Pitkänmatkan laji

Eilinen lounas kirjailijakollegoiden kanssa poiki kaikenlaisia ajatuksia romaanin valmiuden asteista.

Ne ovat erityisen ajankohtaisia nyt, kun naputtelin juuri viimeiset sanat työn alla olleen tarinan raakaversioon. Valmis! tekee mieli huutaa.

Mutta ei se ole. Valmis.

Kirja on valmis vasta kun se on tullut painosta ulos.

***

Kuulostaa äkkiseltään raa'alta, mutta niin se vain on. Valmis käsikirjoitus pöytälaatikossa ei ole valmis romaani -- puhumattakaan melkein-valmiista käsikirjoituksesta, joka muhii siellä muutoksia odottaen. Kustannusohjelmaan hyväksytty käsikirjoitus ei ole valmis sekään: moni kirja on kuollut kustantajan pöydälle syystä tai toisesta.

Milloin kirja sitten ON valmis?

Kun se on painettu ja levityksessä.*

Silloin kirjailija voi päästää irti. Työ tarinan saattamiseksi maailmaan on tehty. (Tietysti voidaan ajatella julkaisua seuraavien markkinointi- ja edustustöiden kuuluvan myös tähän, mutta koska se ei -- toisin kuin tarinan kirjoittaminen -- ole välttämätöntä kirjailijalle, jätän sen laskuista pois. Kirja voi menestyä ihan mukavasti, vaikka kirjailija olisikin erakko. Kirjailijalle vain kirjoittaminen on pakollista.)

Miksi tällä on merkitystä?

Kirjailijaksi haluavia intohimoisia kirjoittajia on paljon. Tarinoiden kertominen, niiden kirjoittaminen, on hyvin intiimiä ja henkilöön menevää, ja tekstien julkaiseminen tuntuu aina jossain määrin siltä, että seisoo alastomana ihmisjoukon edessä. Mitä useammin tunteen kohtaa, sitä paksummaksi nahka kehittyy, mutta taiteentekijä ei saisi kokonaan kovettua koskaan. Kirjailijuus ei ole helppoa, eikä siinä kannata huijata itseään. Itselleen pitää olla niin rehellinen, että joskus joutuu kohtamaan itsestään totuuksia, joiden olisi toivonut pysyvän piilossa.

Tämä rehellisyys ulottuu esimerkiksi siihen, että tunnistaa, tunnustaa, valmiuden asteet niin käsikirjoituksessaan kuin omien taitojensa tasossa. Käsikirjoitus on käsikirjoitus. Romaani on painettu teos, julkaistu.

Voin sanoa, että se ei ole helppoa.

***

Romaanin kirjoittaminen on pitkänmatkan laji. Jokainen etappi, jonka kohdalla tekee mieli huutaa Valmis!, on todellakin etappi niin kauan kunnes kirja on kaupassa halukkaiden saatavilla.

Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kirjailijaksi kasvetaan vain julkaisujen kautta, eikä kasvu lopu julkaisujen myötä. Jokainen tarina on uusi matka, jokaisen kirjan kohdalla läähättää samojen etappien kohdalla, sylkee verta ja vannoo, ettei koskaan enää.

Siksi niin harvasta on kirjailijaksi. Minusta puolestaan ei ole maratoonariksi.

Mistä sitten motivaatio sen viimeisen taipaleen selättämiseksi?

Itsessäni olen huomannut sisäisen vimman tehdä tarinalleni (tai oikeammin sen henkilöille, joihin olen puhaltanut elämän) niin kuin sille kunniaksi on -- eli saada se julkaistua. Jos on nähnyt sen vaivan ja ponnistelun, että on kirjoittanut tarinan, vähintä mitä voi tehdä on saattaa se kirjaksi asti. Muokata, editoida, stilisoida, hinkata. Tehdä siitä niin hyvä kuin osaa, ja toisten avulla vielä vähän parempi. Kirjahan on ikuinen! Olisi kamalaa, jos se reppana kulkisi maailmalla mitenkuten luotuna.

Ja tämän kunnianhimon rinnalla on osattava tunnistaa, ettei kukaan ole täydellinen, enkä minäkään saa kirjastani täysin typotonta tai mokatonta. On osattava päästää irti.

Jos haluaa kirjailijaksi ihan tosissaan, on valmistauduttava siihen, että tekee käsikirjoituksensa kanssa töitä niin kauan kunnes siitä tulee kirja. On juostava täysi kierros. Tsempparit taipaleiden pengermillä ovat eduksi. Itsetuntemus on eduksi. Maitohapot tulevat varmasti, keuhkojen polte myös. Jokaisella etapilla on muistettava juoda, nauttia hetki siitä aikaansaamisen ja saavuttamisen tunteesta, sillä vaikka maali saattaa olla vielä kaukana, se on hetki hetkeltä lähempänä.

On vain keskityttävä pitämään katse horisontissa ja muistettava, että jokaisen matkan jälkeen kunto on piirun verran kovempi.


*e-kirjan kohdalla painaminen luonnollisesti ei ole vaade valmistumiselle.