Aloitin viime syksynä käsityöharrastuksen nimeltä virkkaaminen. Käsityöihmisen piirteitä minussa ei aiemmin ole oikein esiintynyt, vaikka perustan luulisi olevan hyvä: tykkään väkertää kaikenlaista ja luoda uutta omin kätösin. Kokemukset koulukässystä eivät kuitenkaan olleet järin kannustavia (olisin halunnut puukäsitöihin, mutta tytöthän eivät silloin saaneet sitä valita) ja opin rättikässytunneilla sen, että olen oikeastaan niihin liittyvissä jutuissa surkea. Virkkaus taisi olla ainoa juttu, mistä sain edes vähän onnistumisen kokemuksia.
Joten kun viime syksynä netissä eteeni lävähti virkattu riikinkukkopeitto, kiljaisin "tuollaisen minä haluan!" ja sitten totesin, että on opeteltava virkkaamaan. Sillä tiellä siis ollaan. Peitto ei ole vielä(kään) valmis. Tiesittekö nimittäin, että virkata voi ihan mitä tahansa? Megalomaanisen riikinkukkopeiton ohessa olen häärännyt monen pienemmän, nopeammin valmistuvan parissa. On tullut tehtyä tossuja ja pipo ja koukkusäilö ja sielulintuja... Ja nyt sitten ährään pitsikuvioista huivia, mikä onkin syynä tähän päivitykseen.
Huomasin virheen huivin alkupäässä, ja nyt pitäisi purkaa kokonainen pitkä rivi. Olen vitkutellut ja vatkutellut ja miettinyt, onko virhe todella niin suuri, että se näkyisi valmiissa huivissa. Ehkä sen voisi seuraavalla kierroksella jotenkin kiertää?
Sitten aloin ajatella tätä samoilla säännöillä kuin kirjoittaessa. Editointi ei virkkauksessa toimi kuten kirjoittamisessa, mutta tämä toimii: Jos huivia ajatellaan tarinakokonaisuutena ja silmukoita sen osina, virheet rakenteessa vaikuttavat väistämättä kokonaisuuteen. Huivissa kerros rakentuu kerroksen päälle. Jos perustassa on heikkouksia, heikkoudet ovat ohittamattomasti myös kokonaisuudessa.
On siis uskallettava purkaa. Purkaa ja tehdä uusiksi. Vaivannäkö näkyy lopputuloksessa pelkästään positiivisesti -- milloinkaan se ei sitä huononna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti