Tulihan se!

Kirjallinen elämä on viime aikoina jäänyt häviävän pieneksi palkkatyön pitkien päivien puristuksessa, mutta eilen ulkomaailma muistutti, että Mifongin perintö mennä porskuttaa maailmalla. Uusimmasta Tähtivaeltajasta löytyy esikoiseni arvostelu. Tämä on nyt se ensimmäinen negatiivinen arvio. Väistämättä niitäkin tulee. Kaikesta ei voi pitää eikä Antti Oikarinen ollut pitänyt Mifongin perinnössä juuri muusta kuin kielestä (kaunista ja toimivaa), henkilöistä (kasvavat tarinan aikana) ja dialogista (sujuvaa).

Mikä sitten ei toiminut?

Tarina ja juoni (ei uskottavaa, suoraan Angelika-kirjoista), musta puuma sankarin kumppanina (matkii R.A. Salvatorea, ei liity tarinaan), toimintakohtaukset (muuhun tekstiin nähden pakotettuja) ja etenkin kuvatun maailman toimimattomuus (näytetään vain se, mikä henkilöiden aistimaailman kautta välittyy). Erityistoiveena arvioijalla oli, että seuraavissa kirjoissa hankkiuduttaisiin katista eroon.

Referoin arvion tähän, sillä sitä ei ole netissä saatavilla, mutta lehti on myynnissä esimerkiksi Akateemisessa, jos jotakuta kiinnostaa lukea koko juttu.

Surullisia uutisia Oikariselle: katista ei hankkiuduta eroon.