30.11.2011

Takkuja

Kun kirjoittaa, väistämättä eteen tulee jossain vaiheessa takkuja. Henkilöhahmo voi tuottaa ongelmia, juoni karkaa käsistä, kirjoittaja kirjoittaa itsensä umpikujaan, idea väljähtyy tai usko loppuu. Kaikenlaista kampaan tarttuukin.

Mifonkisarjan päätösosa on tosiaan työn alla, ja kun viime viikko meni niistäessä ja yskiessä, tällä viikolla selvittelen takkuja. Melkein tekisi mieli loikata toisiin kirjoitusprojekteihin, sillä kiirettähän mifonkien kanssa ei ole, mutta se tuntuisi liikaa luovuttamiselta. Sitä paitsi on aikataulu. Ja tavoite. Ensilukija odottaa malttamattomana lukemista vuodenvaihteeksi.

Ei sitä uskoisikaan miten mahtavalta tuntuu, että joku odottaa saavansa tietää, miten tarina päättyy. Ei ennen kuin se joku kysyy: "Koska saan seuraavan luettavaksi?"

Vaikka sitä aina ja lähtökohtaisesti kirjoittaa ensin itselleen, tieto siitä ettei kirjoita vain itselleen, on kaivattu kannustin. Julkaiseva kirjoittaja on aina vähän huomionkipeä, kuinkas muuten. Hän haluaa tulla kuulluksi, ymmärretyksi. Ei sitä muuten julkaisisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti