Mikä on laadukasta lasten- ja nuortenkirjallisuutta?

Menemättä syvemmälle syihin, joista tämä kirjoitus on saanut alkunsa, haluaisin keskustella hetken lasten- ja nuortenkirjallisuuden laadusta.

Mitä laadulla tarkoitetaan?

Meidän on ehkä helpompi ymmärtää laadun käsite, kun tarkastelemme vaikkapa t-paitaa. Huonolaatuinen hiutuu muodottomaksi ja hilseilee painokuvionsa kahden pesun jälkeen, laadukas kestää muodossaan ja kenties vain vähän haalistuen vuosikymmeniä.

Mutta entä kun kyse on taiteesta, tarkemmin ottaen kirjallisuudesta, joka on tehty nimenomaan lapsille tai nuorille?

***

Kouluttaja Simo Salminen tiivistää Aalto-yliopiston nettiartikkelissa laadun kriteerin näin: "aste, jolla joukko ominaisia piirteitä täyttää vaatimukset”.

Lili-Anne Kihnin artikkeli Tampereen yliopiston juhlakirjassa tarkastelee laatua kolmen näkökulman kautta: tekninen, kaupallinen ja palveluun liittyvä.

Näiden lisäksi on tietysti joukko muita määritelmiä, mutta koska kirjoitan blogitekstiä enkä opinnäytetyötä, en lähde etsimään kauempaa. Näissä kahdessakin riittää ponnistusalustaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden laatukysymysten tarkasteluun.

Lasten- ja nuortenkirjallisuus (lyhennettynä lanu) on melkoisen laaja kenttä eri kirjallisuudenlajeja ja kohderyhmiä. Katselukirjoista kuvakirjoihin, helppolukuisista lastenromaaneihin, varhaisnuorten kirjoista paksuihin nuortenaikuisten romaaneihin. Siihen päälle tulevat sarjakuvat, runous, säeromaanit, selkokirjat jne. Ja tietenkin genret, eli esimerkiksi fantasia, kauhu, romantiikka ja dekkarit, joilla kaikilla on omat erityispiirteensä, jotka tekijän odotetaan täyttävän.

Simo Salminen kirjoittaa edellä mainitussa nettiartikkelissa: "Laatua voidaan mitata ja arvioida vasta, kun on ensin tunnistettu sisäisten ja ulkoisten asiakkaiden näkökulmasta tärkeät ominaisuudet ja määritelty niille tavoitearvot."

Jo tässä tullaan mielenkiintoisen pulman ääreen lanun kohdalla. Onko asiakas lapsi, vai kirjan ostava tai valitseva aikuinen? Vai sekä että?

Siinä missä lapsi tarttuisi vitsi-pieru-kakka -kirjaan, siihen sadanteen suurisilmäisiä koiria esittävän kirjasarjan osaan tai houkuttelevan väriseen kanteen, saattaakin aikuinen ohjata lapsen ottamaan jotain muuta, kuten kirjan, jossa on aikuista miellyttävä kuvitustyyli, hänen mielestään oikeaa sukupuolta oleva henkilö (kyllä, edelleen törmään siihen, että poikia estetään valitsemasta kirjoja, joissa on tyttöpäähenkilöitä!) tai hänelle mielenkiintoisen kuuloinen aihe.

Ja kyllä, on aivan mahdollista, että valitaan sekä että: lapsen valitsema ja aikuisen valitsema ja sitten luetaan kummatkin. Tämä lienee tyypillisempää kirjastossa kuin kirjakaupassa. Silloin kun kirja ostetaan, se ostetaan yleensä aikuisen rahalla ja hänen päätöksellään.

Etenkin lastenkirjallisuuden erityispiirteisiin kuuluu, että sillä on kaksoiskohderyhmä: lapset ja aikuiset. Näiden kahden tarpeet ja toiveet kirjallisuuden suhteen voivat erota toisistaan valtavasti.

Laadun kaupallisesta näkökulmasta voisi sanoa, että mitä pienemmälle lapselle kirja on suunnattu, sitä suurempi on aikuisyleisön merkitys, kun kirjan kaupallisia ulottuvuuksia mietitään.

Toisin sanoen aikuinen on otettava huomioon kaupallista laatua mietittäessä.

***

Niin, niitä eri ulottuvuuksia tosiaan mietitään. 

Kirjallisuuden kohdalla on nimittäin olemassa yksi verraton laaduntarkkailujärjestelmä: kustantamot. He päättävät, mitä julkaistaan. Kustantamoissa on töissä väkeä, jotka ovat erikoistuneet alaansa, oli se sitten kustannustoimittaminen, oikoluku, markkinointi tai myynti. He ovat ammattilaisia, eikä kirjankustannusalalla ole mitenkään epätavallista, että työssä viihdytään pitkään. Joidenkin asiantuntevuus on vuosikymmenien mittaista.

Toisin sanoen kirjat kulkevat useiden käsien ja silmien kautta. Tekijän ammattitaito yhdistyy kustantamon ammattilaisten osaamiseen. Kustantajat huolehtivat kirjan painamiseen liittyvät asiat, mitkä täyttävät teknisen laadun vaatimukset. Taitto- ja painojälki, kirjan sidoksen kestävyys, luettavuus, kannen ominaisuudet jne. ovat kaikki kustantajan osaamisen takana.

Niihin tekijä ei aina -- useinkaan -- voi edes vaikuttaa.

***

Kun mitä tahansa arvioidaan ja arvotetaan, tehdään itse asiassa vertailua. Kirjallisuuden, siis taiteen, kohdalla tämä on objektiivisuudeltaan aika häilyvää. Kuka ensinnäkin tekee arviointia? Kuka määrittelee, onko jokin laadukas vai ei?

Hauska juttu, että kun keskustelin Instagram-seuraajieni kanssa aiheesta, esiin nousi eräs kirjasarja 1990-luvulta. Yksityisviesteissä puolet taivasteli, että se oli kyllä ollut laadutonta kuraa ja toinen puoli hehkutti sarjan mahtavuutta ja kiitteli sen esiintuomisesta, sillä nyt sitä voisi lukea omille teineilleen.

Tämä on ihan loistava esimerkki ruohonjuuritason tilanteesta, joka osoittaa, miten erilaisia lukijat ovat. Emme vain me aikuiset, vaan lapset ja nuoret yhtä lailla. Saman ikäluokan sisällä erot teknisessä lukutaidossa, luetun ymmärtämisessä, sanavarastossa, huumorintajussa ja lukumaussa voivat olla huiman isot. Ei ole mitään yhtä lapsinäkökulmaa, jonka voisi ottaa. 

Pelkkä aikuisen määrittelemä laatu ei riitä takaamaan, että kirja on kohderyhmäläisen mielestä hyvä tai kiinnostava.

Kirjallisuuden kohdalla voi olla mahdotonta irrottautua oman lukuhistorian (ja jopa elämänkokemuksen, maailmankatsomuksen ja sosioekonomisen taustan) asettamasta käsityksestä siitä, mikä on hyvää ja laadukasta kirjallisuutta. Jokaiselle meistä kehittyy oma maku, kielen- ja tyylintaju sekä mieltymykset.

Olen huomannut, että itse asiassa keskiluokkaisuus ja sen ihanteet vaikuttavat vahvasti siihen, mitä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa julkaistaan.

Olennaisinta lasten- ja nuortenkirjallisuuden kohdalla on mielestäni se, että valikoima on riittävän laaja ja monipuolinen; että ikäryhmille on olemassa niin helpompaa kuin vaikeampaa luettavaa ja että aihevalikoima on runsas. 

Silloin täytetään palveluun liittyvä laadukkuus.

***

Mistä heikoksi tunnistettu laatu johtuu?

On myönnettävä, että aivan kaikki lasten- ja nuortenkirjallisuus ei ole huippulaatua. Olisihan se tosiasiallisesti mahdotontakin, sillä erinomaisuutta ei voi olla 100%, muuten se ei ole erinomaisuutta.

Lasten- ja nuortenkirjallisuus ei synny tyhjiössä, erillään muusta yhteiskunnasta. Rakenteet, työskentelyolosuhteet ja asenteet vaikuttavat läpi tuotantoketjun. Kiire ja aikataulupaineet, väsymys ja uupumus vaivaavat tekijöitä tälläkin alalla.

Kirjailijat ja kuvittajat tuskailevat toimeentuloaan ja joutuvat usein tekemään useampaa työtä, yksinyrittäjän työmäärällä. Kustantamoissa väki tasapainoilee tuottavuuden ja taiteellisen arvon välillä samaan aikaan kun resursseja leikataan ja kirjamyynti sakkaa.

(Esimerkiksi kirjastoilta on leikattu vuosikymmenten kuluessa niin paljon määrärahoja, että se mikä vielä kymmenisen vuotta sitten etenkin nuortenkirjojen kohdalla vähäinen riski vakaiden kirjasto-ostojen vuoksi, onkin tänä päivänä niin iso riski, että kirjaa ei edes kustanneta. Hallituksen kaavailema vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotuen poistaminen ensi vuoden valtionbudjetista vaikeuttaa toteutuessaan tilannetta entisestään, monen lajin osalta kohtalokkaasti.)

Suoraan sanottuna minusta on ihmeellistä, miten hienoa lasten- ja nuortenkirjallisuutta Suomen kokoisessa maassa tehdään olemassaolevilla resursseilla. Hatunnosto kollegoille ja suurella sydämellä työtään tekeville kustantajille!

Mikäli laatua halutaan nostaa, on tarjottava olosuhteet, joissa se on mahdollista.

Asia on lopulta niin yksinkertainen.

Jälkiviisauden sanat, eli kuulumiset kymmenen vuoden jälkeen

Jälkiviisaudesta sanotaan kaikenlaista sarkasmin sävyttämää, mutta ytimeltään jälkiviisaudessa on kyse menneisyydestä oppimisesta. Päätökset, valinnat ja ratkaisut tehdään aina kuluvan hetken tietojen ja tunteiden varassa, ilman varmuutta tulevaisuuden suunnista. Vaihtoehtoja on yleensä enemmän kuin arvaakaan, osa niistä täysin yllätyksellisiä.

Mihin tämä nyt liittyy?

Kirjailijakollega Dess Terentjeva on kertonut tällä viikolla yhdessä Susanna Hynysen kanssa kirjoittamansa Neonkaupunki-sarjan katkeamisesta kustantamossa ja sarjan päätösosan uudesta kustantajasta. Postauksessa hän mainitsi, että kymmenen vuoden takainen kirjoitukseni tässä blogissa Mifonki-sarjan kohtalonhetkistä oli hänelle tärkeä vertaistuki ja häpeän lievittäjä.

Kiitokset lämmittivät kovasti mieltäni. Niin paljon kuin Instagramista pidänkin, blogeissa on oma voimansa, joka voi kantaa ja kannatella kanssaihmisiä vielä vuosikymmenen päästä. Ihmeellistä! Tieto säilyy ja on löydettävissä aivan eri tavalla.

Dessin kirjoituksen jälkeen palasin lukemaan oman blogipostaukseni kommentteineen. Kuinka paljon silloin sainkaan sympatiaa ja kannustusta, tukea ja vahvistusta! Mutta myös tuomiopäivänjulistuksen sävyisiä kommentteja, joissa oltiin varmoja, että päätökseni oli väärä ja että minun olisi pitänyt toimia kustantajan toivomalla tavalla.

Miten lopulta kävi?

Uraani seuranneet jo tietävät, mutta merkitään se tähän blogipostaukseen jälkipolvillekin. Hauska tätä on summata yhteen ja olla omalta osaltani todistamassa, kuinka tutkimattomia ovat kirjailijan tiet.

Mifonki-sarja napattiin nopeasti Myllylahdelle, josta se sai hyvän loppuelämän kodin. Kustannustoimittajakseni palkattiin Hanna Morre, fantasian asiantuntija ja myöhemmin itsekin kirjailija. Hannan kanssa oli mukavaa tehdä töitä, ja sain toteuttaa näkemystäni ja kirjoittaa Mifongeista juuri sellaisen kuin sen oli tarkoitus olla. Sarjasta tuli lopulta peräti kuusiosainen, ja se sai Suomen Tolkien-seuralta Kuvastaja-kunniamaininnan ansioituneesta fantasiasarjasta vuonna 2021.

Olen Mifonki-sarjasta ihan hemmetin ylpeä. Nyt sen painokset ovat jo loppuunmyydyt ja oikeudet palautuneet minulle. Sarja jatkaa eloaan kirjastoissa ja antikvariaateissa (joissa sitä tapaa harvakseltaan ja miltei jo keräilyharvinaisuutena hintojensa perusteella). Kuka tietää, miten jatkossa käy! Saan edelleen säännöllisesti palautetta siitä, kuinka mahtava sarja on lukijoiden mielestä. Sydämellinen kiitos teille!

Sanon toisinaan, että Mifonki-sarja teki minusta kirjailijan. Näin tosiaan kävi. Kasvoin sen myötä niin monella tapaa.

Karistonkin kanssa olen palannut tekemään yhteistyötä oikein hyvässä hengessä, ensin vampyyrikirjojen muodossa, sitten Hirviöhoitoloiden. Ja matka jatkuu! (Siitä lisää keväällä.) 

Minusta tämä on tärkeä osoitus siitä, että vaikka kustannusala on ihmisala siinä missä moni muukin, ei joidenkin kirjaprojektien kariutuminen tarkoita väistämättä sitä, että kaikki tulevatkin olisivat karilla. Kirjailijan ura voi olla hyvinkin pitkä, lukuisia vuosikymmeniä. Siinä ehtii kustannusalalla tapahtua yhtä sun toista, nykyään ehkäpä jopa nopeammassa tahdissa kuin ennen.

Jälkiviisaana voin todeta, että ratkaisuni toden totta oli oikea. Omia, kymmenen vuoden takaisia sanojani niin itse postauksessa kuin kommenteissa voin edelleen kompata: Kirjailija on vastuussa tarinastaan. Hänen nimensä siinä kannessa on, ja on vielä vuosikymmeniä, mahdollisesti jopa satoja, kustantamon kvartaalien mentyä menojaan. Koen edelleen, että velvollisuuteni on ennen kaikkea lukijoita kohtaan. Haluan tarjota heille parasta mahdollista osaamiseni puitteissa. On asioita, joista voi tehdä kompromisseja ja sitten on niitä, joista ei voi tinkiä.

Pelkoni siitä, että saisin hankalan ihmisen maineen, osoittautui turhaksi. En toki tiedä, vaikka joku niin ajattelisikin, mutta eipä se ole menoa haitannut -- johtuen ehkä siitä, etten ole hankala ihminen. Siitä olkoon osoituksena pitkään jatkuneet yhteistyöt ja muu näyttö. Rehellisyys, avoimuus ja rohkeus nostaa vaikeatkin asiat päivänvaloon ovat aina olleet minua. Se ei sovi kaikille. Mutta vaikeneminen on joskus mahdotonta. Ehkä tämä epäsovinnaisuuteni juontuu siitä, että olen neuroepätyypillinen (asia, jonka ymmärsin vasta hiljan, kiitos juurikin sen julkisen keskustelun!).

Summa summarum: Jokainen tekee ratkaisunsa itse ja elää seurausten kanssa. Mutta minun kokemukseni niin Mifonki-keissin kuin yleisesti elämän suhteen on, että vasta aika näyttää, mitä tapahtuu. Voi tapahtua ihan mitä vain! Ihan. Mitä. Vain. Ainoastaan se merkitsee, että on sinut päätöksensä kanssa sillä hetkellä kun sen tekee. On kovin yksilöllistä, miltä se sitten tuntuu siinä hetkessä. Minulla on vahva sydämen ääni, jota kuuntelen. (Siirappista, tiedän.) Koskaan se ei ole johtanut minua harhaan.

Sitten vielä: Kirjailija kohtaa työssään monenlaisia tunnekuohuja, niin hyvässä kuin pahassa. Koen, että tunteet ovat yksi niitä alan osa-alueita, joita tavataan vähätellä heitoilla taiteilijoista ja niiden temperamenteista. Allekirjoitan täysin sen, että kirjailijan työ on mielenterveydelle kova rasite. Se on sitä niin menestyville kuin niille, jotka sinnittelevät, eri tavoin vain. Tässäpä siis aihe, josta sopisi puhua enemmänkin! Nostan esille sen tässä siksi, että kun kustantajan kanssa sukset menevät ristiin, on kirjailija kovin yksin. Vertaistuki voi olla ainoa, joka auttaa, ensin seuraavaan päivään, sitten seuraavaan, kunnes valoa alkaa tihkua jostakin tunnelin raosta. Valo hälventää häpeää.

Ja huomaamme, ettemme ole yksin.

Kevään 2024 kirjat

Kustantamoiden kevätkatalogit ovat alkaneet putkahdella ilmoille. Aina yhtä mielenkiintoista selailla, mitä onkaan tulossa!

Tässä ensi kevään julkaisuni:

Hirviöhoitola - Hirveä helkatti

Helppolukuinen ja jännittävä Hirviöhoitola-sarja jatkuu!

Miten taltutetaan säikky helkatti? Lili ja Lotta sekä kaksoset Mia ja Mateo löytävät kissankultaa pitkin poikin Hirviöhoitolan lattioita. Sotkeva helkatti on päässyt sisään kartanoon! Lapsilla on täysi työ keksiä, miten katin saisi turvallisesti ulos talosta. Se nimittäin pelkää kuollakseen ihmisiä. 

Upea kuvitus on jälleen Emma Rautalan käsialaa! Hirveä helkatti ilmestyy helmikuussa.

 

             

Poika valkean, renki raudan

Joskus rakkaus on kuin sairaus, joskus kuin lääke.

Taianomainen tarina yön pelossa elävästä, ajan rattaiden hallitsemasta Rauniarasta jatkuu! Pystyvätkö kaksi nuorta naista pelastamaan valtakunnan, joka horjuu loppunsa edessä?

Nuori eloseppä Arona Pohtovius on uusien haasteiden edessä. Epäonnisesti päättynyt Valonjuhlan ilta on vienyt hänet selliin ja itsevaltiaan Ruhtinattaren suurennuslasin alle. Millainen tuomio Aronaa odottaa?

Toisaalla Hellantian tietäjäoppilas Malka on löytänyt rakkauden, mutta joutuu vaikeiden valintojen eteen. Hänen on vietävä ihmeellistä valoa hohtava Myrrys suojaan Ruhtinattarelta sekä keksittävä keino, jolla hän saa pidettyä kaikki rakkaansa turvassa myös jatkossa. Moni uskoo hänen taitoihinsa, mutta uskaltaako Malka luottaa itse itseensä?

Rauniaran aika on käymässä vähiin. Riittävätkö Aronan ja Malkan kyvyt kääntää ajan rattaat oikeaan asentoon? Entä millaista osaa ihmelapsi Myrrys näyttelee kaikessa?

Lumoavia ihmiskohtaloita ja maanläheistä maagisuutta tarjoavan duologian päätösosassa ratkaistaan Rauniaran ja sen asukkaiden kohtalo. 

Kannen on tehnyt huikea Karin Niemi! Kirjan arvioitu ilmestyminen on huhtikuussa.

***

Olen kyllä todella innoissani ja iloinen kummastakin!