Ihmiskoe

Joskus viime kesänä oivalsin, että kirjoittaahan voi missä tahansa, joten mitäpä jos ensi talvena kirjoittaisin jossain, missä on valoisampaa ja kenties hieman lämpimämpää kuin Suomessa. Kokemuksesta tiedän, etten yksin lähtisi ulkomaille pitkäksi aikaa kirjoittamaan: introverttipuoli minussa saa yliotteen kun vastaan tulee vieras maa ja kulttuurishokki ja siihen päälle vielä voimakas eläytyminen sisäiseen maailmaan luovan kirjoittamisen myötä. Viikonloppu tai viikko menee vielä kevyesti (joskin siinä ajassa en pysty laskeutumaan kirjoittamisen loveen) mutta viikkokausia? Ei kiitos, ei kuulosta hyvältä.

Vaan entäpä jos lähtisimmekin porukalla? Onhan saman dilemman äärellä oltava muitakin kirjailijoita.

Niin olikin, tai ainakin löytyi heitä, joiden mielestä idea oli hyvä. Niinpä meillä on nyt villa vuokrattuna kuukaudeksi Espanjassa. Sinne suuntaan huomenna.

Kirjoittamaan.

Tämä on se ihmiskoe. Ensimmäistä kertaa elämässäni lähden täysin vieraaseen ympäristöön näin pitkäksi aikaa romaania kirjoittamaan. Aion keskittyä vain ja ainoastaan siihen, kaikki muu saa odottaa. Syön hyvin, ulkoilen ja nautin seurasta joka toimii vastapainona kirjoitustyön yksinäisyydelle.

Retriitti-idean syntyessä tiedossani ei tietenkään ollut, että sydäntalvella muuttaisin uuteen kotiin ja että pari deadlinea kasaantuu vuodenvaihteeseen. Niinpä tämä lisästressiä aiheuttanut matka on alkanut tuntua siltä, että se on juuri oikeassa kohdassa. En minä kotona pystyisi juuri nyt keskittymään kirjoittamaan, sillä täällä on ihan hirveästi tekemistä muuton myötä. Ja kun ihminen joutuu arjessaan stressiluuppiin, siitä on vaikea murtautua jos ympäristö pystyy tismalleen samana.

Joten lähden. Uudet maisemat, uudet aistimukset. Uusi tarina.