Uskottava pahis (ajatuksia henkilöhahmoista)

Blogiini on päädytty hakemalla tietoa, miten luodaan uskottava pahis.

Oi, ihan sydän sykähtää tästä kunniasta!

Vastaus on yksinkertainen, mutta ei helppo. On vain kirjoitettava uskottava henkilöhahmo, joka tekee pahoiksi luokiteltavia asioita. Pahojen tekojen, hirmutekojen, takana on kuitenkin ihminen. Voi olla hyväksi miettiä omaa käsitystään pahuudesta. Usein ihminen luokittelee jonkun kauheuksia tehneen ihmisen yksioikoisesti pahaksi ja julmaksi, kenties mieleltään häiriintyneeksi, mutta asiat eivät ole mustavalkoisia. Joka ikinen sota ja konflikti ja riita näyttäytyvät eri valossa, kun niitä tarkastelee eri osapuolten näkövinkkelistä. Teon takana on aina jotakin, mikä siihen on johtanut: tunne, ajatus, vakaumus, olosuhteet.

Uskottava ja hyvä pahis luodaan samalla tavalla kuin uskottava ja hyvä hyvis: kirjoitetaan henkilöhahmo, joka muuttuu eläväksi lukijoiden mielissä. Henkilöhahmo, jolla on historia ja edes jonkinlainen logiikka toimissaan (koska kyse on fiktiosta).

***

Henkilöhahmoista minun on muutenkin pitänyt kirjoittaa.

Nyt kun Mifonki-sarjan neljäs osa on kirjoitettu, olen tajunnut, että yksi haastavimpia asioita pitkän sarjan kirjoittamisessa on eläytyä ja ymmärtää jokaista henkilöhahmoa heidän muuttuvissa elämäntilanteissaan. Se on raskasta, mutta myös palkitsevaa. Kirjailijana saa elää tuhat elämää, ja eeppisissä tarinoissa henkilögallerian laajuus todella tuntuu siltä tuhannelta.

On hienoa kirjoittaa hahmoille vaikeuksia ja seurata, onko heistä voittamaan ne. On hienoa tutkistella, millä tavalla he kasvavat kokemustensa myötä, millä tavalla rakastavat ja millä tavalla surevat. Mikä tuo heidän elämäänsä iloa, entä mitä he pelkäävät?

Pelot paljastavat meistä paljon. Tavallaan voisi ajatella, että ihmisen elämä on peloista selviämistä: niiden tunnistamista ja kävelyä niitä kohti -- sekä väistämättä sitä peloista suurinta, kuolemaa, kohti. Pelkäämme asioita, joita emme tunne; joista emme tiedä. Kun pelon kohtaa, sen selättää.

Sen lisäksi, että kysyn henkilöhahmoiltani mitä sinä toivot, ketä sinä rakastat, kysyn myös mitä sinä pelkäät. Kun he kertovat minulle pelkonsa, minä viimeinkin opin tuntemaan heidät.

Hedelmällisyyden armoilla

Kun kirjoittaa naisista, jotka elävät kauan ennen aikaa, jonka voisi mieltää moderniksi, on lähes mahdotonta olla pohtimatta lisääntymistä. Kirjoitan eeppistä fantasiaa, jossa naisilla on tärkeä toimijan rooli, joten lastensaantikysymysten äärellä olen minäkin aikaa viettänyt.

Mifongin perinnössä Ardis Isvergal naitetaan naapurimaan kuninkaalle sodan estämiseksi ja hän synnyttää kuninkaalle kaksoset. Jotkin lukijat ovat olleet miltei kauhuissaan siitä, että Ardis joutuu tekemään lapsia miehelle, joka ei ole hänen rakkautensa ensisijainen kohde. Nykyajan kasvatille tämä saattaakin tulla hieman järkytyksenä, sillä nuoret naiset (kuten minä) ovat kasvaneet maailmassa, jossa päätäntävalta on heillä itsellään. Kulttuurissamme naisella on mahdollisuus välttää raskaaksi tuleminen, ja jos ehkäisy hänet pettääkin, peli ei silti ole menetetty, jos asiaan puuttuu ajoissa. Tätä vapautta ei edes tule miettineeksi -- sitä on etuoikeus. Vanhoillisessa Merontesissa, josta Ardis on kotoisin, on toisin.

Modernina naisena halusin luoda kehittämääni maailmaan ehkäisymahdollisuuden: rohtoteen, jota ottamalla raskaus voidaan estää. Kautta historian nainen on ollut hedelmällisyytensä armoilla: raskaaksi tuleminen vastoin tahtoa tai ilman minkäänlaista keinoa vaikuttaa siihen, missä, milloin ja kenen kanssa, on minusta musertava ajatus ja todellinen ongelma itsenäisyydelle. Halusin antaa naishahmoilleni edes pienen mahdollisuuden vaikuttaa omaan ruumiiseensa ja sen käyttötarkoituksiin. Ardisin kohdalla jalo suunnitelmani petti, sillä hän tuli raskaaksi ehkäisymahdollisuudesta huolimatta. Sellaisia ovat tarinoiden tiet. Go figure.

Historiallisten romaanien ja joskus fantasiaromaanienkin kohdalla kuulee toisinaan moitetta siitä, että henkilöhahmot ajattelevat ja käyttäytyvät toisin kuin "sen ajan ihminen" olisi ajatellut tai käyttäytynyt. Fantasiassa tämä ei ole yhtä kiperä kysymys kuin historiallisissa romaaneissa, jotka pyrkivät edes jonkinlaiseen todenmukaisuuteen siinä, minkälaisia ihmiset ennen aikaan olivat tai millaista elämää he viettivät. Fiktiossa on kyse kuitenkin aina fiktiosta, eli kuvitellusta todellisuudesta. Kirjoittaja, joka tarinansa kirjoittaa, tekee sen nykyihmisen katsannosta käsin -- ja lukija, joka tarinan lukee, kokee sen nykyihmisen käsitysten kautta. Olisiko siis edes mielekästä yrittää matkia liiaksi sitä ajatusmaailmaa, joka silloin vallitsi? Olisiko se liian vieraannuttavaa? Lähestulkoon mahdotonta?

Minua kiehtoo se, millä tavalla tututkin tarinat muuttuvat, kun niitä kirjoittaa moderni nykyihminen. Miten muuttuu suhde luontoon, seksuaalisuuteen, sukupuoleen, uskontoihin? Eeppinen fantasia on omalla tavallaan hyvin konservatiivinen genre, mutta toisaalta sen ei tarvitse olla. Oma feminismini todennäköisesti näkyy Mifonki-sarjassa, ja siitä yksi osoitus on ehkäisyn mahdollisuus. On aika rajua todella herätä huomaamaan, miten suuri merkitys sillä voi yksilön elämänkulkuun olla -- sillä, että on oman biologiansa herra. (Vai rouva? Hah, ja kas, miten sukupuolittunut tämäkin sanonta on!)