Vaikutteista ja vaikutteiden välttelyn mahdottomuudesta

Tässä päivänä eräänä mainitsin keskustelun yhteydessä, että fantasian lukeminen on nyt jäänyt vähiin viime aikoina, kun kirjoittaa sitä itse. "Niin tietenkin, sitä haluaa välttyä vaikutteilta", oli nopea ja ymmärtävä vastaus.

Niin tietenkin, ajattelin ensin itsekin, mutta sitten jokin ajatuksessa alkoi hiertää. Olisiko tosiaan niin, että jos nyt lukisin vaikka hyllyssä odottavat Guy Gavriel Kay:t, saisin siitä vaikutteita Mifonkeihin?

Sitä on vaikea uskoa. Enkä minä siksi jätä fantasian lukemista tällä hetkellä niin vähälle, että pelkäisin yhtäkkiä toistavani jonkun toisen keksimää tai huomaamatta syöttäväni juoneen jotain jostain toisesta kirjasta. Ei, kyllä Mifonkien maailma on erillinen yksikkönsä päässäni, ei toki suljettu ja vaikutteita vastaan tiivistetty, mutta kuitenkin oma orkesterinsa ja sitä paitsi kohta jo kirjoitettu.

En ole lukenut fantasiaa, koska pelkään sen vaikuttavan kirjoittamiseeni. Pelkään, että vastaan tulee jotain niin paljon parempaa, että oman kirjoittamisen mielekkyys horjuu. Pelkään, että sivuilta pomppaa esiin jotain, mitä luulin itse keksineeni.

Asia on kuitenkin niin, että me ihmiset olemme paljossa samanlaisia. Me kerromme samoja tarinoita, olemme kiinnostuneet samanlaisista asioista ja tunnemme myötätuntoa tietynlaisissa tilanteissa. Emme toki kaikki, mutta suurin osa. Muuten olisi mahdotonta lukea kirjoja tai katsoa elokuvia ja ymmärtää niitä. Jokin lankaa yhdistää meitä kaikkia.

Kirjoittaja ei elä umpiossa. Vaikutteita sataa koko ajan, niitä on ilmassa kuin pölyhiukkasia, eikä tarvitse edes kirjaa avata. Tässä muutama vuosi sitten moni kotimaan kirjailija nimesi toisistaan tietämättä päähenkilönsä Irmaksi. Mistä Irma yhtäkkiä ilmestyi? Samoin välillä nousee jotain teemoja tai tapahtumaympäristöjä yhtäaikaa esille, ilman sitä mahdollisuutta, että olisi toisen kirjaa luettu ja siitä vaikutteita tietoisesti otettu. Jonain vuonna se oli Estonian onnettomuus, tänä vuonna on vilahdellut Tsernobyl -- eikä jälkimmäinen johtunut Japanin tapahtumista, sillä kirjat on kirjoitettu kauan ennen sitä.

Vaikutteilta ei voi välttyä, vaikka sulkeutuisi pommisuojaan puoleksi vuodeksi ja olisi lukematta ja ilman yhteyttä ulkomaailmaan. En usko, että kukaan voi keksiä mitään niin omaperäistä, etteikö siitä joku osaisi sanoa, että "hei, tämä tyyppihän on vähän niin kuin siinä-ja-siinä kirjassa" tai että "eikös siinä-ja-siinä kirjassa tapahtunut vähän samalla tavalla?" Kysymys on siitä, osuuko lukijan kohdalle juuri ne tietyt kirjat sellaisella aikavälillä, että hän ne vielä muistaa. Ja mitä lukeneempi lukija, sitä suuremmalla todennäköisyydellä yhtäläisyyksiä löytyy.

Se voi kismittää kirjailijaa, joka ei ole koskaan mainitusta yhtäläisyysopuksesta kuullutkaan. Asia hypähtää niin sanotusti puun takaa ja kirjoittajalle tulee alaston olo: en sitten ollutkaan ainutlaatuinen.

Sen sijaan vaikutteiden tietoinen haltuunotto ja niiden muovaaminen omaan käyttöön voi toimia eikä siinä ole mitään väärää. Kyse ei ole plagioinnista, ideoiden ryöstämisestä tai toisen kirjailijan työn riistämisestä, päin vastoin -- sillä voi muistuttaa lukijaa kirjaa edeltäneestä mestariteoksesta ja luoda kirjaan syvempiä tasoja. Intertekstuaalisuus tuo lisäiloja.

Miten on, onko teille tullut eteen hassuja kirjallisia yhteensattumuksia tai salakavalia vaikutteita?