"Ei se ole mahdollista", he sanovat.
"Ei se ole uskottavaa!
Se on pelkkää himoa."
Mistä on kyse? Tietenkin yleisimmin vihatusta troopista romantiikkagenressä, eli rakkaudesta ensisilmäyksellä, joka tunnetaan nykyään myös nimellä "insta love" (instant love).
Niin paljon kuin kyseenalaisia trooppeja romantiikassa riittää, jostain syystä juuri tämä tuntuu aiheuttavan erityisen paljon kyllästyneitä huokailuja, roskaa-julistuksia ja suoranaista... aggressiivisuutta.
Miksi?
Kysymys on kiinnostava, ja tämän kirjoitukseni tarkoitus onkin paitsi pitää puolustuspuhe #instalovelle, myös pohtia syitä kielteisiin reaktioihin.
Aivan aluksi haluan kuitenkin selventää, että jokaisella meistä on omat suosikkimme ja inhokkimme trooppien maailmassa. Maku- ja mieltymyseroja saa olla, eikä tällä kirjoituksella ole tarkoitus lähteä niitä haastamaan tai sheimaamaan. (Kunpa vain tuo ei-sheimaaminen ulottuisi myös heihin, jotka kirjoittavat äkkirakkauksia ja pitävät rakkautta ensisilmäyksellä -troopista!)
Toiseksi haluan selventää termistöä. Usein rakastamisen ja rakastumisen välille tehdään tiukka jako, mikä oikein onkin, sillä niillä tarkoitetaan eri asioita. Tässä kirjoituksessa puhun niistä silti sekaisin, koska kun rakastutaan ensisilmäyksellä ja se johtaa rakastamiseen, on asia todettavissa ulkopuolelta vasta jälkikäteen, ajan myötä.
Mistä voimme kunkin kohdalla tietää aivan varmasti, oliko jo silloin alussa kyse rakastamisesta vai rakastumisesta, jos henkilö itse väittää kokeneensa jo tapaamishetkellä kohtalonomaista rakkautta? Tietäneensä, että tässä on nyt sellainen henkilö, jota tulee rakastamaan? Tiedämmekö me todella ihmistä itseään paremmin?
Aika röyhkeää.
Rakkaus on muutakin kuin biologiaa.
***
Lähdetään purkamaan ilmiötä kirjoituksen alussa mainittujen väitteiden kautta.
Se ei ole mahdollista
Tähän ei tietenkään fantasiakirjailija, joka rakastaa paitsi rakkaudesta kirjoittamista, myös tieteitä ja tutkimuksia, voi sanoa kuin "höpsis".
Jos sivuutetaan tyystin se tosiseikka, että fiktiokirjallisuudessa kaikki on mahdollista, siis AIVAN kaikki kuten kolmetuhatvuotissynttäreitään juhlivat velhot, ihmissudet ja parilliset pestyt sukat, tiedekin on saanut todisteita siitä, että rakkaus ensisilmäyksellä voi hyvin olla mahdollista. Siis siinä määrin kuin asia ylipäätään on mahdollista todistaa, onhan kyse varsin vaikeasti mitattavasta jutusta, sillä rakkaus itse on suuri, monitahoinen ja tulkinnanvarainen asia.
Toisin sanoen: miten ihminen määrittää rakkauden, määrittää paljon sitä, onko rakkaus ensisilmäyksellä hänelle mahdollinen.
Vetovoima, ihastuminen, himokkuus, intohimo. Rakastuminen, ihailu, kiintymys, välittäminen, huolenpito. Kaikki ne voivat olla osasia rakkaudessa, mutta rakkauden määrittää jokainen itse. Rakkaus ei ole monoliitti. Ja rakkaus on muutakin kuin tunne. Se on biologiaa, se on psykologiaa. Sillä on sosiaalinen taso ja kulttuurinen, yhteiskunnallinen puoli.
Kokemus rakastumisesta ensisilmäyksellä ei ole järin harvinaista. Se on voimakas, pelottavakin kokemus, koska se todella iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta (tai Amorin nuoli, johon palaamme myöhemmin) ja laittaa elimistön ihan sekaisin. Kaikki tuntenevat sanonnan "kemiat kohtaavat". Treffikumppani voi näyttää profiilinsa perusteella täydelliseltä, mutta kasvokkain kohdatessa minkäänlaista kipinää ei synny. Tällä lienee paljonkin tekemistä salamarakastumisen ilmiössä.
Kun kemiat kohtaavat, lempi kirjaimellisesti leimahtaa.
Se ainakin on selvää, että ulkonäöllä, fyysisellä olemuksella, on iso rooli. Mitä muuta toiselle osapuolelle olisi näkyvissä joko lähes tai täysin vieraasta ihmisestä?
Tästä päästäänkin seuraavan väittämään.
Se ei ole uskottavaa
Minä, joka olen kokenut rakkauden ensisilmäyksellä ja kirjoitan siis omiin kokemuksiin pohjautuen, kykenen hyvin ymmärtämään epäilyksen uskottavuudesta. Salamarakastuminen on kuin kohtaisi ihmeen. Se on järkyttävää, järisyttävää. Eikä se ole vain kiva tunne! Sitä kun ei pysty valitsemaan tai hallitsemaan.
(Raskainta on kuitenkin ollut sen toistuva ulkopuolelta tuleva kyseenalaistaminen.)
Jos asiasta ei ole oman käden tietoa tai jos sattuu olemaan vaikka sellainen tyyppi, jolle rakastuminen ja rakastaminen ovat aina olleet hitaasti kehittyviä asioita, on täysin ymmärrettävää, ettei fiktiossakaan instalove anna ainakaan samaistumisen kokemuksia. Kirjoittajallekin asia on siinä mielessä haasteellinen, että kun kyseinen tunne tosiaan leimahtaa miltei kuin tyhjästä, on sitä vaikea ainakaan etukäteen paljon pedata.
Onhan koko ilmiön keskiössä sen selittämättömyys.
On muuten kiinnostavaa, että salamarakastuminen on hyvin kauan tunnettu asia: siitä on tarinoita niin antiikin Kreikan ja Rooman mytologioissa kuin Raamatussakin. Shakespearen Romeo ja Julia on instalovea puhtaimmillaan. Ne Amorin tai Cupidon nuolet eivät suinkaan ole tuulesta temmattuja. Jumalten tai kohtalon määräämä rakkaus on varmasti ollut yksi keino selittää mystisiä ensisilmäyksellä rakastumisia, joita ihmisten parissa on todistettu.
Se on vain himoa
Kyse ei aina ole (ainakaan pelkästään) halun nuolista. Vaikka toisen fyysinen olemus ja ne kuuluisat kemiat ovat olennaisessa osassa ensisilmäyksellä rakastumisessa, on kyse paljon muustakin kuin himosta. Aseksuaalin ihmisen on täysin mahdollista äkkirakastua.
Seksin ja toisiin ihmisiin kohdistuvan seksuaalisen intohimon yhdistäminen rakkauteen on yksi aikamme hapatuksia. Voi olla rakastunut ilman seksiä. Voi tuntea syvää, romanttista rakkautta ilman seksuaalista kiinnostusta toiseen. Ja kaikkia näiden variaatioita.
On kiinnostavaa, että esimerkiksi antiikin tarina Perseuksesta ja Andromedasta kertoo rakastumisesta ensisilmäyksellä, eikä heidän yhteytensä lakastu huuman hiipuessa, vaan rakkaus kypsyy pitkäksi ja onnelliseksi liitoksi.
***
Miksi rakkautta ensisilmäyksellä -trooppi sitten ärsyttää niin kovasti? Kuulisin mielelläni ajatuksia heiltä, joiden kohdalla näin on!
Itse veikkaan, että ainakin seuraavat seikat näyttelevät roolia:
- luvattuun rakkaustarinaan ei pysty samaistumaan, pääparin tunteesta ei saa "kiinni" ja lukukokemus laimenee
- ennakkoluulot, kuten äkkirakastumisia ei OIKEASTI tapahdu tai kirjailija on vain ollut mielikuvitukseton, kun ei ole muuta keksinyt
Omalta kohdaltani voin vain sanoa, että monissa rakkaudesta kertovissa tarinoissani (vaan ei toki kaikissa) käsitellään salamarakastumisia, koska minulla on niistä kokemuksia ja ne jaksavat ihmetyttää ja kiehtoa minua ilmiönä.
Ihan perusjuttuja siis, noin kirjailijan näkökulmasta.
Lukemisiin, ystävät! Varokaa Amorin nuolia! <3
