Kirjoittajan pulmia, osa 19. Kenelle kirjoitan?

Miksi otsikon mukainen kysymys pitäisi edes esittää? Onko kirjoittajan ajateltava kenelle hän kirjoittaa?

Jokainen kirjoittaja on tekstinsä ensimmäinen lukija, ja usein kuuleekin kirjoittajien painottavan, että he kirjoittavat ensisijaisesti itselleen. Tämä on minunkin helppo allekirjoittaa -- lähtihän oma kimmokkeeni koko kirjoitustouhulle siitä, että halusin kirjoittaa itselleni viihdyttävää lukemista. Jos kuitenkin tarjoaa tai haluaa tarjota tekstejään julkaistaviksi, myös niitä toissijaisia lukijoita voi olla hedelmällistä miettiä.

Olen kuullut huhuja kirjoittajakunnasta, joka ei mieti tai palaa teksteihinsä kun ne on julkaistu, ei lue arvioita tai hermoile vastaanotosta eikä hae kontaktia lukijoihinsa. Ehkä heitä on, ehkä kyse on vain myytistä. Valistakaa, viisaammat!

Oma tämänhetkinen näkemykseni on, että vaikka voisin kirjoittaa loputtomasti miettien vain itseäni lukijana, en voisi julkaista ellen jossain vaiheessa miettisi kenelle oikeastaan kirjoitan. Ehkä tämä liittyy jollain tavalla siihen, kun alkaa miettiä omaa kirjailijantaivaltaan -- uraansa, jos uskaltaa näin sanoa. (Minulla on edelleen identifioitumisongelmia.) Saamaansa palautetta nimittäin pilkkoo ja tulkitsee sen mukaan, minkälaiselle lukijalle on kuvitellut kirjoittavansa. Tämä lukijatyypin hahmottaminen voi olla hyvinkin alitajuista. Esimerkiksi jos palautteesta käy ilmi, että tonttutarinan lukenut ei pitänyt tekstistä, koska siinä oli tonttuja, voi kirjoittaja päätellä, että tarinassa ei välttämättä sinänsä ollut vikaa vaan se oli kohteensa kanssa eri paria. Jos taas tonttutarinasta ei pitänyt henkilö, joka on yleensä tontuista aivan innoissaan, palaute saa tyystin eri sävyn.

***

Kirjalle voisi hahmotella ainakin kolme erilaista päälukijaryhmää: kirjailijasidonnainen, genresidonnainen ja potentiaalinen. Kirjailijasidonnaisia lukijoita ovat he, joilla on luottokirjailijoita, joilta he lukevat uskollisesti kaiken mitä luottokirjailija julkaisee. He päätyvät lukemaan kirjan ennen kaikkea kirjailijan vuoksi. Genresidonnaiset lukijat haarukoivat kiinnostavimmat julkaisut tietyn genren sisältä tai hakevat lukemansa lähtökohtaisesti kirjan edustaman lajityypin alalta. He tarttuvat oikein markkinoituihin ja kiinnostavilta kuulostaviin tarinoihin, kunhan ne sijoittuvat genreen, joka on omalla mukavuusalueella. Potentiaalinen lukijaryhmä on se laaja ihmisjoukko, jonka tietoisuuteen jokainen kirja haluaisi ponnistaa. Apuna toimivat kirjallisuuspalkinnot, laaja mediahuomio ja lukusuositukset, mutta harmittavan usein potentiaalista tavoitetaan vain murena.

Ennakkoluulot ja -käsitykset ohjaavat monien lukutottumuksia eikä yksikään kirja koskaan löydä kaikkia, joita se voisi koskettaa.

Kriitikot ovat myös oma ryhmänsä -- näihin luen omalta osaltani myös aktiiviharrastajat ja kirjallisuudentutkijat. On varsin eri asia kirjoittaa viihdettä (eli helposti luettavaa, nopeasti sulavaa ja naururyppyjä aiheuttavaa) kuin taideproosaa (pysähtymistä vaativaa, hitaasti sulavaa ja otsaryppyjä syventävää). Vaikka kumpiakin kirjoitetaan, jotta niitä luettaisiin, niillä voi olla hyvin erilaiset vaikutuspäämäärät ja siten myös vastaanotto. Vähemmän lukevan mielestä jokin uusi ja raikas voi olla konkarilukijan mielestä tunkkainen ja lopeensa kaluttu. Ja toisin päin: konkarilukijaa ihastuttanut teos voi harvoin lukevan mielestä olla vaikeaselkoinen ja etäännyttävä.

Yksi itselle esitettävä kysymys voisikin olla: kirjoitanko kirjatavikselle vai kirjatohtorille -- vai kummallekin?

***

Entä vaikuttaako tieto lukijakunnista siihen, mitä tai miten kirjoittaa?

Pidän sitä mahdollisena, mutta en kovin määräävänä. Halu kirjoittaa ja se, mitä haluaa kirjoittaa, syntyy tietenkin kirjoittajassa. Kirjoittaja ei kuitenkaan ole ulkopuolisille vaikutteille altistumaton. Arviot, palaute, kustantamon suhtautuminen, apurahat ja palkinnot muokkaavat ja ohjaavat kirjoittajan näkemystä omasta työstä ja kirjoittajaidentiteetistä. Paras lukijakunta on tietenkin mahdollisimman laaja. Kustantamon on kuitenkin markkinoinnin kannalta mietittävä kirjan kohderyhmä, ja tuo valittu kohderyhmä saattaa olla hyvinkin eksklusiivinen. Väärin kohdennettu on huonosti myyty -- mikä vuorostaan tietää jännityshikoilua kirjailijalle, kun seuraava käsikirjoitus menee kustannuspäätöksen alle.

Ehkä tärkeimpänä pidän kohderyhmämietinnässä sitä, että asemoi itsensä kirjoittajana paikkaan, jonka tuntee omakseen. Kun kaikkia ei millään voi miellyttää, on helpottavaa tietää onnistuneensa edes sillä alueella, johon on tekstin mielessään sijoittanut.

Yhteenveto esikoisen saamasta lukijapalautteesta, osa 3. Kieli, kohderyhmä ja muut esille tulleet asiat

On yhteenvedon kolmannen ja viimeisen osan aika. 

(Aikaisemmin on käsitelty Ulkoasu, juoni ja rakenne sekä Maailma ja henkilöt.)

KIELI

- virheetöntä, helppolukuista, toisinaan lähes ilmiömäisen taitavaa, Risingshadow, Orduuka

- ei häikäissyt mutta ei ahdistanutkaan, Booking it some more

- ei mitenkään huikeaa, mutta ei tule lukiessa mietittyä, Kirjoihin kadonnut

- joistain kohdista ehkä huomasi, että kirjailijan oma ääni on vielä muotoutumassa, kujerruksia

- hyvää, humoristista ja sitä on helppo lukea, Lukufiilis, Niina Romo

- kirjan suurimmat puutteet näkyivät tekstitasolla (kysymystauti, liika selittäminen) Morren maailma

- kauniisti soljuvaa ja sisälsi runsaasti kielikuvia, jotka istuivat tekstiin pakottomasti, Marken maailma

- jotkin kielelliset ilmaisut ärsyttivät, mutta olivat kuitenkin kirjan tyylisiä, Mustemaailmani

- kaikin puolin sujuvaa, Rouva Blanka ja Neiti Niilo

- maisemat ja tunnelmat on maalailtu kauniisti, Kirsin kirjanurkka

- pidin eläväisestä kielenkäytöstä ja termistöstä, joka oli tuore ja kiinnostava, Vinttikamarissa

- sopivasti humoristista ja mukaansatempaavaa tavalla, joka saa kirjan lukemisen tuntumaan helpolta ja kevyeltä, Vinttikamarissa

- osittain hiomatonta - anglismeja, turhaa toistoa ja kliseitä, Thua, Goodreads

KOHDERYHMÄ

- markkinoitu aikuisten fantasiana. Ei se minusta ihan sitä ole, -- mutta ehdottomasti aikuisempaa kuin moni muu kotimainen fantasiakirja, Booking it some more

- en halua kategorisoida kirjaa nuorten-, tai aikuistenkirjaksi, sillä minusta se sopii molemmille, Kirjavinkit, Salla P.

- se ei ole itsestään selvästi nuortenkirjallisuutta, vaikka nuoret naiset ja tytöt tätä pääasiassa tulevat lukemaan, jo kansi karkottaa murrosikäiset pojat, Kirsin kirjanurkka

- suomalaista aikuisten fantasiaa - ihanaa että joku uskoo sellaiselle olevan lukijoita, Lukemisen kartasto

- suosittelen seikkailuromaaneja janonneille ihmisille ikään katsomatta, Morren maailma

- en päässyt lukukokemuksen perusteella ihan perille kohderyhmästä, sillä kirja on luokiteltu lasten- ja nuortenkirjaksi, Vinttikamarissa

(Kommentti: erityisesti fantasiakirjallisuuden ikäryhmittäin luokitteleminen tuntuu olevan Suomessa  jokseenkin pulmallista, vaikka ikäryhmäluokittelu lukusuositusten perustana on muutenkin hankalaa, ellei mahdotonta. Miksi ikä määrittäisi sen, minkälaista kirjallisuutta tykkää lukea? Metsään onkin menty siinä, että luokittelu lasten-, nuorten- ja aikuistenkirjallisuuteen on tehty palvelemaan kirjastoja, kirjakauppoja ja kustantamoita rakenteellisessa mielessä, mutta sitä yritetään hyödyntää ehkä liiankin innokkaasti lukusuosituksissa ja siinä, miten yksilöiden lukuvalintoja ohjataan -- tai miten ne ohjautuvat.)

MUITA ESILLE NOUSSEITA HUOMIOITA

Huumori

- kansitekstissä hehkutettu vapauttava hyväntahtoinen huumori meni kyllä minulta ohi, Risingshadow, Orduuka

- kirja vie lukijan juonittelujen ja salaisuuksien sekaan -- huumoria unohtamatta, Risingshadow, Q_Black

- kyllä viihteestä käy, olettaen että lukija kykenee reippaasti leikkimään mukana, Booking it some more

- kieli on muutenkin sopivasti humoristista, Vinttikamarissa

Nimet

- ihanaa ettei kirjassa ollut yhtään Mattia, Pekkaa, Kerttua tai Terttua, Kirjoihin kadonnut

- nimien ei-suomalaisuus saa runsaasti kiitosta, Risingshadow, Orduuka

- pidän muuten aivan valtavasti 'mifonki' sanasta, Morren maailma

- mifonki on oivallisesti keksitty ja suomalaiseen suuhun sopiva sana, Vinttikamarissa

- otin luettavakseni, koska henkilöiden nimet eivät olleet suomalaisia, Risingshadow, Ccrystal

Ennakkoluulot

- täytyy myöntää, että minulla oli ennakkoluuloja tätä kirjaa kohtaan, Risingshadow, Q_Black

- yleensä en suomalaisten kirjailijoiden kirjoja lue, Risingshadow, Ccrystal

- minulla myös on ennakkoluuloja suomalaista fantasiaa kohtaan, Risingshadow, Darknikato

- minulla oli hävettävän suuria ennakkoluuloja kirjaa kohtaan – näin jälkeenpäin ajatellen en ole edes kovin varma, mistä syystä, Sudet eivät nuku talviunta

- odotuksia ei sinänsä ollu, sillä kirjailija sattuu olemaan suomalainen. Lisää epäluuloa herätti noi mifongit. Our lifestyle

Suomalaisuus

- vakuuttavaa suomalaista fantasiaa, Risingshadow, NermiEddlitt

- edustaa monille sellaista suomalaista taidonnäytettä, mitä tässä on pitempään odotettu: suomalaista ei-suomalaista fantasiaa, Risingshadow, Orduuka

- tässä kirjassa ei ole mitään leimallisen suomalaista, se on yleismaailmallista eeppistä fantasiaa, Booking it some more

- suomalaisuus tuli joissain kohdin kivasti läpi, Thua/ Goodreads

- hyvä raivaaja suomalaiselle (aikuisille suunnatulle) fantasiakirjallisuudelle, Vinttikamarissa

Loppukohtaus

- tarinan loppu yllättää ja kutsuu lukemaan seuraavaa osaa, Risingshadow, NermiEddlitt

- tarinan päätös ansaitsee erityiskiitokset; loppukohtaus on melko vaikuttava, Morren maailma

- loppuhuipennus tuli suorastaan ahmittua, loppu jää loistavasti avoimeksi, Kirsin Kirjanurkka

- loppu antaa olettaa jatkoa seuraavan, ainakin toivon sitä kovasti, Hemulin kirjahylly

- tarinan loppu oli mielestäni todella hyvä ja selkeä, Mustemaailmani

- on ilmeisesti pakko lukea toinenkin osa; kirja loppuu kutkuttavaan tilanteeseen, Booking it some more

Omaperäisyys

- nousi myös mietteitä siitä, kuinka paljon omaa kirjailija lopulta olikaan keksinyt, vai oliko hän vain antanut vanhoille asioille uudet nimet, Risingshadow, Orduuka

- vaikka fantasian peruspiirteet ovat jo monesta tarinasta tuttuja, Meresmaa onnistuu luomaan niistä omaperäisen ja kiinnostavan versionsa, Kirjavinkit, Salla P.

- jossain määrin aika perinteisiä fantasiakirjallisuuden elementtejä, kujerruksia

- kilpailee tasavahvasti ulkomaisten kirjojen kanssa kaikilla tasoilla, Hemulin kirjahylly

- odotukset jostakin omaperäisemmästä olivat aika korkealla (mifongeista), Kirsin kirjanurkka

- perinteestä ammentaa myös tarina, Kirsin kirjanurkka

- ehkä tulevaisuudessa liikutaan omaperäisemmillä vesillä, Lukemisen kartasto

(Kommentti: omaperäisyys on sana, joka nousee esille niin kustannuskynnyksen ylittämisessä kuin julkaisemisen myöhemmässäkin vaiheessa. "Kiva tarina, mutta onko se omaperäinen?" "Kuinka monta kertaa tämäkin tarina pitää kertoa?" Omaperäisyyden vaade voi turhauttaa, sillä senkin kokemus on usein subjektiivista. Voisikin melkein lohkaista, että jos jokin luettu tuntuu kovin omaperäiseltä, ei vain ole lukenut tarpeeksi. Tämä on oikeastaan niin mielenkiintoinen aihe, että siitä pitää tehdä oma postaus.)

SUMMA SUMMARUM:

Mifongin perintö ihastutti joitakin, toiset pudistelivat päätään ja kolmannet kohauttivat olkapäitään. Jakauma lienee melko tyypillinen viihdekirjalle. Ilahduttavaa oli huomata, että vaikka kirja ei olisi saanut aivan liekkeihin, monet suunnittelivat jatko-osan lukemista. Silloin on onnistuttu ainakin herättämään uteliaisuutta, jos ei aivan vakuuttamaan.

Jonkin verran on tullut kysymyksiä, että millä tavalla esikoisesta saamani palaute on vaikuttanut tai vaikuttaa jatko-osiin tai kirjoittamiseeni ylipäätään. Kysymys on vaikea, sillä jos vastaa ettei mitenkään, voi antaa mielikuvan, ettei välittäisi palautteesta ja niiden antajista lainkaan ja se ei pidä paikkaansa. Yhteenvedosta huomaa kuitenkin sen, että sama teos voi kerätä aivan vastakkaisia mielipiteitä -- ja tässä tuleekin avainsana: mielipide. Jokainen muodostaa oman mielipiteensä lukemastaan melkoisen sattumanvaraisesti eikä kirjailija voi yrittää ennustaa seuraavien teostensa kohdalla, että mitenkähän tämän nyt kokisi palautteenantaja X, kun edellisessä kirjassa moitti tätä ja tuota. Ei kukaan pysty kirjoittamaan niistä lähtökohdista. Ja samalla kun yhteen suuntaan kumartaa, toiseen pyllistää.

Tässä mielessä valmiista teoksesta saatu palaute vaikuttaa hyvin vähän siihen, mitä kirjailija tulevaisuudessa kirjoittaa. Asia on kuitenkin monimutkaisempi, sillä jos palautetta ei saa lainkaan tai jos saa vain yltiönegatiivista, voi herkempi kirjailija lopettaa kirjoittamisen tykkänään. Kirjailija kirjoittaa ensimmäisen version itselleen ja vasta toisen (ja kolmannen ja neljännen) lukijalle. Suurin palkinto saavutetaan, kun kirja julkaistaan ja se itsenäistyy. Kirja, jolla ei ole lukijoita, on kirjailijalle karvas pettymys. Siksi palaute on tärkeää.

***

Tuleeko teille, jotka olette jaksaneet lukea kolmiosaisen yhteenvedon (tai ehkä jopa Mifongin perinnön), jotain sanottavaa mieleen aiheesta? Onko jokin osa-alue jäänyt kokonaan käsittelemättä tai minkälaisia johtopäätöksiä itse vetäisitte palautteesta? Mikä teidän mielestänne on palautteen tarkoitus?