Nyt kun pienoisromaani on lähtenyt etsimään kotia maailmalta, pääsen vihdoin ja viimein Mifonkien pariin. Houkutus kässärin pariin on edennyt kutinasta suoranaiseksi syyhyksi. Nyt on meneillään ensimmäinen editointikierros kustannustoimittajan kommenttien kera, mikä tarkoittaa rakenteen, tarinan kaaren ja henkilöhahmojen syynäystä.
Jotkut kirjailijat pystyvät kuulemma tekemään kaiken editoinnin suoraan koneelle, mutta minä en hahmota isoja kokonaisuuksia hyvin ruutu kerrallaan. Tarvitsen tarinan paperilla, jotta voin levittää sen halutuissa osissa lattialle ja tarkastella, mitä rakenne on syönyt.
Etenkin tällaisten möhkökässäreiden kanssa se on tarpeen.
 |
| Mifongin kätkemä tulosteena. En punninnut, mutta melkein täysi riisi se on.(c) J.S. Meresmaa |
Tämä vaihe on isojen päätösten vaihe. Mistä karsitaan? Mikä on turhaa tarinan kannalta? Aloitetaanko oikeasta kohdasta, entäpä lopetus? Miten vaikuttaisi jatkoon, jos kirja päättyisikin sata sivua aiemmin? Ottavatko kaikki henkilöhahmot oman paikkansa? Onko joku tärkeä hahmo heitteillä, eli yksiulotteinen ja samaa tunnetta toistava?
Koska kaikkien suurten, liikkuvien osien mielessä pitäminen vaatii täydellistä keskittymistä, minun vappuviikonloppuni kuluu mökissä hiljaisen luonnon keskellä. Varmaa on, että päälle täytyy pukea villakerros tai pari; että rantasaunan löylyt tuntuvat talven jälkeen erityisen makoisilta, ja että tarina lopulta löytää oikean olomuotonsa.
Sellaista suomalaisen työn juhlaa.
Heh, minusta taas tuntuu, että me ruutueditoijat olemme harvinaisuus. "Kaikki" aina sanovat, että kässäri pitää tulostaa, jotta sen hahmottaa. Itse harrastan tulostamista vain harvoin ja vain vastaanhangoittelevien osien kohdalta.
VastaaPoistaNiin, en minä sitä mitenkään arvota, tarvitseeko editointia varten tulosteita vai ei. Ihmiset ovat erilaisia, yksi sopii yhdelle, toinen toiselle. Tärkeintä on löytää se oma tapansa tehdä.
PoistaPaperilta lukijoita kirjailijoista varmasti suurin osa on, koska alalla on paljon heitä, jotka ovat tottuneet paperilta työskentelyyn. Voi olla, että kolmenkymmenen vuoden päästä tilanne on eri!
Täss siull on toinen. Mutta toisaalta sillä ei ole väliä näin henk.koht. Esilukijoitten peijakkaat ne vain ovat siunaus ja kirous: kun neljä-kuusi ihmistä elämän eri aloilta ovat täysin eri mieltä, se tietää neljää-viittä "hermoromahdusta" ennen kuin kehtaa laittaa foorumeille vihdoin viimein kelvollisen version. Olisikin kuin Georges Simenon tai Mauri Sariola aikoinaan, he kuulemma parhaimmillaan saivat jo ekan version läpi kustantajalle...
VastaaPoista