Alkusanat:
Tämän joulukalenterin saa ottaa juuri niin kevyesti tai vakavissaan kuin tahtoo. Tehtäviä ja harjoituksia sopii vapaasti soveltaa ja hyödyntää niin inspiraationa, haasteena kuin lämmittelyharjoituksena. Niiden pohjalta voi kehittää tarinan tai maustaa sillä jotakin toista. Tai vaikka kokeilla editointivaiheessa: tyyli on vapaa!
Harjoitukset ovat oman kirjoittamisen ohessa itse keksimiäni ja painottuvat vahvasti spefistisiin lähtökohtiin, olenhan fantasiakirjailija. Koostan kalenterin tehtävät lopuksi vielä yhdeksi kokonaisuudeksi, josta ne on helppo myöhemmin poimia omaan käyttöön.
***
Luukku 22.
Kirjannimistä kivijalka
Kirjankansirunous, eli kirjojen nimistä koostetut runot ovat ihana keino virkistää mielikuvituslihasta ja hurmaantua mieleen avautuvista yllättävistä maisemista, mutta kirjojen nimiä voi käyttää myös konkreettisemmin tarinoiden pohjainspiraationa.
Otan tähän esimerkiksi Osuuskumma-kustannuksen tuotantoa.
1. Valitaan ensin tarinan henkilöhahmot:
Vaskinainen
Kauheat lapset
Keskilinnan ritarit
Vasalli
Pimeänkutojat
Mitä he kertovat tarinan maailmasta? Mitkä heidän välisensä suhteet ovat? Kuka on päähenkilö? Kuka protagonisti, kuka antagonisti? Kenen näkökulmasta tapahtumat kerrotaan?
2. Mitkä tai mikä asia tai esine on tarinan keskiössä tai esiintyy siinä?
Naamiot
Liskon häntä
Todensanat
3. Valitaan viimeiseksi aloituslause. Tämä on tilanne, josta lähdetään.
Huomenna tuulet voimistuvat
Joko alkoi mahdollisten tapahtumakulkujen ja syy-yhteyksien virta kohista suonissa? Hienoa! Ei muuta kuin kirjoittamaan!
***
Aiemmin julkaistu:
Luukku 1. Ideaverryttely
Luukku 2. Törmäyttäminen ja genre
Luukku 3. Ankkuri
Luukku 4. Sanavaraston tuuletus
Luukku 5. Sää tunnelman luojana
Luukku 6. Aistit esiin
Luukku 7. Valot pois!
Luukku 8. Tukeudu kuvaan
Luukku 9. Eläimellistä menoa
Luukku 10. Adverbien ohijuoksutus
Luukku 11. Värikimara
Luukku 12. Kropan virkistystauko
Luukku 13. Sanakirjaselaus
Luukku 14. Dialogin personointi
Luukku 15. Musiikista virtaa
Luukku 16. Polvenkorkuisesta pilvenpituisiin
Luukku 17. Kiehtovat kämpät
Luukku 18. Vaihda maisemaa
Luukku 19. Maalauksesta kohtaukseksi
Luukku 20. Tunnehyrrä
Luukku 21. Sanoitusten kohtaaminen
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nimet. Näytä kaikki tekstit
15.8.2012
Kirjoittajan pulmia, osa 15. Mikä nimeksi?
Nimet ovat aina kiehtoneet minua. Suuren vaikutuksen ala-asteella teki Ursula Le Guinin Maameren tarinat, joissa olennon tosinimi antaa sen tietäjälle paljon valtaa. Mahtavaa ja kunnioitustaherättävää ei tohdi kutsua kuin kiertoilmauksin, kuten tiedämme esimerkiksi karhun osalta. Otso, mesikämmen, metsän omena... Mutta ei koskaan karhu. [Edit 17.8. Susi oikaisi kommenteissa, että karhu-sanalla on tarkoitettu alun perin karheaa turkkia ja sekin siis on ollut kiertoilmaus muiden joukossa. Mikä lienee ollut karhun "tosinimi"? Karhun pyhyys ja nimien voima ilmentyy osittain siis sillä, että yksi nimi ei riitä.] "Siinä paha missä mainitaan" kuuluu sanonta ja toisinaan tosiaan tuntuu, että henkilö, josta puhutaan, ilmestyy paikalle kuin kutsuttuna.
Minusta nimissä on edelleen jotain taianomaista. Joku voi kokea vahvasti, että oma nimi ei ole se "oikea" ja joillakin lempinimestä sukeutuu se, jolla oman itsensä tunnistaa.
Nimi on kai olemassa siksi, että se yksilöi meitä. Siksi on hassua, tai toisaalta hyvin kuvaavaa, että kaimoja löytyy yleensä runsaasti. Mutta nimi kuvaa myös jatkuvuutta: kuolleiden sukulaisten nimiä kierrätetään suvuissa. Aikakauteen sidotut muotinimet kertovat jotain ajasta ja tietenkin nimen antajista, vanhemmista.
Olen monen kirjoitetun hahmon vanhempi. En kykene edes aloittamaan tarinaa ilman, että tietäisin henkilöhahmojen nimet. Tiedän, että jotkut kirjoittaessaan nimeävät henkilönsä vaikka A:ksi ja B:ksi tai puhuttelevat heitä ammattinimikkeellä ja lopuksi lisäävät nimet, mutta minulta se ei onnistu. Tunnelma ja aloitus voivat kuplia sormenpäissä asti vaan sanojapa ei synny, kun ei ole nimiäkään.
Sama koskee oikeastaan myös käsikirjoitustenkin nimiä. En ole tainnut kirjoittaa mitään, millä ei olisi nimeä jo aivan alkuvaiheessa. Nimi on joskus muuttunut, ikään kuin täsmentynyt, mutta jokin kiintopiste on ollut olemassa.
Olen miettinyt tätä ja päätynyt seuraavanlaiseen ajatukseen: tarvitsen nimiä tunteakseni hahmot ja tunteakseni käsikirjoituksen; sitoutuakseni siihen. Kummassakin tapauksessa nimi kertoo jotain ytimestä, sielusta, jos halutaan ajatella. Vaikka nimi koostuu äänteistä,ja niiden yhdistelmistä, niistä syntyy mielessä jotain syvempää: mielikuvia, tunnetiloja, muistoja, mielleyhtymiä.
Kerään nimiä kaiken aikaa. Niitä putkahtelee mielipuuhani päiväunelmoinnin yhteydessä, lukiessa, elokuvissa ja aktiivisella hakemisellakin (Internet on täynnä nimilistoja!). Hautausmaita ei kannata ohittaa, jos halajaa hyvää nimimateriaalia. Minulla on tiedostoja ja vihko, jonne kerään nimet. Ne, jotka olen jo jossain käyttänyt, vedän yli, jotta en tulisi käyttäneeksi samaa tai liian samankaltaista nimeä jossain toisaalla.
Miten hyvä nimi luodaan?
Tässä muutama vinkki:
1) Valitse paikkaan ja aikaan sopiva nimi. Erityisen tärkeää kun kirjoittaa reaaliproosaa, mutta kannattaa pitää mielessä myös spefiä kirjoittaessa. Joskus englanninkielistä eeppistä fantasiaa lukiessa minua nyppii, jos tarinassa esiintyy kovin tutunkuuloisia heppuja, kuten Bob tai Adam. Dama ja Obb toimisivat heti paremmin.
2) Kuten edellä nähdään, nimiä kannattaa väännellä ja käännellä. Miltä jokin nimi näyttää takaperin? Entä jos tavut vaihtavat paikkaa? K muuttuu G -kirjaimeksi?
3) Huomioi fantasiassa kulttuurin sisäinen nimeämiskäytäntö. Koko suuri fantasiamaailma tuskin käyttää foneettisesti samalta kuulostavia nimiä (onhan se mahdollista, mutta epätodennäköistä ja latteaa!).
4) Jos kirjassa on paljon henkilöitä, ei kannata nimetä heitä kovin samankuuloisilla (tai samalta näyttävillä) nimillä. Tämä koskee kaikkia lajityyppejä. Jos kirjan henkilöinä ovat Pete, Jere, Pera, Joni ja Vera, lukija on yhtä eksyksissä kuin Foon-Ald'Kerxzeraghin tai Gordfegrhjin kanssa. Kannattaa myös ajatella hommaansa kirjoittajana: henkilönsä nimeä saa todennäköisesti toistaa jokusen kerran käsikirjoituksensa aikana etenkin, jos kirjoittaa kolmannessa persoonassa.
5) Vaikka tosielämässä nimikaimoja riittää ja esimerkiksi puolalaisten kieli ja mieli taipuu sellaisiin nimiin kuin Kazimierz tai
6) Makustele nimeä. Lausu se ääneen, taivuta se. Mieti nimen piilomerkityksiä ja mielleyhtymiä. Tuoko se käsikirjoitukseen intertekstuaalisuutta, kuvastaako teemaa tai jotain muuta merkityksellistä? Ajattelen itse niin, että käsikirjoitukseen luotu hahmo on ikuinen -- kirjoittaja antaa sille elämän. Siksi mikään hutaistu ei kelpaa, nimen pitää olla juuri sopiva, oikea, henkilön arvoinen.
***
Mitä unohdin listalta? Olisi hauska kuulla, millaisia nimikokemuksia tai nimenluontikeinoja teillä on!
Minusta nimissä on edelleen jotain taianomaista. Joku voi kokea vahvasti, että oma nimi ei ole se "oikea" ja joillakin lempinimestä sukeutuu se, jolla oman itsensä tunnistaa.
Nimi on kai olemassa siksi, että se yksilöi meitä. Siksi on hassua, tai toisaalta hyvin kuvaavaa, että kaimoja löytyy yleensä runsaasti. Mutta nimi kuvaa myös jatkuvuutta: kuolleiden sukulaisten nimiä kierrätetään suvuissa. Aikakauteen sidotut muotinimet kertovat jotain ajasta ja tietenkin nimen antajista, vanhemmista.
Olen monen kirjoitetun hahmon vanhempi. En kykene edes aloittamaan tarinaa ilman, että tietäisin henkilöhahmojen nimet. Tiedän, että jotkut kirjoittaessaan nimeävät henkilönsä vaikka A:ksi ja B:ksi tai puhuttelevat heitä ammattinimikkeellä ja lopuksi lisäävät nimet, mutta minulta se ei onnistu. Tunnelma ja aloitus voivat kuplia sormenpäissä asti vaan sanojapa ei synny, kun ei ole nimiäkään.
Sama koskee oikeastaan myös käsikirjoitustenkin nimiä. En ole tainnut kirjoittaa mitään, millä ei olisi nimeä jo aivan alkuvaiheessa. Nimi on joskus muuttunut, ikään kuin täsmentynyt, mutta jokin kiintopiste on ollut olemassa.
Olen miettinyt tätä ja päätynyt seuraavanlaiseen ajatukseen: tarvitsen nimiä tunteakseni hahmot ja tunteakseni käsikirjoituksen; sitoutuakseni siihen. Kummassakin tapauksessa nimi kertoo jotain ytimestä, sielusta, jos halutaan ajatella. Vaikka nimi koostuu äänteistä,ja niiden yhdistelmistä, niistä syntyy mielessä jotain syvempää: mielikuvia, tunnetiloja, muistoja, mielleyhtymiä.
Kerään nimiä kaiken aikaa. Niitä putkahtelee mielipuuhani päiväunelmoinnin yhteydessä, lukiessa, elokuvissa ja aktiivisella hakemisellakin (Internet on täynnä nimilistoja!). Hautausmaita ei kannata ohittaa, jos halajaa hyvää nimimateriaalia. Minulla on tiedostoja ja vihko, jonne kerään nimet. Ne, jotka olen jo jossain käyttänyt, vedän yli, jotta en tulisi käyttäneeksi samaa tai liian samankaltaista nimeä jossain toisaalla.
Miten hyvä nimi luodaan?
Tässä muutama vinkki:
1) Valitse paikkaan ja aikaan sopiva nimi. Erityisen tärkeää kun kirjoittaa reaaliproosaa, mutta kannattaa pitää mielessä myös spefiä kirjoittaessa. Joskus englanninkielistä eeppistä fantasiaa lukiessa minua nyppii, jos tarinassa esiintyy kovin tutunkuuloisia heppuja, kuten Bob tai Adam. Dama ja Obb toimisivat heti paremmin.
2) Kuten edellä nähdään, nimiä kannattaa väännellä ja käännellä. Miltä jokin nimi näyttää takaperin? Entä jos tavut vaihtavat paikkaa? K muuttuu G -kirjaimeksi?
3) Huomioi fantasiassa kulttuurin sisäinen nimeämiskäytäntö. Koko suuri fantasiamaailma tuskin käyttää foneettisesti samalta kuulostavia nimiä (onhan se mahdollista, mutta epätodennäköistä ja latteaa!).
4) Jos kirjassa on paljon henkilöitä, ei kannata nimetä heitä kovin samankuuloisilla (tai samalta näyttävillä) nimillä. Tämä koskee kaikkia lajityyppejä. Jos kirjan henkilöinä ovat Pete, Jere, Pera, Joni ja Vera, lukija on yhtä eksyksissä kuin Foon-Ald'Kerxzeraghin tai Gordfegrhjin kanssa. Kannattaa myös ajatella hommaansa kirjoittajana: henkilönsä nimeä saa todennäköisesti toistaa jokusen kerran käsikirjoituksensa aikana etenkin, jos kirjoittaa kolmannessa persoonassa.
5) Vaikka tosielämässä nimikaimoja riittää ja esimerkiksi puolalaisten kieli ja mieli taipuu sellaisiin nimiin kuin Kazimierz tai
Krzysztof, kannattaa harkita kuinka monta konsonanttia (etenkin hieman vieraampaa) nimeen mahduttaa, ja jos sittenkin olisi viisasta, että romaanissa ei esiinny kahta samannimistä henkilöä. Numerot ja koodit niminä aiheuttavat yleensä lähinnä harmaita hiuksia sekä kirjoittajalle että lukijalle, joten niistä kannattaa pidättäytyä.
6) Makustele nimeä. Lausu se ääneen, taivuta se. Mieti nimen piilomerkityksiä ja mielleyhtymiä. Tuoko se käsikirjoitukseen intertekstuaalisuutta, kuvastaako teemaa tai jotain muuta merkityksellistä? Ajattelen itse niin, että käsikirjoitukseen luotu hahmo on ikuinen -- kirjoittaja antaa sille elämän. Siksi mikään hutaistu ei kelpaa, nimen pitää olla juuri sopiva, oikea, henkilön arvoinen.
***
Mitä unohdin listalta? Olisi hauska kuulla, millaisia nimikokemuksia tai nimenluontikeinoja teillä on!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)