14.9.2026

Uusi kirjailijanimi

Muutoksen tuulia: otan käyttööni uuden rinnakkaisen kirjailijanimen, L. J. Varjovaaran.

Syy tähän on yksinkertainen. Olen viime vuosina profiloitunut vahvasti lasten- ja nuortenkirjailijaksi, ja nyt kun minulta tullaan julkaisemaan ensi vuonna synkkää paranormaalia romantiikkaa aikuisille, aika rinnakkaisbrändille on kypsä.

Varjovaara-nimellä tulen siis julkaisemaan K18-sisältöjä, ja rinnakkaisnimi ehkäisee kohdeyleisöjen tahattoman sekoittumisen.

Suomen kirjamarkkinalla ei ole tavatonta, että yhden nimen alla julkaistaan monille eri yleisöille suunnattua kirjallisuutta -- ja niinhän olen itsekin tähän saakka tehnyt -- mutta myös rinnakkaisbrändejä ja salanimiä löytyy.

Omalla kohdalla tässä tapauksessa tuntui vahvasti siltä, että uusi nimi on paikallaan.

Meresmaa toki jatkaa tuttuun tapaan muiden sisältöjen parissa!

3.9.2026

Novellikokoelma englanniksi 2027

Totta se on!

Ensi keväänä brittiläinen kustantaja Wizard's Tower Press julkaisee minulta novellikokoelman Tears for the Sea

Tiedotteen voi käydä lukemassa täältä.

 


 

Olen aivan onnesta mykkyrällä ja vieläkin vähän pöllämystynyt: sopimus syntyi lopulta varsin lyhyessä ajassa, vaikka olenkin tuntenut kustantajan jo pidemmän aikaa. Nyt aika tuntui olevan tälle hankkeelle kypsä!

Ja hui, olen näemmä siinä pisteessä, että puhun kirjoista hankkeina. Ei kai ihme, sillä takana on useamman apurahahakemuksen tekeminen siinä toivossa, että rahoitusta tulisi tulevillekin kirjoille, siis k
ulttuuribyrokratian kielellä hankkeille

Rahoituspäätöksiä odotellessa on aika editoida kirjoja, joista on jo sopimus ja valmistautua syksyn esiintymisrumbaan. Minut löytää ainakin Turun, Oulun ja Helsingin kirjamessuilta, sekä Lastenkirjafestareilta Helsingistä että Espoon kirjafestareilta.