22.3.2019

Naakkamestarista 2. painos!




Viimein on koittanut aika, että Naakkamestaria omakseen haikaileva voi sen itselleen hankkia! Nimittäin toinen painos jo pitkään loppuunmyydystä kirjasta on tilattavissa NYT.

Siirry tilaamaan: http://tiny.cc/2bsb4y

Naakkamestari sai kunnian olla mukana näyttävästi myös Lukuklaani-hankkeessa. Kirjapakettia on yhä saatavilla, joten yläkoulujen opet, tilatkaa ilmaisia kirjoja kun vielä voitte --> https://lukuklaani.fi/fi/ylakoulu/kirjapaketit/

Eikä tässä vielä kaikki!

Ursiini-trilogian tunnelmaan pääsette tsekkaamalla ihka uuden kirjatrailerin For YA -kanavalta.

14.3.2019

Varjoja ja valoa

Ihan hirveän vaikea uskoa, että on jo maaliskuun puoliväli. Valoa alkaa riittää, ja se on ihanaa, mutta toisaalta tämän kuun alku on mennyt melko lailla sairastaessa. Jos ei migreeni, sitten jokin virus joka on edelleen päällä.

No, sairauskertomukset sikseen. Tavallaan.

Tein viime viikonloppuna päätöksen, joka oli tekeytynyt jonkin aikaa: Ei enää Facebookia. Poistin kaikki tilit. Kaipaan vähemmän hälyä, vähemmän tietoisuutta kaikesta mitä on meneillään Tuolla Jossain, vähemmän ärtymystä systeemistä joka ei toimi säädöistä huolimatta. Samalla tietysti lähti kymmeniä ja kymmeniä kontakteja, joita ei ole millään muulla alustalla; ryhmiä joissa jaettiin itseä kiinnostavaa tietoa ja tukea... mutta juuri tässä piilee FB:n kirous. Se laittaa välittämään myös sellaisista asioista ja ihmisistä, jotka ovat ensimmäisten joukossa poistumassa, kun tilanne vähääkään muuttuu. Se kasvattaa tunteen, että jää jostain olennaisesta paitsi, jos ei ole siellä, missä "kaikki tapahtuu". FB muuttui minulle vaativaksi kylkiäiseksi, josta koin enemmän turhautumista kuin täyttymystä. Ja ilman muuta se vei liikaa aikaani ja hajotti keskittymiskykyä.

Ei enää.

FB:n käytön lopettaminen on yksi osa prosessia, joka on alkanut yli vuosi sitten ja jatkuu edelleen. Olen nimittäin ollut todella uupunut elämän heittämistä yllätyspalloista, vastoinkäymisistä ja (edelleen) työmäärästä, jota lähdin leikkaamaan silloin kun jättäydyin täyspäiväiseksi kirjailijaksi (supistin kolmesta työstä kahteen) ja kun lopetin puheenjohtajahommat Osuuskummassa (supistin kahdesta työstä yhteen). Vaan arvatkaapa mitä? Ei se väsymys sillä poistunut tuosta noin vain, vaan jatkuu ja jatkuu. On energisiä päiviä, jaksan edelleen tehdä tätä yhtä työtä (kirjoittaminen), mutta hälyä on edelleen liikaa. Mieli on innokas lähtemään kaikenlaiseen, mutta nyt on vain hyväksyttävä, että kroppa ei jaksa. Sille on annettava aikaa toipua.

Yksi päätöksistäni tälle vuodelle olikin: Vastaan kaikkiin kutsuihin "ei", jos vähääkään epäröin. Sillä tavalla vastaan "kyllä" niille asioille, jotka rakentavat hyvinvointiani.

Pirullisinta tässä näin vapaana agenttina on se, että samalla mielessä kuiskii pelko: Jos kerron julkisesti olevani uupunut, tarjoaako kukaan enää töitä? Olenko vielä uskottava tekijä? Seuraako uupumuksen varjo minua silloinkin, kun olen jo toipunut ja jaksava?

En voi tietää. Haluaisin olla välittämättä. Ja ehkä jollain tavalla rakennan tietä siihen, kun julkaisen tämän kirjoituksen.

Ja niin -- miten minut nyt sitten saa kiinni, kun en ole enää naamakirjassa? Sähköpostiosoitteeni löytyy tuosta vasemmasta palkista. Olen Instagramissa ja (vielä toistaiseksi) Twitterissä. Tämä blogikin on. Ja puhelin. Ja postikortit ja kirjeet.

Karsittavaa siis todellakin riittää vielä!