15.8.2012

Kirjoittajan pulmia, osa 15. Mikä nimeksi?

Nimet ovat aina kiehtoneet minua. Suuren vaikutuksen ala-asteella teki Ursula Le Guinin Maameren tarinat, joissa olennon tosinimi antaa sen tietäjälle paljon valtaa. Mahtavaa ja kunnioitustaherättävää ei tohdi kutsua kuin kiertoilmauksin, kuten tiedämme esimerkiksi karhun osalta. Otso, mesikämmen, metsän omena... Mutta ei koskaan karhu. [Edit 17.8. Susi oikaisi kommenteissa, että karhu-sanalla on tarkoitettu alun perin karheaa turkkia ja sekin siis on ollut kiertoilmaus muiden joukossa. Mikä lienee ollut karhun "tosinimi"? Karhun pyhyys ja nimien voima ilmentyy osittain siis sillä, että yksi nimi ei riitä.] "Siinä paha missä mainitaan" kuuluu sanonta ja toisinaan tosiaan tuntuu, että henkilö, josta puhutaan, ilmestyy paikalle kuin kutsuttuna.

Minusta nimissä on edelleen jotain taianomaista. Joku voi kokea vahvasti, että oma nimi ei ole se "oikea" ja joillakin lempinimestä sukeutuu se, jolla oman itsensä tunnistaa.

Nimi on kai olemassa siksi, että se yksilöi meitä. Siksi on hassua, tai toisaalta hyvin kuvaavaa, että kaimoja löytyy yleensä runsaasti. Mutta nimi kuvaa myös jatkuvuutta: kuolleiden sukulaisten nimiä kierrätetään suvuissa. Aikakauteen sidotut muotinimet kertovat jotain ajasta ja tietenkin nimen antajista, vanhemmista. 

Olen monen kirjoitetun hahmon vanhempi. En kykene edes aloittamaan tarinaa ilman, että tietäisin henkilöhahmojen nimet. Tiedän, että jotkut kirjoittaessaan nimeävät henkilönsä vaikka A:ksi ja B:ksi tai puhuttelevat heitä ammattinimikkeellä ja lopuksi lisäävät nimet, mutta minulta se ei onnistu. Tunnelma ja aloitus voivat kuplia sormenpäissä asti vaan sanojapa ei synny, kun ei ole nimiäkään.

Sama koskee oikeastaan myös käsikirjoitustenkin nimiä. En ole tainnut kirjoittaa mitään, millä ei olisi nimeä jo aivan alkuvaiheessa. Nimi on joskus muuttunut, ikään kuin täsmentynyt, mutta jokin kiintopiste on ollut olemassa.

Olen miettinyt tätä ja päätynyt seuraavanlaiseen ajatukseen: tarvitsen nimiä tunteakseni hahmot ja tunteakseni käsikirjoituksen; sitoutuakseni siihen. Kummassakin tapauksessa nimi kertoo jotain ytimestä, sielusta, jos halutaan ajatella. Vaikka nimi koostuu äänteistä,ja niiden yhdistelmistä, niistä syntyy mielessä jotain syvempää: mielikuvia, tunnetiloja, muistoja, mielleyhtymiä.

Kerään nimiä kaiken aikaa. Niitä putkahtelee mielipuuhani päiväunelmoinnin yhteydessä, lukiessa, elokuvissa ja aktiivisella hakemisellakin (Internet on täynnä nimilistoja!). Hautausmaita ei kannata ohittaa, jos halajaa hyvää nimimateriaalia. Minulla on tiedostoja ja vihko, jonne kerään nimet. Ne, jotka olen jo jossain käyttänyt, vedän yli, jotta en tulisi käyttäneeksi samaa tai liian samankaltaista nimeä jossain toisaalla. 

Miten hyvä nimi luodaan?

Tässä muutama vinkki:

1) Valitse paikkaan ja aikaan sopiva nimi. Erityisen tärkeää kun kirjoittaa reaaliproosaa, mutta kannattaa pitää mielessä myös spefiä kirjoittaessa. Joskus englanninkielistä eeppistä fantasiaa lukiessa minua nyppii, jos tarinassa esiintyy kovin tutunkuuloisia heppuja, kuten Bob tai Adam. Dama ja Obb toimisivat heti paremmin.

2) Kuten edellä nähdään, nimiä kannattaa väännellä ja käännellä. Miltä jokin nimi näyttää takaperin? Entä jos tavut vaihtavat paikkaa? K muuttuu G -kirjaimeksi?

3) Huomioi fantasiassa kulttuurin sisäinen nimeämiskäytäntö. Koko suuri fantasiamaailma tuskin käyttää foneettisesti samalta kuulostavia nimiä (onhan se mahdollista, mutta epätodennäköistä ja latteaa!).

4) Jos kirjassa on paljon henkilöitä, ei kannata nimetä heitä kovin samankuuloisilla (tai samalta näyttävillä) nimillä. Tämä koskee kaikkia lajityyppejä. Jos kirjan henkilöinä ovat Pete, Jere, Pera, Joni ja Vera, lukija on yhtä eksyksissä kuin Foon-Ald'Kerxzeraghin tai Gordfegrhjin kanssa. Kannattaa myös ajatella hommaansa kirjoittajana: henkilönsä nimeä saa todennäköisesti toistaa jokusen kerran käsikirjoituksensa aikana etenkin, jos kirjoittaa kolmannessa persoonassa. 

5) Vaikka tosielämässä nimikaimoja riittää ja esimerkiksi puolalaisten kieli ja mieli taipuu sellaisiin nimiin kuin Kazimierz tai 
Krzysztof, kannattaa harkita kuinka monta konsonanttia (etenkin hieman vieraampaa) nimeen mahduttaa, ja jos sittenkin olisi viisasta, että romaanissa ei esiinny kahta samannimistä henkilöä. Numerot ja koodit niminä aiheuttavat yleensä lähinnä harmaita hiuksia sekä kirjoittajalle että lukijalle, joten niistä kannattaa pidättäytyä.


6) Makustele nimeä. Lausu se ääneen, taivuta se. Mieti nimen piilomerkityksiä ja mielleyhtymiä. Tuoko se käsikirjoitukseen intertekstuaalisuutta, kuvastaako teemaa tai jotain muuta merkityksellistä? Ajattelen itse niin, että käsikirjoitukseen luotu hahmo on ikuinen -- kirjoittaja antaa sille elämän. Siksi mikään hutaistu ei kelpaa, nimen pitää olla juuri sopiva, oikea, henkilön arvoinen.

***

Mitä unohdin listalta? Olisi hauska kuulla, millaisia nimikokemuksia tai nimenluontikeinoja teillä on!

26 kommenttia:

  1. Sinulla on tosi hyvä muistilista nimien varalle! Itse kun kirjoitan rutikuivaa realistista proosaa, niin nimien kanssa ei ole ihan yhtä suurta vaivaa eikä valinnanvapautta kuin fantasian parissa. Itselleni on tärkeää, että nimi tuntuu oikealta. Jos Miia ei istu tekstin päähenkilön nimeksi, niin sitten ei istu. Intuitio kunniaan tässä asiassa ;). Nimillä voi myös luoda aikakauden tai välittää huumoria ja siinä kannattaa olla tarkkana. SIis humoristisissa nimissä, ovat ne sitä tahallaan tai vahingossa ;). Vältän myös tietoisesti erikoisempia nimiä, jollen halua osoittaa nimellä jotain erityistä luonteenpiirretä, jota nimi ilmentää. Noin yleisesti ottaen novellieni henkilöillä on tylsät ja proosalliset nimet, tavalliset, mutta he ovatkin lopulta aika tavallisia ihmisiä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo intuitio on jännä juttu: makustelen usein henkilöiden nimiä (siis todella "maistelen" suussani niitä) ja sitten jokin vain loksahtaa paikoilleen ja tietää, että tässä se nimi nyt on.

      Poista
  2. Päähenkilöiden nimet tulevat usein helposti. Sivuhenkilöiden nimiä joudun miettimään enemmän ja joskus vaihdankin vielä siinä vaiheessa, kun romaani on jo lähes valmis. Yleensä syynä on se, että oho tässä onkin kolme s:llä alkavaa nimeä, en huomannutkaan.

    Minusta tosi monissa Suomeen sijoittuvissa romaaneissa hahmoilla on liian erikoiset nimet. Tyyliin päähenkilöt ovat vaikka Kirsikka, Eleonoora ja Jaakko-Ilmari. Yksi tuollainen nimi vielä menisi hyvin, mutta jos kaikki ovat erikoisia, se rasittaa.

    Yritän usein valita nimiä, joilla on jokin merkitys. Esim. Marian ilmestyskirjassa monella nimellä on, mutta toiset ovat vain fiiliksellä valittu (Sini oli alunperin Saini, mutta sitten se ei vaan sopinut.) Makuuhaavojan päähenkilö on Kai nimen hauskojen konnotaatioiden takia. Sitten taas siitä seuraavassa romaanissa kaikkien nimet taitavat olla vain fiiliksellä valittuja, eivät tarkoita mitään.

    Englanninkielisissä teksteissä nimeäminen on vaikeampaa. En esimerkiksi usein tiedä nimistä selvittämättä asiaa, ovatko ne esim. britti/jenkkinimiä tai liittyykö niihin tiettyjen sosiaaliluokkien/etnisten ryhmien konnotaatioita tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko merkityksettömien sivuhenkilöiden (joita siis mahtuu romaaniin, ei niinkään lyhyisiin teksteihin, joissa kaikilla on parempi olla kokonaisuuden kannalta tärkeä rooli) nimissä on kyllä paljon helpompi tehdä vaihdoksia jälkikäteen, kuten sanoit.

      Jouduin muuttamaan yhdessä novellissa päähenkilöni nimeä viime hetkillä ja täytyy sanoa, että se ei ollut helppoa. En edes pystynyt vaihtamaan kuin yhden vokaalin, mutta silti henkilö muuttui silmissäni erilaiseksi. Onneksi novellille ei ole tulossa jatkoa, joten tämä matkija saa jatkaa eloaan ja minä kuvittelen hänet mielessäni edelleen sillä "oikealla" nimellä. :)

      Poista
  3. Vanhana roolipelaajana fantasianimien keksiminen on toki tuttu päänvaiva, oma suosikkimetodini oli yleensä ottaa jonkun hämärän kielen sanakirja ja alkaa poimia sieltä kivankuuloisia sanoja. Jos yhden kulttuurin sanat poimi samasta kielestä niin sai ne vieläpä kuulostamaan järkeviltä (ainakin bulgariaa ja kymriä tuli käytettyä, ynnä myös satunnaisia latinankielisiä).

    Mutta tuo toimii tietty niin kauan kun tietää mitä kieliä muu peliporukka ei osaa, kirjailijalle käykin hankalammaksi tai sitten saa hyväksyä että niillä kymrintaitoisilla lukijoilla on tarpeettoman hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kymrin kielistä sanaa kun vähän muuntaa, niin sitten eivät kymrintaitoiset pääse tyrskimään. Voi sanoa, että on inspiroitunut kymristä. ;)

      Nimien kehittely on hauskaa!

      Poista
  4. Minäkään en voi aloittaa kirjoittamaan tekstiä, jollei nimet ole ensin mietittynä. Tärkeimmille päähenkilöille mietin aina toisenkin nimen, jonka luonnollisesti täytyy sointua etu- ja sukunimeen.

    Itse pidän enemmän hieman erikoisemmista nimistä, vaikka kirjoitankin pääasissa realistisia tekstejä. Jos jostain syystä en koe, että jonkun henkilön on aivan pakko olla Liisa, niin välttelen näitä yleisimpiä nimiä niin paljon kuin mahdollista.
    Netti ja nimikirjat ovat olleet verrattomia apuja näiden erikoisempien nimien etsintään. Jos haluaa suomalaisen nimen, mutta erikoisemman kuuloisen, nimikirjojen nimihistoria-osuus on verraton apu. Silloin on ihan perustellusti käyttänyt suomalaista nimeä, vaikka se olisi vähän vanhempi.

    Sain jo koulun ainekirjoituksissa opettajilta lähes aina palautetta siitä, että käytin liian erikoisia nimiä ja jos tekstit luettiin nimettöminä, muu luokka yleensä arvasi niemien perusteella, mikä oli minun. Opettelin koulussa käyttämään noita tavallisempia nimiä, mutta kotona olen aina käyttänyt niitä nimiä, joita olen halunnut. Tuntuu, että hahmon persoonasta katoaa puolet, jos nimi on liian tylsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tavallisten suomalaisten nimien käytössä vähän sitä hankaluutta, että jos tuttavapiirissä on samanniminen henkilö, täytyy lukiessa yrittää olla luomatta mielikuvaa tästä henkilöstä. Ja se vaatii erikoisponnistelua.

      Vaikuttaa kyllä vähän siltä, että hyvin yleisten nimien (ja kauan käytössä olleiden, ulkomaillakin samassa muodossa esiintyvien) kanssa ei ole tällaista ponnistelupainetta. Annat, Mariat, Johannekset ja Hannat eivät synnytä vahvoja mielikuvia juuri tietynlaisesta henkilöstä.

      Ja tietenkin näin spefin ystävänä sitä kaipaa arjesta irroittautumista jo nimistä lähtien. :)

      Jonkin verran olen harjoitellut tätä suomalaisten nimien kanssa toimimista ja olenkohan kirjoittanut nyt kolme realistista novellia, joiden henkilöt ovat suomalaisia nimiä myöten. (Okei, jotkut ovat toki Anna-sarjaa, eli mielessäni leimautumattomia.)

      Poista
  5. Kiitos inspiroivasta tekstistä. Itse kuulun siihen porukkaan, joka saattaa useasti jättää nimeämisen loppuvaiheeseen (oli kys. sitten hahmon nimi tai jokin muu). Hahmossa haluan ensin päästä perille luonteesta ja sitten miettiä siihen sopivan nimen. Itse pidän myös enemmän hieman tavallisemmista kuin erikoisemmista nimistä, mutta nimellä pitää silti olla jokin merkitys.
    Erikoisempia nimiä tuli keksittyä jo pienenä aivan tarpeeksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :)

      Mielenkiintoista, kuinka sinulla menee tuo prosessi ikään kuin toisinpäin: ensin luonne ja sitten nimi. Itse tosiaan joudun tuon nimen etsimään ensin, ikään kuin siemenkiveksi, jonka ympärille hahmo muotoutuu.

      Poista
  6. Nimeä ei kannata antaa liian hätiköidysti. Minä nimesin yhden irkkumiehen pikapikaa ja myöhemmin olisin muuttanut sitä nimeä, mutta se jukuripää ei suostunut.

    Ulkomaalaiset nimet kotimaisessa tekstissä voidaan kokea ongelmaksi, vaikka tapahtumat sijoittuisivat pääosin juuri sinne kyseiseen ympäristöön. Minä olen saanut jopa maksulliselta arvostelupalvelulta palautetta, että niiden kanssa menee sekaisin. Miten niin sekaisin sen enempää kuin Penan, Peran ja Pekankaan? Jenni Linturin Isänmaan tähden -romaanissa oli kolme Erkkiä ja lukija pysyi kärryillä, kuka on kuka. Ettei vain olisi asennetta, että kun Maija Mäkinen -niminen henkilö kirjoittaa, kaiken pitää tapahtua suloisessa Suomessamme? Näinä aikoina epärealistinen vaatimus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irlantilaisilla taitaa olla taipumusta itsepäisyyteen. ;)

      Hmm, jännä palaute tuo arvostelupalvelulta saamasi. Olisikohan syy voinut olla jossain muussa kuin nimien ulkomaalaisuudessa? Samankaltaisissa alkutavuissa, rytmissä, jossain? Toisaalta lukijan oma osuus ei ole merkityksetön: minun on edelleen vaikea pysyä perillä kiinalaistyyppisistä nimistä (tyyliin Hua Lei Fei) ja myös Miévillen Toiset on ollut hidasta luettavaa, koska nimistö on siinä niin vierasta.

      Poista
  7. Nimet ovat ihania, niillä voi leikkiä ja yleensä tuppaan aina kehittämään jonkin merkityksen nimelle jos kyseessä on keksitty versio. Tosin jos jollekin hahmolle iskostuu jokin ns normaali nimi, tarkistan aina sen merkityksen nimikirjasta että se varmasti sopii. Mistä lie tuokin obsessio tullut :D Netissä olevilla nimisivuilla joskus tuppaa vierähtämään hetki jos toinenkin etsiessä oikeasti mielenkiintoista ja merkityksellistä nimeä. Nykyään tuntuu jopa ihan oikeiden ihmisten nimissä olevan muodissa kahden nimen yhdistelmä, mikä on myös aika jännä tapa kehitellä nimiä omasta mielestäni.
    Oma etunimeni on hauska, mutta sukunimestäni en piittaa, paha vain että sitä on hankalampi mennä vaihtamaan. Varsinkin kirjailijalla on varmaan pohtimista siitä millä nimellä päättää kirjoitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijan nimestä: sen mitä olen kuullut, aika monet ainakin Suomessa oletusarvoisesti valitsevat virallisen nimensä kirjailijanimekseen. Jos kokonimikaimoja löytyy kollegoista, kirjailijanimen käyttäminen mennee harkintaan. Toisaalta dekkaristi Seppo Jokinen saa jo nimensä puolesta mukavan anonymiteetin, vaikka onkin hurjan suosittu. Tosin nykypäivänä saattaa ainakin Tampereen seudulla olla niin, että Seppo Jokisilta on alettu kysyä, että "Ai se kirjailija Seppo Jokinen?" :D

      Helmikuisessa postauksessa pohdinkin näitä nimiasioita kirjailijan kannalta. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa käydä lukaisemassa!

      Poista
  8. Palajan vielä astialle. Itselleni on nimittäin käynyt joskus niin, että kun olen ensin kirjoittanut tekstiä vuosi(?)kaupalla ja kun myöhemmin tajuan, että homma pitää repiä maan tasalle ja aloittaa alusta, niin silloin joidenkin henkilöiden nimiä pitää muuttaa. Esimerkiksi jos totean, että päähenkilön luonnetta pitää muuttaa, niin yhtäkkiä vanha nimi ei enää kelpaakaan, koska se kantaa sitä vanhaa luonnetta mukanaan. Pitää keksiä uusi nimi, jotta henkilöstäkin tulee tarpeeksi uusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta! Koko teksti pitää nähdä ikään kuin uusin silmin ja silloin ei sovi, että siellä on vanhentunutta hahmostoa häiritsemässä ajatuksen kirkastumista.

      Poista
  9. Hyvä lista ja paljon semmoisia pointteja, mitä itsekin koitan ottaa huomioon, kun mietin hahmoja. Minunkin pitää aina aluksi tietää hahmojeni nimet ennen kuin ryhdyn kirjoittamaan. Jos hahmo jotenkin radikaalisti muuttuu tarinan edetessä, saatan vaihtaa nimen. Olen jo vuosikaudet kehitellyt omaa fantasiamaailmaa ja kasannut pitkän listan nimiä, joita maailman eri kansoilla voisi olla. Suomeen sijoittuvaa historiallista tarinaa kehitellessäni olen käyttänyt sukukirjoja apuna miettiessäni millaisia nimiä henkilöille voisi antaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä nimi-intoilijoita löytyy niin paljon, että voisimme perustaa kerhon! :D

      Poista
  10. Hyvä lista. Paitsi että minua miellyttäisivät enemmän nimet Bob tai Adam kuin Dama ja Obb. :) Mutta minä jostain syystä pidän siitä, että perinteisiä nimiä on pistetty fantasiamaailmaan. Ei se tietenkään kaikkiin juttuihin sovi, ja ymmärrän että joitakin tuollaisiin nimiin törmääminen fantasiassa ärsyttäisi.

    Itse jos raapustelen jotain tai tarvitsen nimiä johonkin, käytän hyväkseni suomalaista nimikirjaa. Se on mahtava! Siitä löytyy niin etunimiä kuin sukunimiä merkityksineen ja historioineen, ja vaikka se onkin suomalainen nimikirja, on siellä muitakin nimiä, ja paljon myös erikoisia nimiä. Minä voin vaihtaa henkilöiden nimiä jälkikäteenkin, mutta jokin nimi pitää olla, ennen kuin aloitan novellia tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan sinulla käytössä sama nimikirja kuin minulla? Löysin sen joskus alennusmyynnistä eikä ruma kansi luvannut mitään hyvää, mutta kylläpä olikin antoisa sisus! Sitä lueskelee ihan ajankulukseenkin.

      Taas sen näki, ettei saisi tuomita ulkonäön perusteella...

      Poista
    2. Voi ollakin! Yritin kauheasti muistella nimikirjan "virallista" nimeä, mutten muista, mutta sen kansi ei ole kyllä mikään kaunistus. Opus on kyllä helmi.

      Poista
  11. Kiitos oikaisusta!

    Ei siis mikään ihme, ettei karhua ole kutsuttu "karhuksi", jos se kerran on merkinnyt karheaturkkista. ;)

    VastaaPoista
  12. Mun taas täytyy aina miettiä asia siltä kannalta, että suunnittelen päähenkilön vanhemmat ja mietin, millaisen nimen ne olisivat antaneet... Tai siis että kun ihmisen nimi lopulta kertoo enemmän sen vanhemmista kuin siitä itsestään :)

    Mutta joo, nimien keräily kirjoista ja hautausmailta ja kaikkialta on niin tuttua, olen tehnyt sitä pienestä saakka! Liian erikoisista nimistä en kyllä (nykyään) pidä, sellaisista fantasianimistä joissa on miljoona outoa kirjainta.

    Eikä nimeä todellakaan voi muuttaa enää jälkikäteen, ellei muuta myös henkilöä.

    VastaaPoista
  13. "Tai siis että kun ihmisen nimi lopulta kertoo enemmän sen vanhemmista kuin siitä itsestään."

    Tämä on jännä juttu, sillä olen kuullut parista tapauksesta, joissa vanhemmat ovatkin päätyneet eri nimeen sitten kun lapsi on syntynyt ja siihen on ehtinyt vähän tutustua. Käärö ei olekaan ollut yhtään "Lissun näköinen", joten etukäteen kaavailtu nimi on mennyt vaihtoon. Mistä tällainen voi tulla, jokin intuitio siitä, minkä nimiseltä joku tai jokin näyttää?

    VastaaPoista
  14. Toi on kyllä tosi jännä juttu! Monessa tapauksessa varmaan pohdittu sitä nimeä hirveän pitkään ja kuviteltu se tuleva lapsi vaikkapa juuri Lissuksi sopivaksi, ja sitten kun se on oikeasti siinä edessä, se ei yhtään tunnukaan Lissulta... Hmm.

    Mutta piti vielä kyllä lisätä, että tietysti ehkä sitten lempinimet ja mahdollisesti ihmisen itse itselleen valitsemat nimet kertovat enemmän ihmisestä itsestään, ei siis aina niin kuin tuossa väitin että nimi tulisi vanhemmilta :)

    Ja joskus on ollut kauhea kriisi kun on keksinyt hyvän nimen, mutta henkilön vanhemmatkin keksineenä on ollut ihan varma etteivät ne olisi tällaista nimeä antaneet!

    VastaaPoista