Sen pituinen se

Olen tehnyt päätöksen.

Seuraavan kerran kun minulta kysellään, että montako osaa Mifonkeihin on tulossa, vastaan "sen verran kuin siihen kirjoitan". Ei tässä ole enää mitään mieltä, että merkittävintä kirjasarjassani on sen pituus. Alan kokea sen jo melko ahdistavaksi, ja siltä pohjalta tämä päätös syntyikin. Ei ole minun asiani arvuutella pituuksia ja lokeroida asioita, joita ei ole mielekästä lokeroida: asettaa rajoja, jotka eivät välttämättä pidäkään kutiaan. Tuntuu, että minua ajetaan valheelliseen karsinaan, joka on nimeltään "hän joka ei osaa päättää/ hän joka on arvaamaton". Ikään kuin minusta tehtäisiin vaikeaa ihmistä pelkästään sen vuoksi, että kysyjää itseään vaivaa epävarmuus.

Minä en kuulu siihen karsinaan. Minua ei vaivaa epävarmuus. Saan siitä voimaa.

Mifonki-sarja on sarja, koska siihen kuuluu monta kirjaa. Ymmärrän, että se kiinnostaa, kuinka pitkään tarina jatkuu. Ymmärrän, koska se kiinnostaa minuakin. Mutta asia on niin, että ensin minun on kirjoitettava se -- keskityttävä itse tarinaan, ei sen mittaan. Ja ennen kuin sanon "sen pituinen se", mifonkien tarina jatkuu.