Olen lapsellinen aikuinen.
Siis sillä ei-konkreettisella tavalla, sillä jolle jotkut Oikeat Aikuiset nyrpistävät nenäänsä, sillä pitävät sitä a) vastuuttomuutena, b) itsekkyytenä, c) kyvyttömyytenä pitää huolta toisista, d) jokinmuumikä.
Niinpä olen paljon miettinyt, mitä on lapsuus ja mitä aikuisuus. Onko se vain kasvamista kehon hormonien armoilla? Onko aikuinen tiettyyn ikään ehtinyt ihminen, vai onko se jokin luoteenominaisuus, onko se elämänvaihe, onko se sitä että on tehnyt lapsen?
Onko lapsuus sitä, että on aikuinen huolehtimassa?
Tyypillisesti lapsuuteen liitetään sellaisia myönteisiä asioita kuin huolettomuus, vapaus, ajattomuus, leikkiminen, ihmettely ja kysymykset, välittömyys, asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä ja seurauksista välittämättömyys. Vähemmän myönteisiäkin piirteitä on: avuttomuus, toisten armoilla oleminen, ymmärtämättömyys, itsekeskeisyys. Ajatellaan, että lapsi osaa olla läsnä hetkessä, että lapsi on rehellinen ja aito. Toisaalta muistutetaan, miten julmia lapset voivat olla.
Sanotaan, että aikuinen ihminen menettää kyvyn tavoittaa sama tila, missä lapsi luonnostaan elää. Aikuinen ei muista enää ihmetellä, eikä uskalla kysyä kaikista yksinkertaisimpiakin kysymyksiä. Aikuinen valehtelee, aikuinen ei puhu asioista niiden oikeilla nimillä vaan korulausein ja valkoisin valhein. Aikuinen elää eilisessä ja huomisessa, aikuinen suorittaa. Aikuisella on murheita ja huolia.
Eikö lapsilla muka ole murheita ja huolia?
Ne ovat ehkä erilaisia kuin aikuisilla tyypillisesti, mutta kyllä niitäkin on.
***
Niin, mitä todella
on olla lapsi, mitä aikuinen?
Tätä määrittää niin biologia kuin yksilö kuin yhteiskunta.
Sen tiedän, että rakastan olla aikuinen. Rakastan. Olen menettänyt jotain, mitä minussa oli lapsena, kuten kyvyn antaumuksella heittäytyä leikkiin. Muistan tunteen, kun tiedostin sen ensimmäistä kertaa: nyt ei vain irtoa. Mieli ja kädet haparoivat tyhjää, kun olisi pitänyt tarttua rooliin, kehittää leikki. Tuntui teennäiseltä.
Toisaalta elän vahvasti mielikuvituksessa tarinoita, henkilöitä ja maailmoita yhä edelleen. Kirjailija leikkii työkseen, mutta tekee sen kirjaimin paperilla.
Olenko todella menettänyt, vai vain muuttunut ihmisenä?
Lapsuuteen liitettävä vapaus on jotain, mitä en ole kovin vahvana itse kokenut. Arkea määritti paljon koulu ja läksyt ja ulkoa tulevat aikataulut, joihin itse ei voinut vaikuttaa. Kapinoin. En halunnut mitään harrastuksia, joihin piti mennä tiettynä päivänä tiettyyn kellonaikaan. Kyllähän aikuisenakin täytyy asioita, töitä, tapaamisia ja laskujen eräpäiviä, mutta minulla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa kaikkiin niistä. Mahdollisuus valita ja päättää.
Paradoksaalisesti uskon, että jos minulle olisi lapsena annettu liikaa vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia päättää, olisin seonnut. Ei minulla silloin olisi ollut kypsyyttä tehdä niin sanottuja oikeita valintoja. Olisin syönyt joka päivä karkkia, skipannut koulun enkä käynyt suihkussa koskaan.
***
Ehkä perimmäinen ero tulee rajoissa.
Kuka niitä asettaa, kenelle ja mihin kohtaan. Aikuinen asettaa omat rajansa, joskus jopa laittomuuksien puolelle. Lapselle rajat asetetaan.
Takaisin alkuun. Millä tavalla oikeastaan olen lapsellinen? Enkö aivan samalla tavalla tee aikuisia asioita, kuten käyn kaupassa, maksan laskuja, siivoan, käyn töissä, mietin veroasioita ja kierrätystä ja pohdin päivän politiikkaa ja ihmisoikeuksia. Äänestän, allekirjoitan sopimuksia, huolehdin ja murehdin.
Kyllä vain, mutta teen myös sellaisia asioita, jotka yhdistetään lapsiin: jos tien varrella kasvavan puun lehti näyttää kivalta, kosketan sitä ja ilahdun tunnusta. Taputan käsiäni ja hihkun kivoille asioille. Nauran estoitta ja kovaa joskus epäsopivissakin kohdissa. Kysyn ne tyhmimmätkin kysymykset. Joskus teen taikinaa vain siksi, että voin syödä sitä raakana. Kahlaan vesilätäköt, ja kun niihin kasvaa jääkannet, ne on tietenkin pakko räksytellä rikki. Mietin harvoin, katsooko joku. Huomaan ympäristöstä epätavallisia yksityiskohtia ja tyypillisesti eläimet, joita muut eivät näe koska eivät katso. Ihmettelen jatkuvasti ja ihmetyn jatkuvasti. Keksin hassuja loruja ja riimejä ja lörpöttelen niitä kotona (ja joskus töissä) ääneen. Saatan mennä kauppaan ostamaan suklaakakun, mansikoita, kermaa ja syödä kaiken yksin (ja ihmetellä jälkeenpäin pahaa oloa).
Mutta kai kaikki aikuiset tekevät tällaisia asioita? Tekeväthän? Kenties häpeillen, kenties ei.
Lisätään listaan: olen terveellä tavalla itsekäs. Elän juuri niin kuin haluan, kunhan en vahingoita muita.
Siksi rakastan olla aikuinen.
Sillä aikuisena minulla on valta.
