Mifonkiarvonta!

Oppistapoppista, blogin lukijajäsenmäärä on kasvanut 130:een. Huikeaa! Muistan yhä kuin toissapäiväisen, kun tuo luku oli 12 ja tajusin vihdoin, että nyt lukijoita on enemmän kuin äiti.

Tätä täytyy juhlia! Kuten jotkut saattavat tietää, mikä tahansa hymyä aiheuttava tapaus on meikälikalle kyllin hyvä syy iloita kanssaihmisten, öh, kanssa. Jaetut ilot ovat moninkertaiset ilot!

Siispä piteimmittä puheitta arvontaan.

Nyt on muhkeaa settiä tiedossa: pääpalkintona on koko tähänastinen Mifonki-sarja, eli Perintö, Aika, Mahti ja Kätkemä. Voittaja saa ne kaikki. KAIKKI. 2,23 kiloa suomalaista fantasiaa. (Kyllä, punnitsin ne. Laitan kuvan todisteeksi.)

Lisänä tulee neljä koko lailla vahvaa lohdutuspalkintoa, sillä arvon myös yhden Mifongin perinnön, yhden Mifongin ajan, yhden Mifongin mahdin ja yhden Mifongin kätkemän. Jos hyllystä puuttuu jokin sarjan osa, nyt on oiva mahdollisuus voittaa se.

Mitä sinun tulee tehdä?

1) Kommentoi erottuvalla nimellä tai nimimerkillä tähän viestiin (Anonyymi ei siis käy) ja kerro osallistutko a) pääpalkinnon arvontaan, b) minkä lohdutuspalkinnon arvontaan. B-kohdassa valitse vain yksi kirjoista.

2) Kerro, oletko lukenut Mifonkeja ja miten niiden ääreen päädyit. Haluan tietää, koska olen utelias!

3) Vain ennen 1.12.2015 tulleet kommentit huomioidaan, eli suoritan arvonnan joulukuun ensimmäisellä viikolla.

Huomioitavaa: Postitan kirjat ainoastaan kotimaahan, joten jos osallistut ulkomailta käsin, postituspaikan täytyy löytyä Suomesta.

***

Arvonnan kohteena... (c) J.S. Meresmaa

Sekä arvontaa että Mifonkitietoutta saa jakaa! Kiitos osallistujille jo etukäteen ja lykkyä tykö!

Löytö!

Ettepä ikinä arvaa, mitä löysin siivotessani paperikasoja menneiltä vuosilta. Ette arvaa, koska en olisi arvannut minäkään!

Kesällä 2006 pidin päiväkirjaa työharjoittelusta Edinburghin kuninkaallisessa kasvitieteellisessä. Noiden liuskojen välistä löysin nyt yhden paperin, joka on otsikoitu "Juoni". Mikä ihme tämä nyt on, mietin. Ja voi hyvä ihme ja ininä: pitelin käsissäni jonkinlaista ensimmäistä kirjallista merkintää hahmoista, joista Ardis ja Dante ovat kehittyneet! Esi-Ardis ja esi-Dante! Myös Mifongin perinnön kaikuja juonesta selvästi löytyy, sillä alkuasetelmassa on paljon tuttua. Moni asia meni lopulta toisin, mutta tässä on nyt todistuskappale siitä, minkälaisen tarinan pohjilta aloin Mifongin perintöä rakentaa.

(c) J.S. Meresmaa

Muistiini on tallentunut elävänä vain se hetki, jolloin jätin erään kirjan kesken ja sen kehnoudesta sisuuntuneena aloin kirjoittaa itselleni parempaa luettavaa. (Tämä siis marraskuussa 2006.) Järjellä tiedän, että on minulla täytynyt joitakin rakennuspalikoita olla, mutta en ole muistanut mitä. Ardisin ja Danten tarina pyyhki myrskyn lailla kaiken aiemman muistista pois.

Rakennuspalikat olivat Kendra ja Kai. Ihan kummat nimet: en todellakaan ollut muistanut heitä! Mutta tässä he ovat, mustaa valkoisella (okei, sinistä). Olen huutonauranut ja kärvistellyt noloudesta, sillä juonisepustus on melko... noh, riipaisevan naiivia kaikessa siirappisuudessaan ja suuruudenhulluissa kehitelmissään.

(c) J.S. Meresmaa

Vai mitä pidätte tästä: "Kendra menee naimisiin Sopivan ehdokkaan kanssa, koska näkee tunnelin päässä valoa: Sopivalla on laaja kirjasto, karttoja ja rahaa, jotta Kendra voi karata. Lisäksi Sopivan lääni on lähellä suurempia kaupunkeja, joista on yhteys merelle ja vapauteen. Hän valmistelee lähtöä vuosia."

Sopiva, josta myöhemmin tulee Landis Duverney...

Kaita kuvataan: "Kai on keskipitkää hieman pitempi, solakka, sopusuhtainen, n. 20-vuotias, kun Kendra syntyy. Puolipitkät mustat hiukset, mustat silmät."

Yhtäläisyyksiä Danteen? No pirskules, varren mitta taisi Dantella jäädä vähän lyhyemmäksi, hiukset vuorostaan kasvoivat pidemmiksi. Ikäerokin pieneni useammalla vuodella, mutta onhan tässä nyt muuten samaa...

***

Mitä tästä opimme? Muistiinpanoja kannattaa kirjoittaa ja vanhoja papereita kannattaa tonkia, koska ihmisen muisti mieluummin unohtaa ja keksii tilalle parempaa, jos vaivautuu. Minulla oli monta hauskaa hetkeä tämän paperin parissa. Esijuoni muistutti myös siitä, ettei kukaan ole seppä syntyessään. Esikoiseni takana on monta kerrosta, monta erilaista versiota tarinasta, joka sitten lopulta päätyi kansien väliin saakka.

Mifonkisarjan aloittamisesta on kohta yhdeksän vuotta. Hitaasti kypsyy, niin tarina kuin kirjailija.

Mifonkien osien parissa tuskaileville

Tietooni on saatettu, että Mifonki-sarjan kohdalla on vaikea muistaa, mikä sarjan osista oli ensimmäinen, mikä toinen ja mikä kolmas. Ei hätää! Pulmaan on ratkaisu. Kehittelin sen omiin tarpeisiini. Nimittäin muistisäännön nimeltä "PAM". Perintö, Aika ja Mahti -- PAM!

Trio. (c) J.S. Meresmaa

Lomalla ja ehdolla

Nettihiljaisuus johtuu siitä, että tuuletan pääkoppaani, kerään kokemuksia ja lämmitän viluisia luitani kaukana kotomaasta.

(c) J.S. Meresmaa

Pakko kuitenkin täällä vähän hehkuttaa, että Mifongin perintö on ehdolla Anni Polva -palkinnon saajaksi!

Anni Polva -tunnustuspalkinto jaetaan joka toinen vuosi parhaalle lasten- tai nuortenkirjalle. Palkinnon jakaa Lounais-Suomen Kirjailijat ry. Tänä vuonna ehdolla ovat lisäkseni Timo Parvela: Ella ja kaverit menevät metsään (Tammi); Veera Salmi: Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja (Otava); Mila Teräs: Telma ja Kuiskausten koulu (Otava) ja Netta Walldén: Ruben ja Ratikkaralli (WSOY).

(c) J.S. Meresmaa

Joulukuussa palkinnonsaaja selviää! Onnea kaikille ehdolla oleville!

Esikoismuistoja paperipinojen välissä

Intouduin selvittelemään muutamia paperipinkkoja, jotka ovat kasvattaneet kokoaan komerossa. Kotioloissa en ole mikään superjärjestelmällinen olento, joten löysin jos jonkinlaisia lippuja ja lappusia: ylöskirjoitettuja unia ja runoja, kortteja, lehtileikkeitä, kutsuja, esitteitä, lehtiä, kirjoituspapereita, muistilappuja...

Nurkkiin on jäänyt pyörimään myös kässäriversioita, niin romaanien kuin novellien. Heitän niitä aika surutta menemään, sillä en tiedä miksi niitä säästelisin. Kenties joskus kymmenen vuoden päästä voisi olla ihan hauska lukea kustannustoimittajan merkintöjä ja muistella käsikirjoituksen kehittymistä kirjaksi, mutta toisaalta kaikki tekstit löytyvät sähköisessäkin muodossa. Ajoittain ahdistaa, kuinka paljon tavaraa kertyy nurkkiin.

Sitten löysin jotain mielenkiintoista: vuonna 2008 kirjoituskurssin ohjaajalle kirjoitetun sähköpostiviestin, jossa pohdiskelen käsikirjoitusmuutoksia Verenperintöön (sehän siis oli Mifongin perinnön työnimi muinoin).

Viisi vuotta sitten halu saada kirja julkaistuksi alkoi vasta kutitella nenää.

Jaan teille muutamia katkelmia:

"Olen hiljentänyt kirjoitustahtia ja raapinut päätäni tekstiä tuijottaen. Voit uskoa, että pää on sauhunnut ajatuksista ja välillä on iskenyt ankara epätovo. Mitä jos karsinkin jotain väärää ja koko kirja lössähtää? No, sadan liuskan karsimistoiveesta on toteutettu nyt 70 liuskaa, lähes kaikki Linniä ja Harbenia, osia kirjoitettu uusiksi ja hento toivo elää. Entäpä jos kirjasta tuleekin parempi?"

Voi miten hellyyttävää! Olen unohtanut tuon epätoivon ja pelon siitä, että kirja menee karsimisesta pilalle. Eihän se mennyt. Toiveikas minäni oli oikeassa: kirjasta tuli parempi.

Myös henkilöhahmoja mietiskelin näemmä ankarasti. Olin ilmeisesti saanut palautetta, että niitä pitäisi lihavoittaa, sillä viestissä tuskailen, että miten henkilöhahmoja oikein syvennetään. Lisäämällä luonteenpiirteitä, dialogia, lapsuusmuistoja, mitä? Ilmeisesti onnistuin, sillä henkilöhahmoista on tullut hyvää palautetta.

Tässä silloisia mietteitäni:

"Ardis alkaa olla aika kuosissaan, yritin tuoda esille ensimmäisessä osassa enemmän sitä naiiviutta, isän miellyttämisenhalua, pettymystä siitä kun häntä ei naitetakaan nuorelle prinssille, ja nuoruusiän ristiriitoja. Toisessa osassa, Boergessa, hän on hetken elämäänsä tyytyväinen, mutta yhä hieman naiivi."

"Dante sitten... Ensinnäkin mietin sitä nimeä. Noin kolme sekuntia. Dante on Dante, vaikka kuinka olisi joskus ollut mies nimeltä Dante Alighieri. -- Nimeä olisi vaikea muuttaa muuttamatta koko miestä."

Viestiä lukiessani tajusin, kuinka esikoisen kanssa epävarmuus oli ihan toista luokkaa, mitä se nykyään kirjoittaessa on. Toki kirjailijan työhön kuuluu ajoittainen epävarmuus omista kyvyistä ja siitä, mihin teksti on viemässä ja kiinnostaako se ylipäätään ketään, mutta hiljalleen on kehittynyt perusvarmuus omista kyvyistä muovata käsikirjoitusta ja vaikuttaa siihen. Kirjoittaminen on uskallusta heittäytyä, antautua alttiiksi, yrittää ja onnistua, yrittää ja epäonnistua. Askelia eteen, askelia taakse -- kuin tanssia.

Ja minä haluan tanssia niin kauan kuin jalat kantavat.

Kansikuva, kirjoittamista ja harveneva kampa

Aamukampa harvenee: töitä on jäljellä enää neljä päivää (joskin kahdelle viikolle ripoteltuna)!

Tarkastelin kalenteriani viikonloppuna, ostelin junalippuja ja suunnittelin yöpymisiä. Näyttää siltä, että syksy on täynnä tohinaa ja tapahtumaa, joten kirjoittamistöille täytyy tehdä tarkka aikataulu. Ensinnäkin on messuja: Turun kansainväliset kirjamessut ja Helsingin kirjamessut. On fantasia- ja scifitapahtumia, kuten Tamfan ja Lokacon. On Osuuskumman tapahtumia, julkkareita ja kiertue. On pari lomareissuakin, joista toinen on "kesälomani". Pääsen vihdoin ja viimein käymään Madeiralla! Kasvikunnan puolesta olen haaveillut matkasta sinne kauan. Ensi viikolla nautin olostani Berliinissä nuorisokirjailijoiden hellässä ja hauskassa seurassa.

Mutta se kirjoittaminen, ah ja voi! Vähitellen alitajunta on uskaltanut päästää tunnustelevia aistinsiimoja arjen kerrostuman läpi. Välähdyksiä henkilöhahmoista, tilanteista, dialogista, nimistä... Pian, pian pääsen syventymään niiden pariin.

Illat ovat kuluneet lukiessa steampunk-novelleja, editoiden tekstejä ja kirjoittaen uutta. (Eli oikeastaan ei mitään uutta sillä saralla.) Sain kuitenkin valmiiksi kannen Höyryä ja helvetinkoneita -antologiaan. Tältä se nyt näyttää!

Steampunk! --Höyryä ja helvetinkoneita (Osuuskumma 2013)

Iltatöiden lomassa olen nauttinut dokumentteja, joista erityisen mielenkiintoinen on Sanojen planeetta, joka tulee ainakin toista kertaa Yleltä. Stephen Fry on lempijuontajiani, hauska, älykäs ja silti nöyrä.

***

Mifongin perintö on luettu Anna minun lukea enemmän -blogissa. Eläköön, esikoiseni!

Tapahtumien yössä 2013

Ilta alkoi Maailmankauppa Tasajaosta kello viisi. Tässä luen raapaletta. (Josta seuraavassa postauksessa enemmän!)
 (c) V. Rintala

Haastatteluparini Tarja Sipiläinen on raapaleen lukuvuorossa. Raapaleinto on muuten tarttuvaista laatua, joten olkaa varoitetut. (c) V. Rintala

Taru Luojola ja Anni Nupponen astuivat lauteille seuraavaksi. Tasajaon väki tarjosi reilun kaupan kahvia ja teetä tapahtuman kunniaksi. Nam! (c) V. Rintala

Kipitin Tasajaossa esiintymisen jälkeen suoraan seuraavaan paikkaan, eli Suomalaiseen kirjakauppaan Hämeenkatu 5:een. Runoilija Kari Aronpuro luki tekstejään ennen minua ja jälkeeni iltaa jatkoi Harri István Mäki. Olin positiivisesti yllättynyt paikkaolijoiden määrästä. Ei lukenut tyhjälle kaupalle. (c) V. Rintala

Tampereen Tapahtumien yö oli vilkas ja mukava tapahtuma! Ilma oli trooppinen, kostea ja lämmin. Ilta kului kepeästi kivassa seurassa -- tapasin sekä uusia että vanhoja tuttuja. Jopa yhden Mifongin perinnön signeerasin, mikä oli kunnon kruunu päivälle. Pieni breikki arkipäivän rutiinista oli enemmän kuin tervetullut. (Uusi mekkokaan ei varsinaisesti haitannut.)

Voi tätä hoppua, hoppua, hoppua

Kunpa voisin sanoa, että viikon blogihiljaisuus johtuu siitä, että olen nauttimassa Suomen suvesta jossain, missä ei ole nettiyhteyttä. Hah ja pah, töitä minä puurran. Päivätyössä on kiireisin aika nyt, esimerkiksi tänään tuli tehtyä yksitoistatuntinen päivä. Antologiaan tarjolla olevat novellit odottavat kommentointia, oma novelli lojuu keskeneräisenä ja kämppä näyttää siltä kuin siellä olisi päästetty vapaaksi kolme unettomuudesta kärsivää hilleriä.

Vaan eipä hätää! Juhannus lähestyy ja sitä myötä kolme vapaapäivää, jotka aion viettää nettiyhteydettömästi. Ja mielellään poissa kotoa, jotta siivoamispaine ei pääse kiusaamaan. Läppärin nappaan kuitenkin kainaloon, sillä ensi viikonlopun aikana on lähestulkoon ainoa hetki saada kirjoitettua jotain.

Lukemista olisi kuitenkin tarjolla innokkaimmille jo nyt, sillä tuorein numero romanttisesta lukemistolehdestä Ursulasta on julkaistu! Kyseessä on chick lit -numero ja sen pääsee lataamaan itselleen täältä. Muuan neiti Sarantikin on sinne kynäillyt...

***

Mifongin perintö on luettu Päiväunien salainen elämä -blogissa ja  The Late Night Book Clubissa (jälkimmäisessä yksityiskohtaista pohdintaa muun muassa juonikuvioista, joten spoilerivaara olemassa! Hauska myös huomata, että päähenkilöiden ikäero on nostettu esiin.)

Myös Mifongin ajasta on ilmestynyt blogiarvioita. Maija Kirjojen keskellä -blogista luki kirjan mökkitöiden lomassa. Morren maailmassa todettiin, että lukuja huomasi ahmivansa pikkutunneille asti. Kirsi Kirsin kirjanurkasta jäi kärsimättömänä odottamaan jatkoa.

Kyllä näiden varassa kelpaa ensi syksynä naputella neljättä! Mifongin mahti, sarjan kolmas osa, on parhaillaan kustannustoimittajalla luettavana. Sen kohtalo on vielä auki.

***

Suomen suurin fantasia- ja scifitapahtuma Finncon on aivan nurkan takana. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Helsingin Kaapelitehtaalla pohditaan vastavoimia, jaetaan kirjallisuuspalkintoja, kuunnellaan kirjailijoita ja kirjoittamisaiheisia paneeleita, ostetaan, vaihdetaan ja myydään kirjoja, ihaillaan taidetta, tavataan vanhoja tuttuja ja tutustutaan uusiin. Esiintymiset-sivulta löytyy oma ohjelmani. Osuuskumman pöydän luota minut löytää muulloinkin. Tämä on minulle vuoden "The"-tapahtuma. Helsingin kirjamessut kalpenevat mennen tullen, sillä Finnconista puuttuu uuvuttava messumeininki eikä ohjelma keskity kirjaesittelyihin. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy. Suosittelen erityisesti spefin ystäville!

Nyt takaisin novellisorvin ääreen. Muuten ei tule loppua, loppua, loppua...

Vuoden ensimmäisiä

Kevään kirjalistoja on alkanut vähitellen ilmestyä verkkolehtiin. Savon Sanomat on julkaissut listauksensa myös nuortenkirjapuolelta. (Lasten- ja nuortenkirjat listataan lehdissä yleensä viimeisinä.) Mifongin aika löytyy listalta, mikä on hienoa. Jotkut teistä ehkä muistavatkin viime keväisen avoimen kirjeen Helsingin Sanomien kulttuuritoimitukselle. Oman esikoiskirjan puuttuminen valtakunnan päälehden kattavaksi luullulta listalta todella pahoitti mielen. Kävi ilmi, että kulttuuritoimitus ajattelee listaa poimintana kevään kirjavalikoimasta, vaikka otsikko lupaa toisin ja lukijatkin ovat olleet muussa luulossa.

Kiinnostuneena seuraan miten tänä vuonna käy Helsingin Sanomien ja Aamulehden kanssa. Miten he otsikoivat, kertovatko, että kyse on poiminnoista? (Aamulehden kaunokirjallisuuslistauksen lopussa on maininta, että uutuuslistoja täydennetään tarpeen mukaan. Eli heillä on ainakin pyrkimys mahdollisimman hyvään kattavuuteen.) Hyvä on myös muistaa, että nettilehden listaukset ovat huomattavasti laajempia kuin paperiversioiden.

Joku ehkä miettii, että kylläpä se nyt jaksaa itkeä pienestä. Mitä väliä on, puuttuuko joltain sanomalehden listalta? Elämä on epäreilua, get over it.

Niin, onhan elämässä toki suurempiakin asioita murehdittavaksi, mutta kirja voi menettää potentiaalisen lukijansa niin helposti. Näkyvyydestä taistelussa ei ole kyse kirjailijan halusta tyrkyttää itseään tai edes työtään julkisuuteen (julkaisun jälkeen teos on julkinen väistämättä), vaan siinä on kyse lukijan ja kirjan kohtaamisen mahdollisuuksien parantamisesta. Jos kirja ei ole uutuuslistoilla, ei löydy kaupan hyllystä kuin mahdollisesti näytevarastokappaleena jos sitäkään, eikä saa arvioita lehdissä, näkyvyydestä on lohkaistu jo aimo pala.

Kirja, joka ei näy missään on kirja, jota ei myydä. Niin se vain on. Lukijan löytäminen nykyajan informaatiotulvan keskellä on kirjan suurin haaste. Siksi mahdollisuuksien kaventaminen korpeaa.

***

Mifongin perintöä on luettu kirjablogeissa runsaasti tämänkin vuoden puolella. Miten ilahduttavaa! Lukukokemuksista voi lukea Normandiani-blogista, Nenä kirjassa -blogista ja Kirjojen keskellä -blogista.

On käynyt myös niin, että olen kirjoittanut tämän vuoden ensimmäisen novellini, joka julkaistaan huhtikuussa Osuuskumman ekoscifiantologiassa. Ja niinkin on päässyt käymään, että olen kirjoittanut artikkelin aikakauslehteen ensimmäistä kertaa elämässäni. Lehti julkaistaan helmikuussa ja kerron siitä myöhemmin lisää.

Kevytmielistä kirjallisuutta

Puusilmäni juurtuivat juuri, versoavat vihreää ja taivuttavat sirkkalehtensä kohti aurinkoa -- näkevät.

Blogiani seuranneet varmaan muistavat minun rutisseen useamman kerran siitä, kuinka viihdekirjallisuutta ja genrekirjallisuutta saatetaan väheksyä, koska ne eivät ole "korkeakirjallisuutta". Jonkinlainen jako on olemassa, muuten ei olisi rutistavaa. Olin jumiutunut näköalattomalle raiteelle: ei ole kyse paremmuudesta tai älykkyydestä. On kyse sävyeroista ja mieltymyksistä.

Viimein tajusin ajatella asiaa tältä kantilta: korkeakirjallisuutta pidetään vakavana (tai vakavasti otettavana) kirjallisuutena, viihde- ja genrekirjallisuutta kevytmielisenä. Kevytmielisyys on kielteisesti sävyttynyt sana. Koska jokaisella kolikolla on kääntöpuolensa, on kevytmielisyydelläkin oltava myönteinen puolensa.

On kirjoja, jotka antavat ajattelemisen aihetta, ja kirjoja, joihin voi paeta ajatuksiaan. Sekä sekä että.

Kummallakin sijansa, kummatkin arvokkaita.

***

Mifongin perinnöstä on ilmestynyt uusi arvio Viivasuoria sanoja -blogissa.

Yhteenveto esikoisen saamasta lukijapalautteesta, osa 3. Kieli, kohderyhmä ja muut esille tulleet asiat

On yhteenvedon kolmannen ja viimeisen osan aika. 

(Aikaisemmin on käsitelty Ulkoasu, juoni ja rakenne sekä Maailma ja henkilöt.)

KIELI

- virheetöntä, helppolukuista, toisinaan lähes ilmiömäisen taitavaa, Risingshadow, Orduuka

- ei häikäissyt mutta ei ahdistanutkaan, Booking it some more

- ei mitenkään huikeaa, mutta ei tule lukiessa mietittyä, Kirjoihin kadonnut

- joistain kohdista ehkä huomasi, että kirjailijan oma ääni on vielä muotoutumassa, kujerruksia

- hyvää, humoristista ja sitä on helppo lukea, Lukufiilis, Niina Romo

- kirjan suurimmat puutteet näkyivät tekstitasolla (kysymystauti, liika selittäminen) Morren maailma

- kauniisti soljuvaa ja sisälsi runsaasti kielikuvia, jotka istuivat tekstiin pakottomasti, Marken maailma

- jotkin kielelliset ilmaisut ärsyttivät, mutta olivat kuitenkin kirjan tyylisiä, Mustemaailmani

- kaikin puolin sujuvaa, Rouva Blanka ja Neiti Niilo

- maisemat ja tunnelmat on maalailtu kauniisti, Kirsin kirjanurkka

- pidin eläväisestä kielenkäytöstä ja termistöstä, joka oli tuore ja kiinnostava, Vinttikamarissa

- sopivasti humoristista ja mukaansatempaavaa tavalla, joka saa kirjan lukemisen tuntumaan helpolta ja kevyeltä, Vinttikamarissa

- osittain hiomatonta - anglismeja, turhaa toistoa ja kliseitä, Thua, Goodreads

KOHDERYHMÄ

- markkinoitu aikuisten fantasiana. Ei se minusta ihan sitä ole, -- mutta ehdottomasti aikuisempaa kuin moni muu kotimainen fantasiakirja, Booking it some more

- en halua kategorisoida kirjaa nuorten-, tai aikuistenkirjaksi, sillä minusta se sopii molemmille, Kirjavinkit, Salla P.

- se ei ole itsestään selvästi nuortenkirjallisuutta, vaikka nuoret naiset ja tytöt tätä pääasiassa tulevat lukemaan, jo kansi karkottaa murrosikäiset pojat, Kirsin kirjanurkka

- suomalaista aikuisten fantasiaa - ihanaa että joku uskoo sellaiselle olevan lukijoita, Lukemisen kartasto

- suosittelen seikkailuromaaneja janonneille ihmisille ikään katsomatta, Morren maailma

- en päässyt lukukokemuksen perusteella ihan perille kohderyhmästä, sillä kirja on luokiteltu lasten- ja nuortenkirjaksi, Vinttikamarissa

(Kommentti: erityisesti fantasiakirjallisuuden ikäryhmittäin luokitteleminen tuntuu olevan Suomessa  jokseenkin pulmallista, vaikka ikäryhmäluokittelu lukusuositusten perustana on muutenkin hankalaa, ellei mahdotonta. Miksi ikä määrittäisi sen, minkälaista kirjallisuutta tykkää lukea? Metsään onkin menty siinä, että luokittelu lasten-, nuorten- ja aikuistenkirjallisuuteen on tehty palvelemaan kirjastoja, kirjakauppoja ja kustantamoita rakenteellisessa mielessä, mutta sitä yritetään hyödyntää ehkä liiankin innokkaasti lukusuosituksissa ja siinä, miten yksilöiden lukuvalintoja ohjataan -- tai miten ne ohjautuvat.)

MUITA ESILLE NOUSSEITA HUOMIOITA

Huumori

- kansitekstissä hehkutettu vapauttava hyväntahtoinen huumori meni kyllä minulta ohi, Risingshadow, Orduuka

- kirja vie lukijan juonittelujen ja salaisuuksien sekaan -- huumoria unohtamatta, Risingshadow, Q_Black

- kyllä viihteestä käy, olettaen että lukija kykenee reippaasti leikkimään mukana, Booking it some more

- kieli on muutenkin sopivasti humoristista, Vinttikamarissa

Nimet

- ihanaa ettei kirjassa ollut yhtään Mattia, Pekkaa, Kerttua tai Terttua, Kirjoihin kadonnut

- nimien ei-suomalaisuus saa runsaasti kiitosta, Risingshadow, Orduuka

- pidän muuten aivan valtavasti 'mifonki' sanasta, Morren maailma

- mifonki on oivallisesti keksitty ja suomalaiseen suuhun sopiva sana, Vinttikamarissa

- otin luettavakseni, koska henkilöiden nimet eivät olleet suomalaisia, Risingshadow, Ccrystal

Ennakkoluulot

- täytyy myöntää, että minulla oli ennakkoluuloja tätä kirjaa kohtaan, Risingshadow, Q_Black

- yleensä en suomalaisten kirjailijoiden kirjoja lue, Risingshadow, Ccrystal

- minulla myös on ennakkoluuloja suomalaista fantasiaa kohtaan, Risingshadow, Darknikato

- minulla oli hävettävän suuria ennakkoluuloja kirjaa kohtaan – näin jälkeenpäin ajatellen en ole edes kovin varma, mistä syystä, Sudet eivät nuku talviunta

- odotuksia ei sinänsä ollu, sillä kirjailija sattuu olemaan suomalainen. Lisää epäluuloa herätti noi mifongit. Our lifestyle

Suomalaisuus

- vakuuttavaa suomalaista fantasiaa, Risingshadow, NermiEddlitt

- edustaa monille sellaista suomalaista taidonnäytettä, mitä tässä on pitempään odotettu: suomalaista ei-suomalaista fantasiaa, Risingshadow, Orduuka

- tässä kirjassa ei ole mitään leimallisen suomalaista, se on yleismaailmallista eeppistä fantasiaa, Booking it some more

- suomalaisuus tuli joissain kohdin kivasti läpi, Thua/ Goodreads

- hyvä raivaaja suomalaiselle (aikuisille suunnatulle) fantasiakirjallisuudelle, Vinttikamarissa

Loppukohtaus

- tarinan loppu yllättää ja kutsuu lukemaan seuraavaa osaa, Risingshadow, NermiEddlitt

- tarinan päätös ansaitsee erityiskiitokset; loppukohtaus on melko vaikuttava, Morren maailma

- loppuhuipennus tuli suorastaan ahmittua, loppu jää loistavasti avoimeksi, Kirsin Kirjanurkka

- loppu antaa olettaa jatkoa seuraavan, ainakin toivon sitä kovasti, Hemulin kirjahylly

- tarinan loppu oli mielestäni todella hyvä ja selkeä, Mustemaailmani

- on ilmeisesti pakko lukea toinenkin osa; kirja loppuu kutkuttavaan tilanteeseen, Booking it some more

Omaperäisyys

- nousi myös mietteitä siitä, kuinka paljon omaa kirjailija lopulta olikaan keksinyt, vai oliko hän vain antanut vanhoille asioille uudet nimet, Risingshadow, Orduuka

- vaikka fantasian peruspiirteet ovat jo monesta tarinasta tuttuja, Meresmaa onnistuu luomaan niistä omaperäisen ja kiinnostavan versionsa, Kirjavinkit, Salla P.

- jossain määrin aika perinteisiä fantasiakirjallisuuden elementtejä, kujerruksia

- kilpailee tasavahvasti ulkomaisten kirjojen kanssa kaikilla tasoilla, Hemulin kirjahylly

- odotukset jostakin omaperäisemmästä olivat aika korkealla (mifongeista), Kirsin kirjanurkka

- perinteestä ammentaa myös tarina, Kirsin kirjanurkka

- ehkä tulevaisuudessa liikutaan omaperäisemmillä vesillä, Lukemisen kartasto

(Kommentti: omaperäisyys on sana, joka nousee esille niin kustannuskynnyksen ylittämisessä kuin julkaisemisen myöhemmässäkin vaiheessa. "Kiva tarina, mutta onko se omaperäinen?" "Kuinka monta kertaa tämäkin tarina pitää kertoa?" Omaperäisyyden vaade voi turhauttaa, sillä senkin kokemus on usein subjektiivista. Voisikin melkein lohkaista, että jos jokin luettu tuntuu kovin omaperäiseltä, ei vain ole lukenut tarpeeksi. Tämä on oikeastaan niin mielenkiintoinen aihe, että siitä pitää tehdä oma postaus.)

SUMMA SUMMARUM:

Mifongin perintö ihastutti joitakin, toiset pudistelivat päätään ja kolmannet kohauttivat olkapäitään. Jakauma lienee melko tyypillinen viihdekirjalle. Ilahduttavaa oli huomata, että vaikka kirja ei olisi saanut aivan liekkeihin, monet suunnittelivat jatko-osan lukemista. Silloin on onnistuttu ainakin herättämään uteliaisuutta, jos ei aivan vakuuttamaan.

Jonkin verran on tullut kysymyksiä, että millä tavalla esikoisesta saamani palaute on vaikuttanut tai vaikuttaa jatko-osiin tai kirjoittamiseeni ylipäätään. Kysymys on vaikea, sillä jos vastaa ettei mitenkään, voi antaa mielikuvan, ettei välittäisi palautteesta ja niiden antajista lainkaan ja se ei pidä paikkaansa. Yhteenvedosta huomaa kuitenkin sen, että sama teos voi kerätä aivan vastakkaisia mielipiteitä -- ja tässä tuleekin avainsana: mielipide. Jokainen muodostaa oman mielipiteensä lukemastaan melkoisen sattumanvaraisesti eikä kirjailija voi yrittää ennustaa seuraavien teostensa kohdalla, että mitenkähän tämän nyt kokisi palautteenantaja X, kun edellisessä kirjassa moitti tätä ja tuota. Ei kukaan pysty kirjoittamaan niistä lähtökohdista. Ja samalla kun yhteen suuntaan kumartaa, toiseen pyllistää.

Tässä mielessä valmiista teoksesta saatu palaute vaikuttaa hyvin vähän siihen, mitä kirjailija tulevaisuudessa kirjoittaa. Asia on kuitenkin monimutkaisempi, sillä jos palautetta ei saa lainkaan tai jos saa vain yltiönegatiivista, voi herkempi kirjailija lopettaa kirjoittamisen tykkänään. Kirjailija kirjoittaa ensimmäisen version itselleen ja vasta toisen (ja kolmannen ja neljännen) lukijalle. Suurin palkinto saavutetaan, kun kirja julkaistaan ja se itsenäistyy. Kirja, jolla ei ole lukijoita, on kirjailijalle karvas pettymys. Siksi palaute on tärkeää.

***

Tuleeko teille, jotka olette jaksaneet lukea kolmiosaisen yhteenvedon (tai ehkä jopa Mifongin perinnön), jotain sanottavaa mieleen aiheesta? Onko jokin osa-alue jäänyt kokonaan käsittelemättä tai minkälaisia johtopäätöksiä itse vetäisitte palautteesta? Mikä teidän mielestänne on palautteen tarkoitus?

Yhteenveto esikoisen saamasta lukijapalautteesta, osa 2. Maailma ja henkilöt

Edellisessä postauksessa käsiteltyjen ulkoasun, juonen ja rakenteen jälkeen vuorossa ovat maailma ja henkilöt.


MAAILMA

- Meresmaa ei selostamalla selosta maailmansa piirteitä, vaikka niitä onkin selvästi mietitty, Booking it some more

- uskottava, Hemulin kirjahylly

- helppo uppoutua, Kirjavinkit, Salla P.

- omanlaisensa keskiaikamainen maailma, Kirsin Kirjanurkka

- olisin kaivannut enemmän paneutumista maailmaan, Lukemisen kartasto

- maailma vaikutti kiinnostavalta, mutta sen esittely jäi aika pintapuoliseksi, Morren maailma

- hyvin suunnitellut paikat, Our lifestyle

- sijoittuu fantasialle tyypilliseen tapaan keskiaikahenkiseen maailmaan, Vinttikamarissa

HENKILÖT

- mielenkiintoisia ja samaistuttavia, Risingshadow, NermiEddlitt

- erittäin hyvä hahmo on Verna, Risingshadow, Orduuka

- turhan yksioikoisia aikuisten kirjaan, Booking it some more

- vahvan lihallisia, Hemulin kirjahylly

- ilahduttavan moniulotteisia ja kehittyvät tarinan myötä, Kirjavinkit, Salla P.

- omanlaisiaan, Ardis kehittyi mielenkiintoiseksi, Kirjoihin kadonnut

- Dante oli mielenkiintoinen hahmo, Kirjojen rakastaja

- henkilökuvausta pidän kirjan vahvimpina puolina, Kirsin Kirjanurkka

- henkilöiden nopeat käänteet turhan laihasti perusteltuja, Kirsin Kirjanurkka

- Ardis oli vinkeä tyyppi, kujerruksia

- olisin kaivannut enemmän paneutumista henkilöihin, Lukemisen kartasto

- jälkikäteen alkoi kovasti ärsyttää kummankin päähenkilön aikaansaamattomuus keskinäisen rakkaustarinan suhteen, Lukemisen kartasto

- fiksuja ja moniulotteisia eikä heidän luonteensa kehittelyä ole jätetty puolitiehen, Lukufiilis, Niina Romo

- ihastuin Danteen täysin, hahmoista ainoastaan Elingmar jäi häiritsemään, Morren maailma

- oli hienoa seurata kuinka erityisesti Ardis kasvoi, Mustemaailmani

- Danteen samaistuin heti, Our lifestyle

- Ardisin ja Danten välinen rakkaus ei vakuuta, eivätkä muutkaan henkilöhahmot ehdi muuta kuin kuljettaa tarinaa eteenpäin, Rouva Blanka ja Neiti Niilo

- suurin viehätys oli onnistuneessa hahmokuvauksessa, Sudet eivät nuku talviunta

- kaikki Ardisin ja Danten yhteiset kohtaukset olivat fanityttöilyä aiheuttavia, Sudet eivät nuku talviunta

- Ardisin ja Danten välisen rakkaussuhteen ongelmat johtuvat käytännössä pelkästään keskusteluyhteyden puuttumisesta ja väärinymmärryksistä (mikä ärsytti), Vinttikamarissa

- hahmot kiinnostavia, Linnea/Goodreads 

***

Yhteenveto: Ardisin ja Danten vaikea rakkaus aiheutti monilla harmaita hiuksia ja tuskastumista (en ihmettele, olivat ja ovat helkkarin itsepäisiä ja hankalia hahmoja kirjoittaakin). Ardisin kasvu nuoresta prinsessasta vastuulliseksi aikuiseksi ja äidiksi oli monien mielestä onnistunut hyvin. Ilahduttavaa oli huomata, että monet sivuhahmoistakin olivat löytäneet lukijoissa vastakaikua. Isoa henkilögalleriaa pyörittäessä on aina vaara, että sortuu helppoihin ratkaisuihin ja stereotypioihin (joista toki kerään oman osani minäkin), joten henkilöihin kannattaa panostaa.

Fantasiassa maailma, johon tarina ja tapahtumat sijoittuvat, on tavallaan yksi henkilöhahmo sekin. Mifongin perinnössä osa jäi kaipaamaan tarkempaa taustoitusta maailmalle, ja tässä kirjailijan oma mieltymys näkyy selvästi: olen suoran toiminnan nainen, paljastan oikeastaan vain sen, mikä on tarinalle välttämätöntä. Meno jatko-osissa hieman hidastuu (ainakin itselläni on sellainen tuntuma), joten todennäköisesti maailmankuvaus ja toiminta tasapainottuvat.

Seuraavassa osassa vuorossa ovat kieli, kohderyhmä ja muut esille nousseet seikat.

Yhteenveto esikoisen saamasta lukijapalautteesta, osa 1. Ulkoasu, juoni ja rakenne

Viimeisimmässä Kirjoittajan pulmia -blogipostaussarjan osassa pohdittiin palautteen saamista ja sen antamista. Nyt kun vuosi 2012 lähestyy loppuaan, ajattelin, että hetki olisi sopiva Mifongin perinnöstä saatujen lukukokemusten ynnäämiseen. Eräänlainen tilinpäätös siis. Samalla se toimikoon amatöörimäisenä analyysina siitä, miten palautteen vastaanottaminen muuttuu, kun palaute tulee painetusta kirjasta, ei keskeneräisestä työstä.

Kirjailijoiden vastaamista tai puuttumista kirjansa saamaan kritiikkiin ei katsota hyvällä. Vaikeneminen on kultaa, ja tämä on helposti ymmärrettävissä piirteistä, joita sivuttiin aikaisemmassa blogipostauksessakin: teoksen tulee seisoa omilla jaloillaan, niin hyvässä kuin huonossakin. Selittelyt eivät enää auta, kirja on itsenäistynyt.

Näin ollen analyysini tarkoitus ei olekaan kritisoida kritiikkiä tai esittää vasta-argumentteja. Lehtikritiikit jätän tästä julkisesta yhteenvedosta kokonaan pois. Kasvotusten tai sähköpostilla saatuja palautteita en myöskään käsittele, sillä lukijan on mahdoton todentaa niitä aidoiksi. Muutamaan yleiseen asiaan kommentoin, sillä luetteloidessani palautteita joitain yleisiä huomioita oli helppo vetää ja muutamia ratkaisuja tahdon avata. Näiden ei ole tarkoitus missään mielessä vähätellä tai mitätöidä kenenkään lukukokemusta.

Jos Mifongin perintö ei olisi saanut näinkin laajaa huomiota nettimaailmassa osakseen, tällaisen tilinpäätöksen tekeminen olisi voinut olla vähemmän antoisaa. Kuten myöhemmin käy ilmi, mielipide-erot saattavat olla rajuja ja jopa yksittäisen lukijan lukukokemus ristiriitainen.

Palautetta on tullut aika tavalla, joten jaan postauksen useampaan osaan, jossa kussakin käsitellään tiettyjä kirjan osa-alueita.

Kommentit olen napsinut suoraan arvioista ja yrittänyt saada niiden sanoman mahdollisimman tiiviiksi, jotta vertailu olisi helpompaa. Joskus asiayhteydestä irrottaminen tuntui muuttavan mielipidettä jyrkemmäksi, mutta uskoakseni Mifongin perintö kestää sen.

Tästä se alkaa!

***



ULKOASU

- kirjan ulkoasu ei ole houkutteleva, Risingshadow, Orduuka

- kansi oli huolitellun kaunis ja hopean kaltainen kohokirjoitus sai aikaan arvokkaan vaikutelman, Marken maailma

- Kartta puutteellinen (ei löydy Belonea, Valagasia tai Romhairin kapeikkoa), Risingshadow, Orduuka

- kansi kiiltelee kivasti, Vinttikamarissa

- kursiivifontti kauniin koukeroinen, mutta sitä on epämiellyttävä lukea pitkiä pätkiä, Morren maailma

- kartta kuvitteellisesta maailmasta johdatti heti ensi hetkistä sisälle mielikuvitusmaailmaan, Marken maailma

(Kommentti kartan puutteellisuuteen: kun nimesin alueita kartalla, halusin pitää kartan mahdollisimman selkeänä. Niinpä päätin esimerkiksi nimetä vain kaupungit, en maita. Romhairin kapeikko ei saanut nimeä kartassa, sillä se on tapahtumapaikkana vain sarjan ensimmäisessä osassa, vaikka kartta pysyy samana kaikissa kolmessa. Lisäksi saaristo Chuanta Vespesin lähistöllä olisi käynyt ahtaaksi. Myös Renokea puuttuu kartasta tästä samasta syystä.)


JUONI

- paikoitellen ennalta-arvattava, nopeatempoinen, Risingshadow, Orduuka

- yksinkertainen loppu, Risingshadow, Orduuka

- paikoin ennalta-arvattava, paikoin yllätti, Risingshadow, NermiEddlitt

- tylsiä hetkiä ei tässä kirjassa ole, Risingshadow, Q_Black

- loppu yllättää, Risingshadow, NermiEddlitt

- tarina etenee melkoista haipakkaa – mutta oikeastaan tykkään tällaisesta reippaasta pyörityksestä. Tässä tiivis touhu toimi hyvin, Booking it some more

- tapahtumarikas ja jännittävä (tarina), Hemulin kirjahylly

- kantaa läpi kirjan (tarina), Kirjavinkit, Salla P.

- eteni nopeasti, tapahtumia paljon, Kirjoihin kadonnut

- paikoitellen hiukan ennalta-arvattava, toisaalta välillä yllätti, Kirjojen rakastaja

- eteni vauhdikkaasti, välillä jäin kaipaamaan tarkempaakin taustoitusta, Kirsin kirjanurkka

- nopeatempoisuus piti otteessaan, kujerruksia

- sukkelasti sujuva juoni, Lukemisen kartasto

- tulee välillä sellainen olo, että seuraavaan juonenkäänteeseen on niin kova kiire, ettei kaikkeen ehdi keskittyä kunnolla, Lukemisen kartasto

- yllätyksiä ei ole, sillä mitään ei jätetä lukijan oman rivien välistä lukemisen tai päättelyn varaan, Lukufiilis, Niina Romo

- juonenkäänteet ovat melko arvattavissa, Lukufiilis, Niina Romo

- käänteet meheviä, onnistui pariin kertaan kiskaisemaan maton altani oikein sujuvasti, Morren maailma

- tapahtumiin ja niiden taustoihin olisi saanut syventyä hiukan enemmän, Morren maailma

- kantoi loppuun saakka (tarina), Marken maailma

- kirjailija sai kiitettävästi pidettyä kaikki langat käsissään, Marken maailma

- loppu oli mielestäni todella hyvä ja selkeä, Mustemaailmani

- ei tuntunut missään vaiheessa jo moneen kertaan luetulta tai kuluneelta, Sudet eivät nuku talviunta

- vauhtia ja jännitettä riitti, Thua/Goodreads

- nopeatempoinen, Linnea/Goodreads




RAKENNE

- tapahtumat pomppivat, Risingshadow, Ccrystal

- hyvä että kirja oli jaettu osiin, Risingshadow, Orduuka

- kirjan alussa hieman häiritsi ajallisten hyppyjen pituus, Hemulin kirjahylly

- ensimmäinen yritys tyssäsi alun kaksisivuiseen infodumppiin, Booking it some more

- lähtee yllättävän vilkkaasti käyntiin, vaikka alussa selitetään puuduttavaan tyyliin maailman syntymisestä ja vähän tylsistä elementtiherroista, Risingshadow, Orduuka

- tahmean alun jälkeen koukutti niin, että oli luettava kerralla loppuun, Kirjavinkit, Salla P.

- Alun päähenkilöluettelosta oli paljon apua, Kirjojen rakastaja

- henkilöluettelo auttoi hahmottamaan eri henkilöiden sukulaisuussuhteet ja toimi sopivana käynnistäjänä itse tarinaan, Marken maailma

- osiin jako rytmitti kerrontaa sopivasti, Marken maailma

- koin alun todella tylsäksi, ensimmäisen about 150 sivun aikana melkein jopa harkistin jättäväni lukemisen kesken, Mustemaailmani

***

Yhteenveto: 

Lähestulkoon kaikki pitivät kirjaa vauhdikkaana ja nopeatempoisena, mutta monella kompastuskivenä oli laahaava alku, ja etenkin legendaa maailmansynnystä pidettiin tylsänä ja kuivana. Näiltä nurkilta löytyykin yksi Mifongin perinnön pulmista: jos kirjoittaa vauhdikasta juonivetoista tarinaa, ei voi jäädä jaarittelemaan. Kaikki ekstra leikataan pois, jotta kirja ei paisu mahdottomasti -- ja tämä on haaste fantasiakirjalle, jolta moni odottaa tiivistä taustoittamista. Lisäksi kun kyseessä on moniosainen sarja, täytyy informaatiota hieman annostellakin. Vain tulevaisuus näyttää, kokevatko Mifongin perinnön maailmasta ja henkilöistä nyt liian vähän saaneet tilanteen paranevan jatko-osien myötä.

Sitä jännityksellä odottaen!

Seuraavassa osassa vuorossa maailma ja henkilöt.

Koottuja

Muutamia arvioita on tupsahdellut töistäni, ja Kariston kevään katalogikin on ilmestynyt. Mifongin aika löytyy tiedoston sivulta 35 (joka on esitteen sivu 33).

Mifongin perintö on luettu Rouva Blanka ja Neiti Niilo -nimisessä blogissa.

Steampunk! -- Koneita ja korsetteja on arvioitu blogeissa Kaiken voi lukea, Kirjasfääri ja Kirsin kirjanurkka.

Ursulan novellit on arvioitu Normandiani-blogissa.

***

Mifongin mahdin, eli sarjan kolmannen osan, kirjoittamisen välissä olen hahmotellut ensi vuoden julkaisuja ja projekteja ja tajunnut, että olen niiden osalta oikeastaan täyteen buukattu! Tämä oli jokseenkin shokki (tai nykyään se kai pitäisi kirjoittaa sokki, niin että s-kirjaimen päällä on se väkänen, jota en näppäimistöstä löydä. Vierastan.). Toisaalta hirvittää, mutta toisaalta tuntuu mukavalta ajatella, että puuhaa riittää. Se tarkoittaa sitä, että valmistakin syntyy.

On ehkä hyvä havahtua myös siihen, että nyt pitää opetella sanomaan "ei", jotta stressi ei iske päälle. Ja pitää huoli siitä, että kovin moni deadline ei osu päällekkäin.

Seuraavaksi suunnitellaankin vuoden 2014 julkaisuja. Hurjaa!

Valopilkkuja pimeydessä

Esikoiskirjailijan syksy on tuntunut olevan täynnä tapahtumia ja tutustumisia uusiin ihmisiin. Paatuneelle kotihiirelle muutos on ollut suuri. Yksin olemiselle ja joutilaisuudelle on joutunut nipistämään aikarakoja, jotta polla kestäisi. Ei se pelkkä kirjailijuuden ensi askelten ottaminen ole täyttänyt kalenteria ja työvasua -- kustannusosuuskunnan perustaminen ja toisaalta vakityön saaminen ovat pitäneet huolen siitä, että päivä jakautuu noin kolmeen osaan: päivätyö, kirjoitustyö ja osuuskuntahommat. Tänään hankin kunnon vanhanaikaisen pöytäkalenterin: vuosiin en sellaista ole tarvinnut, mutta yhtäkkiä pieni seinäkalenteri ei enää riitä.

En kadu yhtäkään itselleni haalimaa hommaa enkä tekisi mitään toisin, joten eipä tässä valittamista. Plussaa on, että edes yhdestä näistä töistä saa palkkaa. Muut ovat perustuksia, joille rakentaa ja joiden kautta toteuttaa intohimojaan ja arvomaailmaansa.

Jos asiat menevät niin kuin olen suunnitellut, pian edessäni on kuukauden loma. Tässä ihanankreisissä elämäntilanteessa se tarkoittaa, että silloin

• on kirjoitettava Mifonki-sarjan kolmannen osan ensimmäinen versio loppuun
• on tehtävä tai ainakin saatettava hyvälle alulle Mifongin ajan kirjatraileri
• on suunniteltava erään kirjan kansi
• on kirjoitettava lehtiartikkeli
• on kirjoitettava pari novellia (deadline ei vielä kolkuttele, mutta parempi olla ajoissa liikkeellä).

Unohdinkohan jotain? Toivottavasti en. Sen sijaan että ahdistaisi, olen oikeastaan aika innoissani. Saa kirjoittaa ja kuvittaa ja herätä kun huvittaa!

***

Aletheia Kirjoihin kadonnut -blogista on lukenut Mifongin perinnön. 

***

Steampunk-antologia on tullut Akateemiseen kirjakauppaan myyntiin. Tampereen Akateemisessa kirja oli komeasti esillä. Hyvä, Akateeminen!

Lasten kirjat ja nuorten kirjat

Bookplus -nettikirjakaupan sivuilla Mifongin perintö on lipsahtanut lastenkirjoihin. Ei fantasiaan ollenkaan. Voe hyvänen aika. Onkohan niin, että koska lasten ja nuorten kirjat niputetaan yleensä yhteen lanu-kirjoiksi, se voi aiheuttaa tällaisia sekaannuksia? Vai onko tämä vain fantasiakirjojen ongelma?

Blogimaailmassa on jonkin verran ollut kirjoittelua siitä, että "nuoret aikuiset" -kategoria saattaisi olla hivuttautumassa kotimaankin kirjallisuuskenttään. Nuoret aikuiset vain alkavat olla aika nuoria. Jo alakouluikäiset haluavat, että heitä kutsutaan nuoriksi. Kukaan ei halua olla lapsi. (Ja toisaalta olen mieltänyt itseni nuoreksi aikuiseksi siitä pitäen, kun täytin 18 vuotta.)

Jos aikuista sanotaan lapseksi, sillä ei yleensä tarkoiteta mitään hyvää. Silti jokainen aikuinen on joskus ollut lapsi ja se lapsi on hänestä löydettävissä (ainakin toivottavasti!) edelleen. Millainen on aikuinen, joka on unohtanut lapsuuden kokemuksen?

Lapsille ja nuorille kirjoittavat ovat listanneet ainakin näitä syiksi, miksi kirjoittavat juuri tälle ikäryhmälle (Jostain syystä heiltä aina kysytään, miksi he kirjoittavat lapsille ja nuorille -- olenkohan koskaan kuullut kenenkään kysyvän, miksi joku kirjoittaa aikuisille?):
- koska se on kivaa
- lapset ja nuoret antavat aikuisia rehellisempää palautetta
- on innostavaa ja piristävää kirjoittaa elämänjaksosta, jolloin tapahtuu monenlaisia "ekoja kertoja"
- nuoriin lukijoihin on mahdollista vaikuttaa syvemmin -- toisin sanoen lukukokemukset ovat usein juuri nuorena hyvinkin mullistavia
- lasten ja nuorten kirjoja on mahdollista kirjoittaa useampia vuodessa.

Ehkä tärkeämpää olisi kuitenkin tunnistaa, että  monet kirjailijat eivät tietoisesti valitse kirjoittavansa jollekin ikäryhmälle. He kertovat tarinan ja kustantaja päättää mihin se lokeroidaan. "Lapset ja nuoret" ovat jossain määrin mielestäni hankalan laaja ryhmä. Mitä yhteistä on esimerkiksi kahdeksanvuotiaalla ja viisitoistavuotiaalla? Ei välttämättä mitään. Ihan yhtä lailla kuin yleisen kirjallisuuden puolella, iällä ei ole suurin merkitys sille, mitä lukee. Aihepiirillä ja lajityypillä on enemmän.

Valistuneimmat kirjallisuudennautiskelijat varmasti tietävät raja-aitojen keinotekoisuuden ja osaavat etsiä luettavansa ilman ikäluokitteluun perustuvia ennakkoluuloja, mutta satunnaisilta kirjallisuuden kuluttajilta tai niiltä, joita kirja-alan kiemurat eivät syvemmin kiinnosta, nämä karsinat voivat piilottaa kirjoja, joista he löytäisivät lukunautinnon. Kenties jopa uuden lempikirjan.

***

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaat julkistettiin tällä viikolla. Mukana on Roope Lipasti, jonka luokitteleminen esikoiskirjailijaksi puhututti viime maaliskuussa muun muassa Grafomaniassa. Tästä lienee pääteltävissä, että lastenkirjallisuutta ei Helsingin Sanomissa luokitella kirjallisuudeksi, sillä Kirjailijaliittoonkin kuuluva Lipasti on raadin mielestä kirjailija vasta nyt, kun on julkaissut aikuisille.

Kaikki mitä olet ikinä halunnut tietää...

...Mifongin perinnöstä tai muusta siihen liittyvästä, on nyt vain kysymyksen päässä.

Nimittäin Suomen virein scifi- ja fantasiafoorumi ja kirjastojenkin hyödyntämä tietokanta Risingshadow on kokoamassa haastattelukysymyksiä meikäläisen iloksi.

Kysymällä viimeistään maanantain (22.10.) aikana osallistuu myös arvontaan, jossa voi voittaa -- kuinkas muuten -- Mifongin perinnön!

Ohjeet kysymysten lähettämiseen löytyvät täältä.

Esikoiskirjailija kiittää!

Uusia arvioita ja tilannepäivitys

Nuorten kirjallisuuslehti Lukufiilis on juuri ilmestynyt!

Arvioita löytyy hurjasta määrästä uutuuskirjoja, joiden joukossa on myös Mifongin perintö. Arvion pääsee lukemaan täältä.

Myös kokoelmasta Huomenna ne tulevat, johon osallistuin novellilla Laulaisin surusi mereen, on ilmestynyt blogiarvio.

***

Entä mitä kuuluu Mifongin ajalle?

Keväällä se tulee, mutta päivämäärää ei ole vielä päätetty. Kansikuvavalinta on tehty (olen täpinöissäni!) ja työpöydällä odottaa pieni paperinippu kässärin kohdista, jotka kaipaavat työstämistä. Jonain syksyn hämäränä hetkenä nappaan töistä pitkän viikonlopun vapaaksi ja uppoudun maailmaan, josta olen ollut liian kauan poissa.

Ja seuraavaksi suunnittelemaan kirjatraileria Mifongin ajalle...

Ajopuita palautteiden virrassa

Anna Lukemisen kartasto -blogista on kirjoittanut Mifongin perinnöstä lukukokemuksiaan. Kirjoitus oli mielenkiintoinen ja herätti halun pohtia erästä seikkaa: löytyykö meistä jokin oletusasetus fantasiamaailmalle? Mikä lopulta on (riittävän) omaperäistä, jos kirjoittaa seikkailufantasiaa?

Nimittäin Mifongin perintöä on verrattu useampaan otteeseen David Eddingsin Belgarionin taruun ainakin päähenkilönsä Ardisin osalta. En ole Eddingsiä lukenut, joten kyse ei voi olla siitä, että olisin saanut vaikutteita. En enää uskallakaan, koska olisi aika hyytävää tunnistaa itse luomiaan henkilöhahmoja tyystin vieraan tekstistä.

Näistä valmisaihioista, joita lienee joku vekkuli asentanut tarinoitsijoiden pääkoppaan, syntyvät luonnollisesti kliseet. Mutta kuinka monta päällekkäistä ominaisuutta tai samantyylistä juonenmutkaa tarvitaan, jotta omaperäisyys häviää? Kuinka paljon vastaanottoon vaikuttaa lukijakunta (joka käytännössä lienee ainakin omalla kohdallani minä itse, sillä en osaisikaan kirjoittaa tarinoita kuin itselleni)? On aika eri asia kirjoittaa kirja, joka vakuuttaa "kaiken genressä lukeneen ja kokeneen" kuin kirja, josta saavat irti jotain myös he, jotka eivät ui genressä kaulaa myöten vaan vasta kastavat varpaitaan.

Tässä mielessä nuorille lukijoille kirjoittaminen on autuaallista. He ovat vaativa, mutta ihanan neitseellinen lukijakunta. He eivät ole vielä ehtineet lukea sen sataa "tyttö tapaa pojan" tai "orpopoika pelastaa maailman" -tarinaa,  kyllästyneet lohikäärmeisiin tai susiin sielueläiminä.

Taidan olla lukijansielultani vielä nuori, sillä kun kirjoitin itselleni mieluista luettavaa, kirjoitin Mifongin perinnön. Sen tarina ja henkilöt olivat minussa ja näyttää siltä, että eivät lähde sieltä kovin pian. Koska tunnistan oman keskinkertaisuuteni, en ihmettele, etten ehkä ole luonut omaperäisintä maailmaa tai tuonut genreen mitään, mitä konkarit eivät olisi joskus jostain muualta lukeneet. Se ei haittaa, sillä en itse ole tällainen konkari. Täysin vieras lähtökohta omalle kirjoittamiselleni olisi lukea kaikki mahdollinen fantasia ja kirjoittaa sitten juuri toisin, jotta olisin erilainen ja uudistava. Ei, se ei voi olla lähtökohta kirjoittamiselleni.

Sitä paitsi minua on surettanut pitkään se, että jos jostakin on kirjoitettu vuonna 1960, siitä ei kannata kirjoittaa vuonna 2000. Ihan kuin lukijakunta pysyisi samana eikä uusille tulokkaille kannattaisi tarjota kuin sitä "vanhaa ja hyväksi havaittua". Kirjallisuudellakin on lupa päivittyä. Vaikka tarinoiden ydin pysyisi samana, jokin aina muuttuu.

Hemulin kirjahylly  on myös lukenut ja arvioinut Mifongin perinnön.

Ihanaa, että luette ja kerrotte!

Tulihan se!

Kirjallinen elämä on viime aikoina jäänyt häviävän pieneksi palkkatyön pitkien päivien puristuksessa, mutta eilen ulkomaailma muistutti, että Mifongin perintö mennä porskuttaa maailmalla. Uusimmasta Tähtivaeltajasta löytyy esikoiseni arvostelu. Tämä on nyt se ensimmäinen negatiivinen arvio. Väistämättä niitäkin tulee. Kaikesta ei voi pitää eikä Antti Oikarinen ollut pitänyt Mifongin perinnössä juuri muusta kuin kielestä (kaunista ja toimivaa), henkilöistä (kasvavat tarinan aikana) ja dialogista (sujuvaa).

Mikä sitten ei toiminut?

Tarina ja juoni (ei uskottavaa, suoraan Angelika-kirjoista), musta puuma sankarin kumppanina (matkii R.A. Salvatorea, ei liity tarinaan), toimintakohtaukset (muuhun tekstiin nähden pakotettuja) ja etenkin kuvatun maailman toimimattomuus (näytetään vain se, mikä henkilöiden aistimaailman kautta välittyy). Erityistoiveena arvioijalla oli, että seuraavissa kirjoissa hankkiuduttaisiin katista eroon.

Referoin arvion tähän, sillä sitä ei ole netissä saatavilla, mutta lehti on myynnissä esimerkiksi Akateemisessa, jos jotakuta kiinnostaa lukea koko juttu.

Surullisia uutisia Oikariselle: katista ei hankkiuduta eroon.