30.4.2015

Suomalaisen työn juhla

Yksi ulos, seuraava sisään.

Nyt kun pienoisromaani on lähtenyt etsimään kotia maailmalta, pääsen vihdoin ja viimein Mifonkien pariin. Houkutus kässärin pariin on edennyt kutinasta suoranaiseksi syyhyksi. Nyt on meneillään ensimmäinen editointikierros kustannustoimittajan kommenttien kera, mikä tarkoittaa rakenteen, tarinan kaaren ja henkilöhahmojen syynäystä.

Jotkut kirjailijat pystyvät kuulemma tekemään kaiken editoinnin suoraan koneelle, mutta minä en hahmota isoja kokonaisuuksia hyvin ruutu kerrallaan. Tarvitsen tarinan paperilla, jotta voin levittää sen halutuissa osissa lattialle ja tarkastella, mitä rakenne on syönyt. 

Etenkin tällaisten möhkökässäreiden kanssa se on tarpeen.

Mifongin kätkemä tulosteena. En punninnut,
mutta melkein täysi riisi se on.(c) J.S. Meresmaa

Tämä vaihe on isojen päätösten vaihe. Mistä karsitaan? Mikä on turhaa tarinan kannalta? Aloitetaanko oikeasta kohdasta, entäpä lopetus? Miten vaikuttaisi jatkoon, jos kirja päättyisikin sata sivua aiemmin? Ottavatko kaikki henkilöhahmot oman paikkansa? Onko joku tärkeä hahmo heitteillä, eli yksiulotteinen ja samaa tunnetta toistava?

Koska kaikkien suurten, liikkuvien osien mielessä pitäminen vaatii täydellistä keskittymistä, minun vappuviikonloppuni kuluu mökissä hiljaisen luonnon keskellä. Varmaa on, että päälle täytyy pukea villakerros tai pari; että rantasaunan löylyt tuntuvat talven jälkeen erityisen makoisilta, ja että tarina lopulta löytää oikean olomuotonsa.

Sellaista suomalaisen työn juhlaa.

29.4.2015

Pitkänmatkan laji

Eilinen lounas kirjailijakollegoiden kanssa poiki kaikenlaisia ajatuksia romaanin valmiuden asteista.

Ne ovat erityisen ajankohtaisia nyt, kun naputtelin juuri viimeiset sanat työn alla olleen tarinan raakaversioon. Valmis! tekee mieli huutaa.

Mutta ei se ole. Valmis.

Kirja on valmis vasta kun se on tullut painosta ulos.

***

Kuulostaa äkkiseltään raa'alta, mutta niin se vain on. Valmis käsikirjoitus pöytälaatikossa ei ole valmis romaani -- puhumattakaan melkein-valmiista käsikirjoituksesta, joka muhii siellä muutoksia odottaen. Kustannusohjelmaan hyväksytty käsikirjoitus ei ole valmis sekään: moni kirja on kuollut kustantajan pöydälle syystä tai toisesta.

Milloin kirja sitten ON valmis?

Kun se on painettu ja levityksessä.*

Silloin kirjailija voi päästää irti. Työ tarinan saattamiseksi maailmaan on tehty. (Tietysti voidaan ajatella julkaisua seuraavien markkinointi- ja edustustöiden kuuluvan myös tähän, mutta koska se ei -- toisin kuin tarinan kirjoittaminen -- ole välttämätöntä kirjailijalle, jätän sen laskuista pois. Kirja voi menestyä ihan mukavasti, vaikka kirjailija olisikin erakko. Kirjailijalle vain kirjoittaminen on pakollista.)

Miksi tällä on merkitystä?

Kirjailijaksi haluavia intohimoisia kirjoittajia on paljon. Tarinoiden kertominen, niiden kirjoittaminen, on hyvin intiimiä ja henkilöön menevää, ja tekstien julkaiseminen tuntuu aina jossain määrin siltä, että seisoo alastomana ihmisjoukon edessä. Mitä useammin tunteen kohtaa, sitä paksummaksi nahka kehittyy, mutta taiteentekijä ei saisi kokonaan kovettua koskaan. Kirjailijuus ei ole helppoa, eikä siinä kannata huijata itseään. Itselleen pitää olla niin rehellinen, että joskus joutuu kohtamaan itsestään totuuksia, joiden olisi toivonut pysyvän piilossa.

Tämä rehellisyys ulottuu esimerkiksi siihen, että tunnistaa, tunnustaa, valmiuden asteet niin käsikirjoituksessaan kuin omien taitojensa tasossa. Käsikirjoitus on käsikirjoitus. Romaani on painettu teos, julkaistu.

Voin sanoa, että se ei ole helppoa.

***

Romaanin kirjoittaminen on pitkänmatkan laji. Jokainen etappi, jonka kohdalla tekee mieli huutaa Valmis!, on todellakin etappi niin kauan kunnes kirja on kaupassa halukkaiden saatavilla.

Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kirjailijaksi kasvetaan vain julkaisujen kautta, eikä kasvu lopu julkaisujen myötä. Jokainen tarina on uusi matka, jokaisen kirjan kohdalla läähättää samojen etappien kohdalla, sylkee verta ja vannoo, ettei koskaan enää.

Siksi niin harvasta on kirjailijaksi. Minusta puolestaan ei ole maratoonariksi.

Mistä sitten motivaatio sen viimeisen taipaleen selättämiseksi?

Itsessäni olen huomannut sisäisen vimman tehdä tarinalleni (tai oikeammin sen henkilöille, joihin olen puhaltanut elämän) niin kuin sille kunniaksi on -- eli saada se julkaistua. Jos on nähnyt sen vaivan ja ponnistelun, että on kirjoittanut tarinan, vähintä mitä voi tehdä on saattaa se kirjaksi asti. Muokata, editoida, stilisoida, hinkata. Tehdä siitä niin hyvä kuin osaa, ja toisten avulla vielä vähän parempi. Kirjahan on ikuinen! Olisi kamalaa, jos se reppana kulkisi maailmalla mitenkuten luotuna.

Ja tämän kunnianhimon rinnalla on osattava tunnistaa, ettei kukaan ole täydellinen, enkä minäkään saa kirjastani täysin typotonta tai mokatonta. On osattava päästää irti.

Jos haluaa kirjailijaksi ihan tosissaan, on valmistauduttava siihen, että tekee käsikirjoituksensa kanssa töitä niin kauan kunnes siitä tulee kirja. On juostava täysi kierros. Tsempparit taipaleiden pengermillä ovat eduksi. Itsetuntemus on eduksi. Maitohapot tulevat varmasti, keuhkojen polte myös. Jokaisella etapilla on muistettava juoda, nauttia hetki siitä aikaansaamisen ja saavuttamisen tunteesta, sillä vaikka maali saattaa olla vielä kaukana, se on hetki hetkeltä lähempänä.

On vain keskityttävä pitämään katse horisontissa ja muistettava, että jokaisen matkan jälkeen kunto on piirun verran kovempi.


*e-kirjan kohdalla painaminen luonnollisesti ei ole vaade valmistumiselle.

23.4.2015

Silmuja

Aivan kohta on toukokuu, yksi lempikuukausistani. Rakastan kukkivia puita, vastapuhjenneiden lehtien hentoa vihreyttä sekä sini- ja valkovuokkoja, jotka mattoina levittyvät metsien saleissa. Kaikki on raikasta ja kaivattua, talven muistoista tukahduttamaa.


En anna teille ruusuja vaan vuokkoja.
(c) J.S. Meresmaa

Kirjailijakuukauteni tältä keväältä alkavat olla ohi. Vielä ensi viikko, sitten palaan muihin hommiin. Työn alla oleva käsikirjoitus alkaa selättyä, juuri nyt on hieno nousuvirtaus, sillä tiedän että tarinan loppuun saattamiseen on enää muutama tuhat sanaa. Kehoni ja mieleni ennakoi jo hurmaa, jonka viimeisten sanojen kirjoittaminen lietsoo. Olen tehnyt jotain uutta, luonut maailman ja ihmiset sinne.

Niin kuin puut keväisin avaavat silmunsa, aukeavat tarinat minussa.

Eilen selkeni erään, mahdollisesti ensi vuonna julkaisuun tulevan novellin ydinidea (oih, tuo sanahan kuulostaa aivan jonkin orkidean tieteelliseltä suvulta). Sitä ennen on tiedossa Mifongin editointia.

Toukokuussa nähtäville saapuvat seuraavat puhjenneet silmut: Käärmeenliekit -- suomalaisia lohikäärmetarinoita -antologia julkaistaan Osuuskummalta, ja sanokaa minun sanoneen, että tässä on nyt tulossa erityisen kovatasoisia tarinoita nautittavaksenne! Lisäksi vuoden toinen raapaleantologia, Kummalinnun munia 2/2015, saapuu sähköisesti luettavaksenne. Minulta on siinä täysi nelisorminen käsi sadan sanan tarinoita.

Edellinen raapaleantologia löytyy ostettavaksenne täältä. Näitä on näpsäkkä lukea vaikka puhelimesta. (Ja maksaa karkkipussin verran.)

Antakaa tarinoiden kirjoittaa jälkensä teihin Lukuviikon kunniaksi!

P.S. Jos olette PopCultiin menossa, muistakaa käydä moikkaamassa osuuskummajaisia! Meillä on siellä pöytä täynnä spesiaalisen hyvää spefiä!

16.4.2015

Kauhua Helsingissä!

Huomenna perjantaina 17.4. Helsingissä puhutaan kauheita!

Nimittäin Rosebudin kirjakaupassa Makkaratalossa on komea kavalkadi kotimaisen kauhun kirjoittajia. Illan päätähti on Jussi Katajala, jolta on juuri julkaistu novellikokoelma Korpin silmät kaiken näkevät ja muita yöpuolen tarinoita.

Haastattelen toimittajan ominaisuudessa Katajalaa klo 19.00 alkaen. Luvassa tiukkoja kysymyksiä ja selkäpiitä hyytäviä vastauksia!



Kirjailijahaastattelun jälkeen on vuorossa Kauhun ytimessä -paneeli, jossa Jussi Katajala, Samuli Antila, Niko Peltonen, Juha Jyrkäs ja Tarja Sipiläinen keskustelevat kauhun kirjoittamisesta ja kauhukirjallisuudesta.

Illan riennot jatkuvat kaupan mentyä kiinni aivan lähistöltä löytyvässä Bar 7 Blingsin kirjastobaarissa (Radisson Blu Plaza, Vilhonkatu 7, sisään Kitzens-ravintolan kautta).

Tervetuloa!

14.4.2015

Tulossa: Mifongin kätkemä

Myllylahden syksyn esite on ilmestynyt!

Mifongin kätkemä löytyy sivulta 23. Kyllä julkaisu taas todemmalta tuntuu neljännenkin romaanin kanssa, kun ihan kannen ja kaiken näkee. Tulee se sieltä, tulee, tulee. Kesä vain välissä.




9.4.2015

Noviisi tulee, oletko valmis?

Sain ilon ja kunnian toimia Marko Hautalan kanssa kirjailijatuomarina Noviisi-kirjoituskilpailussa, jonka järjestävät Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat (Stk), Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti (Tutka) ja Turun Science Fiction Seura (TSFS). Kilpailu on suunnattu 13-17 -vuotiaille.

Osallistumisaikaa on kesäkuun loppuun saakka, ei muuta kuin ikähaarukkaan mahtuvat kynä viuhumaan (tai näppis rapisemaan)!

Noviisista tarkemmin täällä.



5.4.2015

Järjestykseen, mars!

Kevät ei petä. Tulee valoa vasut täyteen ja energiaa. Vedet virtaavat ja mahla samoin. Kierrokset kiihtyvät kesää kohti, syksyyn mennessä alkaa varmaan taas väsyttää.  Tämä tuntuu vakiintuneen jonkinlaiseksi vuodenkierroksi. Kuukauden päästä olen palannut jo päivätyöhön, joka on erittäin kiireinen etenkin kesäaikaan, mutta nyt taon takamus turtana romaanikäsikirjoitusta, joka ei ole ollut sieltä helpoimmasta päästä. En tiedä helpottuukaan, mutta valmiiksi se on saatava ennen kuin tietää, mitä tuli tehtyä. Vai tietääkö sittenkään?

Perjantain vietin rentouttavissa uurastustunnelmissa: saimme nimittäin viimeinkin valmiiksi kaapiston, joka toi lisätilaa alati kasvavalle kirjastolleni. Se mahdollisti uudelleenjärjestelyjä, jonka myötä esimerkiksi Johanna Sinisalon kirjat ovat vieretysten samassa hyllyssä, eikä neljässä eri paikassa kuten ennen. Parin viime vuoden tulokaskirjat ovat tähän mennessä pitkälti olleet saapumisjärjestyksessä, vaikka ei kai sitä voi hyvällä tahdollakaan järjestykseksi sanoa. Alkuperäisasettelujen jälkeen niitä on nimittäin tungettu sinne, mistä sopiva kolo löytyy, ja toivottu, että muisti pelaa. Aika hyvin muistankin, mihin minkäkin kirjan olen viimeksi laskenut. Systeemi on pelannut yhtä hyvin kuin oravalla, joka kaivaa terhoja syksyllä maahan ja keväällä nauttii erinomaisuudestaan. Not.

Spefiä ja... tilaa! (c) J.S. Meresmaa

Mutta nyt! Nyt minulle on tullut Käännetyn spefin hylly ja Kotimaisen spefin hylly. On Vaskikirjat-hylly ja Osuuskumma-hylly. Muut pienkustantamot -hylly. Ja sitten, kunhan löydän jostain tekijänkappaleeni Mifongin ajasta (kyllä, on aivan mahdollista eksyä omasta teoksestaan, koska oravan muisti), laitan pystyyn Omat-hyllyn, jonka äärellä voin sitten käydä hymistelemässä aina kun kaipaan muistutusta siitä, mitä kaikkea olenkaan tullut tehneeksi. Kirjailijan työ on meinaan sellaista, että jokaisen kässärin kanssa tulee hetki jolloin uskoo, ettei vain osaa. Eikä ole ehkä koskaan osannut.

Kirjojen järjesteleminen on IHANAA. Olo tuntuu jumalalta, joka järjestelee universumiaan, sillä jokainen kirja on maailma. Samalla kun järjestelen, huomaan täydennystarpeita: ai tästä sarjasta multa puuttuu osa; ai tämä mulla on pokkariversiona, vaikka kaikki muut saman kirjailijan teokset ovat kovakantisina. Ja mikä parasta ja kauheinta: tätäkään en ole vielä lukenut! Antakaa minulle vuosi vain pelkkään lukemiseen. Lupaan käyttää sen täysimääräisenä.

Kirjahyllyjen puljaaminen on toiminut myös räikeänä vastavalona sille, missä kunnossa kässärini tällä hetkellä on. Ei järjestyksessä. Hakee muotoaan. Kirjoitan turhuuksia, deletoin usein ja kynnetkin on syöty. Vaikka nyt minulle on valjennut, mitä kohti tarinassa kuljetaan, mikään ei tule helposti. Ei se mitään, bring it on, otan ja selätän ja kenties parin vuoden päästä Omat-hyllyyn solahtaa uudelta tuoksuva kirja.