeitä voittosummia. Mutta ei kai niihin kukaan "oikea kirjailija" kehtaa osallistua, vaikka apurahasta sekin voitto kävisi. :D

    Minäkin katselen Porttia vähän sillä silmällä tänä vuonna. Saa nähdä.

    Katja, uskon, että suurin osa kirjoittajista pähkäilee samanlaisia asioita. Yksi ajatus blogin pitämisen takana oli juuri se, että voin julkisesti höpötellä tunnoista, joita kirjailijuuden ensiaskeleet nostavat. Vertaistukea verratonta.

    VastaaPoista
  10. Olipas hauska listaus :) Pakko myöntää, että sovin siihen (ainakin alkupuolelle) nolostuttavan hyvin... (Paitsi että sanataidetta en ole opiskellut. Ja yliopistossa pääaine oli folkloristiikka, läheltä tosin liippaa sekin, ja kirjallisuutta tietysti sivuaineena. Ja Mary Lennox piti googlata, tuttu nimi ja luettu kyllä on, en vaan heti muistanut. Mutta Neiti Etsivät, ai että niitä aikoja...)

    Muutenkin mielenkiintoista asiaa, herätteli ajatuksia. Minä kyllä tykkään kilpailuista - ainakin silloin, kun niissä sattuu pärjäämään :) Mutta pärjäsi tai ei, kyllä niillä on ollut aika tärkeä eteenpäin potkiva vaikutus. Ilman niitä useampi novelli saattaisi vieläkin hautua epämääräisenä ideana jossain takaraivossa, tai ainakin olisi voinut jäädä pöytälaatikkoon odottelemaan sitä viimeistä hiomista ja muokkausta, jota ei koskaan viitsi tehdä... Mutta kaikkein parasta on kyllä ollut se, että kilpailuissa pärjänneitä novelleja on saanut julkaistuksi lehdissä. Että joku ihan tuntematon niitä lukee ja saattaa ehkä jopa tykätä :)

    Ja kyllähän se kieltämättä itsetuntoa nostattaa, jos sijoittuu. Ja latistaa, jos ei sijoitu... Mutta väliaikaisesti vaan, pettymykset kasvattaa luonnetta! Ja joskus tosiaan huomaa itsekin, ettei se sijoittumaton novelli niin kummoinen ollutkaan, ja sitten vaan sisuuntuu ja päättää kirjoittaa uuden ja paremman.

    Mutta onhan se tosi paljon kiinni tuomareista ja makuasioista. Hyvänä esimerkkinä kaksi novellia, joita jokunen vuosi sitten lähettelin useampaankin kilpailuun, kun pidin niitä itse kuitenkin ihan hyvinä. Novelli 1 pääsi ekassa kisassa finaaliin ja sai palautetta, jonka perusteella kirjoitin sitä jonkin verran uusiksi. Toiveikkaana lähetin sen toiseen kisaan, jossa se ei kuitenkaan päässyt edes bu-listalle. No, pienen hiomisen jälkeen heitin sen vielä kolmanteen, ja siellä se sitten sijoittui. Novelli 2 taas kävi kahdessa kisassa pääsemättä edes jatkoon, ja kolmannessa kisassa sai kunniamaininnan (välissä pientä hiomista, mutta aika samanlaisena se kuitenkin pysyi). Eli aina jostain saattaa löytyä tuomari, joka viimein tykkää... Eikä se kilpailukertojen välinen hiominenkaan yhtään pahaksi ollut, sitäkään tuskin olisi tullut tehtyä, jos tekstin olisi vaan päättänyt epäonnistuneena tekeleenä jättää pöytälaatikkoon.

    Siihen on kyllä vähän vaikeampi mitään sanoa, kuinka loputtoman monessa kilpailussa tekstiä sitten kannattaa kierrättää, ja milloin pitäisi vain uskoa, ettei tämä nyt ehkä ole siitä parhaasta päästä...

    Portista vielä - mun mielestä on vaan hyvä, että siihen osallistuu julkaisseitakin kirjailijoita. On hyvä, että noinkin kovatasoinen kilpailu on olemassa, ja mitä parempia novelleja, sitä kivempi niitä on lukea :) Itse olen vähän pähkäillyt, miten kauan viitsin vielä osallistua Novaan... Vaikkei olekaan omaa teosta julkaissut, niin kuinka kauan viitsii ängetä sinne "aloittelevien kirjoittajien" joukkoon? Toisaalta, kyllähän se on aina yhtä mukavaa, jos saa tuomaristolta palautetta, siitä hyötyy aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kiinnostavaa kuultavaa tuo novelliesimerkkiesi kilpailukierto! Niin se on, että tekstien kanssa mennään monesti makuasioiden puolelle.

      Poista
  11. Portista tilasivat Veriveljet kappaleen, saa nähdä tuleeko sinne koskaan arvostelua... Heidän sivunsa ovat muuten surkeat. :/

    Mutta mutta kilpailuista.. koskaan en ole osallistunut, vaikka olen joskus tarinoita niitä varten rustannutkin. Nytkin olisi yksi aluilla, mutta jotenkin se ei vaan löydä uomaansa. Liekö riittäisi syyksi, että ei kannata edes yrittää. Puolivaloilla on turha yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, ihan tyypillinen moka (ainakin meikäläisellä) on ollut lähettää teksti kilpailuun silloin, kun sen kanssa on vielä kuherteluvaiheessa ja paukuttelee henkseleitään kotona, että ai että kun on hyvä. Pari kuukautta hyllylepoa tekisi kummasti käsikselle terää...

      Portin sivuille mennessä tulee sellainen aikamatkafiilis -- joskin parinkymmenen vuoden taa. ;)

      Poista
  12. Tuosta listasta haluan kommentoida erityisesti sitä, että haluaa kirjailijaksi viisivuotiaana sekä siihen liittyviä systemaattisia, suurinpiirtein kohdusta alkaneita pyrkimyksiä. En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että kirjailijoiden/ hyvien kirjoittajien pitäisi olla ihmiskoneita, joita valmennetaan julkaisemaan tekstiä pikkulapsesta saakka ja mitä nuorempna esikoisesi julkaiset, sen ansioituneempi olet. Ikään kuin ihminen ei voisi haluta erilaisia asioita eri aikakausina ja olisi synti tai vähintään häpeä aloittaa vanhemmalla iällä. Itse olen aina ollut hyvä kirjoittaja, mutta en ole ikinä ollut mikään pieni runotyttö, vaan kaunokirjallisen tekstin tuottaminen alkoi kiinnostaa vasta 2000-luvulla, jonkun mielestä iässä, jossa jo olen arkkukamaa. Toki harjoittelu tekee mestarin, mutta aloittaminen 30 vuotta aiemmin ei olisi taannut, että olen 30 kertaa parempi kirjoittaja kuin mitä olen nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, henkilökohtaisesti minua ärsyttää tämä yleinen runotyttö-oletus, sillä olen joutunut sen kohteeksi ilmeisesti ulkoisen olemukseni (?) vuoksi. Eihän sitä pahalla sanota, mutta kaikenlainen lokerointi ja olettamukset tympäävät. (Syyllistyn niihin varmasti itsekin, se on valitettavan inhimillinen piirre.) Onkohan miespuolisilla kirjoittajilla jotain vastaavaa muottia, jota yritetään asettaa ympärille? Runopoika?

      "Toki harjoittelu tekee mestarin, mutta aloittaminen 30 vuotta aiemmin ei olisi taannut, että olen 30 kertaa parempi kirjoittaja kuin mitä olen nyt."

      Näinhän se on. Siksi loistavia kirjoittajia on kaikenikäisissä. Harjoittelun määrä ei ole suorassa suhteessa tulokseen, joka on subjektiivinen kokemus.

      Poista
    2. Tuo onkin mielenkiintoinen pointti. Mä uskon vahvasti, että jos olisin alkanut tuottaa kaunokirjallista tekstiä 10 vuotta aiemmin, se olisi ollut ihan kamalaa tuubaa. Tämä on siis puhtaasti henkilökohtainen kokemus eikä päde todellakaan kaikkiin, mutta tarvitsin ne elämänkokemukset ja sen henkisen kypsyyden tason, jolla olen nyt tuottaakseni laadukasta proosaa. Voin sanoa tämän, koska tunnen itseni niin hyvin. Fiktio, jota olisin kirjoittanut ikävuosina 20-25, olisi hyvin todennäköisesti ollut melodramaattista, tekotaiteellista, paasaavaa gaggenheimia. Vielä nytkin Karistolta todettiin, että Kerjäläisprinsessassa on "tunnelmaltaan vahva". Vuodet ovat selvästikin loiventaneet minua, fiktioni hyväksi. :)

      Poista
    3. Mielestäni tulos ei ole subjektiivinen kokemus, vaan perustuu ulkopuoliseen arviointiin. Minulle ei pelkkä subjektiivinen kokemus riitä. Mutta kuten olen aiemminkin todennut, on olemassa jokin gäppi arvostelupalveluiden, kurssipalautteiden yms. ulkopuolisten arvioiden ja kustannustoimittajien arvioiden välillä: kustannustoimittajat eivät ole toistaiseksi minua löytäneet.

      Sama oli viimeisimmässä Martti Joenpolven novellikilpailussa, tosin aiempiin en ole osallistunut johtuen varsin myöhäsyntyisestä kirjoittamisharrastuksestani. Loppukokoelmaan päässeissä oli mukana varsin laadukkaita tekstejä, joten taso lieni loppusuoralla kova. Joukossa oli kyllä jokunen, jota en ehkä olisi niin korkealle kelpuuttanut. Kirjoituskilpailujen arvosteluraati on subjektiivista porukkaa siinä kuin kustannustoimittajatkin.

      Hyvä ponnahduslautahan tuo olisi ollut, maininta romaanikässärin saatteessa. Osallistumiseni oli laskelmoitua, vaan ei tuottanut tulosta.

      Poista
    4. Magdalena Hai, elämänkokemus on melkoisen merkittävä osa niitä syvempiä virtoja, joista kirjallinen tuotos muotoutuu. Ja niin se vain on, että jotkut ovat nuoresta iästä huolimattaan kokeneet paljon, toiset eivät tunne itseään nelikymppisenäkään.

      Omalta kohdalta tiedän olevani vielä raakile puussa: osaan kirjoittaa, mutta en vielä niin hyvin kuin myöhemmin tulen osaamaan. Minusta on lohdullista ajatella niin, että on alussa, ei vielä "lopussa" -- siis uransa huipulla ja terävimmässä vedossa. :)

      Elina, ulkopuolinen arviointikin on subjektiivista, jos keskenään vertailtavat tekstit ovat tasoltaan samanlaatuisia. Kustannusmaailma on armoton ja epäreilu: pelkkä hyvä teksti ei riitä. Sille on löydyttävä tila kustannusohjelmassa (jota siis jo tallissa olevat kirjailijat ahkerasti täyttävät), tulevaisuus (toive siitä, ettei kirjailija ole yhden tai kahden kirjan kirjailija) ja kustannustoimittaja, joka uskoo kässärin myyntipotentiaaliin (tai tekstin taiteelliset arvot ovat niin kovat, että riski kannattaa).

      Näin kuvittelen.

      Poista
  13. Krhm... J.S., peilataanpa hiukan tuota sinun listaasi minun historiaani:
    1. Haluaa kirjailijaksi viisivuotiaana. - check.
    2. Äidinkielen tähtioppilas peruskoulussa, ainekirjoitus 10. - check.
    3. Lukutoukka. Mielikuvitusystävien nimet ovat Nancy Drew ja Mary Lennox. - melkein check.
    4. Käy lukion. Kirjoittaa äidinkielestä vähintään E:n. Iltaopiskelee sanataidetta. - melkein check.
    5. Jatkaa yliopistoon joko kirjallisuustiedettä tai tiedotusta tai kieliä opiskelemaan. - check.
    6. Osallistuu kirjoituskilpailuihin. - check.
    7. Sijoittuu, saa "nimeä". - ei todellakaan.
    8. Voitokkaiden novellien ja kertomusten lomassa työstää salaperäistä romaania. (Tähän voi kulua vuosikausia.) - ei todellakaan.
    9. Saa kustannussopimuksen. - ei ainakaan vielä.
    10. On kirjailija. - kunpa joskus.

    Vaikuttaa siltä, että minulla on edessä loistava tulevaisuus kliseisenä harrastajakirjoittajana :D! Hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rooibos, kliseet ovat olemassa, jotta ne voi murtaa. :)

      Ja tämä listahan koski nimenomaan kirjailijan karamellisoitua syntyä, joten jos siellä moni kohta osuu paikalleen, eikös se lupaa vain hyvää?

      Poista
  14. Mahtavaa! Olen (liki) kouluesimerkki kirjailijaksi päätymisestä: Aloin haaveilla kirjailijaksi tulemisesta 9-vuotiaana. Äidinkielestä aina kymppi peruskoulussa ja taisi olla enimmäkseen lukiossakin. Sanataidekouluun menin 13-vuotiaana, ilmaisutaidon lukioon 16-vuotiaana (otin kaikki kirjallisen ilmaisun kurssit). Kirjoitin äidinkielestä L:n. Yliopistossa opiskelin sivuaineina yleistä kirjallisuustiedettä ja luovaa kirjoittamista (Turun yliopistossa se tuli mahdolliseksi juuri silloin).

    Osallistuin lukiolaisena useisiin kirjoituskilpailuihin, joissa en tosin sijoittunut. Sitten vuonna 1999 (juuri ennen abivuotta) osallistuin WSOY:n nuortenkirjakilpailuun. En siinäkään sijoittunut kolmen parhaan joukkoon, joiden käsikirjoituksen julkaistiin muistaakseni heti seuraavana vuonna. Käsikseni oli kuitenkin niiden kymmenen muun joukossa, jotka kiinnostivat kustantamoa ja esikoisteokseni ilmestyikin sitten vuonna 2002 WSOY:n kustantamana.

    Että aika klassinen reitti minulla. Mutta toisaalta muistan aina painottaa esimerkiksi kouluvierailuilla, että ei ole mitään yhtä tapaa tulla kirjailijaksi. Polut ovat monenlaiset ja niihin mahtuu mitä erilaisimpia käänteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, no niin, eihän tuo lista ollut ollenkaan tuulesta temmattu! :D

      Poista