23.4.2023

Kirjan ja risun päivänä

 

Kirjan ja risun päivänä


Yleisradion kulttuurivierashaastattelussa

valkoinen, keski-ikäinen tohtorismieskirjailija

väittää, että


(te tiedätte jo, mitä on tulossa)


enää ei kirjoiteta seikkailuja pojille

koska kustannusalalla on niin paljon naisia


(näinhän täytyy olla,

sillä kun kustannusalalla oli paljon miehiä,

ei kirjoitettu seikkailuja tytöille)


ei sillä, että hän itsekään niitä kirjoittaisi


(koska kuka niitä lukisi, poikien ja miesten

lukuhalut ovat vähentyneet, ei markkinataloudessa

kannata kirjoittaa yleisöille jota ei ole)


hän väittää, että


pojille suunnatun seikkailukirjallisuuden puute

on syy lukuhalujen puutteeseen


ja sivuuttaa sanoillaan kaikki ne nykykirjailijat,

joiden kirjoissa seikkailevat pojat


niin miesnimiset kirjailijat

kuin naisnimiset kirjailijat

kuin he, joiden sukupuolta voi vain arvailla


ja kaikki ne kustantamot, jotka tekevät

(usein) kannattamattomia kustannuspäätöksiä

julkaistessaan kirjoja hyvin pienelle ostajakunnalle


ei,

kyllä syy poikien kadonneeseen lukuhaluun

on kirjojen puutteessa,

niiden kirjojen, joita on

ja niiden kirjojen, jotka ovat olleet

olemassa kohta sata vuotta ja jotka

elävät uusintapainoksina

jopa kirjakaupoissa


syy ei ole siinä, että

kirjoja ei ole kodeissa,

kirjoja ei ole koululuokissa,

kirjastoja ei ole lähellä,

aikuiset eivät välitä

eivät näytä esimerkkiä,

eivät anna resursseja

vain hankkeita ja kampanjoita


että

lukutaito ei riitä,

lukeminen ei ole cool,

ei ole aikaa harrastuksilta,

kirjoista ei tiedetä koska

kirjoja ei näy missään,

kotona on Netflix, HBO, Disney+

kädessä YouTube, TikTok

peliohjain, ilotikku

silmien edessä Discord, chat

ystävät



valkoinen, keski-ikäinen tohtorismieskirjailija

väittää myös että


työväenluokasta nousevia kirjailijoita ei enää ole


(näettekö te tämän tekstin?)


näettekö?


sillä jotenkin kummasti

tämäkin teksti ilmestyy näytölle,

näkyy teille,

vaikka olen olematon,

olen kummitus,

olen se,

jonka ohi katsotaan ja jonka päälle puhutaan

kun väitetään

ettei työväenluokkaisia kirjailijoita ole


enkä ole ainoa


en ole ainoa


meitä on

mutta meidät pitäisi ensin

nähdä


(näettekö te tämän tekstin?)


ja mitä tulee tähän kaipuuseen

ruumiillisen työn kuvaukseen

kysyn:


tunnistaako tohtorismieskirjailija

naisten ruumiillisen työn kuvausta?


tunnistaako tohtorismieskirjailija esimerkiksi

hoivan ruumiillisuutta,

hoivan olevan työtä

äitiyden olevan ruumiillisuutta

kaupan ja palvelualojen ruumiillista luonnetta


vai kelpaako vain metsuri tai muurari


(jos se on mies)


Ja sitten se,

että duunarikirjailijan osa

olisi kirjoittaa sen duunarityönsä ohessa

kun kirjoittamisen äärelle ehtii –


(sillä vain harvalla meistä

on rahaa tai mahdollisuutta

kirjoittaa päätyökseen)


sellaista kirjallisuutta,

jossa duunarin arki ja ruumis on läsnä

tohtorismiehille tunnistettavalla tavalla,

hien ja lian ja jonkin mystifioidun

kurjalisto-junttiuden tai

taistelun ja sorron kuvauksena,

on ajatuksena perin eksotisoiva


vaan ehkä on niin,

että oman navan kaivelu

ja keskiluokkaisuuden seitinohut ahdistus,

porvarin povialueen pakotus,

on kaiken maailman valkokaulustohtorismieskirjailijoille

itsestäänselvä aihe

oikealle kaunokirjallisuudelle


maailman tärkeintä kirjallisuutta

on oltava minä itse


mutta vain jos on 

valkoinen keski-ikäinen mies


muita ei lasketa

muita ei nähdä

muita ei tunnisteta


on kirjoja ja ruusuja

ja sitten on

meitä


                kirjoja ja risuja.




6.4.2023

Hyvää kansainvälistä aseksuaalisuuden päivää!

Tänään 6.4. vietetään kansainvälistä aseksuaalisuuden päivää.




Säeromaanissani Kerberos päähenkilö Tuukka on todennut kuuluvansa tähän moninaiseen porukkaan, johon yhä kohdistuu paljon ennakkoluuloja ja harhakäsityksiä, eikä Tuukkakaan niistä aivan osattomaksi jää.

Aseksuaalisuuden kattotermin alle mahtuu monenlaisia kokemuksia ja siksi onkin aivan mainiota, että suomalainen nuortenkirjallisuus on viime aikoina tuonut esille aseksuaalisuuden laajaa kirjoa.

Jo Salla Simukan Lukitut-romaanissa (2020) on demiseksuaali hahmo, mutta vuosi 2022 toi Kerberoksen lisäksi Eve Lumerton Kaapin nurkista -nuortenkirjan ja Kuura Juntusenkin Mähän tiesin ettei täällä ole mitään -romaanissa esiintyy ace-hahmo. Dess Terentjevan Freestyle (2023) puolestaan esittelee aromanttisen aseksuaalin hahmon.

Olen sanonut tämän ennenkin, mutta voi että meillä Suomessa ollaan edistyksellisiä moninaisuuden kuvauksen suhteen nuortenkirjallisuudessa! Vielä totta kai on tekemistä ja tilaa, koska mikään porukka tai jengi ei ole homogeeninen tai tyhjäksi ammennettavissa. 

Ensimmäiset, tärkeät askeleet ovat tietoisuuden ja ymmärryksen lisääminen.

Hyvää kansainvälistä aseksuaalisuuden päivää!

4.4.2023

Hieno kritiikki KTT:stä Kulttuuritoimituksessa

Kunnes tapamme taas on saanut hienon kirjakritiikin Kulttuuritoimitus-verkkomediassa.

"Meresmaa elää kirjassaan hienosti hetkessä eikä pohjusta liikaa. Juonenkäänteet tapahtuvat suoraviivaisesti, ilman useamman sadan sivun rakenteluja." - Ilkka Valpasvuo


Koko arvio on luettavissa täältä




1.4.2023

Kaksi novellia ehdolla Atoroxiin!

Päivän ollessa mikä on postaus täytyy aloittaa: tämä ei ole aprillipilaa. Viime vuonna ilmestyneistä novelleistani kaksi on päässyt Atorox-lyhytlistalle ja on siten ehdolla vuoden parhaan tieteis- tai fantasianovellin palkinnolle! Kiitos raadille ja äänensä antaneille lukijoille, tämä oli ihan mahtava uutinen!

Kyseessä ovat Akanvirta-kokoelmassa ilmestynyt Kivun oppitunnit ja Hämärän periltä -antologian Räyhähenget. Kumpikin novelleista edustaa kirjailijanääntäni hyvin selkeästi, sillä ne ovat feministisiä, queerejä ja vahvasti yhteydessä luontoon.





Koko lyhytlista on luettavissa täältä. Onnea ehdokkaille!

Atorox jaetaan Finnconissa Tampereella 7.–9.7.2023.