Päiviä, jolloin lumikin on vain unta

Iso vaihde päällä. Eilen taoin kolme lukua Kätkemään, ja illalla sormet nykivät yhä näppäimistön yllä, vaikka aivot huutavat "nukkumaan, ihminen, nukkumaan!". Mutta se on vaikeaa, aika valuu sormien välistä kuin tiimalasin viimeiset hiekat -- aiempaa nopeammin -- ja minulla on vielä lukuja kirjoittamatta, viisitoista, kaksikymmentä, kaksikymmentäviisi.

Nuku. Herää. Toista.

(c) J.S. Meresmaa

Marraskuu ei tunne aurinkoa, eikä eroa päivien välillä. Harmaa putki hämärtää näön, perspektiivi kässärin ulkopuolisesta maailmasta katoaa ja kaiken merkityksellisyys on kyseenalaista.

Antakaa edes lunta, mihin kaivaa pesä ja käpertyä sykkyrään. Valon keskelle. Keväällä hankien sulaessa ilmestyisin näkyviin yhdessä maan kanssa, ja me alkaisimme vihertää jälleen.