Mikä on laadukasta lasten- ja nuortenkirjallisuutta?

Menemättä syvemmälle syihin, joista tämä kirjoitus on saanut alkunsa, haluaisin keskustella hetken lasten- ja nuortenkirjallisuuden laadusta.

Mitä laadulla tarkoitetaan?

Meidän on ehkä helpompi ymmärtää laadun käsite, kun tarkastelemme vaikkapa t-paitaa. Huonolaatuinen hiutuu muodottomaksi ja hilseilee painokuvionsa kahden pesun jälkeen, laadukas kestää muodossaan ja kenties vain vähän haalistuen vuosikymmeniä.

Mutta entä kun kyse on taiteesta, tarkemmin ottaen kirjallisuudesta, joka on tehty nimenomaan lapsille tai nuorille?

***

Kouluttaja Simo Salminen tiivistää Aalto-yliopiston nettiartikkelissa laadun kriteerin näin: "aste, jolla joukko ominaisia piirteitä täyttää vaatimukset”.

Lili-Anne Kihnin artikkeli Tampereen yliopiston juhlakirjassa tarkastelee laatua kolmen näkökulman kautta: tekninen, kaupallinen ja palveluun liittyvä.

Näiden lisäksi on tietysti joukko muita määritelmiä, mutta koska kirjoitan blogitekstiä enkä opinnäytetyötä, en lähde etsimään kauempaa. Näissä kahdessakin riittää ponnistusalustaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden laatukysymysten tarkasteluun.

Lasten- ja nuortenkirjallisuus (lyhennettynä lanu) on melkoisen laaja kenttä eri kirjallisuudenlajeja ja kohderyhmiä. Katselukirjoista kuvakirjoihin, helppolukuisista lastenromaaneihin, varhaisnuorten kirjoista paksuihin nuortenaikuisten romaaneihin. Siihen päälle tulevat sarjakuvat, runous, säeromaanit, selkokirjat jne. Ja tietenkin genret, eli esimerkiksi fantasia, kauhu, romantiikka ja dekkarit, joilla kaikilla on omat erityispiirteensä, jotka tekijän odotetaan täyttävän.

Simo Salminen kirjoittaa edellä mainitussa nettiartikkelissa: "Laatua voidaan mitata ja arvioida vasta, kun on ensin tunnistettu sisäisten ja ulkoisten asiakkaiden näkökulmasta tärkeät ominaisuudet ja määritelty niille tavoitearvot."

Jo tässä tullaan mielenkiintoisen pulman ääreen lanun kohdalla. Onko asiakas lapsi, vai kirjan ostava tai valitseva aikuinen? Vai sekä että?

Siinä missä lapsi tarttuisi vitsi-pieru-kakka -kirjaan, siihen sadanteen suurisilmäisiä koiria esittävän kirjasarjan osaan tai houkuttelevan väriseen kanteen, saattaakin aikuinen ohjata lapsen ottamaan jotain muuta, kuten kirjan, jossa on aikuista miellyttävä kuvitustyyli, hänen mielestään oikeaa sukupuolta oleva henkilö (kyllä, edelleen törmään siihen, että poikia estetään valitsemasta kirjoja, joissa on tyttöpäähenkilöitä!) tai hänelle mielenkiintoisen kuuloinen aihe.

Ja kyllä, on aivan mahdollista, että valitaan sekä että: lapsen valitsema ja aikuisen valitsema ja sitten luetaan kummatkin. Tämä lienee tyypillisempää kirjastossa kuin kirjakaupassa. Silloin kun kirja ostetaan, se ostetaan yleensä aikuisen rahalla ja hänen päätöksellään.

Etenkin lastenkirjallisuuden erityispiirteisiin kuuluu, että sillä on kaksoiskohderyhmä: lapset ja aikuiset. Näiden kahden tarpeet ja toiveet kirjallisuuden suhteen voivat erota toisistaan valtavasti.

Laadun kaupallisesta näkökulmasta voisi sanoa, että mitä pienemmälle lapselle kirja on suunnattu, sitä suurempi on aikuisyleisön merkitys, kun kirjan kaupallisia ulottuvuuksia mietitään.

Toisin sanoen aikuinen on otettava huomioon kaupallista laatua mietittäessä.

***

Niin, niitä eri ulottuvuuksia tosiaan mietitään. 

Kirjallisuuden kohdalla on nimittäin olemassa yksi verraton laaduntarkkailujärjestelmä: kustantamot. He päättävät, mitä julkaistaan. Kustantamoissa on töissä väkeä, jotka ovat erikoistuneet alaansa, oli se sitten kustannustoimittaminen, oikoluku, markkinointi tai myynti. He ovat ammattilaisia, eikä kirjankustannusalalla ole mitenkään epätavallista, että työssä viihdytään pitkään. Joidenkin asiantuntevuus on vuosikymmenien mittaista.

Toisin sanoen kirjat kulkevat useiden käsien ja silmien kautta. Tekijän ammattitaito yhdistyy kustantamon ammattilaisten osaamiseen. Kustantajat huolehtivat kirjan painamiseen liittyvät asiat, mitkä täyttävät teknisen laadun vaatimukset. Taitto- ja painojälki, kirjan sidoksen kestävyys, luettavuus, kannen ominaisuudet jne. ovat kaikki kustantajan osaamisen takana.

Niihin tekijä ei aina -- useinkaan -- voi edes vaikuttaa.

***

Kun mitä tahansa arvioidaan ja arvotetaan, tehdään itse asiassa vertailua. Kirjallisuuden, siis taiteen, kohdalla tämä on objektiivisuudeltaan aika häilyvää. Kuka ensinnäkin tekee arviointia? Kuka määrittelee, onko jokin laadukas vai ei?

Hauska juttu, että kun keskustelin Instagram-seuraajieni kanssa aiheesta, esiin nousi eräs kirjasarja 1990-luvulta. Yksityisviesteissä puolet taivasteli, että se oli kyllä ollut laadutonta kuraa ja toinen puoli hehkutti sarjan mahtavuutta ja kiitteli sen esiintuomisesta, sillä nyt sitä voisi lukea omille teineilleen.

Tämä on ihan loistava esimerkki ruohonjuuritason tilanteesta, joka osoittaa, miten erilaisia lukijat ovat. Emme vain me aikuiset, vaan lapset ja nuoret yhtä lailla. Saman ikäluokan sisällä erot teknisessä lukutaidossa, luetun ymmärtämisessä, sanavarastossa, huumorintajussa ja lukumaussa voivat olla huiman isot. Ei ole mitään yhtä lapsinäkökulmaa, jonka voisi ottaa. 

Pelkkä aikuisen määrittelemä laatu ei riitä takaamaan, että kirja on kohderyhmäläisen mielestä hyvä tai kiinnostava.

Kirjallisuuden kohdalla voi olla mahdotonta irrottautua oman lukuhistorian (ja jopa elämänkokemuksen, maailmankatsomuksen ja sosioekonomisen taustan) asettamasta käsityksestä siitä, mikä on hyvää ja laadukasta kirjallisuutta. Jokaiselle meistä kehittyy oma maku, kielen- ja tyylintaju sekä mieltymykset.

Olen huomannut, että itse asiassa keskiluokkaisuus ja sen ihanteet vaikuttavat vahvasti siihen, mitä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa julkaistaan.

Olennaisinta lasten- ja nuortenkirjallisuuden kohdalla on mielestäni se, että valikoima on riittävän laaja ja monipuolinen; että ikäryhmille on olemassa niin helpompaa kuin vaikeampaa luettavaa ja että aihevalikoima on runsas. 

Silloin täytetään palveluun liittyvä laadukkuus.

***

Mistä heikoksi tunnistettu laatu johtuu?

On myönnettävä, että aivan kaikki lasten- ja nuortenkirjallisuus ei ole huippulaatua. Olisihan se tosiasiallisesti mahdotontakin, sillä erinomaisuutta ei voi olla 100%, muuten se ei ole erinomaisuutta.

Lasten- ja nuortenkirjallisuus ei synny tyhjiössä, erillään muusta yhteiskunnasta. Rakenteet, työskentelyolosuhteet ja asenteet vaikuttavat läpi tuotantoketjun. Kiire ja aikataulupaineet, väsymys ja uupumus vaivaavat tekijöitä tälläkin alalla.

Kirjailijat ja kuvittajat tuskailevat toimeentuloaan ja joutuvat usein tekemään useampaa työtä, yksinyrittäjän työmäärällä. Kustantamoissa väki tasapainoilee tuottavuuden ja taiteellisen arvon välillä samaan aikaan kun resursseja leikataan ja kirjamyynti sakkaa.

(Esimerkiksi kirjastoilta on leikattu vuosikymmenten kuluessa niin paljon määrärahoja, että se mikä vielä kymmenisen vuotta sitten etenkin nuortenkirjojen kohdalla vähäinen riski vakaiden kirjasto-ostojen vuoksi, onkin tänä päivänä niin iso riski, että kirjaa ei edes kustanneta. Hallituksen kaavailema vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotuen poistaminen ensi vuoden valtionbudjetista vaikeuttaa toteutuessaan tilannetta entisestään, monen lajin osalta kohtalokkaasti.)

Suoraan sanottuna minusta on ihmeellistä, miten hienoa lasten- ja nuortenkirjallisuutta Suomen kokoisessa maassa tehdään olemassaolevilla resursseilla. Hatunnosto kollegoille ja suurella sydämellä työtään tekeville kustantajille!

Mikäli laatua halutaan nostaa, on tarjottava olosuhteet, joissa se on mahdollista.

Asia on lopulta niin yksinkertainen.