"Kirjailijat julkaisevat teoksia entistä tiheämpään tahtiin. Kirjallisuustoimikunta ei halua kannustaa kirjailijoita nopean kirjoittamisen kulttuuriin, sillä se saattaa johtaa siihen, että teokset julkaistaan keskeneräisinä.
Vaikka monet lukijat suosivat sarjakirjallisuutta, kirjallisuustoimikunta haluaa suunnata tukea ennen muuta yksittäisten teosten kirjoittamiseen."
Ylläoleva lainaus on poimittu Taiteen edistämiskeskuksen tämän vuoden apurahansaajien julkistamisuutisen saatteesta. Holhoushenkinen linjaus yksittäisten romaanien tukemisen suosimiseen sarjakirjojen kustannuksella aiheutti kulmien kohottelua ja ihmetystä kirjailijoiden keskuudessa laajasti. Eikä ihme. Moni nimittäin pelkää, että juuri lasten- ja nuortenkirjallisuus, jossa sarjamuotoisuus on yleistä, saa tällaisen linjauksen myötä entistä vähemmän tukea.
Väitteet nopean kirjoittamisen kulttuurista huolestuttavat, vaikka suomalaisessa kirjallisuuskentässä tahti ei kyllä ole kovin kova -- romaani vuodessa tai muutama lastenkirja vuodessa katsottaisiin etanavauhdiksi anglosaksisilla kirjamarkkinoilla, joissa monet genrekirjailijat tuntevat painetta julkaista jopa 4-6 kertaa vuodessa. Muuten painuu jatkuvan suuren kirjavyöryn alle ja lukijat unohtavat.
Itse en ymmärrä Taiken saatetta oikeastaan millään tavoin. Sanotaan, että ei haluta kannustaa tiheään julkaisutahtiin. News flash: kirjailija saa tulonsa kirjoja kirjoittamalla. Mitä enemmän kirjoja, sitä enemmän tuloja. Jaettavat apurahat ovat pääsääntöisesti pieniä, 3000-6000 euron paikkeilla. Tällä summallako kirjoitetaan hidasta kirjallisuutta? Entä miten pääsee vuosiapurahoille? Ymmärtääkseni takana tulee olla useamman vuoden kirjallinen ura ja julkaistuja teoksia.
Entä päästävätkö kustantamot muka läpi nykyään kauheasti huonoa, keskeneräistä kirjallisuutta? Kirjoissa näkee toki yhä useammin taittovirheitä tai typoja, mutta nämä tuskin voi laskea kirjailijan nopeuden piikkiin. Kenties kustantamojen kireä taloustilanne aiheuttaa kiirettä ja stressiä, mikä näkyy virheiden määrän kasvussa. Oman kokemukseni mukaan kustantamojen seula on edelleen erittäin tiukka. Ei sieltä pusketa pihalle mitään "keskeneräistä".
On mielenkiintoista, että meillä on tällainen virallinen taho, joka kykenee kertomaan milloin jokin teos on julkaistu ennen aikojaan. Minkälainen sen valmiin, hitaammin kirjoitetun teoksen olisi pitänyt olla?
Meitä kirjailijoita on myös kovin erilaisia. On heitä, jotka kirjoittavat nopeasti ja heitä, jotka kirjoittavat hitaasti. Joskus prosessi on teoskohtainen: parissa viikossa voi syntyä priimaa ja joskus vuosien jurnutus ei tuota muuta kuin kirjallista jätettä. Miten voidaan väittää, että hidas tempo olisi parempi kuin nopea tempo? Tai toisinpäin? Eiköhän se ole lopputulos, jolla on merkitystä.
Uskon myös, että moni kirjailija julkaisisi mieluimmin vain ne menestysteokset -- säästyisi turhan kirjoittamiselta. Paha vain, että koskaan ei tiedä, mikä kirja nousee hitiksi ja mikä ei. Jätetäänkö tässä kokonaan huomiotta ns. väliteokset, jotka kuitenkin monesti ovat tärkeitä kirjailijan kehitykselle?
Huomiotta jää myös se seikka, että julkaisutiheys ei aina kerro siitä, missä ajassa teos on kirjoitettu. Käsikirjoitukset saattavat maata ensin pöytälaatikossa, sitten kustantajan pöydällä tai kierrellä eri kustantamoista myönteistä päätöstä hakemassa. Odotellessa kirjailija tietenkin kirjoittaa uusia teoksia. Kirjoittamisesta julkaisuun voi kulua vuosikausia, mutta tämä aika ei näy ulospäin. Voi siis hyvin olla, että jos jonakin vuonna kirjailijalta tulee kolme teosta, ne on kirjoitettu vuosia aikaisemmin.
***
Ehkä olen hermostunut turhasta. Ehkä olen lukenut linjauksen jyrkemmin kuin sen kirjoittaja on tarkoittanut. Onhan tarkka sanamuoto "...ei halua kannustaa kirjailijoita nopean kirjoittamisen kulttuuriin, sillä se saattaa johtaa siihen, että teokset julkaistaan keskeneräisinä."
Ollaanko tässä siis huolissaan asiasta, jota ei ole vielä edes tapahtunut, ja päätökset tehdään spekulaation pohjalta?
Taiken kommentin taustalla saattaisi olla Elina Jokisen väitöskirjassa
VastaaPoista'Vallan kirjailijat' oleva ajatus (taisi olla joltain nimettömältä, haastatellulta kirjailijalta), että valtion apurahalautakunnat ovat ennen edellyttäneet, että apurahoitettavalla kirjailijalla on säännöllisiä ja hiljattaisia julkaisuja. Koska useimmat apurahat ovat olleet puolivuotisia tai yhden vuoden mittaisia, on siinä ajassa pitänyt kirjoittaa valmis kirja - vaikka sitten keskeneräisyyden uhallakin, jotta olisi varteenotettava apurahoitettava vielä seuraavanakin vuonna. En tosin tiedä varmasti, ovatko apurahalautakunnat tosiaan toimineet näin tai missä mittakaavassa.
Mielenkiintoista! En olekaan vielä lukenut tuota Jokisen väitöskirjaa.
PoistaMinusta on ihan ymmärrettävää, että aikaisempia julkaisuja edellytetään, koska minkäpä muun kuin julkaisujen perusteella sitä voisi arvioida kirjailijan tuotantoa. Säännöllisyys puolestaan kertoo ainakin siitä, että haluaa kirjoittaa ammatikseen, ja on sitoutunut työhönsä (ja on saanut käsikirjoituksiaan kustannetuksi).
Hiljattaisuus sitten... Tauot kirjoittamisessa ovat kovin yksilöllisiä. Jos ei saa apurahaa, voi olla ettei vain pysty kirjoittamaan, tai sitten yhteen teokseen menee vuosikausia vain jo pelkän ajanpuutteen vuoksi. (Hieman ironista: onko tämä nyt sitä hidasta kirjoittamista? ;) )
Mutta niin. Aika on melko kumma määrittävä tekijä teoksen onnistuneisuudelle.
Juu-u, ihmetystä aiheutti. Etenkin minua hämmästyttää se, että päätösten yhteydessä julkaistaan tällaisia "ylimääräisiä" linjauksia - joista ei ole mainintaa Taiken virallisissa hakuohjeissa ja -perusteluissa. Luulisi, että pitkät ja pikkutarkat ohjeet ovat olemassa sitä varten, että niitä noudattavat paitsi hakijat, myös apurahoista päättävät ihmiset.
VastaaPoistaLisäksi tekee mieli spekuloida jutun taustoja sen verran, että a) tuon kirjoittaneet henkilöt eivät ehkä ole edes miettineet lasten- ja nuortenkirjallisuutta tässä ollenkaan, se on siis jätetty sivuun tässä asiassa ja b) on vain pitänyt keksiä JOTAIN, millä rajata hakemusten loputonta määrää, koska vain murto-osalle on mahdollisuus antaa apuraha. :P
Voi tosiaan olla niinkin, että tässä vain tulkitsemme liian negatiivisesti ja sanatarkasti viestiä, joka oli tarkoitettu kannustamaan heitä, jotka kirjoittavat yksittäistä teosta ja tarvitsevat paljon aikaa sen kirjoittamiseen.
PoistaMutta eikö ole tuettu yhtä lailla sekä näitä että sarjoja aikaisemmin? Hakijahan se on, joka päättää minkäsuuruista summaa hakee ja minkä arvioi työnsä kestoksi. Niin moni asia vaikuttaa siihen, missä ajassa jokin teos valmistuu, että tuntuu kurjalta sitä näin arvottaa. Että nopeasti tehty olisi väistämättä huono.
Ja tosiaan hämmentää se, että tarkoittaako tämä nyt sitä, että sarjojen kirjoittajien tai nopeiden kirjoittahien ei kannata vaivautua apurahaa hakemaan? Entä jos on mahdollista hakea vain pieniä apurahoja siksi, ettei päivätyöstään saa pitempiä palkattomia vapaita?
Taiteen edistämiskeskuksen huomautus muistutti jälleen linjanvedolta "todellisen" taidekirjallisuuden ja "kaupallisen" kirjallisuuden välillä. Kun ajattelee sarjakirjallisuutta, se on valtaosin dekkareita, fantasiaa, seikkailua yms. mitä useimmiten ajatellaan kevyeksi viihteeksi. Kun taas puhutaan yksittäisistä romaaneista, mieleen tulevat Finlandiapalkinto -ehdokkaat. Ne romaanit, jotka kertovat realismia, historiikkeja, ja tulkitsevat ajankuvaa.
VastaaPoistaTästä nyt on jo puhuttu paljon aikaisemmin, joten ei enempää tässä ja nyt.
Sen "kevyen viihteen" ei arvattavasti oleteta ensiarvoisesti kehittävän kirjallisuuskulttuuria, tapaamme käyttää kieltämme entistäkin kauniimmin. Voisin tämän ilmoituksen kautta arvella, että Taiteen edistämiskeskus haluaa nimenomaan keskittyä tukemaan kirjoittamisen taidetta. Niitä kirjoittajia, jotka puhertavat ja hiovat vuositolkulla lauseitaan tuottaakseen "täydellisiä" timantteja kotimaisen kirjallisuuden tarjontaan. Niitä, joita voi rinta rottingilla esitellä muualla maailmassa ja sanoa, että meillä panostetaan laatuun ylitse määrän.
Tätä seikkaa tukisi se, että Taiteen edistämiskeskus jakoi viisivuotisia apurahoja peräti 8kpl. Kolmivuotisia 9kpl. Yksivuotisia apurahoja myönnettiin "vain" 18kpl, mikä on melkein yhtä paljon kuin monivuotisia apurahoja yhteensä. Yhdessä lausumansa kanssa - että Taiteen edistämiskeskus tukee yksittäisiä teoksia - mielestäni tämä jako on merkki siitä, että toimikunta on totisesti kokenut tärkeämmäksi tukea harvempia yksittäisiä "mestariteosaineksia" kuin jakaa varojaan useammalle pienemmälle projektille (taikka tuntemattomammalle kirjoittajalle?)
En lähde spekuloimaan yksittäisiä valintoja, minulla kun ei ole mitään tietoa siitä millaisiin projekteihin apurahaa on haettu. Mutta henkilökohtainen ajatukseni ainakin tällä hetkellä on se, että viisi vuotta on pitkä aika tukea yhtä teosta, joka ei ole tiedekirja. Tokihan kaunokirjallisuuskin tarvitsee tietysti usein lähdeaineistonsa ja syvällisen perehtymisensä aiheeseen. Mutta viisi vuotta suhteessa yhteen vuoteen, näin monelle teokselle?
Siinä ajassa moni kirjoittaja - myös se "sarjakirjoittaja" - voi totisesti hioa ja pitää huolta siitä, että teos ei varmasti lähde sormista "keskeneräisenä" (vaikka ainahan se sitä on, jotkut sanovat :D ). Mutta voiko sellaista luottamusta edes hakea muut kuin Finlandiavoittajat tai pitkän linjan veteraanit? Aikana, jolloin kulttuuriraha on muutenkin tiukilla.
Kolme vuotta on - minun mitättömällä arviointikyvylläni - erinomainen maksimiaika, ja viisi voisi olla vain äärimmäisen harvinainen erityisapuraha. Näitäkin enemmän olisi ilo nähdä vaikkapa kaksivuotisia apurahoja. Sellaiset ajaisivat varmaan myös Taiteen edistämiskeskuksen uutta linjaa: jos kirjailijat julkaisevat heidän mielestään keskeneräisiä teoksia vuosittain, miksei annettaisi mieluummin jo standardina tuplasti aikaa kirjoittaa?
Taide ja viihde, nuo kaksi sanaa joiden keskellä koettaa jotenkin taiteilla (pun intended).
PoistaJokaiselle jotakin. Sellainen on mielestäni ihanteellinen tarjonta. Liian jyrkkä arvottaminen siinä, että sarjakirjat ja viihteelliset (nopeasti kirjoitetut? lapsille suunnatut?) kirjat eivät ansaitsisi yhtä lailla tukea kuin Ne Toisenlaiset kirjat, tuntuu erittäin pahalta.
Aika harva nuori lukija pystyy sulattamaan lukuhistoriansa alkutaipaleella niitä vakavia aikuisten romaaneja, joiden on määrä haastaa, hämmentää ja jättää joskus aika karvaskin jälkimaku. Usein se on se parjattu viihde, joka opettaa lukemaan säännöllisesti.
Niinpä toivonkin, että tämä Taiteen edistämiskeskuksen saate on vain linjaus yhdelle tai kahdelle vuodelle, vaikka mistään ei käykään ilmi onko näin.
"Usein se on se parjattu viihde, joka opettaa lukemaan säännöllisesti."
PoistaErityisesti tämän haluan alleviivata omasta kokemuksestani. Dragonlance taisi olla minulle se ensimmäinen pidempi sarja, joka palautti lukuintoni lapsuuden Jurassic Parkin ja Kadonnut maailma jälkeen. Eikä hyllystäni edelleenkään löydy montaakaan "klassikkoa" (paitsi spefin genrestä...).
Apurahatoimikuntien nykysuuntauksen perusteellahan me alkaisimme tarvita Suomeen erikoistuneen rahaston, joka tukee ensisijaisesti esim. spefikirjallisuutta. :) Kun ei kerran Taiteen edistämiseksi ja kehittämiseksi nähdä sitä, että päästään vanhoista rajoittuneista uomeista ja tuodaan Suomeenkin ulkomailta tuttua "Tarjonnallisuutta", monipuolisuutta.
Menenköhän taas liian pitkälle... No menköön. Kun on sunnuntaikin ja monta uutta liuskaa valmista. :D
Siis ei "tuodaan" vaan "luodaan". Ettei tule väärä käsitys tarkoitusperästäni.
Poista