"Punottaen seisoo siin' ihanaisena kainoudessaan; kuin veden välkkyvä vyö, jota aamun koittaret kultaa, kesken lehtojen varjoisten puneroivana hiipii, yht' ihanaisena siin' oli vanhain keskellä tyttö. Mut sydän hurmautui nyt rikkaan tuon nimismiehen, lämmöstä nuortui mieli ja lemmen maireus yhtyi kuin mesi vienoinen veren kanssa ja suonia kuihkoi." - J.L. Runeberg, Hanna (suom. Paavo Cajander)
Kansallisrunoilijamme syntymänpäivän kunniaksi tutustuin Hanna-runoelmaan, jonka Runeberg kirjoitti 1836. Kukkeita impiä, kosiomenoja ja syreeninlemuisia kesäiltoja!
Helmikuu on minulle rakkauden ja valon kuukausi, joten sopi varsin mainiosti, että kun nappasin Lauri Viljasen Runeberg I -teoksen kirjahyllystä ja avasin sen sattumanvaraisesta kohdasta, aukeni tällainen kuvasivu:
 |
| P.A. Kruskopfin tekemä luonnos Hannan kansilehdeksi teoksesta Lauri Viljanen: Runeberg I. (c) J.S. Meresmaa |
Sitten silmä osuikin seuraavaan tekstiin: "[Runoon valahtaa miltei liikuttavan välittömästi kaikki se, mikä] Runebergin rakkaudessa on miehisen vaativaa, varauksetonta, hiukan ylimielisen kujeilevaa. Rakastetun pitää olla kaunis, nimittäin aina iloisen hymyn kaunistama, ja hänen pitää olla hellä, hyvä, suutelu-altis ja ikuisesti uskollinen!" Tämä huomio koskee siis runoa Maalaaja (Målaren), jonka Runeberg julkaisi 1837.
Oikeastaan Johan Ludvigia enemmän mieleni kääntyy hänen kirjailijavaimoonsa Fredrikaan. En tiedä hänestä juuri muuta kuin teoksen Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä, joka oli ilmestyessään ensimmäinen suomalainen historiallinen romaani. Sitäkään en ole lukenut, mutta ajattelin aloittaa Fredrikan tuotantoon tutustumisen jostain lyhyemmästä. Manalan neito löytyy teoksesta Kuvauksia ja unelmia. Se alkaa lupaavasti, houkuttelevasti:
"Elämä on rakkautta."
Tahdotko kuulla tarinaa Kalman tyttärestä?
Minusta tuntuu, että saatan pitää enemmän tämän Runebergin raapusteluista.
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti