Uudistunut Tulenkantajat

Kuten moni ehkä tietää, Tampereella toiminut ja legendaarisen maineen saavuttanut kirjakauppa Tulenkantajat suljettiin tämän vuoden keväänä sellaisena kuin se tunnettiin. Kaupan perustivat Ville Hytönen ja Erkki Kiviniemi, eli toisin sanoen kustantamot Savukeidas ja Sanasato, vuonna 2012. (Tätä ennen se oli Runokauppa Kattila -niminen, no, runoja myyvä kauppa.)

Vanha Tulenkantajat ehti siis olla pystyssä juurikin sen ajan kuin minä olen ollut kirjailija. Kattilassakin tuli toisinaan poikettua, tamperelainen kun olen. Suhteeni kyseiseen kirjapuotiin on siis sen koko historian mittainen ja monella tavoin tärkeä ja henkilökohtainen. Kaupassa on vietetty monet kinkerit ja tehty lukuisia löytöjä. Paljon lämpimiä muistoja ja kohtaamisia.

Koska mikään ei ole pysyvää paitsi muutos, myös Tulenkantajien oli muututtava. Teos osti kaupan, mikä oli varmasti suurimmalle osalle kaupan kävijäkunnasta suuri helpotus olemassaolon jatkumisen epävarmuuden jälkeen -- kirjakauppaketjujen yksipuolistunut valikoima ei ole jäänyt asiakkailta huomaamatta, joten erikoistuneille kirjakaupoille on tarvetta.

Keväällä alkoikin armoton jännitys: Mitä sieltä olisi tulossa? Mihin suuntaan Teoksen väki veisi kaupan? Olisiko enää tilaa pienille, paikallisille, keskisuurille, käytetyille? Olisiko tilaa esseille, runoille, kulttuurilehdille, aforismeille, sarjakuville? Spefille, nuortenkirjoille, lastenkirjoille? Mitä tapahtuisi tunnelmalle? Mitä eetokselle?

Tänään oli kaupan virallinen avajaispäivä. Kävin siellä ensi kertaa muutoksen jälkeen, vaikka kauempaa ohi kulkiessani olin kyllä nähnyt näyteikkunan läpi muutoksen. Väriä. Valkoista ja oranssia. Tilaa, avaruutta.

Luetaan, miten kävi.

***

Uskaltaudun sisään. Väkeä pörrää paikalla mukavasti, silti on tilaa liikkua. Kirjoja pöydillä. Kasoittain Emmi Itärantaa, Raija Orasta, Laura Lindstedtiä, Alexandra Salmelaa, Minna Lindgreniä. Seiniä verhoavat hyllyt, nekin täynnä kirjoja. Paljon erilaisia selkämyksiä, ei vain niitä viittä nimikettä niin kuin kirjakauppaketjuissa alkaa olla. Toistontoistontoistoja, vain jäävuoren huippu siitä mitä suomalaisella kirjallisuudella on tarjota. Oranssi ei satu silmiin niin paljon kuin etukäteen pelkäsin. Rentoudun aavistuksen.

(c) J.S. Meresmaa

Etsin logiikkaa hyllyjärjestyksestä, mutta en löydä mitään ilmeistä kategoriointia -- sen verran kyllä, että lastenkirjat, nuortenkirjat ja spefi (Teoksen omia tyrkkypöydän hittejä lukuun ottamatta) loistavat poissaolollaan. Näennäinen epäjärjestys tuottaa kuitenkin pienen mielihyvän läikähdyksen. Tuntuu siltä, että täällä voi törmätä yllättäviin kirjoihin. Löytää tuttavia, joita ei vielä tunne. Aivan kuin vanhassa Tulenkantajissa.

Ai kas, onhan täällä lapsille ja nuorillekin jotain! Myymälän perällä, tosin. Hmm. Niin kovin suomalaista, että lasten ja nuorten kirjat ovat perimmäisenä (yleensä tosin miltei piilossa). Ehkä siksi, kun valikoima on vielä keskeneräinen? Tai siksi, kun avajaisissa esiintymässä on aikuistenkirjailijoita? Myyntipöydissä on nimittäin pyörät, järjestystä on helppo muuttaa tarpeen mukaan.


Spefiä en löydä, en millään. Siristelen silmiäni, tihrustan esiintymispaikan takaista hyllyä. Runoja. Ajatella, seinällinen runoutta! Ja myymälässä on myös pieni runodivarinurkkaus. Hyvä. Mutta missä spefi? (Löydän sen myöhemmin sattumalta, kun olen kaupan ulkopuolella ja katson näyteikkunasta sisään. Ikkunatasoa vasten kiilatun myyntipöydän hyllykössä on fantasiaa, scifiä ja kauhua, mutta niitä ei selvästikään ole tarkoitus nyt avajaisten erikoisjärjestelyissä kaupata.)

(c) J.S. Meresmaa

Olen nirso, myönnän sen. Olen sellainen helvetin vaativa kirjakauppa-asiakas siinä mielessä, että haluan saada etsimäni tai löytämäni kirjan kaupasta heti matkaan, en tilata sitä kaupasta ja odotella päiväkausia, jotta pääsen sen hakemaan. Olen varsin hyvin perillä siitä, mitä Suomessa on viime vuosina julkaistu (myös niistä pienemmistä, vähemmän näkyvistä lajeista), enkä hevin osta kirjaa, joka maksaa yli kolmekymppiä (ellei se ole taidekirja tai pakko-saada tietokirja). Tulenkantajien kohdalla tulee vielä kysymykseen tunnesiteet ja nostalgia.

Mikä on tuomioni kaupasta avajaisten perusteella?

Lupaava. Olen toiveikas.

Entistä on turha haikailla. Nuhruinen, kotoisa, olohuonemaisen ahdas ja erittäin underground Tulenkantajat ei palaa. Se on selvä. Mutta tämä uusi Teoksen Tulenkantajat on ainakin valikoimaltaan lupaava. Ja mikä muu olisikaan tärkeämpää kirjakaupassa kuin hyvä valikoima ja edulliset hinnat? Hinnat nimittäin tuntuivat olevan varsin kohdallaan niiden teosten osalta, joita kaupassa hipelöin.

Näyttää myös siltä, että aiempien pitäjien asiantuntijuuspääoma on pidetty talossa. Hyvä! Mikäs sen mukavampaa kuin asiantunteva palvelu.

(c) J.S. Meresmaa

***

Mitä uuden Tulenkantajien pitäisi vielä tehdä, jotta se muuttuisi minusta Täyden Kympin Kirjakaupaksi?

1) Lukunurkkaus. Tila on kliininen ja moderni, mutta myös selkeä, tilava ja varmasti monelle helpompi liikkua kuin aiempi kauppa. Silti tuntuisi hienolta, jos kaupasta löytyisi tila kahdelle mukavalle nojatuolille, pikkupöydälle niiden väliin ja räsymatolle niiden eteen: Siinä voisi kirjan ystävä hengähtää, kukaties lukea runon tai selata ostamaansa kirjaa.

Samalla saattaisi palata se vanhan kaupan henki, josta ison osan teki rupattelu ja kiireettömyys. Muutama sananvaihto toisen kirjanystävän kanssa. Kohtaaminen. (Kuvitelkaa! Kauppa, jossa kanssakäyminen ei tuntunut vaivaannuttavalta edes tällaisesta "kiitos-löydän-itse" -asiakkaasta kuin minä!)

2) Paikallisuus. Tätä oli toteutettu jo jonkin verran, mutta saisi toteuttaa vahvemminkin. Pirkanmaa pursuaa tunnettuja ja tunnustettuja kirjailijoita, mutta myös lukuisia sellaisia kirjailijoita, jotka eivät ole kunnaksia, viitoja tai mannereita (vai mantereita?Ääk!). Heille tilaa! Miettikää, jos heistä jokainen voisi sanoa laajalle tuttava- ja sukulaispiirilleen, että menkää sinne Tulenkantajiin, niiltä minun kirjaani saatte. Voisi olla aika jees, vai mitä?

3) Spefi. Tampere on siitä(kin) erikoinen kaupunki, että täällä majailee paljon spekulatiivisen fiktion, eli tuttavallisemmin spefin, kirjoittajia. Ja kustantajia, kuten Vaskikirjat ja Osuuskumma. Pieniä toki, mutta sitäkin vireämpiä ja verkostoituneempia. Yhteistyö on pelannut menneinä vuosina hyvin, sitä kannattaa jatkaa vastakin!

***

Siinäpä se oli, vain kolme kohtaa parannusehdotukseksi. Ajatella! Sitten se olisi Täyden Kympin Kirjakauppa minun näkökulmastani. (Käytän Suomen mittakaavaa, sillä ymmärrän realiteetit esimerkiksi kahvilan kylkeen saamisessa tai nuorten kirjallisuuden etualalle nostamisessa.)

Olen toki vain asiakas. Tulenkantajat on tietenkin vapaa toimimaan itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Tapahtumien järjestäminen näyttää jatkuvan, mikä on erittäin hieno asia. Minä tsemppaan kympillä.

Toivotan menestystä uudelle Tulenkantajien kirjakaupalle! Tulkoon sinusta Tampereen helmi.

Järjestykseen, mars!

Kevät ei petä. Tulee valoa vasut täyteen ja energiaa. Vedet virtaavat ja mahla samoin. Kierrokset kiihtyvät kesää kohti, syksyyn mennessä alkaa varmaan taas väsyttää.  Tämä tuntuu vakiintuneen jonkinlaiseksi vuodenkierroksi. Kuukauden päästä olen palannut jo päivätyöhön, joka on erittäin kiireinen etenkin kesäaikaan, mutta nyt taon takamus turtana romaanikäsikirjoitusta, joka ei ole ollut sieltä helpoimmasta päästä. En tiedä helpottuukaan, mutta valmiiksi se on saatava ennen kuin tietää, mitä tuli tehtyä. Vai tietääkö sittenkään?

Perjantain vietin rentouttavissa uurastustunnelmissa: saimme nimittäin viimeinkin valmiiksi kaapiston, joka toi lisätilaa alati kasvavalle kirjastolleni. Se mahdollisti uudelleenjärjestelyjä, jonka myötä esimerkiksi Johanna Sinisalon kirjat ovat vieretysten samassa hyllyssä, eikä neljässä eri paikassa kuten ennen. Parin viime vuoden tulokaskirjat ovat tähän mennessä pitkälti olleet saapumisjärjestyksessä, vaikka ei kai sitä voi hyvällä tahdollakaan järjestykseksi sanoa. Alkuperäisasettelujen jälkeen niitä on nimittäin tungettu sinne, mistä sopiva kolo löytyy, ja toivottu, että muisti pelaa. Aika hyvin muistankin, mihin minkäkin kirjan olen viimeksi laskenut. Systeemi on pelannut yhtä hyvin kuin oravalla, joka kaivaa terhoja syksyllä maahan ja keväällä nauttii erinomaisuudestaan. Not.

Spefiä ja... tilaa! (c) J.S. Meresmaa

Mutta nyt! Nyt minulle on tullut Käännetyn spefin hylly ja Kotimaisen spefin hylly. On Vaskikirjat-hylly ja Osuuskumma-hylly. Muut pienkustantamot -hylly. Ja sitten, kunhan löydän jostain tekijänkappaleeni Mifongin ajasta (kyllä, on aivan mahdollista eksyä omasta teoksestaan, koska oravan muisti), laitan pystyyn Omat-hyllyn, jonka äärellä voin sitten käydä hymistelemässä aina kun kaipaan muistutusta siitä, mitä kaikkea olenkaan tullut tehneeksi. Kirjailijan työ on meinaan sellaista, että jokaisen kässärin kanssa tulee hetki jolloin uskoo, ettei vain osaa. Eikä ole ehkä koskaan osannut.

Kirjojen järjesteleminen on IHANAA. Olo tuntuu jumalalta, joka järjestelee universumiaan, sillä jokainen kirja on maailma. Samalla kun järjestelen, huomaan täydennystarpeita: ai tästä sarjasta multa puuttuu osa; ai tämä mulla on pokkariversiona, vaikka kaikki muut saman kirjailijan teokset ovat kovakantisina. Ja mikä parasta ja kauheinta: tätäkään en ole vielä lukenut! Antakaa minulle vuosi vain pelkkään lukemiseen. Lupaan käyttää sen täysimääräisenä.

Kirjahyllyjen puljaaminen on toiminut myös räikeänä vastavalona sille, missä kunnossa kässärini tällä hetkellä on. Ei järjestyksessä. Hakee muotoaan. Kirjoitan turhuuksia, deletoin usein ja kynnetkin on syöty. Vaikka nyt minulle on valjennut, mitä kohti tarinassa kuljetaan, mikään ei tule helposti. Ei se mitään, bring it on, otan ja selätän ja kenties parin vuoden päästä Omat-hyllyyn solahtaa uudelta tuoksuva kirja.

Ajatuksia antologioista

Antologia, joka alun perin on tarkoittanut runokokoelmaa, ja Wikipedian mukaan juontuu kreikan kukkaseppelettä merkitsevästä sanasta, on spefin kirjoittajien keskuudessa yleinen julkaisualusta teksteille.

Niin kuin yleinen trendi tuntuu olevan, romaanit vetävät puoleensa enemmän lukijoita kuin lyhyet novellit tai useiden kirjoittajien novellikokoelmat. Kustantajat toistavat niin usein mantraa "novellit eivät myy", että uskottava se kai on. Silti novelleja kummasti julkaistaan ja luetaan, ja se on erittäin hyvä. Niin moni tunnelma, oivallus, ajatus ja idea on novellimittaisena ja -muodossa täydellinen.

Spefigenressä antologioita julkaistaan ja -- uskaltaisinko väittää -- myös luetaan ahkerasti. Aihepiirejä löytyy joka lähtöön, ja yleisteemoja pystyy käsittelemään lukemattomasti varioiden. Antologiat ovat fantasian ja scifin puolella sekä jonkinlainen perinne että keino löytää uusia, mielenkiintoisia kirjoittajia. Antologioista kirjoittaja voi hakea itselleen nimeä, kokemusta ja lukijoita helpommin kuin osallistumalla oikukkaisiin kirjoituskilpailuihin. Myös lukijalle on antoisaa tutustua itseään kiinnostavan aihepiirin erilaisiin tulkintoihin keskitetysti.

Moniäänisyydessä ja hyvin pitkälle erikoistuneessa aihepiirissä piilee myös sudenkuoppia: satunnainen lukija voi etsiä jotain genreuskollista omaperäisyyden sijaan ja saada lautaselleen kampasimpukoita kun olisi toivonut lasagnea. Samaan aikaan aihepiiriin perehtyneet toivovat kokoelmalta jotain uutta ja ennennäkemätöntä!

Antologioita kuulee toisinaan kuvailtavan epätasaisiksi, mutta mielestäni tämä ei ole kovin yllättävää. Jos kansien väliin mahtuu kymmenen kirjoittajaa, on heillä jokaisella oma ääni, oma tyyli; jokaisen tekstillä on erilainen rytmi ja tarkoitus. Toimituksellisen laadun on oltava tasavahvaa, mutta täysin tasaiseksi koettu antologia on harvinaisuus. Jo lukijan henkilökohtaiset mieltymykset asettavat tällaiselle tavoitteelle haasteita, ja minun näkemykseni on, että alkuperäisen kukkaseppele-ideologian mukaisesti antologiaan mahtuu tunnelmaltaan ja tarkoitukseltaan erilaisia tekstejä. Osa palvelkoon lukijoita, jotka haluavat lasagnea, ja osa heitä, jotka kaipaavat kampasimpukoita. Novelleista tulee yhdessä kiehtova ja monipuolinen kattaus.

***

Syy, miksi pohdin antologioita, löytyy läheltä: Osuuskumman viimevuotinen steampunk-antologia saa jatkoa ensi syksynä, ja olemme toimittajakollegani Markuksen kanssa jännän äärellä (jos sallitte ilmaisun). Kovia kirjoittajia on jo ilmoittautunut mukaan, mutta on meidän tehtävämme varmistaa, että seuraava antologia on tarpeeksi erilainen edelliseen verrattuna -- en sano "parempi", sillä Koneita ja korsetteja -julkaisusta on vaikea lähteä suoranaisesti parantamaan, kun kyse pohjimmiltaan on subjektiivisesta kokemuksesta.

Sen verran saanee mainostaa, että Koneita ja korsetteja on yltänyt lisäpainokseen!

Kaksipäiväinen kirjailijakiertue Tampereella maaliskuussa!

Kaksipäiväinen kirjailijakiertue Tampereella maaliskuussa!


"Naisvoimaa fantasiassa" -kiertue alkaa perjantaina 8.3. Tulenkantajien kirjakaupasta, jatkuu lauantaina 9.3. Pienessä kirjakaupassa ja päättyy Sampolan kirjastoon. Mukana on kuusi kirjailijaa, jotka keskustelevat muun muassa sankarillisista tytöistä, fantasiakirjallisuudesta ja mielikuvituksesta. Kiertueen yhteydessä järjestetään myös palautepaja ennakkoon lähetetyille nuorten kirjoittamille teksteille.


Ohjelma:

Pe 8.3. "Fantasiamaa -- pako arjesta vai nykymaailman peili?" Tulenkantajien kirjakauppa, Hämeenpuisto 25, klo 17.00-17.45

La 9.3. "Mistä mielikuvitusta riittää?" Pieni kirjakauppa, Sammonkatu 13, klo 13.00-13.45

La 9.3. "Naissankaruuden monet kasvot", Sampolan kirjasto, Sammonkatu 2, klo 14.15-15.00


Palautepaja pidetään Pirkkalaiskirjailijoiden tiloissa Sampolan Talvipirtti-rakennuksessa (Sammonkatu 2) lauantaina klo 15.30 alkaen.

Kiertueella mukana ovat kirjailijat Magdalena Hai, Anneli Kanto, Anne Leinonen, J.S. Meresmaa, Terhi Rannela ja Salla Simukka. Tapahtumaa tukevat Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry ja Pirkkalaiskirjailijat.

Lisätietoja tapahtumasta tarvittaessa antaa J.S. Meresmaa, jsmeresmaa(at)gmail(piste)com.

Palautepajaohjeet:
Palautepaja on suunnattu ensisijaisesti 13-25 -vuotiaille. Mukaan otetaan 10 tekstiä (1 per kirjoittaja) ilmoittautumisjärjestyksessä. Teksti voi olla novelli, luku romaanista tai synopsis, mutta enimmäismitaltaan kuitenkin 20 liuskaa, kun riviväli on 1,5. Aihepiiri on fantasia laajasti käsitettynä. Kaikki tekstit lähetetään osoitteeseen info(at)tieteiskirjoittajat(piste)net. Tekstien on oltava perillä 25.2. mennessä. Palaute tekstistä annetaan kasvotusten lauantaina 9.3. Tampereella Pirkkalaiskirjailijoiden tiloissa Sampolan Talvipirtissä klo 15.30 alkaen. Tarvittaessa lisätietoja palautepajasta antaa Anne Leinonen, info (at)tieteiskirjoittajat(piste)net


***

Kuten yllä olevasta näkyy, Tampereen tapahtumatarjonta kirjallisuusmaailmassa sen kun monipuolistuu!

Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan ja osallistumaan mielenkiintoisiin keskusteluihin. Ja te kirjoittajat, huomatkaa: nyt on mahtava tilaisuus saada palautetta kirjailijoilta, jotka ovat kastaneet omankin sulkakynänsä spefimusteeseen.


Kiertueesta saa mielellään levittää sanaa!

Omaperäisyyden perässä

Yksi kirjoittamisen vaikeimpia puolia on kertoa omaperäinen tarina omaperäisellä tavalla.

Miksi?

1) Koska kaikki on jo kerrottu.

2) Koska sanoja on rajallinen määrä ja kielellä määrätty rakenne.

Silti lukuisat kirjailijat onnistuvat joka vuosi kirjoittamaan jotain elähdyttävää, pakahduttavaa, uudistavaa, mullistavaa ja kellistävää. Yksi syy tähän on, että niin kirjailija- kuin lukijakunta uudistuu kaiken aikaa. Kukaan ei ole lukenut kaikkia maailman kirjoja, joten lukijalla aina on jotain uutta löydettävää. Toinen syy on, että jokainen meistä on yksilö, joka näkee, kuulee ja kokee asioita eri tavalla kuin vierustoveri. Silloin hän myös kirjoittaa asioista eri tavalla, vaikka kokemuksissa olisi paljon samaa. Kirjailijan vierauden ja ulkopuolisuuden tunne jalostuu tekstiksi, josta lukijat löytävät tuttuuden ja samuuden. Se on ihmeellistä, eikä mielestäni ole ollenkaan kummallista väittää, että sanoissa on taikaa.

Valtaosassa romaaneja toistuvat samat universaalit tarinat. Voidaan puhua erittäin tehokkaasta ja hedelmällisestä kierrätyksestä. Mitä tunnistettavampi tarina, sitä taitavammin se pitää upottaa tai sitä omaperäisemmin siitä pitää kirjoittaa. Vaikka olen lukenut varmasti yli sata "poika ja tyttö tapaavat" -kirjaa, en ole silti kyllästynyt lukemaan niistä. (Miksi en?) Kosto on kestoaihe toimintaleffoissa ja nuoren miehen kasvaminen koko maailman sankariksi toistuu niin Kuningas Arthurin legendoissa kuin Tähtien sodassa. Pyhiä esineitä etsitään kuin sukkaparin kadonnutta osapuolta ja kolmoisdraamat pyörivät vinhemmin kuin Kiira Korpi jäällä.

Eräässä kirjoitusoppaassa oli mainio vertaus tarinoiden rakenteesta ja siitä, että tiettyjen yleisten palikoiden käyttäminen ei kuitenkaan tee jokaisesta tarinasta samanlaista. Vertaus liittyi piirtämiseen: kun piirrämme ihmistä, vaikkapa kasvoja, niissä on aina sama perusrakenne. Kulmakarvat ovat silmien yläpuolella, nenä silmien välissä alapuolella, suu nenän alapuolella, korvat tietyssä kohdassa ja niin edelleen. Ja kuitenkin maailmassa on miljardeja kasvoja, joista jokainen on yksilöllinen. Variaatioita on lukemattomia, mutta niissä käytettävät elementit /ja joskus mittasuhteet) samat.

Tämä on ollut minulle erittäin helpottava tieto, sillä viihdekirjailijana kirjoitukseni viettävät tiettyyn rakenteeseen. En voi sille mitään, koska viihteellisen tekstin kirjoittaminen tuntuu tällä hetkellä luontevalta ja palkitsevalta. Ja toki haastavalta. Omaperäisyyden vaatimus lajityypin sisällä on joskus turhauttavaa, jos kirjoitus saa moitteita sen vuoksi, että siinä on kyseiselle lajityypille olennaisia elementtejä. Anteeksi, mutta halusin kirjoittaa rakkaustarinan, jossa on onnellinen loppu! Anteeksi, mutta fantasiakirjani päähenkilöllä on eläinkumppani!

Lukijana olen huomannut, että omaperäisyyden kokemukseen vaikuttavat hyvin paljon kaksi asiaa: odotushorisontti ja kokemuspiiri. Jos odotan varpaita kipristelevää lukukokemusta ja saankin vain mietoa lämpöä, petyn. Mutta jos odotushorisonttini olisi ollut olematon, voisin olla iloisesti yllättynyt. (Lukusuositukset, mainostekstit ja takakansipuheet vaikuttavat näihin hyvin paljon.) Toisaalta jos luen elämäni kolmatta dekkaria, voi hyvin olla että se tuntuu minusta raikkaalta ja uudistavalta, vaikka ikänsä dekkareita lukeneen mielestä sama kirja on yhtä raikas kuin muumion varpaanvälit. Kokemuspiirillä on hyvin paljon merkitystä.

Kuten eräässä aiemmassa postauksessa sanoin: jos jokin tuntuu kovin omaperäiseltä, et vain ole lukenut tarpeeksi.

***

Onko omaperäisyys siis vain kliseiden välttelyä ja universaalien tarinoiden ovelaa naamiointia?

Ei toki. Joskus omaperäisyys kuuluu kirjoittajan äänessä: tavassa ja tyylissä, jolla hän kirjoittaa. Useimmilla meistä on ääni -- vähän niin kuin lauluäänikin -- ja se jos jokin on väline, jota täytyy harjoittaa. Oma ääni ei pääse kehittymään, ellei kirjoita paljon. En pidä omaa ääntäni vielä kovin kummoisena, mutta haluan harjoittaa sitä, koska se on keino, jolla voin tarinoida. Joidenkin kirjoittajien ääni on lähtökohtaisesti omaperäisempi kuin toisten. Tyyli pohjautuu kuitenkin kieleen, ja melko pitkälle pääsee sillä, että hallitsee oikeinkirjoituksen. Merkitystä on myös rytmityksellä, virkepituuksilla ja näkökulmavalinnoilla. Ne kuitenkin tulevat jossain harjoittelun vaiheessa kuin itsestään, kunhan kieli on hallussa.

Spekulatiivista fiktiota on viime vuosikymmenen ajan julkaistu enemmän ja enemmän. Täällä blogistaniassakin on jo huhuiltu realismin perään nuortenkirjapuolella. Voisiko yksi syy scifin, fantasian ja maagisen realismin suosioon niin kirjoittajien kuin lukijoiden keskuudessa olla se, että näistä lajityypeistä on helpommin löydettävissä vielä kartoittamattomia tarina-alueita?

Varmaa on kuitenkin se, että tarinoita riittää maailmassa kirjoitettavaksi. Se on pysyvä luonnonvara. Jotkin niistä kirjoitetaan omaperäisemmin kuin toiset, mutta jokaiselle tarinalle löytyy kuuntelija, jos sille löytyy kertoja.

Kuulisin mielelläni ajatuksianne, hyvät lukijat, omaperäisyydestä ja siitä, mitä se teille kirjallisuudessa merkitsee. Onko se ehdoton edellytys hyvälle kirjalle? Voiko siitä olla joskus haittaa? Jos kirjoitat, ajatteletko paljon keinoja, joilla saisit tekstistäsi omaperäisemmän? Mistä omaperäisyys mielestäsi rakentuu?

Haastattelu Risingshadow'lla ja muita ilouutisia

Marraskuun viimeinen päivä ja spefiviidakossa rytisee!

Ensinnäkin onnittelut Emmi Itärannalle, joka on saanut Teemestarin kirjalle kustannussopimuksen HarperCollinsin kanssa. On mahtavaa, että suomalainen spefi saa lukijoita myös englanninkielisten keskuudessa. Huikeaa! Olen ehdottomasti sitä mieltä, että meiltä löytyisi paljon muutakin vientispefiä englanninkielisille markkinoille. Toivottavasti tämä ei jää yksittäistapaukseksi.

Risingshadow-foorumin Hiistun minusta tekemä haastattelu on nyt luettavissa. Kiitos kaikille kysymysten esittäjille! Toivon, että keskustelu suomalaisista spefikirjailijoista jatkuu.

Muistutan myös, että tänään on viimeinen mahdollisuus osallistua kirja-arvontaan, jossa voi voittaa luettavakseen kotimaista steampunkia.

Saanko esitellä: Osuuskumma!

Tänä keväänä olen ollut mukana perustamassa kustannusosuuskuntaa nimeltä Osuuskumma. Julkaisemme sellaista spekulatiivista fiktiota, jonka päälle perinteiset kaupalliset kustantamot eivät ymmärrä, mutta mitäpä minä enempää siitä höpisemään, voitte lukea täältä sen itsekin!

Ihastuin osuuskunnassa erityisesti siihen ajatukseen, että alkutuottajat saisivat tuotteitaan myytyä ilman lukuisia välikäsiä ja kykenisivät monipuolistamaan kirjamaailman tarjontaa sellaisilla julkaisuilla, joita he itsekin tahtoisivat lukea, mutta joita eivät kotimaan tarjonnasta löydä. Me kirjoitamme ja kuvitamme ja toimitamme ja taitamme itse siihen pisteeseen asti, kuin pystymme. Jos eteen tulee ajanpuute tai taidonpuute, hankimme osaamisen ja ajan osuuskunnan ulkopuolelta. On kaksi asiaa, josta emme tingi: työn laatu ja spefiys.

Niinpä sitä esikoiskirjailija huomasi äkkiä olevansa yhteisöllisessä kustannustoiminnassa mukana. Kaikenlaista mielenkiintoista touhua on tullut tehtyä: myös sellaista, millä ei ole kirjoittamisen kanssa mitään tekemistä. Uusia ihmisiä ja uusia haasteita pulpahtelee koko ajan lisää.

Vaikka kirjoittaminen ja kuvittaminen ovat ytimeltään yksinäistä puuhaa, osuuskunta varmistaa osaltaan sen, että apua ja tukea on saatavilla, kun sitä osaa pyytää. Yhtäkkiä ympärilläni on oikea työyhteisö, joka pistää vauhtia luovuuden roottorilapaan.

Toivon Osuuskummalle pitkää ja ansiokasta tulevaisuutta!