Mitäpä tänne kuuluu? Töitä, töitä. Hämäränsäteiden käsikirjoitus on toistaiseksi poissa käsistäni, ja katse on kiinnittynyt trilogian päätösosaan. Muutama novelli on myös työn alla, yksi editointivaiheessa, yksi raakakirjoitusvaiheessa ja yksi hautomossa.
Hassu juttu, mutta minusta on miltei vuoden tuntunut siltä, että toistan blogissa itseäni. Mitä muuta olisi sanottavana kuin että kirjoitan -- joko sormet rapisevat näppäimistöllä tai tarina on muhitusvaiheessa. Kirjailijan työ on tavallaan kauhean toisteista, ulkopuolelta katsottuna ehkä tylsääkin. Vaikka jokainen tarina on omanlaisensa prosessi, noudattavat ne kuitenkin samantapaisia valmistumiskaavoja. Ideointi, mahdollinen suunnittelu, raakaversio nousuineen ja laskuineen, yleinen hype ja masis, palautekierros ja kommentit, editointi, editointi, editointi. Ja sitten, jos kaikki menee putkeen, tarina näkee päivänvalon.
Koska olen minä, en halua tehdä vain yhtä asiaa viikkotolkulla tai kuukausitolkulla. Joskus on pakko, mutta silloin kun ei ole, pidän huolta moniajosta. Vähän yllättävänä sivuprojektina on tiukasti pysynyt raapalekokoelma, johon välillä ei ole riittänyt aikaa ja välillä taas on loppunut usko, että saisin kasaan julkaistavaksi kelpaavan kokonaisuuden. Prosessissa on meneillään nyt hypevaihe, sillä lepuutettuani käsistä ja kirjoitettuani pari loistavaa raapaletta minusta on alkanut tuntua, että ehkä sittenkin siitä on tulossa jotain. Pientä mutta itselle tärkeää.
Kansainväliset kuviot teettävät myös kirjoittamisen rinnalla lisäduunia, mutta eipä se haittaa. Viime viikolla kävi sellainen ihme, että yksi englanninkielinen tarinani hyväksyttiin julkaisuun. Kylläpä tulin onnelliseksi! Viime vuoden loppu oli sellaista hylsysadetta, että sateenvarjo meni mäsäksi, mutta tämä vuosi on alkanut paremmin. Se editointivaiheessa oleva novellikin on saanut toimittajilta hyväksynnän.
***
Mifongin lunastama on ollut lukijoiden käsissä nelisen kuukautta. Palaute on ollut kautta linjan positiivista, vaikka toistaiseksi lähinnä vakilukijoilta saatua. (Mikä on nykypäivän kirjapaljouden keskellä toki ymmärrettävää. Mammuttipitkä kotimainen fantasiasarja ei ole kovinkaan monen lukulistan kärjessä.) Useampikin lukija on pitänyt viimeistä osaa koko sarjan parhaana. Mitään muuta sen en soisikaan olevan: Voisiko olla hirveämpää kuin kirjoittaa kymmenen vuotta eeppistä fantasiasarjaa ja mokata viimeisen osan kohdalla? Ja samaan hengenvetoon: Sori, että joudutte kahlaamaan 2500 sivua läpi ennen sitä parasta. Minusta todella tuntuu, että laitoin siihen kaikkeni.
Aika näyttää, jääkö Mifonki-sarjan loppuosien näkyvyys muutamaan blogipostaukseen ja tähtiarvioon. Katoaako se uusien sarjojen alle unohdettuna jättiläisenä, niin kuin mifongit itsekin sarjan alussa olivat.
Sen kuitenkin tiedän, että uinuvan voi aina herättää, syntymätöntä ei milloinkaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palaute. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palaute. Näytä kaikki tekstit
29.1.2018
20.7.2016
Ritarini maailmalla
Keskilinnan ritarit ilmestyivät painettuna teoksena viisi kuukautta sitten, ja ne ovat keränneet jo melkoisesti huomiota kirjablogeissa sekä poikineet paljon henkilökohtaista palautetta. Kiitos teille kaikille! Mikään ei sykähdytä kirjailijan sydäntä enemmän kuin se, että kirja kuluu lukijoiden käsissä.
Kas tässä poimintoja lukijoiden tunnelmista:
Keskilinnan ritareista tekeekin hyvää kirjallisuutta se, että sisältö ei ole pelkkää seikkailuviihdettä. Kirjan keskiössä on ritarin ja hänen aseenkantajansa rakkaustarina. [...]Eroottis-seksuaalista kuvausta on paljon, mutta se on myös teoksen kirjallisesti parasta antia, tyylikästä, kaunista ja runollistakin, ja fyysisen puolen ohella psyykkinen kokemus on vahvasti mukana." - Tarua ja totta
"Seikkailu, fantasia, murhat - ja miesten välinen intohimo. Siinä on kyllä sellainen yhdistelmä joka sai minut ihastumaan Keskilinnan ritareihin, ja vielä palavammin ihastumaan Meresmaahan kirjailijana. Hän kertoo tarinaa taitavasti ja on kirjoittanut miesten välisen erotiikan tavalla, joka ei laita liikaa punastelemaan, mutta on kuitenkin aitoa ja - no, intohimoista." - Lukutoukan kulttuuriblogi
"Meresmaa on saanut kaiken luvatun mahtumaan pieniin paketteihin vieläpä tosi luontevasti, missään kohtaa ei ole hätiköintiä tai tönkköyttä. Kirjan maailman selitykset tulevat esiin kuvailussa ja hahmojen ajatuksissa, eikä niissä siten ole selityksen tuntua. Pidin siitä, että juoni kulki tasaisesti eteenpäin, sillä kirjassa minua kiinnosti nimenomaan juonittelut ja niiden selvittelyt. Kirjan juonikuviot ovat oikeasti melko haastavia enkä ihan heti arvannut ketkä olivat kaiken takana." - Kansientakaiset maailmat
"Joka tapauksessa tykkäsin kirjasta ihan älyttömästi. Tää on just sellanen mitä lukee mielellään uudestaan. Tarina oli rakennettu hyvin ja tykkäsin hirveesti erilaisista ilmaisuista, niinku tiima - se vissii tarkoittanee tuntia. Kurvot kuulostaa kans eläiminä todella jänniltä." - lilypheria
"Mutta eiköhän varsinainen viesti jo välittynyt ennen pientä sivupolkua: suosittelen lukemaan Keskilinnan ritarit!" - Pähkinäkukkula
30.12.2015
Sokka irti
Tyypillistä. Edellinen postaus oli väsymyskoomasta, mutta nyt näppis rapisee jälleen.
Kirjailijuus on hulluutta. Jatkuvaa vuoristorataa. Vuoroin pitää kiinni hatusta, vuoroin mahasta.
Sain juuri merkittävän suuret editoinnit valmiiksi Naakkamestarista. Ne olivat odottaneet oikeastaan viime keväästä asti, sillä tiesin etten ollut kaikkiin kohtiin tyytyväinen, mutta tiesin myös että käsiksen pitäisi levätä ainakin puoli vuotta ennen kuin näkisin sen selkeämmin. Lisäksi olen saanut uskomattoman tärkeää, omistautunutta ja tarkkanäköistä palautetta, mikä on -- näin uskon -- nostanut Naakkamestarin ihan uudelle tasolle.
Huomenna on myös erään novellin deadline. Sen raakaversio on ollut valmiina hyvän aikaa, kunhan olen antanut sen levätä ja etäisyyden kasvaa. Kaukaa näkee selkeämmin ja palautteiden pohjalta osaa toimia silloin ripeämmin ja ennen kaikkea varmemmin.
Näin vuoden lopuksi näyttää siis siltä, että kahden romaanin (ja yhden painetun trilogian) lisäksi minulta julkaistaan kaksi novellia.
Siinä onkin riittämiin.
Takana on hyvä vuosi, edessä hurjempi.
Ensitöiksi pitäisi tosin tiristää vielä yksi novelli vuotta 2017 varten. Jihaa!
Kirjailijuus on hulluutta. Jatkuvaa vuoristorataa. Vuoroin pitää kiinni hatusta, vuoroin mahasta.
Sain juuri merkittävän suuret editoinnit valmiiksi Naakkamestarista. Ne olivat odottaneet oikeastaan viime keväästä asti, sillä tiesin etten ollut kaikkiin kohtiin tyytyväinen, mutta tiesin myös että käsiksen pitäisi levätä ainakin puoli vuotta ennen kuin näkisin sen selkeämmin. Lisäksi olen saanut uskomattoman tärkeää, omistautunutta ja tarkkanäköistä palautetta, mikä on -- näin uskon -- nostanut Naakkamestarin ihan uudelle tasolle.
Huomenna on myös erään novellin deadline. Sen raakaversio on ollut valmiina hyvän aikaa, kunhan olen antanut sen levätä ja etäisyyden kasvaa. Kaukaa näkee selkeämmin ja palautteiden pohjalta osaa toimia silloin ripeämmin ja ennen kaikkea varmemmin.
Näin vuoden lopuksi näyttää siis siltä, että kahden romaanin (ja yhden painetun trilogian) lisäksi minulta julkaistaan kaksi novellia.
Siinä onkin riittämiin.
Takana on hyvä vuosi, edessä hurjempi.
Ensitöiksi pitäisi tosin tiristää vielä yksi novelli vuotta 2017 varten. Jihaa!
15.7.2014
Vedos ja arvioita
 |
| Tuore taittovedos. Sormet syyhyävät! (c) J.S. Meresmaa |
Tällaista ihanaa odotti keittiön pöydällä, kun palasin Jyväskylästä kotiin. Mahdin taittovedos! Jälleen askel lähempänä julkaisua. Edes ajatus siitä, että joutuu käymään kässärin jälleen uusiksi täikamman tiheydellä, ei uuvuta niin pahasti kuin pelkäsin. Ehkä olen jopa salaa innoissani.
Paitsi Finnconin hellimä, olen myös arvioiden autuuttama: Ritarin ansiosta on viikonlopun aikana ilmestynyt kaksi arviota, Retalta Todella vaiheessa -blogissa ja Mikolta Kirjavinkeissä. Kiitos! Sarjan toisen osan arvioita ilmestyy yleensä vähemmän kuin ensimmäisen, joten olen jokaikisestä huippukiitollinen.
25.3.2014
Kirjoittajan pulmia, osa 20. Hylsy tuli. Mitäs nyt?
Kaikilla julkaisemiseen pyrkivillä kirjoittajilla se on edessä, ennemmin tai myöhemmin. Hylsy, eli hylkäyspäätös. Kielteinen kustannus- tai julkaisupäätös ei ole vain aloittelevan kirjoittajan ongelma. Hylsyt täplittävät polkua jokaisen kirjailijan takana, eikä niiltä välttämättä välty, vaikka vyön alla olisi minkälaisia meriittejä kirjailijana.
Syitä tekstin hylkäämiseen on monia.
1) tekstin lajityyppi eli genre ei vastaa odotettua tai sovittua
Toisin sanoen romaanikäsikirjoituksella ei menesty novellikilpailussa eikä scifiantologiaan kannata tarjota fantasianovellia. Jos pyydetään artikkeli, älä kirjoita kolumnia. Pysy annetuissa merkki- tai liuskamäärissä. Kirjoita annetusta aiheesta.
2) teksti on liian keskeneräinen tai suurta työstämistä vaativa, jotta kustantaja katsoisi taloudellisesti järkeväksi ottaa sitä ohjelmaan
Jokainen teksti on raakile ennen kuin se on kypsä. Kannattaa siis tarkistaa, onko tullut lähettäneeksi eteenpäin käsikirjoituksen, jolla on housut vielä nilkoissa. Sitä sattuu paremmissakin piireissä. Usein asiantilan huomaa vasta jälkikäteen. (Tästä syystä ei kannata jättää kirjoittamista välttämättä deadlineä edeltävään iltaan. Jotkut saavat timantteja aikaan puristuksessa, mutta riski pökäleeseen on kyllä suuri.)
Hyvää kirjoitustaitoa, eli jonkinlaista käsitystä oikeinkirjoituksesta, ei kannata myöskään väheksyä. Jos kustannustoimittaja joutuu valitsemaan kahden muutoin tasavertaisen käsikirjoituksen välillä, voi olla kiusaus valita vähemmän kielioppivirheitä sisältävä kässäri.
3) aihe/tarina ei puhuttele, käsikirjoituksesta puuttuu omaperäisyys tai omaäänisyys, se jokin
Nyt alamme siirtyä konkretiasta henkimaailman puolelle. Monessa suhteessa kaunokirjallisuudessa on kyse subjektiivisuudesta. Sen vuoksi osa on sitä mieltä, että Suomessa julkaistaan vain paskoja teoksia ja osan mielestä taas hienoja teoksia. Mene ja tiedä. Kirjoituskilpailujenkin parhaimmistot ovat yksilöiden mieltymysten mukaan valittuja, ja ne vertautuvat vain kisaan osallistuneiden tekstien tasoon, eivät yleisesti maailmankirjallisuuteen.
Teemallisten antologioiden kohdalla voi hyvin olla, että kirjoittaja on tullut käsitelleeksi aihetta kliseisesti tai muutoin tarjottujen käsikirjoitusten kokonaisuuteen sopimattomalla tavalla. On hyvä muistaa, että novellikokoelmien ja antologioiden toimittajien täytyy pitää mielessä myös suurempia linjoja kuin yksittäiset novellit. Joskus kokonaisuuden eheyden vuoksi hyväkin teksti saattaa saada hylsyn.
4) muu syy
Muihin syihin voi lukeutua mitä hyvänsä rahoituksen kaatumisesta sopimuskiistoihin ja henkilöiden välirikkoihin tai hukkuneeseen sähköpostiin.
***
Valitettavasti tarjoamanne käsikirjoitus ei sovi kustannusohjelmaan.
Näyttääkö tutulta?
Perusteluiltaan avoimeksi jäävä hylsy hiertää. Kirjoittaja ei voi tietää, mitkä seikat tarkalleen ottaen olivat hylkäyspäätöksen takana. On vaikea korjata tekstiä, jos ei tiedä mistä kohtaa se on rikki. Kustantajilla ei ole kuitenkaan mitään velvollisuutta -- eikä edes mahdollisuutta -- antaa palautetta kaikille käsikirjoituksen tarjoajille. Tilanne on hieman erilainen antologioiden ja kirjallisuuslehtienkin kohdalla, sillä antologioihin usein joko pyydetään tekstejä kutsulla, henkilökohtaisella tai julkisella. Monet hankkeet pyörivät vapaaehtoisvoimin, ja etenkin spefin ollessa kyseessä palautteen antamiseen kirjoittajalle on pitkät perinteet. Itsekin kirjoittavat tunnistavat herkemmin tarpeen saada älyllinen syy tekstin hylkäämiselle.
Kokeneempi kirjoittaja -- kenties jo paljonkin julkaissut -- osaa suhtautua saamiinsa hylsyihin lähinnä välttämättömänä pahana kuin maailmanloppuna. Kyllähän hylsy aina kirpaisee, mutta kenttäkokemus ja itseluottamus saavat aikaan sen, ettei poteroon jää makaamaan.
Hylsy tulisikin nähdä mahdollisuutena kehittyä. Arvioi ja analysoi, miksi tekstisi ei kelvannut. Keskity nimenomaan tarjoamaasi käsikirjoitukseen, äläkä kehittele villejä salaliittoteorioita henkilökaunoista tai suhteiden merkityksestä. Muista, että vaikka tekstisi sai hylkäyspäätöksen, se ei tarkoita, että olisit huono. Kuten yllä luetelluista syistä käy ilmi, se ei välttämättä tarkoita edes sitä, että tekstisi olisi huono. Voi hyvin olla, että muokkaamalla tai pitempään kypsyttämällä käsikirjoituksesta kehittyy vielä jotain, mikä löytää julkaisupaikan toisaalta. Jos ei mitään muuta, ainakin tekemäsi työ käy harjoituksesta ja hylsypäätöksen analysointi läksystä.
Paksu nahka on kirjailijalle eduksi. Herkkyys säilyy parhaiten sen suojissa. Liialliselle kyynisyydelle ei kannata antautua, sillä se jäädyttää luovuuden, mutta realiteetit kirjallisen kentän ja omien kykyjensä suhteen on hyvä tiedostaa. Joskus kyse voi olla vain huonosta tuurista. Sitä jos mitä on vaikea sulattaa. Epäreiluus on kuitenkin pelin henki. Ellei sitä kestä, ei pärjää. Pettymyksiä tulee, niiden kanssa on vain opittava elämään.
Hylsyn jälkeen on loppujen lopuksi vain kaksi vaihtoehtoa: jatkaa tai luovuttaa.
***
Minkälaisia kokemuksia teillä on hylkäyskirjeistä tai -päätöksistä? Onko se lannistanut vai sisuunnuttanut? Miten toivoisitte saavanne myönteisen hylkäyspäätöksen (pun intended)? Ovatko hylsyt opettaneet jotain? Oletteko joutuneet antamaan hylsyjä?
Syitä tekstin hylkäämiseen on monia.
1) tekstin lajityyppi eli genre ei vastaa odotettua tai sovittua
Toisin sanoen romaanikäsikirjoituksella ei menesty novellikilpailussa eikä scifiantologiaan kannata tarjota fantasianovellia. Jos pyydetään artikkeli, älä kirjoita kolumnia. Pysy annetuissa merkki- tai liuskamäärissä. Kirjoita annetusta aiheesta.
2) teksti on liian keskeneräinen tai suurta työstämistä vaativa, jotta kustantaja katsoisi taloudellisesti järkeväksi ottaa sitä ohjelmaan
Jokainen teksti on raakile ennen kuin se on kypsä. Kannattaa siis tarkistaa, onko tullut lähettäneeksi eteenpäin käsikirjoituksen, jolla on housut vielä nilkoissa. Sitä sattuu paremmissakin piireissä. Usein asiantilan huomaa vasta jälkikäteen. (Tästä syystä ei kannata jättää kirjoittamista välttämättä deadlineä edeltävään iltaan. Jotkut saavat timantteja aikaan puristuksessa, mutta riski pökäleeseen on kyllä suuri.)
Hyvää kirjoitustaitoa, eli jonkinlaista käsitystä oikeinkirjoituksesta, ei kannata myöskään väheksyä. Jos kustannustoimittaja joutuu valitsemaan kahden muutoin tasavertaisen käsikirjoituksen välillä, voi olla kiusaus valita vähemmän kielioppivirheitä sisältävä kässäri.
3) aihe/tarina ei puhuttele, käsikirjoituksesta puuttuu omaperäisyys tai omaäänisyys, se jokin
Nyt alamme siirtyä konkretiasta henkimaailman puolelle. Monessa suhteessa kaunokirjallisuudessa on kyse subjektiivisuudesta. Sen vuoksi osa on sitä mieltä, että Suomessa julkaistaan vain paskoja teoksia ja osan mielestä taas hienoja teoksia. Mene ja tiedä. Kirjoituskilpailujenkin parhaimmistot ovat yksilöiden mieltymysten mukaan valittuja, ja ne vertautuvat vain kisaan osallistuneiden tekstien tasoon, eivät yleisesti maailmankirjallisuuteen.
Teemallisten antologioiden kohdalla voi hyvin olla, että kirjoittaja on tullut käsitelleeksi aihetta kliseisesti tai muutoin tarjottujen käsikirjoitusten kokonaisuuteen sopimattomalla tavalla. On hyvä muistaa, että novellikokoelmien ja antologioiden toimittajien täytyy pitää mielessä myös suurempia linjoja kuin yksittäiset novellit. Joskus kokonaisuuden eheyden vuoksi hyväkin teksti saattaa saada hylsyn.
4) muu syy
Muihin syihin voi lukeutua mitä hyvänsä rahoituksen kaatumisesta sopimuskiistoihin ja henkilöiden välirikkoihin tai hukkuneeseen sähköpostiin.
***
Valitettavasti tarjoamanne käsikirjoitus ei sovi kustannusohjelmaan.
Näyttääkö tutulta?
Perusteluiltaan avoimeksi jäävä hylsy hiertää. Kirjoittaja ei voi tietää, mitkä seikat tarkalleen ottaen olivat hylkäyspäätöksen takana. On vaikea korjata tekstiä, jos ei tiedä mistä kohtaa se on rikki. Kustantajilla ei ole kuitenkaan mitään velvollisuutta -- eikä edes mahdollisuutta -- antaa palautetta kaikille käsikirjoituksen tarjoajille. Tilanne on hieman erilainen antologioiden ja kirjallisuuslehtienkin kohdalla, sillä antologioihin usein joko pyydetään tekstejä kutsulla, henkilökohtaisella tai julkisella. Monet hankkeet pyörivät vapaaehtoisvoimin, ja etenkin spefin ollessa kyseessä palautteen antamiseen kirjoittajalle on pitkät perinteet. Itsekin kirjoittavat tunnistavat herkemmin tarpeen saada älyllinen syy tekstin hylkäämiselle.
Kokeneempi kirjoittaja -- kenties jo paljonkin julkaissut -- osaa suhtautua saamiinsa hylsyihin lähinnä välttämättömänä pahana kuin maailmanloppuna. Kyllähän hylsy aina kirpaisee, mutta kenttäkokemus ja itseluottamus saavat aikaan sen, ettei poteroon jää makaamaan.
Hylsy tulisikin nähdä mahdollisuutena kehittyä. Arvioi ja analysoi, miksi tekstisi ei kelvannut. Keskity nimenomaan tarjoamaasi käsikirjoitukseen, äläkä kehittele villejä salaliittoteorioita henkilökaunoista tai suhteiden merkityksestä. Muista, että vaikka tekstisi sai hylkäyspäätöksen, se ei tarkoita, että olisit huono. Kuten yllä luetelluista syistä käy ilmi, se ei välttämättä tarkoita edes sitä, että tekstisi olisi huono. Voi hyvin olla, että muokkaamalla tai pitempään kypsyttämällä käsikirjoituksesta kehittyy vielä jotain, mikä löytää julkaisupaikan toisaalta. Jos ei mitään muuta, ainakin tekemäsi työ käy harjoituksesta ja hylsypäätöksen analysointi läksystä.
Paksu nahka on kirjailijalle eduksi. Herkkyys säilyy parhaiten sen suojissa. Liialliselle kyynisyydelle ei kannata antautua, sillä se jäädyttää luovuuden, mutta realiteetit kirjallisen kentän ja omien kykyjensä suhteen on hyvä tiedostaa. Joskus kyse voi olla vain huonosta tuurista. Sitä jos mitä on vaikea sulattaa. Epäreiluus on kuitenkin pelin henki. Ellei sitä kestä, ei pärjää. Pettymyksiä tulee, niiden kanssa on vain opittava elämään.
Hylsyn jälkeen on loppujen lopuksi vain kaksi vaihtoehtoa: jatkaa tai luovuttaa.
***
Minkälaisia kokemuksia teillä on hylkäyskirjeistä tai -päätöksistä? Onko se lannistanut vai sisuunnuttanut? Miten toivoisitte saavanne myönteisen hylkäyspäätöksen (pun intended)? Ovatko hylsyt opettaneet jotain? Oletteko joutuneet antamaan hylsyjä?
3.1.2014
Mifongin aika ja mitä siitä sitten sanottiin
Tein Mifongin perinnöstä palauteyhteenvedon julkaisuvuoden päätteeksi, joten nyt on Mifongin ajan vuoro. Pidän tosin koonnin suppeampana kuin viimeksi.
Esikoiskirja kerää huomiota enemmän kuin seuraajansa etenkin kun on kyseessä sarja -- ja sen huomaa! Mifongin perintö on kerännyt yli 40 arviota, kun taas Mifongin aika noin 16. Nämä luvut sisältävät lehtikritiikit ja blogikirjoitukset, mutta eivät esimerkiksi Goodreads- tai foorumiarvioita. Isoissa päivälehdissä Mifongin ajasta on ilmestynyt ainoastaan yksi kirjoitus, ja sekin Hämeen Sanomissa. Oman asuinkunnan päivälehtiä kirja ei ole kiinnostanut.
Koska kyseessä on jatko-osa, kirja joutuu vastaamaan ensimmäiseksi odotuksiin.
Odotukset
"Koska pidin Mifongin perinnöstä niin paljon, oli minulla tätä kirjaa kohtaan suuret odotukset. Ja en joutunut pettymään." - Kirjojen rakastaja
"Odotin suuresti jotain juonellista kohahdusta, mutta kirja tuntui etenevän pelkkää matalalentoa kiihdyttäen, mutta sitten kuitenkin hidastaen taas." - Lukunurkka
"Meresmaa tuntuu hallitsevan asian [jatko-osan] hienosti sillä Mifonkien matkassa -sarjan toinen osa, Mifongin aika, on oikein mukava kokonaisuus." - Nenä kirjassa
"Eikä muuten pettänyt tämäkään opus." - kujerruksia
"Tarina imaisi minut samanlaisella vetovoimalla mukaansa kuin ensimmäinenkin osa.[...] Sivut hupenivat huomaamatta [...]." - Kirjoihin kadonnut
"Vaikka periaatteessa pidinkin kirjasta [Mifongin perinnöstä], en ihastunut siihen täysin sydämin. Sama tilanne on tämän toisen osan kanssa." - Lukemisen kartasto
"Odotin Mifongin aikaa kliseisesti sanoen kuin kuuta nousevaa. Enkä pettynyt. Tarina on jälleen kerran hyvä, loppuun asti yllätyksekäs." - Hemulin kirjahylly
"Tarina vaikuttaa hieman sellaiselta pakolliselta väliosalta, jossa kootaan edellisen osan lankoja yhteen ja punotaan vähän lisää tulevia osia varten - mutta se ei haittaa minua ollenkaan!" - Todella vaiheessa
"Meresmaa on kirjoittajana kehittynyt." - Morren maailma
"Kakkososa vaikuttaa hallitummalta ja jäntevämmältä romaanilta kuin edeltäjänsä." - Kirsin kirjanurkka
"Mifongin aika vastasikin melko hyvin odotuksiani: vauhti on kova ja kokonaisuus hallittu." - Kirjojen keskellä
"Huono kirja Mifongin aika ei missään nimessä ollut. Kirjaa on vain aina vaikeampi suhteuttaa omiin odotuksiin, kun kyseessä on jatko-osa. Viihdyin Mifongin ajan parissa aivan yhtä paljon kuin Mifongin perinnönkin." - Päiväunien salainen elämä
"Ensimmäisenä huomasin, että toinen Mifonki oli edeltäjäänsä paremmin kirjoitettu. Kieli oli elävämpää ja ensimmäisen osan heikkoudet tekniikassa tuntuivat kaikonneen. Meresmaa on siis kypsynyt kirjoittajana." - Päiväunien salainen elämä
"Luin kirjan suorastaan ahmimalla, eikä tarvinnut taaskaan pettyä. Mielenkiinto pysyi hereillä koko kirjan ajan." - Cilla in Wonderland
"Mifongin aika jatkaa Mifongin perinnössä alkanutta tarinaa ansiokkaasti ollen jopa parempi kuin ensimmäinen osa." - Kirjaneito, Risingshadow
"Mifongin aika jatkaa samalla linjalla kuin edeltäjänsä ja lunasti odotukset." - Linnea, Goodreads
"Kirjan eteneminen alkoi niin pahasti tökkiä, että päätin suosiolla luovuttaa." - Jossu, Goodreads
No entäs sitten se tarinan eteneminen?
Juonenkuljetus
"Kirja tuntui etenevän pelkkää matalalentoa kiihdyttäen, mutta sitten kuitenkin hidastaen taas." - Lukunurkka
"Tarina kulkee eteenpäin haipakkaa vauhtia eikä turhaan junnaa paikoillaan." -kujerruksia
"Tässä kirjassa toistui myös ensimmäisestä kirjasta tutuksi tullut joutuisa kerronta ja juoni eteni nopeatempoisesti." - Kirjoihin kadonnut
"Tapahtumien tahti. [...] Nyt (kuten ensimmäisen osankin kanssa) kaipaisin taustoja ja luontevaa asioiden selittelyä." - Lukemisen kartasto
" Vaikka henkilöhahmoja on paljon ja tapahtumia seurataan usealla taholla, on lukijan helppo seurata tapahtumakulkua." - Hemulin kirjahylly
"Mielestäni kirja lähti vähän hitaasti liikkeelle." - Todella vaiheessa
"Kaipaan kuitenkin yhä vähemmän vauhtia ja lisää taustoittamista. [...] Mifongin aika laukkaa siis reippaasti ja varsin tasaisesti eteenpäin." - Morren maailma
"Tapahtumia kuljetetaan siis samanaikaisesti monessa paikassa, jopa usealla mantereella. Kohtaukset ovat paikoin elokuvamaisia, lyhyitä välähdyksiä." - Kirsin kirjanurkka
"Tällä kertaa kirja alkoi kuitenkin varsin rauhallisesti, mutta tempo muuttui nopeammaksi, mitä pidemmälle tarinassa päästiin." - Cilla in Wonderland
"Kirjaa lukiessa milloinkaan ei tullut mieleen, että kirja olisi liian täyteentupattu toimintaa tai sitten liian tylsä loppuun asti luettavaksi." - Mila Lyytinen, Lukufiilis
"Kirja on taas mukavasti jaettu osiin, mikä keventää lukemista. Toisaalta teksti on todella soljuvaa ja kevyttä muutenkin. Tätä on ilo lukea." - Orduuka, Risingshadow
"Nopealukuinen ja mukaansa tempaava tarina." - Scartti, Risingshadow
"Kirja lähti hitaasti liikkeelle, mutta sitten kun mentiin, mentiinkin kunnolla." - Magdalena Hai, Goodreads
"Tarina rullaa eteenpäin turhia jaarittelematta ja hahmoihin tuodaan uusia piirteitä." - Linnea, Goodreads
"Alku on mielestäni hidas ja hitusen epäkiinnostava, mutta noin 50. sivun kohdalla tarina taas lähtee rullaamaan edellisen osan tuttua reipasta vauhtia eteenpäin." - Anna, Goodreads
"Minusta juoni hajaantui vähän liiaksi enkä oikein osannut keskittyä ja innostua siitä." - Jossu, Goodreads
***
Kaikki ei koskaan mene ihan putkeen, koska lukijat ovat yksilöitä ja kirjailija ihminen. Alla joitakin seikkoja, jotka ärsyttivät lukijoita tai jättivät toivomisen varaa.
Miinukset
"Ainoa ärsyttävä asia kirjassa oli, ettei Ardisin ja Danten suhde tunnu etenevän minnekään." - Kirjojen rakastaja
"Oli ihan mielenkiintoista lukea tätä kirjaa koska se on niin täynnä erilaisten maailmojen ja olentojen kuvailua, mutta silti hommaan olisi kaivannut säpinää. [--] Odotin niin kovasti Ardis/Dante-kuvioita, mutta niitä ei oikeastaan ollut... " - Lukunurkka
"Ainut mitä jäin kaipaamaan, oli jonkinlaista selkeämpää kertausta mitä edellisessä osassa oli tapahtunut." -kujerruksia
"Olin hieman pettynyt ettei Ardisin ja Danten suhde päässyt kehittymään siihen suuntaan mihin olin alunperin toivonut, mutta Meresmaa onnistui yllättämään minut totaalisesti." - Kirjoihin kadonnut
"Jatko-osilla on usein taipumusta tietynlaiseen väliinputoajuuteen ja näin jälkikäteen tuntuukin, kuin tässä osassa olisi hiukan vastailtu edellisen osan kysymyksiin ja herätelty uusia, mutta se itsenäinen osuus jäi pikkuisen liian ohueksi." - Kirjojen keskellä
"Ardis ja Dante eivät kolahtaneet minuun parina ensimmäisessä kirjassa, joten romanssin nilkutus eteenpäin jatko-osassa ei erityisemmin mielyttänyt minua." - Päiväunien salainen elämä
"Kirja ei ollut juoneltaan aivan yhtä selkeä kokonaisuus kuin edeltäjänsä, vaan tuntui minusta hiukan hajanaiselta." - Päiväunien salainen elämä
"Kuten edellistä osaa arvostellessakin totesin, kartta ei ole niin tarkka kuin toivoisin ja tohinassa on välillä hyvin hankala pysyä kyydissä." - Orduuka, Risingshadow
"Olisin ehkä toivonut jotakin syvempää, tunteellisempaa tunkeutumista mifonkien nahan alle." - Orduuka, Risingshadow
"Ainut mitä kaipasin oli kertausta edellisen osan lopun tapahtumista." - Linnea, Goodreads
***
Hahmot
"Ardisin tytär Fewrynn sen sijaan herätti kiinnostukseni ja minulle jäi sellainen olo, että hänen merkityksensä kasvaa sarjan edetessä." - Kirjojen rakastaja
"Ardis oli viime kirjassa ihan suhteellisen siedettävä, mutta tässä kirjassa hän oli raivostuttavan naiivi ja jotenkin jäässä." - Lukunurkka
"Naishahmot Linn ja Ardis tuppaavat paikka paikoin saamaan minut ärsyyntyneeksi itsepäisyydellään, mutta pidän heistä silti. Uudet sivuhenkilöt myös kiinnostavat kovasti, erityisesti Mohari josta toivottavasti kuullaan myös seuraavassa osassa." - kujerruksia
"Connailista tuli heti alussa inhokki koska hän on juuri niiden kahden ihmisen välissä, joiden välissä ei pitäisi olla ja juuri sen takia myös Ardis menetti pisteitään silmissäni." - Lukunurkka
"Kirjan henkilöt ovat kasvaneet ja kypsyneet ja heidän tielleen tuodaan uusiakin haasteita." - Nenä kirjassa
"Ardis ja Dante ovat kumpikin kasvaneet ja aikuistuneet tahoillaan." - Lukemisen kartasto
"Uusista olen kaikkein kiinnostunein Moharista, poika on ihan huipputyyppi! Luulen, että Moharista tulee lempihenkilöni seuraavissa osissa." - Lukemisen kartasto
"Linn, joka ensimmäisessä osassa oli lempihenkilöni ja joka tässä osassa alkoi käydä hermoille. Linn-hyvä, joskus voi antaa periksi. Siihen ei kuole." - Lukemisen kartasto
"Linnin ja Harbenin osuus kirjasta oli välillä vähän tylsä, mutta loppujen lopuksi heidän kohtalonsa jäi kaivelemaan enemmän kuin kenenkään muun kirjan loppuessa." - Kirjojen rakastaja
"Eniten nautin Linnin ja Harbenin seurasta tällä kertaa. Heidän mukaansa lyöttäytyy vielä nuori Mohari, josta kehkeytyy vielä varmasti kiinnostava hahmo." - Morren maailma
"Linn on niin ihanan pöljä!" - Morren maailma
"Meresmaa käsittelee henkilöitään varsin kovalla kädellä, ja odottamattomiin juonenkäänteisiin on syytä varautua!" - Kirsin kirjanurkka
"Henkilöistä etenkin Ardis on kirjojen tapahtumien väliin jääneen neljän vuoden aikana kasvanut ja kypsynyt, mikä oli pelkästään positiivista." - Kirjojen keskellä
"Danten veli Roan saa hiukan "jalkaansa oven väliin" ja oletankin, että hänellä voisi jatkossa olla yhä suurempi rooli tarinassa. Onneksi tilaa on myös Dantelle sekä Linnille, joka huitelee ronskisti omia polkujaan." - Kirjojen keskellä
"Pidin itseasiassa Connailin hahmosta ja minua harmittikin, että hänet lätkäistiin sarjan pääparin väliin draaman ylläpitämiseksi." - Päiväunien salainen elämä
"Linnin sivujuoni hänen veljensä surmaajan löytämiseksi kiinnosti minua lukijana enemmän. [...] Bran Capimontin näkökulma kiinnosti minua Linnin ohella eniten. " - Päiväunien salainen elämä
"Ensimmäisessä osassa tutuksi tulleista hahmoista pidin tällä kertaa eniten Linn Rondestanista, jonka omapäisyydelle saa hakea vertaistaan." - Cilla in Wonderland
"Ardis oli tällä kerralla jäänyt makuuni hieman vaisuksi, mutta toivon hahmon siitä nousevan ja saavan seuraavassa osassa enemmän räväkkyyttä. Ardisin lapset Fewrynn ja Ciaran eivät vielä olleet kovin suuressa roolissa, mutta eiköhän heitä varten ole jatkossa jotain suunnitteilla." - Cilla in Wonderland
"Päähenkilöitä on paljon, mutta kirjaa lukiessa ne opii kyllä muistamaan ja yhdistämään tapahtumiin." - Mila Lyytinen, Lukufiilis
"Mitkä asiat tökkii: Ardisin ja Danten muka romanttinen rakkaustarina. Get over it. Hahmot eivät tunnu aikuistuvan, vaikka ikääkin pitäisi olla jo kiitettävästi. Linn vaikutti aluksi upealta hahmolta, mutta lopulta vain keskenkasvuiselta kakaralta. Connailin hämmentävät tunteet erään lähettyvillä.. voiko köpömpää juonikäännettä olla, jos ymmärsin viittaukset oikein." - Scartti, Risingshadow
"Ardisin hahmoon kaipaisin jo seuraavaan osaan hieman enemmän tietynlaista terävyyttä, särmää, räväkkyyttä, jotain." - Orduuka, Risingshadow
"Henkilöt olivat hurmaavia ja etenkin Ardisiin oli helpompi samaistua kuin Mifongin perinnössä." - Kirjaneito, Risingshadow
"[Plussaa] Pienten lapsihahmojen luonteva kuljetus mukana nuorille aikuisille ja aikuisille suunnatussa tarinassa. Useimmiten fantasia ja historiallinen kerronta kadottaa lapset jonnekin taustalle. Fewrynnistä ja Ciaranista oikeasti kiinnostui." - Magdalena Hai, Goodreads
***
Näillä sanoilla saateltiin arvio matkaan.
Loppulauseet
"Kaiken kaikkiaan Mifongin aika oli oikein mielenkiintoinen ja koukuttava. Mifonki-sarja pysyy ehdottomasti yhtenä suosikkifantasiasarjana. Tämä on juuri sen tyylistä fantasiaa, josta tykkään eniten." - Kirjojen rakastaja
"Kokonaisuudessaan ihan kivaa viihdettä, mutta ei sytyttänyt yhtä paljon kuin ensimmäinen kirja." -Lukunurkka
"Sellaisia koukkuja kirjailija on teokseensa jättänyt että hartaasti toivon uudenkin Mifonki-kirjan olevan tekeillä!" - Nenä kirjassa
"Lyhyesti Mifongin aika oli hengästyttävän koukuttava ja virkistävä fantasiateos. Seuraavaa osaa odotan, jälleen kerran, innokkaasti." -kujerruksia
"Viihdyin erittäin hyvin kirjan parissa ja olen fani edelleen. Erittäin hienoa kotimaista fantasiaa." - Kirjoihin kadonnut
"Voisiko seuraavan saada luettavakseen aika äkkiä, kiitos?" - Lukemisen kartasto
"Kirja päättyy jännittävään kohtaan, niin että se ärsyttää hyvällä tavalla: oi mitä lukijan kiusaamista ja voi joutuu odottamaan seuraavaa osaa vaikka kuinka kauan!" - Hemulin kirjahylly
"Kaiken kaikkiaan kirja on lukemisen arvoinen ja jään innolla odottamaan seuraavaa osaa, sillä minulle jäi sellainen olo, että nythän se tarina vasta pääsee käyntiin." -Todella vaiheessa
"Ja niin siinä kävi, että Meresmaan-ryökäle jätti tämän taas sellaiseen kohtaan, että seuraavan osan odottaminen saattaa käydä tuskalliseksi. Odottavan aika on pitkä." - Morren maailma
"Lopetus on jälleen mahdottoman koukuttava. Miten tässä kaikessa oikein vielä käykään?" - Kirsin kirjanurkka
"Odotan innostuneena seuraavaa kirjaa ja sitä, mihin suuntaan kukin seuraavaksi ajautuu." - Kirjojen keskellä
"Danten ja Ardisin suhdetta puidaan varmasti jatkossakin, mutta huomaan silti toivovani, että jatko keskittyisi Ardisin lapsiin enemmän. Niin ja minun on kertakaikkiaan saatava tietää mikä Linnin kohtalo on kaiken kaaoksen keskellä." - Päiväunien salainen elämä
"Tulee muuten kutkuttavan nostalginen olo, tässähän on melkein sama tilanne, kun lapsena ja teini-iässä odotin aina uuden Potter-kirjan ilmestymistä." - Cilla in Wonderland
"Kirja ei yllä ehkä kuitenkaan yhtä korkealle historiallisten romaanien ja fantasioiden parissa kuin esimerkiksi Taru sormusten herrasta -trilogia mutta suosittelen kuitenkin lämpimästi tutustumaan Mifonki-sarjaan." - Mila Lyytinen, Lukufiilis
"Kielellisesti lukunautinto, tarinan ja henkilöhahmojen kannalta ihan kiva." - Orduuka, Risingshadow
"Tätä haluaa lisää!" - Kirjaneito, Risingshadow
"Erittäin miellyttävä lukukokemus, josta jäi kiinnostunut olo. Miten tarina tästä jatkuu ja kenen tarina se on?" - Magdalena Hai, Goodreads
Esikoiskirja kerää huomiota enemmän kuin seuraajansa etenkin kun on kyseessä sarja -- ja sen huomaa! Mifongin perintö on kerännyt yli 40 arviota, kun taas Mifongin aika noin 16. Nämä luvut sisältävät lehtikritiikit ja blogikirjoitukset, mutta eivät esimerkiksi Goodreads- tai foorumiarvioita. Isoissa päivälehdissä Mifongin ajasta on ilmestynyt ainoastaan yksi kirjoitus, ja sekin Hämeen Sanomissa. Oman asuinkunnan päivälehtiä kirja ei ole kiinnostanut.
Koska kyseessä on jatko-osa, kirja joutuu vastaamaan ensimmäiseksi odotuksiin.
Odotukset
"Koska pidin Mifongin perinnöstä niin paljon, oli minulla tätä kirjaa kohtaan suuret odotukset. Ja en joutunut pettymään." - Kirjojen rakastaja
"Odotin suuresti jotain juonellista kohahdusta, mutta kirja tuntui etenevän pelkkää matalalentoa kiihdyttäen, mutta sitten kuitenkin hidastaen taas." - Lukunurkka
"Meresmaa tuntuu hallitsevan asian [jatko-osan] hienosti sillä Mifonkien matkassa -sarjan toinen osa, Mifongin aika, on oikein mukava kokonaisuus." - Nenä kirjassa
"Eikä muuten pettänyt tämäkään opus." - kujerruksia
"Tarina imaisi minut samanlaisella vetovoimalla mukaansa kuin ensimmäinenkin osa.[...] Sivut hupenivat huomaamatta [...]." - Kirjoihin kadonnut
"Vaikka periaatteessa pidinkin kirjasta [Mifongin perinnöstä], en ihastunut siihen täysin sydämin. Sama tilanne on tämän toisen osan kanssa." - Lukemisen kartasto
"Odotin Mifongin aikaa kliseisesti sanoen kuin kuuta nousevaa. Enkä pettynyt. Tarina on jälleen kerran hyvä, loppuun asti yllätyksekäs." - Hemulin kirjahylly
"Tarina vaikuttaa hieman sellaiselta pakolliselta väliosalta, jossa kootaan edellisen osan lankoja yhteen ja punotaan vähän lisää tulevia osia varten - mutta se ei haittaa minua ollenkaan!" - Todella vaiheessa
"Meresmaa on kirjoittajana kehittynyt." - Morren maailma
"Kakkososa vaikuttaa hallitummalta ja jäntevämmältä romaanilta kuin edeltäjänsä." - Kirsin kirjanurkka
"Mifongin aika vastasikin melko hyvin odotuksiani: vauhti on kova ja kokonaisuus hallittu." - Kirjojen keskellä
"Huono kirja Mifongin aika ei missään nimessä ollut. Kirjaa on vain aina vaikeampi suhteuttaa omiin odotuksiin, kun kyseessä on jatko-osa. Viihdyin Mifongin ajan parissa aivan yhtä paljon kuin Mifongin perinnönkin." - Päiväunien salainen elämä
"Ensimmäisenä huomasin, että toinen Mifonki oli edeltäjäänsä paremmin kirjoitettu. Kieli oli elävämpää ja ensimmäisen osan heikkoudet tekniikassa tuntuivat kaikonneen. Meresmaa on siis kypsynyt kirjoittajana." - Päiväunien salainen elämä
"Luin kirjan suorastaan ahmimalla, eikä tarvinnut taaskaan pettyä. Mielenkiinto pysyi hereillä koko kirjan ajan." - Cilla in Wonderland
"Mifongin aika jatkaa Mifongin perinnössä alkanutta tarinaa ansiokkaasti ollen jopa parempi kuin ensimmäinen osa." - Kirjaneito, Risingshadow
"Mifongin aika jatkaa samalla linjalla kuin edeltäjänsä ja lunasti odotukset." - Linnea, Goodreads
"Kirjan eteneminen alkoi niin pahasti tökkiä, että päätin suosiolla luovuttaa." - Jossu, Goodreads
Kirjailijan kommentit: Enemmistön osalta Mifongin aika on lunastanut odotukset. Kirjailijassa on havaittu kehitystä etenkin kielessä ja tarinan rakenteen hallinnassa. Odotuksiin vastaaminen on aina hankalaa, sillä kirjan pitäisi onnistua myös yllättämään. Lukija on voinut myös odottaa tarinan kulkevan eri suuntaan tai keskittyvän eri henkilöihin, jolloin pettymystä lienee vaikea välttää. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Mifongin aika ei ole pahemmin karkottanut ketään sarjan parista -- yksi arvion kirjoittaja on jopa lukenut sen onnistuneesti ilman Mifongin perinnön lukemista!***
No entäs sitten se tarinan eteneminen?
Juonenkuljetus
"Kirja tuntui etenevän pelkkää matalalentoa kiihdyttäen, mutta sitten kuitenkin hidastaen taas." - Lukunurkka
"Tarina kulkee eteenpäin haipakkaa vauhtia eikä turhaan junnaa paikoillaan." -kujerruksia
"Tässä kirjassa toistui myös ensimmäisestä kirjasta tutuksi tullut joutuisa kerronta ja juoni eteni nopeatempoisesti." - Kirjoihin kadonnut
"Tapahtumien tahti. [...] Nyt (kuten ensimmäisen osankin kanssa) kaipaisin taustoja ja luontevaa asioiden selittelyä." - Lukemisen kartasto
" Vaikka henkilöhahmoja on paljon ja tapahtumia seurataan usealla taholla, on lukijan helppo seurata tapahtumakulkua." - Hemulin kirjahylly
"Mielestäni kirja lähti vähän hitaasti liikkeelle." - Todella vaiheessa
"Kaipaan kuitenkin yhä vähemmän vauhtia ja lisää taustoittamista. [...] Mifongin aika laukkaa siis reippaasti ja varsin tasaisesti eteenpäin." - Morren maailma
"Tapahtumia kuljetetaan siis samanaikaisesti monessa paikassa, jopa usealla mantereella. Kohtaukset ovat paikoin elokuvamaisia, lyhyitä välähdyksiä." - Kirsin kirjanurkka
"Tällä kertaa kirja alkoi kuitenkin varsin rauhallisesti, mutta tempo muuttui nopeammaksi, mitä pidemmälle tarinassa päästiin." - Cilla in Wonderland
"Kirjaa lukiessa milloinkaan ei tullut mieleen, että kirja olisi liian täyteentupattu toimintaa tai sitten liian tylsä loppuun asti luettavaksi." - Mila Lyytinen, Lukufiilis
"Kirja on taas mukavasti jaettu osiin, mikä keventää lukemista. Toisaalta teksti on todella soljuvaa ja kevyttä muutenkin. Tätä on ilo lukea." - Orduuka, Risingshadow
"Nopealukuinen ja mukaansa tempaava tarina." - Scartti, Risingshadow
"Kirja lähti hitaasti liikkeelle, mutta sitten kun mentiin, mentiinkin kunnolla." - Magdalena Hai, Goodreads
"Tarina rullaa eteenpäin turhia jaarittelematta ja hahmoihin tuodaan uusia piirteitä." - Linnea, Goodreads
"Alku on mielestäni hidas ja hitusen epäkiinnostava, mutta noin 50. sivun kohdalla tarina taas lähtee rullaamaan edellisen osan tuttua reipasta vauhtia eteenpäin." - Anna, Goodreads
"Minusta juoni hajaantui vähän liiaksi enkä oikein osannut keskittyä ja innostua siitä." - Jossu, Goodreads
Kirjailijan kommentit: Kaksi koulukuntaa erottuu jo aika selvästi: ne, jotka nauttivat vauhdista täysin rinnoin ja ne, jotka pitelivät hatustaan kaksin käsin kiinni ja olisivat halunneet pysähtyä katselemaan maisemia pidemmäksi aikaa. Tämä lienee makukysymys. Siitä sen sijaan olen samaa mieltä, että kirja alkaa turhankin hitaasti. Mifongin perintökin alkaa hitaasti. Olen yrittänyt ratkaista tämän rakenneongelmani kolmannen kohdalla, mutta katsotaan nyt... Eihän siinä ole kuin kaksiosainen prologi ennen kuin päästään asiaan... Niin että 'kröhöm'.
***
Kaikki ei koskaan mene ihan putkeen, koska lukijat ovat yksilöitä ja kirjailija ihminen. Alla joitakin seikkoja, jotka ärsyttivät lukijoita tai jättivät toivomisen varaa.
Miinukset
"Ainoa ärsyttävä asia kirjassa oli, ettei Ardisin ja Danten suhde tunnu etenevän minnekään." - Kirjojen rakastaja
"Oli ihan mielenkiintoista lukea tätä kirjaa koska se on niin täynnä erilaisten maailmojen ja olentojen kuvailua, mutta silti hommaan olisi kaivannut säpinää. [--] Odotin niin kovasti Ardis/Dante-kuvioita, mutta niitä ei oikeastaan ollut... " - Lukunurkka
"Ainut mitä jäin kaipaamaan, oli jonkinlaista selkeämpää kertausta mitä edellisessä osassa oli tapahtunut." -kujerruksia
"Olin hieman pettynyt ettei Ardisin ja Danten suhde päässyt kehittymään siihen suuntaan mihin olin alunperin toivonut, mutta Meresmaa onnistui yllättämään minut totaalisesti." - Kirjoihin kadonnut
"Jatko-osilla on usein taipumusta tietynlaiseen väliinputoajuuteen ja näin jälkikäteen tuntuukin, kuin tässä osassa olisi hiukan vastailtu edellisen osan kysymyksiin ja herätelty uusia, mutta se itsenäinen osuus jäi pikkuisen liian ohueksi." - Kirjojen keskellä
"Ardis ja Dante eivät kolahtaneet minuun parina ensimmäisessä kirjassa, joten romanssin nilkutus eteenpäin jatko-osassa ei erityisemmin mielyttänyt minua." - Päiväunien salainen elämä
"Kirja ei ollut juoneltaan aivan yhtä selkeä kokonaisuus kuin edeltäjänsä, vaan tuntui minusta hiukan hajanaiselta." - Päiväunien salainen elämä
"Kuten edellistä osaa arvostellessakin totesin, kartta ei ole niin tarkka kuin toivoisin ja tohinassa on välillä hyvin hankala pysyä kyydissä." - Orduuka, Risingshadow
"Olisin ehkä toivonut jotakin syvempää, tunteellisempaa tunkeutumista mifonkien nahan alle." - Orduuka, Risingshadow
"Ainut mitä kaipasin oli kertausta edellisen osan lopun tapahtumista." - Linnea, Goodreads
Kirjailijan kommentit: Danten ja Ardisin romanssin suhteen monella oli odotuksia, jotka eivät sitten toteutuneetkaan. Patience, my darlings. Täytyy jättää jotain kirjoittamisen arvoista seuraaviinkiin osiin heidän osaltaan. Mutta ymmärrän harmistuksen. Minuakin se vähän harmitti. Se ei vain ole helppoa heidän välillään, koska aina JOKIN tuntuu olevan välissä.
Muutamassa arviossa nostettiin esille Mifongin ajan tietynlainen epäitsenäisyys romaanina. Se on varmasti totta, sillä missään vaiheessa minulla ei ollut aikomusta saada sitä itsenäiseksi. Ehkä se on miinus, mutta toisaalta koen erittäin vahvasti kirjoittavani jatkuvajuonista sarjaa.
Sitten vuorossa ne tyypit siinä tarinassa, sekä vähän lukijoiden ennusteluita.
Hahmot
"Ardisin tytär Fewrynn sen sijaan herätti kiinnostukseni ja minulle jäi sellainen olo, että hänen merkityksensä kasvaa sarjan edetessä." - Kirjojen rakastaja
"Ardis oli viime kirjassa ihan suhteellisen siedettävä, mutta tässä kirjassa hän oli raivostuttavan naiivi ja jotenkin jäässä." - Lukunurkka
"Naishahmot Linn ja Ardis tuppaavat paikka paikoin saamaan minut ärsyyntyneeksi itsepäisyydellään, mutta pidän heistä silti. Uudet sivuhenkilöt myös kiinnostavat kovasti, erityisesti Mohari josta toivottavasti kuullaan myös seuraavassa osassa." - kujerruksia
"Connailista tuli heti alussa inhokki koska hän on juuri niiden kahden ihmisen välissä, joiden välissä ei pitäisi olla ja juuri sen takia myös Ardis menetti pisteitään silmissäni." - Lukunurkka
"Kirjan henkilöt ovat kasvaneet ja kypsyneet ja heidän tielleen tuodaan uusiakin haasteita." - Nenä kirjassa
"Ardis ja Dante ovat kumpikin kasvaneet ja aikuistuneet tahoillaan." - Lukemisen kartasto
"Uusista olen kaikkein kiinnostunein Moharista, poika on ihan huipputyyppi! Luulen, että Moharista tulee lempihenkilöni seuraavissa osissa." - Lukemisen kartasto
"Linn, joka ensimmäisessä osassa oli lempihenkilöni ja joka tässä osassa alkoi käydä hermoille. Linn-hyvä, joskus voi antaa periksi. Siihen ei kuole." - Lukemisen kartasto
"Linnin ja Harbenin osuus kirjasta oli välillä vähän tylsä, mutta loppujen lopuksi heidän kohtalonsa jäi kaivelemaan enemmän kuin kenenkään muun kirjan loppuessa." - Kirjojen rakastaja
"Eniten nautin Linnin ja Harbenin seurasta tällä kertaa. Heidän mukaansa lyöttäytyy vielä nuori Mohari, josta kehkeytyy vielä varmasti kiinnostava hahmo." - Morren maailma
"Linn on niin ihanan pöljä!" - Morren maailma
"Meresmaa käsittelee henkilöitään varsin kovalla kädellä, ja odottamattomiin juonenkäänteisiin on syytä varautua!" - Kirsin kirjanurkka
"Henkilöistä etenkin Ardis on kirjojen tapahtumien väliin jääneen neljän vuoden aikana kasvanut ja kypsynyt, mikä oli pelkästään positiivista." - Kirjojen keskellä
"Danten veli Roan saa hiukan "jalkaansa oven väliin" ja oletankin, että hänellä voisi jatkossa olla yhä suurempi rooli tarinassa. Onneksi tilaa on myös Dantelle sekä Linnille, joka huitelee ronskisti omia polkujaan." - Kirjojen keskellä
"Pidin itseasiassa Connailin hahmosta ja minua harmittikin, että hänet lätkäistiin sarjan pääparin väliin draaman ylläpitämiseksi." - Päiväunien salainen elämä
"Linnin sivujuoni hänen veljensä surmaajan löytämiseksi kiinnosti minua lukijana enemmän. [...] Bran Capimontin näkökulma kiinnosti minua Linnin ohella eniten. " - Päiväunien salainen elämä
"Ensimmäisessä osassa tutuksi tulleista hahmoista pidin tällä kertaa eniten Linn Rondestanista, jonka omapäisyydelle saa hakea vertaistaan." - Cilla in Wonderland
"Ardis oli tällä kerralla jäänyt makuuni hieman vaisuksi, mutta toivon hahmon siitä nousevan ja saavan seuraavassa osassa enemmän räväkkyyttä. Ardisin lapset Fewrynn ja Ciaran eivät vielä olleet kovin suuressa roolissa, mutta eiköhän heitä varten ole jatkossa jotain suunnitteilla." - Cilla in Wonderland
"Päähenkilöitä on paljon, mutta kirjaa lukiessa ne opii kyllä muistamaan ja yhdistämään tapahtumiin." - Mila Lyytinen, Lukufiilis
"Mitkä asiat tökkii: Ardisin ja Danten muka romanttinen rakkaustarina. Get over it. Hahmot eivät tunnu aikuistuvan, vaikka ikääkin pitäisi olla jo kiitettävästi. Linn vaikutti aluksi upealta hahmolta, mutta lopulta vain keskenkasvuiselta kakaralta. Connailin hämmentävät tunteet erään lähettyvillä.. voiko köpömpää juonikäännettä olla, jos ymmärsin viittaukset oikein." - Scartti, Risingshadow
"Ardisin hahmoon kaipaisin jo seuraavaan osaan hieman enemmän tietynlaista terävyyttä, särmää, räväkkyyttä, jotain." - Orduuka, Risingshadow
"Henkilöt olivat hurmaavia ja etenkin Ardisiin oli helpompi samaistua kuin Mifongin perinnössä." - Kirjaneito, Risingshadow
"[Plussaa] Pienten lapsihahmojen luonteva kuljetus mukana nuorille aikuisille ja aikuisille suunnatussa tarinassa. Useimmiten fantasia ja historiallinen kerronta kadottaa lapset jonnekin taustalle. Fewrynnistä ja Ciaranista oikeasti kiinnostui." - Magdalena Hai, Goodreads
Kirjailijan kommentit: Noh, enpä voi ainakaan sanoa, etteivätkö kirjan hahmot herättäisi tunteita ja mielipiteitä -- ristiriitaisiakin sellaisia. Se on mahtavaa! Ehkä ne elävät sittenkin. Ja oikeasti, onko mitään herkullisempaa kuin lukea arveluita siitä, keihin jatkossa keskitytään ja onko kirjailijalla kenties jonkin hahmon osalta tietynlaisia suunnitelmia. Kjäh, kjäh. Suunnitelmia, voi, onhan noita...
***
Näillä sanoilla saateltiin arvio matkaan.
Loppulauseet
"Kaiken kaikkiaan Mifongin aika oli oikein mielenkiintoinen ja koukuttava. Mifonki-sarja pysyy ehdottomasti yhtenä suosikkifantasiasarjana. Tämä on juuri sen tyylistä fantasiaa, josta tykkään eniten." - Kirjojen rakastaja
"Kokonaisuudessaan ihan kivaa viihdettä, mutta ei sytyttänyt yhtä paljon kuin ensimmäinen kirja." -Lukunurkka
"Sellaisia koukkuja kirjailija on teokseensa jättänyt että hartaasti toivon uudenkin Mifonki-kirjan olevan tekeillä!" - Nenä kirjassa
"Lyhyesti Mifongin aika oli hengästyttävän koukuttava ja virkistävä fantasiateos. Seuraavaa osaa odotan, jälleen kerran, innokkaasti." -kujerruksia
"Viihdyin erittäin hyvin kirjan parissa ja olen fani edelleen. Erittäin hienoa kotimaista fantasiaa." - Kirjoihin kadonnut
"Voisiko seuraavan saada luettavakseen aika äkkiä, kiitos?" - Lukemisen kartasto
"Kirja päättyy jännittävään kohtaan, niin että se ärsyttää hyvällä tavalla: oi mitä lukijan kiusaamista ja voi joutuu odottamaan seuraavaa osaa vaikka kuinka kauan!" - Hemulin kirjahylly
"Kaiken kaikkiaan kirja on lukemisen arvoinen ja jään innolla odottamaan seuraavaa osaa, sillä minulle jäi sellainen olo, että nythän se tarina vasta pääsee käyntiin." -Todella vaiheessa
"Ja niin siinä kävi, että Meresmaan-ryökäle jätti tämän taas sellaiseen kohtaan, että seuraavan osan odottaminen saattaa käydä tuskalliseksi. Odottavan aika on pitkä." - Morren maailma
"Lopetus on jälleen mahdottoman koukuttava. Miten tässä kaikessa oikein vielä käykään?" - Kirsin kirjanurkka
"Odotan innostuneena seuraavaa kirjaa ja sitä, mihin suuntaan kukin seuraavaksi ajautuu." - Kirjojen keskellä
"Danten ja Ardisin suhdetta puidaan varmasti jatkossakin, mutta huomaan silti toivovani, että jatko keskittyisi Ardisin lapsiin enemmän. Niin ja minun on kertakaikkiaan saatava tietää mikä Linnin kohtalo on kaiken kaaoksen keskellä." - Päiväunien salainen elämä
"Tulee muuten kutkuttavan nostalginen olo, tässähän on melkein sama tilanne, kun lapsena ja teini-iässä odotin aina uuden Potter-kirjan ilmestymistä." - Cilla in Wonderland
"Kirja ei yllä ehkä kuitenkaan yhtä korkealle historiallisten romaanien ja fantasioiden parissa kuin esimerkiksi Taru sormusten herrasta -trilogia mutta suosittelen kuitenkin lämpimästi tutustumaan Mifonki-sarjaan." - Mila Lyytinen, Lukufiilis
"Kielellisesti lukunautinto, tarinan ja henkilöhahmojen kannalta ihan kiva." - Orduuka, Risingshadow
"Tätä haluaa lisää!" - Kirjaneito, Risingshadow
"Erittäin miellyttävä lukukokemus, josta jäi kiinnostunut olo. Miten tarina tästä jatkuu ja kenen tarina se on?" - Magdalena Hai, Goodreads
Kirjailijan kommentit: Jatkoa odotetaan, sitä suorastaan vaaditaan. Jos lopetuslauseissa mainitaan edes asiayhteydestä irrotettuna Tolkien tai Potterit, niin tyytyväinen saa olla. Mifongin ajan osalta taputan siis itseäni olkapäälle ja jatkan sarjan parissa pakertamista. Kiitos kaikille sanaisen arkkunsa avanneille!
28.7.2013
Luit väärin, ketään ei kiinnosta
Opi ottamaan vastaan palautetta.
Tässä neuvo, joka löytyy jokaisesta haluatkokirjailijaksi-ohjeistuksesta. Sitä painotetaan, sillä vain palautteesta oppiva kirjoittaja voi kehittyä hyväksi ja siitäkin paremmaksi kirjoittajaksi. Ani harva pääsee kirjailijaksi ilman, että joutuu muokkaamaan tekstiä saamansa palautteen pohjilta -- viimeistään kustannustoimittajan kanssa pääsee kyseenalaistamaan erinomaisuutensa ja tappamaan lempilauseitaan, jotka eivät avaudu kuin itselle.
Yllämainitussa on kuitenkin kyse keskeneräisestä käsikirjoituksesta, tekstistä, jolla on lupa olla hajallaan ja epätäydellinen.
Kun sitten tulee julkaisun hetki, jotain oleellista muuttuu. Kirjoittajasta tulee auktoritäärinen kirjailija, käsikirjoituksesta romaani, novelli tai runo, taideteos jonka saa hyvillä mielin olettaa olevan harkittu viimeistä pilkkua myöten.
Mutta palaute, se voi olla mitä tahansa. Ohimennen heitetty huolimaton kommentti, tapahtumaesittely, tutkiva essee, pelkkään tunteeseen perustuva kokemus, kolme tähteä viidestä. Julkinen tarkoittaa tässä tapauksessa toisten omaisuutta.
Miten ottaa tämä palaute vastaan?
***
Olen kirjoittanut nyt puoliammattilaisesti pari vuotta. Yksi hankalimmista ja ristiriitaisimmista asioista, joiden kanssa olen joutunut painimaan, on juurikin tämä romaanin tai novellin julkinen elämä. Siihen kirjailijalla ei ole mitään sanomista, ei kerta kaikkiaan mitään.
Vanhemmat ja kokeneemmat kirjailijat ovat saavuttaneet ihailtavan zen-tilan: kun kirja on kaupoissa, siitä on päästettävä irti. Katse kohdistetaan seuraavaan käsikirjoitukseen. Lapsi on maailmalla, se on itsenäistynyt, sen on pärjättävä omillaan. Sitä voidaan haukkua, lyödä, syyttää aiheetta, ylistää. Kirjailijan osa on olla vaatimattomasti ylpeä, jos menestystä suodaan, ja vaiettava tyystin mikäli vastaanotto on jotain muuta. Avustuspakettien lähettäminen ja puolustuspuheiden pitäminen on turhaa, peräti haitallista.
Minusta on kuitenkin luonnollista olla kiinnostunut siitä, mitä tehdylle työlle tapahtuu sen jälkeen kun sen päästää käsistään. Koen, että kehittymiseni kannalta minun on luettava arviot, esittelyt, kritiikit: kaikki mielipiteet mitä kirjoittamani toisissa herättää. Hämmentyneenä kuitenkin kuuntelen, kun kriitikot sanovat, että kritiikki ei ole koskaan suunnattu kirjailijalle vaan lukijalle. Kirjabloggaajat painottavat kirjaavansa ylös omia subjektiivisia lukukokemuksiaan. Usein tuntuu, että kaikki mitä kirjasta julkisesti sanotaan, ajatellaan irrallisena sen tekijästä. Itsenäistymisen mysteeri on siinä, että kirja kerää kehuja, joita kirjailijan on lupa lunastaa, mutta väärinymmärryksiin, huolimattomuuteen, suhteettomiin haukkuihin ja lukijan epäkypsyyteen ei kirjailijan ole lupa vastata. Kirjan on kannateltava ne yksin. Mutta kirjan oma puolustuspuhe on kovin hiljainen: se olisi ensin luettava. Kaksi tähteä viidestä ei välttämättä houkuta kuitenkaan tarttumaan kirjaan.
En oleta että kritiikin olisi tarkoitus olla vain kirjailijalle tai kirjabloggaajan lukupäiväkirjan antaa minkäänlaista ohjeistusta, mutta totuus on, että valtaosa kirjailijoista kuitenkin lukee niitä. Kuinka paljon ne sitten todellisuudessa vaikuttavat kirjailijaan lienee vaikeasti arvioitavissa, mutta olisi melko naiivia uskoa, etteivätkö ne jollain tasolla vaikuttaisi. Kirjailija on ihminen, yhtä lailla altis mielipahalle ja mielihyvälle kuin kuka tahansa. Ehkä enemmänkin, sillä kirjoittaminen on aina henkilökohtaista. Vaikka kuinka nahka paksuuntuisi kokemuksen karttuessa.
***
Mitä yritän kirjoituksellani sanoa?
Haluan tuoda esille tämän puolen, sen ristiriidan ja avuttomuuden tunteen, jota ainakin itse silloin tällöin koen. Onko se sitten ego, joka ulisee, en tiedä, mutta luulen että kirjallisuuskeskustelulle voisi olla hedelmällistäkin, jos kirjailijan itsensä osallistuminen keskusteluun olisi sallitumpaa. Kyllähän vastavuoroisuutta jonkin verran netissä on, ja on ollut aikaisemmin lehtienkin palstoilla, mutta sävy on usein värittynyt. Kitkerät puolustuspuheet ja avautumiset kirjailijalta eivät kuitenkaan ole se, mitä ajan takaa. Osoittelun, nokittelun ja henkilökohtaisuuksiin menon sijaan kirjailijalta voitaisiin kuulla hänen oma kiihkoton näkemyksensä. Tässä vain tulee se ongelma vastaan, että selittely on aina selittelyä. Jos jonkin voi ymmärtää väärin, onko se väärin luettu vai väärin kirjoitettu? Jos kirjailija oikaisee selvän asiavirheen arviossa, onko se saivartelua ja pikkumaisuutta? Tehdäänkö se oman erinomaisuutensa pönkittämiseksi, toisen erehtyväisyyden osoittamiseksi vai kirjan itsensä hyväksi?
Kirjailijan osallistuminen teoksensa julkiseen elämään on kiusaannuttavaa. Ja silti jollain tavalla hyvin ymmärrettävää ja inhimillistä. Paineet kirjailijalla nimittäin ovat kovat: hyvän kirjan kirjoittaakseen täytyy olla hyvä, mestariteoksen kirjoittaakseen täytyy olla mestari. Ei saa hapuilla, ei saa kompastella. Lukijalle on luotava niin uskottava maailma, että edes typo tai kaksi ei sitä kaada.
***
Ketä sitten edes kiinnostaa, mitä kirjailija ajattelee tai miltä hänestä tuntuu?
Siinäpä se. Ei minua lukijana ihan hirveästi kiinnosta tietää, johtuiko lukukokemukseni laimeus omasta huolimattomuudestani vai kirjailijan lipsahduksesta. Olen siirtynyt jo seuraavaan kirjaan.
Kirjailijalle -- ainakin tällaiselle aloittelevalle, hapuilevalle ja zenistä vain haaveilevalle -- pelastus löytyy kollegojen tarjoamasta vertaistuesta. Mikä olisi parempi paikka itkeä maailman epäoikeudenmukaisuutta ja lukijoiden ymmärtämättömyyttä kuin kollegan olkapää? Toisten tarjoama sympatia auttaa pitkälle. Aika viimeistelee loput.
Ehkä kymmenen vuoden päästä olen löytänyt tyyneyden ytimen ja nahkani on niin paksu, että valashaikin jää toiseksi.
Tässä neuvo, joka löytyy jokaisesta haluatkokirjailijaksi-ohjeistuksesta. Sitä painotetaan, sillä vain palautteesta oppiva kirjoittaja voi kehittyä hyväksi ja siitäkin paremmaksi kirjoittajaksi. Ani harva pääsee kirjailijaksi ilman, että joutuu muokkaamaan tekstiä saamansa palautteen pohjilta -- viimeistään kustannustoimittajan kanssa pääsee kyseenalaistamaan erinomaisuutensa ja tappamaan lempilauseitaan, jotka eivät avaudu kuin itselle.
Yllämainitussa on kuitenkin kyse keskeneräisestä käsikirjoituksesta, tekstistä, jolla on lupa olla hajallaan ja epätäydellinen.
Kun sitten tulee julkaisun hetki, jotain oleellista muuttuu. Kirjoittajasta tulee auktoritäärinen kirjailija, käsikirjoituksesta romaani, novelli tai runo, taideteos jonka saa hyvillä mielin olettaa olevan harkittu viimeistä pilkkua myöten.
Mutta palaute, se voi olla mitä tahansa. Ohimennen heitetty huolimaton kommentti, tapahtumaesittely, tutkiva essee, pelkkään tunteeseen perustuva kokemus, kolme tähteä viidestä. Julkinen tarkoittaa tässä tapauksessa toisten omaisuutta.
Miten ottaa tämä palaute vastaan?
***
Olen kirjoittanut nyt puoliammattilaisesti pari vuotta. Yksi hankalimmista ja ristiriitaisimmista asioista, joiden kanssa olen joutunut painimaan, on juurikin tämä romaanin tai novellin julkinen elämä. Siihen kirjailijalla ei ole mitään sanomista, ei kerta kaikkiaan mitään.
Vanhemmat ja kokeneemmat kirjailijat ovat saavuttaneet ihailtavan zen-tilan: kun kirja on kaupoissa, siitä on päästettävä irti. Katse kohdistetaan seuraavaan käsikirjoitukseen. Lapsi on maailmalla, se on itsenäistynyt, sen on pärjättävä omillaan. Sitä voidaan haukkua, lyödä, syyttää aiheetta, ylistää. Kirjailijan osa on olla vaatimattomasti ylpeä, jos menestystä suodaan, ja vaiettava tyystin mikäli vastaanotto on jotain muuta. Avustuspakettien lähettäminen ja puolustuspuheiden pitäminen on turhaa, peräti haitallista.
Minusta on kuitenkin luonnollista olla kiinnostunut siitä, mitä tehdylle työlle tapahtuu sen jälkeen kun sen päästää käsistään. Koen, että kehittymiseni kannalta minun on luettava arviot, esittelyt, kritiikit: kaikki mielipiteet mitä kirjoittamani toisissa herättää. Hämmentyneenä kuitenkin kuuntelen, kun kriitikot sanovat, että kritiikki ei ole koskaan suunnattu kirjailijalle vaan lukijalle. Kirjabloggaajat painottavat kirjaavansa ylös omia subjektiivisia lukukokemuksiaan. Usein tuntuu, että kaikki mitä kirjasta julkisesti sanotaan, ajatellaan irrallisena sen tekijästä. Itsenäistymisen mysteeri on siinä, että kirja kerää kehuja, joita kirjailijan on lupa lunastaa, mutta väärinymmärryksiin, huolimattomuuteen, suhteettomiin haukkuihin ja lukijan epäkypsyyteen ei kirjailijan ole lupa vastata. Kirjan on kannateltava ne yksin. Mutta kirjan oma puolustuspuhe on kovin hiljainen: se olisi ensin luettava. Kaksi tähteä viidestä ei välttämättä houkuta kuitenkaan tarttumaan kirjaan.
En oleta että kritiikin olisi tarkoitus olla vain kirjailijalle tai kirjabloggaajan lukupäiväkirjan antaa minkäänlaista ohjeistusta, mutta totuus on, että valtaosa kirjailijoista kuitenkin lukee niitä. Kuinka paljon ne sitten todellisuudessa vaikuttavat kirjailijaan lienee vaikeasti arvioitavissa, mutta olisi melko naiivia uskoa, etteivätkö ne jollain tasolla vaikuttaisi. Kirjailija on ihminen, yhtä lailla altis mielipahalle ja mielihyvälle kuin kuka tahansa. Ehkä enemmänkin, sillä kirjoittaminen on aina henkilökohtaista. Vaikka kuinka nahka paksuuntuisi kokemuksen karttuessa.
***
Mitä yritän kirjoituksellani sanoa?
Haluan tuoda esille tämän puolen, sen ristiriidan ja avuttomuuden tunteen, jota ainakin itse silloin tällöin koen. Onko se sitten ego, joka ulisee, en tiedä, mutta luulen että kirjallisuuskeskustelulle voisi olla hedelmällistäkin, jos kirjailijan itsensä osallistuminen keskusteluun olisi sallitumpaa. Kyllähän vastavuoroisuutta jonkin verran netissä on, ja on ollut aikaisemmin lehtienkin palstoilla, mutta sävy on usein värittynyt. Kitkerät puolustuspuheet ja avautumiset kirjailijalta eivät kuitenkaan ole se, mitä ajan takaa. Osoittelun, nokittelun ja henkilökohtaisuuksiin menon sijaan kirjailijalta voitaisiin kuulla hänen oma kiihkoton näkemyksensä. Tässä vain tulee se ongelma vastaan, että selittely on aina selittelyä. Jos jonkin voi ymmärtää väärin, onko se väärin luettu vai väärin kirjoitettu? Jos kirjailija oikaisee selvän asiavirheen arviossa, onko se saivartelua ja pikkumaisuutta? Tehdäänkö se oman erinomaisuutensa pönkittämiseksi, toisen erehtyväisyyden osoittamiseksi vai kirjan itsensä hyväksi?
Kirjailijan osallistuminen teoksensa julkiseen elämään on kiusaannuttavaa. Ja silti jollain tavalla hyvin ymmärrettävää ja inhimillistä. Paineet kirjailijalla nimittäin ovat kovat: hyvän kirjan kirjoittaakseen täytyy olla hyvä, mestariteoksen kirjoittaakseen täytyy olla mestari. Ei saa hapuilla, ei saa kompastella. Lukijalle on luotava niin uskottava maailma, että edes typo tai kaksi ei sitä kaada.
***
Ketä sitten edes kiinnostaa, mitä kirjailija ajattelee tai miltä hänestä tuntuu?
Siinäpä se. Ei minua lukijana ihan hirveästi kiinnosta tietää, johtuiko lukukokemukseni laimeus omasta huolimattomuudestani vai kirjailijan lipsahduksesta. Olen siirtynyt jo seuraavaan kirjaan.
Kirjailijalle -- ainakin tällaiselle aloittelevalle, hapuilevalle ja zenistä vain haaveilevalle -- pelastus löytyy kollegojen tarjoamasta vertaistuesta. Mikä olisi parempi paikka itkeä maailman epäoikeudenmukaisuutta ja lukijoiden ymmärtämättömyyttä kuin kollegan olkapää? Toisten tarjoama sympatia auttaa pitkälle. Aika viimeistelee loput.
Ehkä kymmenen vuoden päästä olen löytänyt tyyneyden ytimen ja nahkani on niin paksu, että valashaikin jää toiseksi.
10.6.2013
Erään kirjailijan kommentti kohuun kirjablogien vallasta
Mielenkiinnolla olen seurannut keskustelua, joka alkoi Helsingin Sanomien Nyt-liitteen artikkelista "Kirjabloggarit ovat kustantamoiden uusia bestiksiä". Linkitän tähän Morren maailman blogauksen aiheesta -- sieltä löytyy myös linkkejä muihin aiheeseen tarttuneisiin blogeihin. (Tulisi pitkä linkkilista, jos laittaisin ne kaikki tähän.)
Mitä lisättävää keskusteluun voisi olla kirjailijalla, joka on ennen kaikkea saanut bloginäkyvyyttä (on myönnettävä, että esikoinen sai hyvin myös sanomalehtinäkyvyyttä, mutta se meininki kuuluu esikoisen erikoiskohteluun)?
Ensinnäkin minulle jokainen lukijapalaute on lahja. Oli se sitten sanomalehtikritiikki, tekstiviesti, foorumikommentti, blogiarvio tai kasvotusten kerrottu. Aina lahjasta ei pidä, mutta lahja se on yhtä kaikki.
Toiseksi: sanomalehtikritiikkien vähentyminen ei mielestäni ole mitenkään kytköksissä kirjablogeihin. Kirjablogit eivät yleisty siksi, että sanomalehdissä olisi vähemmän kirjakritiikkejä, eikä kirjablogien olemassaolo vähennä lehtikritiikkien määrää. Tämä siksi, että sanomalehtikritiikki ja kirjablogiarvio eivät pyri samaan päämäärään. (Yleistän tässä hieman: toki on muutamia blogeja, jotka lähenevät lehtikritiikkiä tai ovat ammattikriitikon ylläpitämiä, mutta valtaosa kirjablogeista on olemassa aivan toisista lähtökohdista.)
Mielestäni kirjablogit kertovat enemmän henkilökohtaisesta lukukokemuksesta, kun taas lehtikritiikki pyrkii siitä pois. Miksi siis kirjablogisteilta vaadittaisiin samaa kuin ammattikriitikoilta? Vaikka kummatkin pyörivät kirjan ympärillä, ne eivät ole täyttämässä samaa tehtävää.
Otan oman tuotantoni esimerkiksi. Fantasiakirjasarjani edustaa kahta marginaalia: se on fantasiagenreä ja luokiteltu sekä nuorten että aikuisten kirjaksi (monissa paikoissa löytyy jopa lastenhyllystä). Se on myös luonteeltaan viihteellistä, sanoisin jopa tusinakirjallisuutta, johon eräs anonyymi kommentoija oli kiinnittänyt huomiota. (Hän oli huolissaan siitä, että kirjablogeissa sekä nämä päiväperhoskirjat että laatukirjat, jotka oikeasti muuttavat maailmaa, nousevat samaan arvoon. En ole koskaan saanut otetta tästä kirjallisuuden arvottamisen hyödyistä: miksi ne eivät voi esiintyä rinnakkain ilman että syövät toisiaan? Sen mitä olen kirjablogeja lukenut osoittaa, että blogisti voi olla hyvinkin laaja lukumaultaan -- tai sitten ei. Sellaista se on ja tulee aina olemaan: jos joku haluaa lukea kepeää romanttista eskapismia, hän tuskin nauttii Joycesta. Miksi hänen edes pitäisi?) Ilman kirjablogeja olisin saanut esikoisestani (ja nyt tästä sarjan toisesta osasta) merkittävän paljon vähemmän tietoa siitä, miten se on otettu vastaan. Vuorovaikutteisuus olisi ollut olematonta. Minulle viihdekirjailijana kaiken a ja o on se, pidetäänkö kirjoista, joita kirjoitan. Ostetaanko niitä. Taideproosan kirjoittajilla tuskin on samaa tavoitetta. Viihdekirjallisuus ja taideproosa suuntaavat eri pääteasemille. Vaikka niiden olomuoto on sama eli paperille painettu teksti, ne todella ovat eri lajia.
Valta on kuitenkin se avainsana, joka keskustelun ytimessä on: kirjablogisteilla on valtaa. Miten he käyttävät sitä? Ovatko he oikeudenmukaisia? Saisiko heillä olla sitä?
Voin olla väärässä, mutta epäilen erittäin vahvasti esimerkiksi sitä, kuinka paljon blogiarvio lopulta vaikuttaa ostopäätökseen. Mifongin perintö myi vuoden aikana sen verran, mitä tämän tyyppiselle esikoiselle on odotettavissakin: toista painosta tuskin heti otetaan, mutta saa nähdä päätyykö makuloitavaksi kovinkaan suurta kasaa. Ostopäätökseen vaikuttaa erittäin paljon hinta, saatavuus ja kirjan ulkonäkö. Niinpä esimerkiksi kirjakaupoilla on äärettömän suuri merkitys sille, mitä kirjaa myydään ja kuinka paljon. Varmasti suurempi kuin kirjablogeilla.
Sen sijaan blogiarvio vaikuttaa varmasti lukupäätökseen: luenko tämän heti nyt vai en ollenkaan, lainaanko kirjastosta sittenkään ja niin edelleen. Voi olla, että silloin lukija missaakin hyvän kirjan, mutta voi myös olla, että häneltä säästyy aikaa jonkin toisen, kenties itseä sittenkin enemmän kiinnostavan kirjan, löytämiseen. Sitähän lukuharrastus on: huteja ja täysosumia ja yllätyksiä.
Entäpä sitten ne apurahat? Minä en ole liittänyt hakemuksiini blogiarvioita, sillä tuskinpa kovinkaan moni päättäjä perustaa näkemystään kirjailijan ammattitaidosta tai tulevan projektin kelpoisuudesta yksittäisille blogiarvioille, jotka kertovat lukukokemuksesta ja ovat useissa tapauksissa nimimerkin takana. Mielenkiintoiseksi asia muuttuu sitten, jos ainoat julkiset vähääkään kritiikkiä muistuttavat arviot, joita kirjastaan on saanut, ovat nimenomaan kirjablogistien tekemiä.
On selvää, että kustantamot yrittävät hyödyntää kirjablogeja. Jos sitä kautta saa näkyvyyttä julkaisulle ja kirjailijalle helpommin ja nopeammin kuin perinteisiä reittejä, olisihan se hölmöä olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen.
Selvää on myös, että toiset kirjat ovat suositumpia ja enemmän esillä kuin toiset. Niin se on ollut niin kauan kuin muistan, formaateista riippumatta.
Kirja kuitenkin hyötyy siitä, että sitä luetaan ja siitä kerrotaan mahdollisimman monelle. Blogimaailma on tähän mielettömän oivallinen, sillä arviot ovat helposti löydettävissä vuosienkin jälkeen.
Blogimaailmassa kirja ei vanhene.
Mitä lisättävää keskusteluun voisi olla kirjailijalla, joka on ennen kaikkea saanut bloginäkyvyyttä (on myönnettävä, että esikoinen sai hyvin myös sanomalehtinäkyvyyttä, mutta se meininki kuuluu esikoisen erikoiskohteluun)?
Ensinnäkin minulle jokainen lukijapalaute on lahja. Oli se sitten sanomalehtikritiikki, tekstiviesti, foorumikommentti, blogiarvio tai kasvotusten kerrottu. Aina lahjasta ei pidä, mutta lahja se on yhtä kaikki.
Toiseksi: sanomalehtikritiikkien vähentyminen ei mielestäni ole mitenkään kytköksissä kirjablogeihin. Kirjablogit eivät yleisty siksi, että sanomalehdissä olisi vähemmän kirjakritiikkejä, eikä kirjablogien olemassaolo vähennä lehtikritiikkien määrää. Tämä siksi, että sanomalehtikritiikki ja kirjablogiarvio eivät pyri samaan päämäärään. (Yleistän tässä hieman: toki on muutamia blogeja, jotka lähenevät lehtikritiikkiä tai ovat ammattikriitikon ylläpitämiä, mutta valtaosa kirjablogeista on olemassa aivan toisista lähtökohdista.)
Mielestäni kirjablogit kertovat enemmän henkilökohtaisesta lukukokemuksesta, kun taas lehtikritiikki pyrkii siitä pois. Miksi siis kirjablogisteilta vaadittaisiin samaa kuin ammattikriitikoilta? Vaikka kummatkin pyörivät kirjan ympärillä, ne eivät ole täyttämässä samaa tehtävää.
Otan oman tuotantoni esimerkiksi. Fantasiakirjasarjani edustaa kahta marginaalia: se on fantasiagenreä ja luokiteltu sekä nuorten että aikuisten kirjaksi (monissa paikoissa löytyy jopa lastenhyllystä). Se on myös luonteeltaan viihteellistä, sanoisin jopa tusinakirjallisuutta, johon eräs anonyymi kommentoija oli kiinnittänyt huomiota. (Hän oli huolissaan siitä, että kirjablogeissa sekä nämä päiväperhoskirjat että laatukirjat, jotka oikeasti muuttavat maailmaa, nousevat samaan arvoon. En ole koskaan saanut otetta tästä kirjallisuuden arvottamisen hyödyistä: miksi ne eivät voi esiintyä rinnakkain ilman että syövät toisiaan? Sen mitä olen kirjablogeja lukenut osoittaa, että blogisti voi olla hyvinkin laaja lukumaultaan -- tai sitten ei. Sellaista se on ja tulee aina olemaan: jos joku haluaa lukea kepeää romanttista eskapismia, hän tuskin nauttii Joycesta. Miksi hänen edes pitäisi?) Ilman kirjablogeja olisin saanut esikoisestani (ja nyt tästä sarjan toisesta osasta) merkittävän paljon vähemmän tietoa siitä, miten se on otettu vastaan. Vuorovaikutteisuus olisi ollut olematonta. Minulle viihdekirjailijana kaiken a ja o on se, pidetäänkö kirjoista, joita kirjoitan. Ostetaanko niitä. Taideproosan kirjoittajilla tuskin on samaa tavoitetta. Viihdekirjallisuus ja taideproosa suuntaavat eri pääteasemille. Vaikka niiden olomuoto on sama eli paperille painettu teksti, ne todella ovat eri lajia.
Valta on kuitenkin se avainsana, joka keskustelun ytimessä on: kirjablogisteilla on valtaa. Miten he käyttävät sitä? Ovatko he oikeudenmukaisia? Saisiko heillä olla sitä?
Voin olla väärässä, mutta epäilen erittäin vahvasti esimerkiksi sitä, kuinka paljon blogiarvio lopulta vaikuttaa ostopäätökseen. Mifongin perintö myi vuoden aikana sen verran, mitä tämän tyyppiselle esikoiselle on odotettavissakin: toista painosta tuskin heti otetaan, mutta saa nähdä päätyykö makuloitavaksi kovinkaan suurta kasaa. Ostopäätökseen vaikuttaa erittäin paljon hinta, saatavuus ja kirjan ulkonäkö. Niinpä esimerkiksi kirjakaupoilla on äärettömän suuri merkitys sille, mitä kirjaa myydään ja kuinka paljon. Varmasti suurempi kuin kirjablogeilla.
Sen sijaan blogiarvio vaikuttaa varmasti lukupäätökseen: luenko tämän heti nyt vai en ollenkaan, lainaanko kirjastosta sittenkään ja niin edelleen. Voi olla, että silloin lukija missaakin hyvän kirjan, mutta voi myös olla, että häneltä säästyy aikaa jonkin toisen, kenties itseä sittenkin enemmän kiinnostavan kirjan, löytämiseen. Sitähän lukuharrastus on: huteja ja täysosumia ja yllätyksiä.
Entäpä sitten ne apurahat? Minä en ole liittänyt hakemuksiini blogiarvioita, sillä tuskinpa kovinkaan moni päättäjä perustaa näkemystään kirjailijan ammattitaidosta tai tulevan projektin kelpoisuudesta yksittäisille blogiarvioille, jotka kertovat lukukokemuksesta ja ovat useissa tapauksissa nimimerkin takana. Mielenkiintoiseksi asia muuttuu sitten, jos ainoat julkiset vähääkään kritiikkiä muistuttavat arviot, joita kirjastaan on saanut, ovat nimenomaan kirjablogistien tekemiä.
On selvää, että kustantamot yrittävät hyödyntää kirjablogeja. Jos sitä kautta saa näkyvyyttä julkaisulle ja kirjailijalle helpommin ja nopeammin kuin perinteisiä reittejä, olisihan se hölmöä olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen.
Selvää on myös, että toiset kirjat ovat suositumpia ja enemmän esillä kuin toiset. Niin se on ollut niin kauan kuin muistan, formaateista riippumatta.
Kirja kuitenkin hyötyy siitä, että sitä luetaan ja siitä kerrotaan mahdollisimman monelle. Blogimaailma on tähän mielettömän oivallinen, sillä arviot ovat helposti löydettävissä vuosienkin jälkeen.
Blogimaailmassa kirja ei vanhene.
7.6.2013
Viikonlopun alun valitut palat
Minua on hemmoteltu viime päivinä blogiarvioilla Mifongin ajasta.
Todella vaiheessa
Hemulin kirjahylly
Kiitos, te lukevaiset, palautteestanne saa uskoa ja virtaa omaan kirjoitustyöhönsä! Kun taas syksyllä pääsen tosissani tahkoamaan neljättä mifonkia, tiedän, että en kirjoita tyhjyyteen.
Sarjan kirjoittamisessa on muuten yksi ylimääräinen jännitysmomentti: sitä jännittää kuinka moni lukija pysyy mukana loppuun saakka -- ja kuinka moni jättäytyy matkasta puolivälissä. Yksittäinen romaani seisoo omilla jaloillaan, mutta sarjan osat, ainakin kohdallani, nojaavat myös toisiinsa. Ne muodostavat pikku hiljaa suurempaa kokonaisuutta niin kuin palapelin osat.
Olen mielelläni lukenut kirjasarjoja, kuten blogissani joskus olen kai kertonutkin, ja tiedän kuinka paljon sarjan edetessä eri osille lataa odotuksia. Aika moni sarja väljähtyy loppua kohden. Joistakin huomaa, että kirjailijalta on loppunut näkemys tai into.
Tulevaisuus näyttää miten Mifonki-sarjan kanssa käy.
***
Vielä on aikaa osallistua kirja-arvontaan! Kolmelle vastanneelle on luvassa lukemista Mifongin ajan muodossa.
Todella vaiheessa
Hemulin kirjahylly
Kiitos, te lukevaiset, palautteestanne saa uskoa ja virtaa omaan kirjoitustyöhönsä! Kun taas syksyllä pääsen tosissani tahkoamaan neljättä mifonkia, tiedän, että en kirjoita tyhjyyteen.
Sarjan kirjoittamisessa on muuten yksi ylimääräinen jännitysmomentti: sitä jännittää kuinka moni lukija pysyy mukana loppuun saakka -- ja kuinka moni jättäytyy matkasta puolivälissä. Yksittäinen romaani seisoo omilla jaloillaan, mutta sarjan osat, ainakin kohdallani, nojaavat myös toisiinsa. Ne muodostavat pikku hiljaa suurempaa kokonaisuutta niin kuin palapelin osat.
Olen mielelläni lukenut kirjasarjoja, kuten blogissani joskus olen kai kertonutkin, ja tiedän kuinka paljon sarjan edetessä eri osille lataa odotuksia. Aika moni sarja väljähtyy loppua kohden. Joistakin huomaa, että kirjailijalta on loppunut näkemys tai into.
Tulevaisuus näyttää miten Mifonki-sarjan kanssa käy.
***
Vielä on aikaa osallistua kirja-arvontaan! Kolmelle vastanneelle on luvassa lukemista Mifongin ajan muodossa.
29.12.2012
Yhteenveto esikoisen saamasta lukijapalautteesta, osa 3. Kieli, kohderyhmä ja muut esille tulleet asiat
On yhteenvedon kolmannen ja viimeisen osan aika.
- kansitekstissä hehkutettu vapauttava hyväntahtoinen huumori meni kyllä minulta ohi, Risingshadow, Orduuka
- kirja vie lukijan juonittelujen ja salaisuuksien sekaan -- huumoria unohtamatta, Risingshadow, Q_Black
- kyllä viihteestä käy, olettaen että lukija kykenee reippaasti leikkimään mukana, Booking it some more
- kieli on muutenkin sopivasti humoristista, Vinttikamarissa
- pidän muuten aivan valtavasti 'mifonki' sanasta, Morren maailma
- mifonki on oivallisesti keksitty ja suomalaiseen suuhun sopiva sana, Vinttikamarissa
- otin luettavakseni, koska henkilöiden nimet eivät olleet suomalaisia, Risingshadow, Ccrystal
- täytyy myöntää, että minulla oli ennakkoluuloja tätä kirjaa kohtaan, Risingshadow, Q_Black
- yleensä en suomalaisten kirjailijoiden kirjoja lue, Risingshadow, Ccrystal
- minulla myös on ennakkoluuloja suomalaista fantasiaa kohtaan, Risingshadow, Darknikato
- minulla oli hävettävän suuria ennakkoluuloja kirjaa kohtaan – näin jälkeenpäin ajatellen en ole edes kovin varma, mistä syystä, Sudet eivät nuku talviunta
- odotuksia ei sinänsä ollu, sillä kirjailija sattuu olemaan suomalainen. Lisää epäluuloa herätti noi mifongit. Our lifestyle
- vakuuttavaa suomalaista fantasiaa, Risingshadow, NermiEddlitt
- edustaa monille sellaista suomalaista taidonnäytettä, mitä tässä on pitempään odotettu: suomalaista ei-suomalaista fantasiaa, Risingshadow, Orduuka
- tässä kirjassa ei ole mitään leimallisen suomalaista, se on yleismaailmallista eeppistä fantasiaa, Booking it some more
- suomalaisuus tuli joissain kohdin kivasti läpi, Thua/ Goodreads
- loppu antaa olettaa jatkoa seuraavan, ainakin toivon sitä kovasti, Hemulin kirjahylly
- tarinan loppu oli mielestäni todella hyvä ja selkeä, Mustemaailmani
- ehkä tulevaisuudessa liikutaan omaperäisemmillä vesillä, Lukemisen kartasto
(Aikaisemmin on käsitelty Ulkoasu, juoni ja rakenne sekä Maailma ja henkilöt.)
KIELI
- virheetöntä, helppolukuista, toisinaan lähes ilmiömäisen taitavaa, Risingshadow, Orduuka
- ei häikäissyt mutta ei ahdistanutkaan, Booking it some more
- ei mitenkään huikeaa, mutta ei tule lukiessa mietittyä, Kirjoihin kadonnut
- joistain kohdista ehkä huomasi, että kirjailijan oma ääni on vielä muotoutumassa, kujerruksia
- hyvää, humoristista ja sitä on helppo lukea, Lukufiilis, Niina Romo
- kirjan suurimmat puutteet näkyivät tekstitasolla (kysymystauti, liika selittäminen) Morren maailma
- kauniisti soljuvaa ja sisälsi runsaasti kielikuvia, jotka istuivat tekstiin pakottomasti, Marken maailma
- jotkin kielelliset ilmaisut ärsyttivät, mutta olivat kuitenkin kirjan tyylisiä, Mustemaailmani
- kaikin puolin sujuvaa, Rouva Blanka ja Neiti Niilo
- maisemat ja tunnelmat on maalailtu kauniisti, Kirsin kirjanurkka
- pidin eläväisestä kielenkäytöstä ja termistöstä, joka oli tuore ja kiinnostava, Vinttikamarissa
- sopivasti humoristista ja mukaansatempaavaa tavalla, joka saa kirjan lukemisen tuntumaan helpolta ja kevyeltä, Vinttikamarissa
- osittain hiomatonta - anglismeja, turhaa toistoa ja kliseitä, Thua, Goodreads
- markkinoitu aikuisten fantasiana. Ei se minusta ihan sitä ole, -- mutta ehdottomasti aikuisempaa kuin moni muu kotimainen fantasiakirja, Booking it some more
- en halua kategorisoida kirjaa nuorten-, tai aikuistenkirjaksi, sillä minusta se sopii molemmille, Kirjavinkit, Salla P.
- se ei ole itsestään selvästi nuortenkirjallisuutta, vaikka nuoret naiset ja tytöt tätä pääasiassa tulevat lukemaan, jo kansi karkottaa murrosikäiset pojat, Kirsin kirjanurkka
- suomalaista aikuisten fantasiaa - ihanaa että joku uskoo sellaiselle olevan lukijoita, Lukemisen kartasto
- suosittelen seikkailuromaaneja janonneille ihmisille ikään katsomatta, Morren maailma
- en päässyt lukukokemuksen perusteella ihan perille kohderyhmästä, sillä kirja on luokiteltu lasten- ja nuortenkirjaksi, Vinttikamarissa
KIELI
- virheetöntä, helppolukuista, toisinaan lähes ilmiömäisen taitavaa, Risingshadow, Orduuka
- ei häikäissyt mutta ei ahdistanutkaan, Booking it some more
- ei mitenkään huikeaa, mutta ei tule lukiessa mietittyä, Kirjoihin kadonnut
- joistain kohdista ehkä huomasi, että kirjailijan oma ääni on vielä muotoutumassa, kujerruksia
- hyvää, humoristista ja sitä on helppo lukea, Lukufiilis, Niina Romo
- kirjan suurimmat puutteet näkyivät tekstitasolla (kysymystauti, liika selittäminen) Morren maailma
- kauniisti soljuvaa ja sisälsi runsaasti kielikuvia, jotka istuivat tekstiin pakottomasti, Marken maailma
- jotkin kielelliset ilmaisut ärsyttivät, mutta olivat kuitenkin kirjan tyylisiä, Mustemaailmani
- kaikin puolin sujuvaa, Rouva Blanka ja Neiti Niilo
- maisemat ja tunnelmat on maalailtu kauniisti, Kirsin kirjanurkka
- pidin eläväisestä kielenkäytöstä ja termistöstä, joka oli tuore ja kiinnostava, Vinttikamarissa
- sopivasti humoristista ja mukaansatempaavaa tavalla, joka saa kirjan lukemisen tuntumaan helpolta ja kevyeltä, Vinttikamarissa
- osittain hiomatonta - anglismeja, turhaa toistoa ja kliseitä, Thua, Goodreads
KOHDERYHMÄ
- markkinoitu aikuisten fantasiana. Ei se minusta ihan sitä ole, -- mutta ehdottomasti aikuisempaa kuin moni muu kotimainen fantasiakirja, Booking it some more
(Kommentti: erityisesti fantasiakirjallisuuden ikäryhmittäin luokitteleminen tuntuu olevan Suomessa jokseenkin pulmallista, vaikka ikäryhmäluokittelu lukusuositusten perustana on muutenkin hankalaa, ellei mahdotonta. Miksi ikä määrittäisi sen, minkälaista kirjallisuutta tykkää lukea? Metsään onkin menty siinä, että luokittelu lasten-, nuorten- ja aikuistenkirjallisuuteen on tehty palvelemaan kirjastoja, kirjakauppoja ja kustantamoita rakenteellisessa mielessä, mutta sitä yritetään hyödyntää ehkä liiankin innokkaasti lukusuosituksissa ja siinä, miten yksilöiden lukuvalintoja ohjataan -- tai miten ne ohjautuvat.)
MUITA ESILLE NOUSSEITA HUOMIOITA
Huumori
Nimet
- ihanaa ettei
kirjassa ollut yhtään Mattia, Pekkaa, Kerttua tai Terttua,
Kirjoihin kadonnut
- nimien ei-suomalaisuus saa runsaasti kiitosta, Risingshadow, Orduuka
Ennakkoluulot
- yleensä en suomalaisten kirjailijoiden kirjoja lue, Risingshadow, Ccrystal
Suomalaisuus
- tässä kirjassa ei ole mitään leimallisen suomalaista, se on yleismaailmallista eeppistä fantasiaa, Booking it some more
- suomalaisuus tuli joissain kohdin kivasti läpi, Thua/ Goodreads
- hyvä raivaaja suomalaiselle (aikuisille suunnatulle) fantasiakirjallisuudelle, Vinttikamarissa
Loppukohtaus
- tarinan loppu yllättää ja kutsuu lukemaan seuraavaa osaa, Risingshadow, NermiEddlitt
- tarinan päätös ansaitsee erityiskiitokset; loppukohtaus on melko vaikuttava, Morren maailma
- loppuhuipennus tuli suorastaan ahmittua, loppu jää loistavasti avoimeksi, Kirsin Kirjanurkka
- on ilmeisesti pakko lukea toinenkin osa; kirja loppuu kutkuttavaan tilanteeseen, Booking it some more
- jossain määrin aika perinteisiä fantasiakirjallisuuden elementtejä, kujerruksia
- kilpailee tasavahvasti ulkomaisten kirjojen kanssa kaikilla tasoilla, Hemulin kirjahylly
- odotukset jostakin omaperäisemmästä olivat aika korkealla (mifongeista), Kirsin kirjanurkka
Omaperäisyys
- nousi myös mietteitä siitä, kuinka paljon omaa kirjailija lopulta olikaan keksinyt, vai oliko hän vain antanut vanhoille asioille uudet nimet, Risingshadow, Orduuka
- vaikka fantasian peruspiirteet ovat jo monesta tarinasta tuttuja, Meresmaa onnistuu luomaan niistä omaperäisen ja kiinnostavan versionsa, Kirjavinkit, Salla P.
- kilpailee tasavahvasti ulkomaisten kirjojen kanssa kaikilla tasoilla, Hemulin kirjahylly
- perinteestä ammentaa myös tarina, Kirsin kirjanurkka
(Kommentti: omaperäisyys on sana, joka nousee esille niin kustannuskynnyksen ylittämisessä kuin julkaisemisen myöhemmässäkin vaiheessa. "Kiva tarina, mutta onko se omaperäinen?" "Kuinka monta kertaa tämäkin tarina pitää kertoa?" Omaperäisyyden vaade voi turhauttaa, sillä senkin kokemus on usein subjektiivista. Voisikin melkein lohkaista, että jos jokin luettu tuntuu kovin omaperäiseltä, ei vain ole lukenut tarpeeksi. Tämä on oikeastaan niin mielenkiintoinen aihe, että siitä pitää tehdä oma postaus.)
SUMMA SUMMARUM:
Mifongin perintö ihastutti joitakin, toiset pudistelivat päätään ja kolmannet kohauttivat olkapäitään. Jakauma lienee melko tyypillinen viihdekirjalle. Ilahduttavaa oli huomata, että vaikka kirja ei olisi saanut aivan liekkeihin, monet suunnittelivat jatko-osan lukemista. Silloin on onnistuttu ainakin herättämään uteliaisuutta, jos ei aivan vakuuttamaan.
Jonkin verran on tullut kysymyksiä, että millä tavalla esikoisesta saamani palaute on vaikuttanut tai vaikuttaa jatko-osiin tai kirjoittamiseeni ylipäätään. Kysymys on vaikea, sillä jos vastaa ettei mitenkään, voi antaa mielikuvan, ettei välittäisi palautteesta ja niiden antajista lainkaan ja se ei pidä paikkaansa. Yhteenvedosta huomaa kuitenkin sen, että sama teos voi kerätä aivan vastakkaisia mielipiteitä -- ja tässä tuleekin avainsana: mielipide. Jokainen muodostaa oman mielipiteensä lukemastaan melkoisen sattumanvaraisesti eikä kirjailija voi yrittää ennustaa seuraavien teostensa kohdalla, että mitenkähän tämän nyt kokisi palautteenantaja X, kun edellisessä kirjassa moitti tätä ja tuota. Ei kukaan pysty kirjoittamaan niistä lähtökohdista. Ja samalla kun yhteen suuntaan kumartaa, toiseen pyllistää.
Tässä mielessä valmiista teoksesta saatu palaute vaikuttaa hyvin vähän siihen, mitä kirjailija tulevaisuudessa kirjoittaa. Asia on kuitenkin monimutkaisempi, sillä jos palautetta ei saa lainkaan tai jos saa vain yltiönegatiivista, voi herkempi kirjailija lopettaa kirjoittamisen tykkänään. Kirjailija kirjoittaa ensimmäisen version itselleen ja vasta toisen (ja kolmannen ja neljännen) lukijalle. Suurin palkinto saavutetaan, kun kirja julkaistaan ja se itsenäistyy. Kirja, jolla ei ole lukijoita, on kirjailijalle karvas pettymys. Siksi palaute on tärkeää.
***
Tuleeko teille, jotka olette jaksaneet lukea kolmiosaisen yhteenvedon (tai ehkä jopa Mifongin perinnön), jotain sanottavaa mieleen aiheesta? Onko jokin osa-alue jäänyt kokonaan käsittelemättä tai minkälaisia johtopäätöksiä itse vetäisitte palautteesta? Mikä teidän mielestänne on palautteen tarkoitus?
27.12.2012
Yhteenveto esikoisen saamasta lukijapalautteesta, osa 2. Maailma ja henkilöt
Edellisessä postauksessa käsiteltyjen ulkoasun, juonen ja rakenteen jälkeen vuorossa ovat maailma ja henkilöt.
MAAILMA
- Meresmaa ei selostamalla selosta maailmansa piirteitä, vaikka niitä onkin selvästi mietitty, Booking it some more
- uskottava, Hemulin kirjahylly
- helppo uppoutua, Kirjavinkit, Salla P.
- omanlaisensa keskiaikamainen maailma, Kirsin Kirjanurkka
- maailma vaikutti kiinnostavalta, mutta sen esittely jäi aika pintapuoliseksi, Morren maailma
- hyvin suunnitellut paikat, Our lifestyle
- sijoittuu fantasialle tyypilliseen tapaan keskiaikahenkiseen maailmaan, Vinttikamarissa
HENKILÖT
- mielenkiintoisia ja samaistuttavia, Risingshadow, NermiEddlitt
- erittäin hyvä hahmo on Verna, Risingshadow, Orduuka
- turhan yksioikoisia aikuisten kirjaan, Booking it some more
- vahvan lihallisia, Hemulin kirjahylly
- ilahduttavan moniulotteisia ja kehittyvät tarinan myötä, Kirjavinkit, Salla P.
- omanlaisiaan, Ardis kehittyi mielenkiintoiseksi, Kirjoihin kadonnut
- Dante oli mielenkiintoinen hahmo, Kirjojen rakastaja
- henkilökuvausta pidän kirjan vahvimpina puolina, Kirsin Kirjanurkka
- henkilöiden nopeat käänteet turhan laihasti perusteltuja, Kirsin Kirjanurkka
- Ardis oli vinkeä tyyppi, kujerruksia
- olisin kaivannut enemmän paneutumista henkilöihin, Lukemisen kartasto
- jälkikäteen alkoi kovasti ärsyttää kummankin päähenkilön aikaansaamattomuus keskinäisen rakkaustarinan suhteen, Lukemisen kartasto
- fiksuja ja moniulotteisia eikä heidän luonteensa kehittelyä ole jätetty puolitiehen, Lukufiilis, Niina Romo
- ihastuin Danteen täysin, hahmoista ainoastaan Elingmar jäi häiritsemään, Morren maailma
- oli hienoa seurata kuinka erityisesti Ardis kasvoi, Mustemaailmani
- Danteen samaistuin heti, Our lifestyle
- Ardisin ja Danten välinen rakkaus ei vakuuta, eivätkä muutkaan henkilöhahmot ehdi muuta kuin kuljettaa tarinaa eteenpäin, Rouva Blanka ja Neiti Niilo
- suurin viehätys oli onnistuneessa hahmokuvauksessa, Sudet eivät nuku talviunta
- kaikki Ardisin ja Danten yhteiset kohtaukset olivat fanityttöilyä aiheuttavia, Sudet eivät nuku talviunta
- Ardisin ja Danten välisen rakkaussuhteen ongelmat johtuvat käytännössä pelkästään keskusteluyhteyden puuttumisesta ja väärinymmärryksistä (mikä ärsytti), Vinttikamarissa
- hahmot kiinnostavia, Linnea/Goodreads
MAAILMA
- Meresmaa ei selostamalla selosta maailmansa piirteitä, vaikka niitä onkin selvästi mietitty, Booking it some more
- uskottava, Hemulin kirjahylly
- helppo uppoutua, Kirjavinkit, Salla P.
- omanlaisensa keskiaikamainen maailma, Kirsin Kirjanurkka
- olisin kaivannut enemmän paneutumista maailmaan, Lukemisen kartasto
- maailma vaikutti kiinnostavalta, mutta sen esittely jäi aika pintapuoliseksi, Morren maailma
- hyvin suunnitellut paikat, Our lifestyle
- sijoittuu fantasialle tyypilliseen tapaan keskiaikahenkiseen maailmaan, Vinttikamarissa
HENKILÖT
- mielenkiintoisia ja samaistuttavia, Risingshadow, NermiEddlitt
- erittäin hyvä hahmo on Verna, Risingshadow, Orduuka
- turhan yksioikoisia aikuisten kirjaan, Booking it some more
- vahvan lihallisia, Hemulin kirjahylly
- ilahduttavan moniulotteisia ja kehittyvät tarinan myötä, Kirjavinkit, Salla P.
- omanlaisiaan, Ardis kehittyi mielenkiintoiseksi, Kirjoihin kadonnut
- Dante oli mielenkiintoinen hahmo, Kirjojen rakastaja
- henkilökuvausta pidän kirjan vahvimpina puolina, Kirsin Kirjanurkka
- henkilöiden nopeat käänteet turhan laihasti perusteltuja, Kirsin Kirjanurkka
- Ardis oli vinkeä tyyppi, kujerruksia
- olisin kaivannut enemmän paneutumista henkilöihin, Lukemisen kartasto
- jälkikäteen alkoi kovasti ärsyttää kummankin päähenkilön aikaansaamattomuus keskinäisen rakkaustarinan suhteen, Lukemisen kartasto
- fiksuja ja moniulotteisia eikä heidän luonteensa kehittelyä ole jätetty puolitiehen, Lukufiilis, Niina Romo
- ihastuin Danteen täysin, hahmoista ainoastaan Elingmar jäi häiritsemään, Morren maailma
- oli hienoa seurata kuinka erityisesti Ardis kasvoi, Mustemaailmani
- Danteen samaistuin heti, Our lifestyle
- Ardisin ja Danten välinen rakkaus ei vakuuta, eivätkä muutkaan henkilöhahmot ehdi muuta kuin kuljettaa tarinaa eteenpäin, Rouva Blanka ja Neiti Niilo
- suurin viehätys oli onnistuneessa hahmokuvauksessa, Sudet eivät nuku talviunta
- kaikki Ardisin ja Danten yhteiset kohtaukset olivat fanityttöilyä aiheuttavia, Sudet eivät nuku talviunta
- Ardisin ja Danten välisen rakkaussuhteen ongelmat johtuvat käytännössä pelkästään keskusteluyhteyden puuttumisesta ja väärinymmärryksistä (mikä ärsytti), Vinttikamarissa
- hahmot kiinnostavia, Linnea/Goodreads
***
Yhteenveto: Ardisin ja Danten vaikea rakkaus aiheutti monilla harmaita hiuksia ja tuskastumista (en ihmettele, olivat ja ovat helkkarin itsepäisiä ja hankalia hahmoja kirjoittaakin). Ardisin kasvu nuoresta prinsessasta vastuulliseksi aikuiseksi ja äidiksi oli monien mielestä onnistunut hyvin. Ilahduttavaa oli huomata, että monet sivuhahmoistakin olivat löytäneet lukijoissa vastakaikua. Isoa henkilögalleriaa pyörittäessä on aina vaara, että sortuu helppoihin ratkaisuihin ja stereotypioihin (joista toki kerään oman osani minäkin), joten henkilöihin kannattaa panostaa.
Fantasiassa maailma, johon tarina ja tapahtumat sijoittuvat, on tavallaan yksi henkilöhahmo sekin. Mifongin perinnössä osa jäi kaipaamaan tarkempaa taustoitusta maailmalle, ja tässä kirjailijan oma mieltymys näkyy selvästi: olen suoran toiminnan nainen, paljastan oikeastaan vain sen, mikä on tarinalle välttämätöntä. Meno jatko-osissa hieman hidastuu (ainakin itselläni on sellainen tuntuma), joten todennäköisesti maailmankuvaus ja toiminta tasapainottuvat.
Seuraavassa osassa vuorossa ovat kieli, kohderyhmä ja muut esille nousseet seikat.
26.12.2012
Yhteenveto esikoisen saamasta lukijapalautteesta, osa 1. Ulkoasu, juoni ja rakenne
Viimeisimmässä Kirjoittajan pulmia -blogipostaussarjan osassa pohdittiin palautteen saamista ja sen antamista. Nyt kun vuosi 2012 lähestyy loppuaan, ajattelin, että hetki olisi sopiva Mifongin perinnöstä saatujen lukukokemusten ynnäämiseen. Eräänlainen tilinpäätös siis. Samalla se toimikoon amatöörimäisenä analyysina siitä, miten palautteen vastaanottaminen muuttuu, kun palaute tulee painetusta kirjasta, ei keskeneräisestä työstä.
Kirjailijoiden vastaamista tai puuttumista kirjansa saamaan kritiikkiin ei katsota hyvällä. Vaikeneminen on kultaa, ja tämä on helposti ymmärrettävissä piirteistä, joita sivuttiin aikaisemmassa blogipostauksessakin: teoksen tulee seisoa omilla jaloillaan, niin hyvässä kuin huonossakin. Selittelyt eivät enää auta, kirja on itsenäistynyt.
Näin ollen analyysini tarkoitus ei olekaan kritisoida kritiikkiä tai esittää vasta-argumentteja. Lehtikritiikit jätän tästä julkisesta yhteenvedosta kokonaan pois. Kasvotusten tai sähköpostilla saatuja palautteita en myöskään käsittele, sillä lukijan on mahdoton todentaa niitä aidoiksi. Muutamaan yleiseen asiaan kommentoin, sillä luetteloidessani palautteita joitain yleisiä huomioita oli helppo vetää ja muutamia ratkaisuja tahdon avata. Näiden ei ole tarkoitus missään mielessä vähätellä tai mitätöidä kenenkään lukukokemusta.
Jos Mifongin perintö ei olisi saanut näinkin laajaa huomiota nettimaailmassa osakseen, tällaisen tilinpäätöksen tekeminen olisi voinut olla vähemmän antoisaa. Kuten myöhemmin käy ilmi, mielipide-erot saattavat olla rajuja ja jopa yksittäisen lukijan lukukokemus ristiriitainen.
Palautetta on tullut aika tavalla, joten jaan postauksen useampaan osaan, jossa kussakin käsitellään tiettyjä kirjan osa-alueita.
Kommentit olen napsinut suoraan arvioista ja yrittänyt saada niiden sanoman mahdollisimman tiiviiksi, jotta vertailu olisi helpompaa. Joskus asiayhteydestä irrottaminen tuntui muuttavan mielipidettä jyrkemmäksi, mutta uskoakseni Mifongin perintö kestää sen.
Tästä se alkaa!
***
ULKOASU
- kirjan ulkoasu ei ole houkutteleva, Risingshadow, Orduuka
- kansi oli huolitellun kaunis ja hopean kaltainen kohokirjoitus sai aikaan arvokkaan vaikutelman, Marken maailma
- Kartta puutteellinen (ei löydy Belonea, Valagasia tai Romhairin kapeikkoa), Risingshadow, Orduuka
- kansi kiiltelee kivasti, Vinttikamarissa
- kursiivifontti kauniin koukeroinen, mutta sitä on epämiellyttävä lukea pitkiä pätkiä, Morren maailma
- kartta kuvitteellisesta maailmasta johdatti heti ensi hetkistä sisälle mielikuvitusmaailmaan, Marken maailma
(Kommentti kartan puutteellisuuteen: kun nimesin alueita kartalla, halusin pitää kartan mahdollisimman selkeänä. Niinpä päätin esimerkiksi nimetä vain kaupungit, en maita. Romhairin kapeikko ei saanut nimeä kartassa, sillä se on tapahtumapaikkana vain sarjan ensimmäisessä osassa, vaikka kartta pysyy samana kaikissa kolmessa. Lisäksi saaristo Chuanta Vespesin lähistöllä olisi käynyt ahtaaksi. Myös Renokea puuttuu kartasta tästä samasta syystä.)
JUONI
- paikoitellen ennalta-arvattava, nopeatempoinen, Risingshadow, Orduuka
- yksinkertainen loppu, Risingshadow, Orduuka
- paikoin ennalta-arvattava, paikoin yllätti, Risingshadow, NermiEddlitt
- tylsiä hetkiä ei tässä kirjassa ole, Risingshadow, Q_Black
- loppu yllättää, Risingshadow, NermiEddlitt
- tarina etenee melkoista haipakkaa – mutta oikeastaan tykkään tällaisesta reippaasta pyörityksestä. Tässä tiivis touhu toimi hyvin, Booking it some more
- tapahtumarikas ja jännittävä (tarina), Hemulin kirjahylly
- kantaa läpi kirjan (tarina), Kirjavinkit, Salla P.
- eteni nopeasti, tapahtumia paljon, Kirjoihin kadonnut
- paikoitellen hiukan ennalta-arvattava, toisaalta välillä yllätti, Kirjojen rakastaja
- eteni vauhdikkaasti, välillä jäin kaipaamaan tarkempaakin taustoitusta, Kirsin kirjanurkka
- nopeatempoisuus piti otteessaan, kujerruksia
- sukkelasti sujuva juoni, Lukemisen kartasto
- tulee välillä sellainen olo, että seuraavaan juonenkäänteeseen on niin kova kiire, ettei kaikkeen ehdi keskittyä kunnolla, Lukemisen kartasto
- yllätyksiä ei ole, sillä mitään ei jätetä lukijan oman rivien välistä lukemisen tai päättelyn varaan, Lukufiilis, Niina Romo
- juonenkäänteet ovat melko arvattavissa, Lukufiilis, Niina Romo
- käänteet meheviä, onnistui pariin kertaan kiskaisemaan maton altani oikein sujuvasti, Morren maailma
- tapahtumiin ja niiden taustoihin olisi saanut syventyä hiukan enemmän, Morren maailma
- kantoi loppuun saakka (tarina), Marken maailma
- kirjailija sai kiitettävästi pidettyä kaikki langat käsissään, Marken maailma
- loppu oli mielestäni todella hyvä ja selkeä, Mustemaailmani
- ei tuntunut missään vaiheessa jo moneen kertaan luetulta tai kuluneelta, Sudet eivät nuku talviunta
- vauhtia ja jännitettä riitti, Thua/Goodreads
- nopeatempoinen, Linnea/Goodreads
RAKENNE
- tapahtumat pomppivat, Risingshadow, Ccrystal
- hyvä että kirja oli jaettu osiin, Risingshadow, Orduuka
- kirjan alussa hieman häiritsi ajallisten hyppyjen pituus, Hemulin kirjahylly
- ensimmäinen yritys tyssäsi alun kaksisivuiseen infodumppiin, Booking it some more
- lähtee yllättävän vilkkaasti käyntiin, vaikka alussa selitetään puuduttavaan tyyliin maailman syntymisestä ja vähän tylsistä elementtiherroista, Risingshadow, Orduuka
- tahmean alun jälkeen koukutti niin, että oli luettava kerralla loppuun, Kirjavinkit, Salla P.
- Alun päähenkilöluettelosta oli paljon apua, Kirjojen rakastaja
- henkilöluettelo auttoi hahmottamaan eri henkilöiden sukulaisuussuhteet ja toimi sopivana käynnistäjänä itse tarinaan, Marken maailma
- osiin jako rytmitti kerrontaa sopivasti, Marken maailma
- koin alun todella tylsäksi, ensimmäisen about 150 sivun aikana melkein jopa harkistin jättäväni lukemisen kesken, Mustemaailmani
Kirjailijoiden vastaamista tai puuttumista kirjansa saamaan kritiikkiin ei katsota hyvällä. Vaikeneminen on kultaa, ja tämä on helposti ymmärrettävissä piirteistä, joita sivuttiin aikaisemmassa blogipostauksessakin: teoksen tulee seisoa omilla jaloillaan, niin hyvässä kuin huonossakin. Selittelyt eivät enää auta, kirja on itsenäistynyt.
Näin ollen analyysini tarkoitus ei olekaan kritisoida kritiikkiä tai esittää vasta-argumentteja. Lehtikritiikit jätän tästä julkisesta yhteenvedosta kokonaan pois. Kasvotusten tai sähköpostilla saatuja palautteita en myöskään käsittele, sillä lukijan on mahdoton todentaa niitä aidoiksi. Muutamaan yleiseen asiaan kommentoin, sillä luetteloidessani palautteita joitain yleisiä huomioita oli helppo vetää ja muutamia ratkaisuja tahdon avata. Näiden ei ole tarkoitus missään mielessä vähätellä tai mitätöidä kenenkään lukukokemusta.
Jos Mifongin perintö ei olisi saanut näinkin laajaa huomiota nettimaailmassa osakseen, tällaisen tilinpäätöksen tekeminen olisi voinut olla vähemmän antoisaa. Kuten myöhemmin käy ilmi, mielipide-erot saattavat olla rajuja ja jopa yksittäisen lukijan lukukokemus ristiriitainen.
Palautetta on tullut aika tavalla, joten jaan postauksen useampaan osaan, jossa kussakin käsitellään tiettyjä kirjan osa-alueita.
Kommentit olen napsinut suoraan arvioista ja yrittänyt saada niiden sanoman mahdollisimman tiiviiksi, jotta vertailu olisi helpompaa. Joskus asiayhteydestä irrottaminen tuntui muuttavan mielipidettä jyrkemmäksi, mutta uskoakseni Mifongin perintö kestää sen.
Tästä se alkaa!
***
ULKOASU
- kirjan ulkoasu ei ole houkutteleva, Risingshadow, Orduuka
- kansi oli huolitellun kaunis ja hopean kaltainen kohokirjoitus sai aikaan arvokkaan vaikutelman, Marken maailma
- Kartta puutteellinen (ei löydy Belonea, Valagasia tai Romhairin kapeikkoa), Risingshadow, Orduuka
- kansi kiiltelee kivasti, Vinttikamarissa
- kursiivifontti kauniin koukeroinen, mutta sitä on epämiellyttävä lukea pitkiä pätkiä, Morren maailma
- kartta kuvitteellisesta maailmasta johdatti heti ensi hetkistä sisälle mielikuvitusmaailmaan, Marken maailma
(Kommentti kartan puutteellisuuteen: kun nimesin alueita kartalla, halusin pitää kartan mahdollisimman selkeänä. Niinpä päätin esimerkiksi nimetä vain kaupungit, en maita. Romhairin kapeikko ei saanut nimeä kartassa, sillä se on tapahtumapaikkana vain sarjan ensimmäisessä osassa, vaikka kartta pysyy samana kaikissa kolmessa. Lisäksi saaristo Chuanta Vespesin lähistöllä olisi käynyt ahtaaksi. Myös Renokea puuttuu kartasta tästä samasta syystä.)
JUONI
- paikoitellen ennalta-arvattava, nopeatempoinen, Risingshadow, Orduuka
- yksinkertainen loppu, Risingshadow, Orduuka
- paikoin ennalta-arvattava, paikoin yllätti, Risingshadow, NermiEddlitt
- tylsiä hetkiä ei tässä kirjassa ole, Risingshadow, Q_Black
- loppu yllättää, Risingshadow, NermiEddlitt
- tarina etenee melkoista haipakkaa – mutta oikeastaan tykkään tällaisesta reippaasta pyörityksestä. Tässä tiivis touhu toimi hyvin, Booking it some more
- tapahtumarikas ja jännittävä (tarina), Hemulin kirjahylly
- kantaa läpi kirjan (tarina), Kirjavinkit, Salla P.
- eteni nopeasti, tapahtumia paljon, Kirjoihin kadonnut
- paikoitellen hiukan ennalta-arvattava, toisaalta välillä yllätti, Kirjojen rakastaja
- eteni vauhdikkaasti, välillä jäin kaipaamaan tarkempaakin taustoitusta, Kirsin kirjanurkka
- nopeatempoisuus piti otteessaan, kujerruksia
- sukkelasti sujuva juoni, Lukemisen kartasto
- tulee välillä sellainen olo, että seuraavaan juonenkäänteeseen on niin kova kiire, ettei kaikkeen ehdi keskittyä kunnolla, Lukemisen kartasto
- yllätyksiä ei ole, sillä mitään ei jätetä lukijan oman rivien välistä lukemisen tai päättelyn varaan, Lukufiilis, Niina Romo
- juonenkäänteet ovat melko arvattavissa, Lukufiilis, Niina Romo
- käänteet meheviä, onnistui pariin kertaan kiskaisemaan maton altani oikein sujuvasti, Morren maailma
- tapahtumiin ja niiden taustoihin olisi saanut syventyä hiukan enemmän, Morren maailma
- kantoi loppuun saakka (tarina), Marken maailma
- kirjailija sai kiitettävästi pidettyä kaikki langat käsissään, Marken maailma
- loppu oli mielestäni todella hyvä ja selkeä, Mustemaailmani
- ei tuntunut missään vaiheessa jo moneen kertaan luetulta tai kuluneelta, Sudet eivät nuku talviunta
- vauhtia ja jännitettä riitti, Thua/Goodreads
- nopeatempoinen, Linnea/Goodreads
RAKENNE
- tapahtumat pomppivat, Risingshadow, Ccrystal
- hyvä että kirja oli jaettu osiin, Risingshadow, Orduuka
- kirjan alussa hieman häiritsi ajallisten hyppyjen pituus, Hemulin kirjahylly
- ensimmäinen yritys tyssäsi alun kaksisivuiseen infodumppiin, Booking it some more
- lähtee yllättävän vilkkaasti käyntiin, vaikka alussa selitetään puuduttavaan tyyliin maailman syntymisestä ja vähän tylsistä elementtiherroista, Risingshadow, Orduuka
- tahmean alun jälkeen koukutti niin, että oli luettava kerralla loppuun, Kirjavinkit, Salla P.
- Alun päähenkilöluettelosta oli paljon apua, Kirjojen rakastaja
- henkilöluettelo auttoi hahmottamaan eri henkilöiden sukulaisuussuhteet ja toimi sopivana käynnistäjänä itse tarinaan, Marken maailma
- osiin jako rytmitti kerrontaa sopivasti, Marken maailma
- koin alun todella tylsäksi, ensimmäisen about 150 sivun aikana melkein jopa harkistin jättäväni lukemisen kesken, Mustemaailmani
***
Yhteenveto:
Lähestulkoon kaikki pitivät kirjaa vauhdikkaana ja nopeatempoisena, mutta monella kompastuskivenä oli laahaava alku, ja etenkin legendaa maailmansynnystä pidettiin tylsänä ja kuivana. Näiltä nurkilta löytyykin yksi Mifongin perinnön pulmista: jos kirjoittaa vauhdikasta juonivetoista tarinaa, ei voi jäädä jaarittelemaan. Kaikki ekstra leikataan pois, jotta kirja ei paisu mahdottomasti -- ja tämä on haaste fantasiakirjalle, jolta moni odottaa tiivistä taustoittamista. Lisäksi kun kyseessä on moniosainen sarja, täytyy informaatiota hieman annostellakin. Vain tulevaisuus näyttää, kokevatko Mifongin perinnön maailmasta ja henkilöistä nyt liian vähän saaneet tilanteen paranevan jatko-osien myötä.
Sitä jännityksellä odottaen!
Seuraavassa osassa vuorossa maailma ja henkilöt.
18.12.2012
Kirjoittajan pulmia, osa 16. Palaute ja sen vastaanottaminen
Kun olin ensimmäisiä kertoja vastaanottamassa palautetta tekstistäni kirjoittajaringissä, sain ohjeistuksen kuunnella palautteet ilman, että sanoisin niihin mitään. Ensin ajattelin, että mitä, miksi minulta riistetään mahdollisuus selittää ja puolustautua: onhan kyse sentään minun tekstistäni. Aika pian ymmärsin kuitenkin viisauden tämän menettelyn takana.
Palautteen antaminen ei ole helppoa, etenkään ellei sen antaja ole harjaantunut. Lukijaa voi arastuttaa sanoa kohdista, jotka aiheuttivat hämminkiä. Hän voi olla epävarma siitä, lukiko oikein tai lukiko tarpeeksi tarkasti tai onko tarpeeksi laajasti kirjallisuutta lukenut ymmärtääkseen esimerkiksi haettua tyylilajia tai intertekstuaalisuuksia. Jos palautteen vastaanottaja tässä herkässä palautteenantovaiheessa alkaa kovasti puolustella ja ärhäköityy, käy helposti niin että palaute tyssää siihen. Lukijasta tulee simpukka, joka kätkee helmen, joka olisi voinut olla tuloillaan, jos kirjoittaja olisi malttanut kielensä.
Palautteen vastaanottaminen, sen ymmärtäminen ja sisäistäminen, vie aikaa. On kunnioittavaa palautteenantajaa kohtaan kuunnella loppuun ja kiittää palautteesta. Hän on kuitenkin nähnyt sen vaivan, että on lukenut hengentuotoksen ja rohkaistunut kertomaan asioista, joita ei ymmärtänyt tai jotka jäivät epäselviksi. Hän paljastaa haavoittuvuutensa lukijana ja mahdollisesti erehtyväisyytensä ihmisenä. Kummatkin ovat herkkiä asioita, joihin ei tule suhtautua ylimielisesti.
Ymmärsin myös sen, että teksti ei enää olekaan pelkästään minun. Antamalla sen luettavaksi ja arvioitavaksi olen tyrkännyt sen ottamaan ensimmäisen askeleensa itsenäistymisen polulla. Minun tehtäväni ei ole puolustaa sitä tai selitellä -- toki kun on kyse keskeneräisestä työstä, on odotettavissa, että se seisoo vielä huterin jaloin. Vastaanotetun palautteen avulla jalat jämäköityvät.
Ja tästä päästäänkin seuraavaan vaiheeseen: kun palaute on kuunneltu ja sen antajaa kiitetty vaivannäöstä, on aika seuloa palaute.
Mitä enemmän palautteenantajia, sen parempi. Ainakin jos teksti on jo niin pitkällä, että viisi eri mielipidettä ei hajota sitä kirjoittajan mielessä viiteen eri suuntaan. Jos jokin seikka tekstissä saa aikaan useita eri mielipiteitä, kirjoittaja voi miettiä, onko kyseessä todellakin vain makuasia. Lukijat ovat erilaisia. Se on kirjoittamisessa antoisaa ja haasteellista. Mutta jos kaikki viisi ovat yhtä mieltä, kirjoittajan kannattaa kuunnella -- tekstissä todennäköisesti on jotain korjattavaa.
Joskus palautteenantaja kertoo myös korjausehdotuksia kohtiin, jotka eivät toimi. Ne kannattaa ottaa ehdotuksina, ei ainoana mahdollisuutena. Kirjoittaja itse tietää parhaiten mitä hän tekstillään haluaa sanoa. Lukija ei välttämättä sitä tiedä, sillä tapana ei yleensä ole selittää tekstiä auki. Ongelmakohtia voi usein korjata monella eri tavalla. Minusta on kirjoittajan vastuulla päättää, mihin ratkaisuun hän päätyy: erottaako esimerkiksi kaksi toisiinsa sekoittuvaa henkilöhahmoa muuttamalla kerronnan aikamuotoja vai poistamalla toisen näkökulman kokonaan.
Muutosehdotukset voivat toki olla hyviäkin. Ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää -- ellei tässä tekstissä, niin kenties huomioida tulevissa.
***
Palautteensaamisen tärkeys ja sen vastaanottamisen haasteet eivät ole poistuneet, vaikka voin kutsua itseäni nykyään kirjailijaksi. Eittämättä olen kirjoittajana harjaantuneempi ja uskon vahvemmin siihen, että kykenen parantamaan tekstiäni, vaikka se aluksi olisikin levällään. Jokaisen tekstin myötä oppii lisää itsestään kirjoittajana, mutta ilman esilukijoita ja palautteenantajia kehitys voi jäädä junnaamaan paikoilleen.
Minulla on vahva tunne siitä, että elän edelleen etsikkoaikaa kirjoittajana. Kehityn, en ole valmis. Esilukijat, lukijat -- kaikki he, jotka uskaltautuvat antamaan palautetta, ovat oppainani. Sanotaan, että hyväksi kirjoittajaksi oppii lukemalla ja kirjoittamalla paljon. Lisäisin siihen: ja kuuntelemalla.
Kuuntelisin mielelläni teidän ajatuksianne palautteen vastaanottamisesta ja sen antamisesta, hyvät lukijat! Kirpaiseeko se liian syvältä, halvaannuttaako vai kannustaako yrittämään vielä kerran? Tuntuuko palautteen antaminen vaikealta vai onko se helppoa?
Palautteen antaminen ei ole helppoa, etenkään ellei sen antaja ole harjaantunut. Lukijaa voi arastuttaa sanoa kohdista, jotka aiheuttivat hämminkiä. Hän voi olla epävarma siitä, lukiko oikein tai lukiko tarpeeksi tarkasti tai onko tarpeeksi laajasti kirjallisuutta lukenut ymmärtääkseen esimerkiksi haettua tyylilajia tai intertekstuaalisuuksia. Jos palautteen vastaanottaja tässä herkässä palautteenantovaiheessa alkaa kovasti puolustella ja ärhäköityy, käy helposti niin että palaute tyssää siihen. Lukijasta tulee simpukka, joka kätkee helmen, joka olisi voinut olla tuloillaan, jos kirjoittaja olisi malttanut kielensä.
Palautteen vastaanottaminen, sen ymmärtäminen ja sisäistäminen, vie aikaa. On kunnioittavaa palautteenantajaa kohtaan kuunnella loppuun ja kiittää palautteesta. Hän on kuitenkin nähnyt sen vaivan, että on lukenut hengentuotoksen ja rohkaistunut kertomaan asioista, joita ei ymmärtänyt tai jotka jäivät epäselviksi. Hän paljastaa haavoittuvuutensa lukijana ja mahdollisesti erehtyväisyytensä ihmisenä. Kummatkin ovat herkkiä asioita, joihin ei tule suhtautua ylimielisesti.
Ymmärsin myös sen, että teksti ei enää olekaan pelkästään minun. Antamalla sen luettavaksi ja arvioitavaksi olen tyrkännyt sen ottamaan ensimmäisen askeleensa itsenäistymisen polulla. Minun tehtäväni ei ole puolustaa sitä tai selitellä -- toki kun on kyse keskeneräisestä työstä, on odotettavissa, että se seisoo vielä huterin jaloin. Vastaanotetun palautteen avulla jalat jämäköityvät.
Ja tästä päästäänkin seuraavaan vaiheeseen: kun palaute on kuunneltu ja sen antajaa kiitetty vaivannäöstä, on aika seuloa palaute.
Mitä enemmän palautteenantajia, sen parempi. Ainakin jos teksti on jo niin pitkällä, että viisi eri mielipidettä ei hajota sitä kirjoittajan mielessä viiteen eri suuntaan. Jos jokin seikka tekstissä saa aikaan useita eri mielipiteitä, kirjoittaja voi miettiä, onko kyseessä todellakin vain makuasia. Lukijat ovat erilaisia. Se on kirjoittamisessa antoisaa ja haasteellista. Mutta jos kaikki viisi ovat yhtä mieltä, kirjoittajan kannattaa kuunnella -- tekstissä todennäköisesti on jotain korjattavaa.
Joskus palautteenantaja kertoo myös korjausehdotuksia kohtiin, jotka eivät toimi. Ne kannattaa ottaa ehdotuksina, ei ainoana mahdollisuutena. Kirjoittaja itse tietää parhaiten mitä hän tekstillään haluaa sanoa. Lukija ei välttämättä sitä tiedä, sillä tapana ei yleensä ole selittää tekstiä auki. Ongelmakohtia voi usein korjata monella eri tavalla. Minusta on kirjoittajan vastuulla päättää, mihin ratkaisuun hän päätyy: erottaako esimerkiksi kaksi toisiinsa sekoittuvaa henkilöhahmoa muuttamalla kerronnan aikamuotoja vai poistamalla toisen näkökulman kokonaan.
Muutosehdotukset voivat toki olla hyviäkin. Ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää -- ellei tässä tekstissä, niin kenties huomioida tulevissa.
***
Palautteensaamisen tärkeys ja sen vastaanottamisen haasteet eivät ole poistuneet, vaikka voin kutsua itseäni nykyään kirjailijaksi. Eittämättä olen kirjoittajana harjaantuneempi ja uskon vahvemmin siihen, että kykenen parantamaan tekstiäni, vaikka se aluksi olisikin levällään. Jokaisen tekstin myötä oppii lisää itsestään kirjoittajana, mutta ilman esilukijoita ja palautteenantajia kehitys voi jäädä junnaamaan paikoilleen.
Minulla on vahva tunne siitä, että elän edelleen etsikkoaikaa kirjoittajana. Kehityn, en ole valmis. Esilukijat, lukijat -- kaikki he, jotka uskaltautuvat antamaan palautetta, ovat oppainani. Sanotaan, että hyväksi kirjoittajaksi oppii lukemalla ja kirjoittamalla paljon. Lisäisin siihen: ja kuuntelemalla.
Kuuntelisin mielelläni teidän ajatuksianne palautteen vastaanottamisesta ja sen antamisesta, hyvät lukijat! Kirpaiseeko se liian syvältä, halvaannuttaako vai kannustaako yrittämään vielä kerran? Tuntuuko palautteen antaminen vaikealta vai onko se helppoa?
1.12.2012
Kide-novellihaaste
Ensimmäinen novellini julkaistiin melkein vuosi sitten, 2012 tammikuun Usvazinessa. Sen jälkeen novelleja alkoi tipahdella julkaisuun tiheämmin, miltei joka toinen kuukausi. Myös työn alla on koko ajan jotain lyhyempää. Novellien ja kertomusten kirjoittamisessa on paljon palkitsevaa: niiden kirjoittamisessa ei istumalihaksia ajatellen mene niin kauan (aivolihas onkin eri asia). Valmista voi tulla hyvinkin nopeasti, jos idea on kypsynyt tarpeeksi. Lisäksi spefigenressä novellimittaisia tekstejä on melko helppo saada julki -- olettaen että ne ovat tarpeeksi laadukkaita ja että niistä ei odota saavansa palkkiota.
Lyhyissä teksteissä on vain yksi ongelma: niistä saa vähän, jos lainkaan, lukijapalautetta. Ajattelin, että paikallaan voisi olla jonkinlainen haaste. Niinpä mieleeni tuli kide -- koska pieni on kaunista. Kide-haaste on perustettu paikkaamaan yksittäisten novellien lukijapalautepuutetta ja myös haastamaan ihmisiä lukemaan novelleja ja muita lyhyitä tekstejä enemmän. Antologioiden, lehtien ja novellikokoelmien lukeminen on erilaista: aina ei välttämättä lue koko teosta kerralla vaan novellin sieltä, toisen tuolta. Minulla on muutamia tällaisia "roikkumassa" olevia kokoelmia. Kaikki tekstit eivät kolahda samalla lailla, osa menee tyystin ohi, mutta joukossa on myös helmiä, joiden kohdalla tekee mieli huutaa: kaikkien on luettava tämä, tämä on loistava!
Joten: novelli esiin! Nuoren Voiman Liitolla on tänä syksynä alkanut Novelli palaa! -suurhanke, joka kestää ensi vuoden lokakuuhun. Kannattaa tutustua.
Mutta nyt haasteeseen.
Ohjeistus:
1. Luettele ainakin viisi novellia, jotka ovat kolahtaneet tai jääneet muuten mieleen. Kerro miksi, jos mahdollista.
2. Aseta itsellesi vuodeksi novellilukutavoite.
3. Kopioi blogiisi Kide-kuva ja aseta kuvatekstiksi novellien lukutavoitteesi sekä eteneminen esimerkiksi näin: 3/10. (Eli kolme luettu, kymmenen tavoitteena.)
4. Bloggaa lukemistasi novelleista ja kirjoita niistä arvio. Arvio saa olla minkä pituinen tahansa. Kide-kuvaa voi käyttää myös tässä yhteydessä, jos haluaa.
5. Haasta tuttaviasi lukemaan novelleja.
Tämä viiden kohdan ohjeistus on neuvoa-antava, ei pakollinen. Käytän novelli-sanaa, mutta joskus kertomuksen ja novellin raja voi olla häilyvä. Minusta mikä tahansa lyhyt teksti käy, mitään novellin kaavaa ei tarvitse alkaa etsiä voidakseen osallistua.
Ei muuta kuin lukemaan!
***
Novellit, jotka ovat kolahtaneet minuun erityisesti
1. Tiina Raevaara: Luojani, luomani (En tunne sinua vierelläni)
Raevaaran käyttämä kieli lumosi minut tässä novellissa täysin. Mestarillinen. Luen yhä uudelleen ja uudelleen.
2. Jussi Katajala: Clothanin silmä (Tiamatin värit -- ja muita tähtienvälisiä tarinoita)
Kun lukijan aivot tekevät hitaan ja vakaan kierähdysliikkeen ja kaiken tapahtuneen näkeekin eri tavalla. Onhan se unohtumatonta.
3. Roald Dahl: Maailmanmestari (Rakkaani, kyyhkyläiseni)
Dahlin musta huumori iskee ja kovaa. Muistelen kokoelmassa olleen myös kertomuksen, jossa vaimo murhaa miehensä ja syöttää murha-aseen tapausta tutkimaan tulleelle komisariolle. En muista tosin nimeä. Lampaanviulu? Hykerryttää vieläkin.
4. Johanna Sinisalo: Me vakuutamme sinut (Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita)
Jostain syystä mainostoimistomaailma ja Cthulhu lappilaisessa järvessä tekivät lähtemättömän vaikutuksen.
5. Jyrki Vainonen: Kirjasto (Lasin läpi)
Näin Tampereen Metso-kirjaston niin elävän edessäni tätä lukiessani, että nykyään aina kun käyn siellä, mieleeni tulee novellin päähenkilö Marlies ja se, miten hän yrittää selviytyä ongelmastaan.
Novellien lukutavoite vuodelle 2013
52 (yksi joka viikko)
Haastan
Anun Kirjailijan kävelyretkistä, Päivin A writer's blogista, Deen Missio kässäristä ja Saaran Margaret Pennyn muistikirjasta.
Haasteeseen saa tarttua toki kuka tahansa!
13.11.2012
Young Adultsista vielä...
Kustantaja Tammen tuoreessa kevätkatalogissa Tammenterhossa tuodaan lyhyesti "Young adults" -luokittelua esille:
"YA -kirjallisuuden lukijoiden ikää on vaikea määritellä, koska se vetoaa sekä aikuisiin että nuoriin. Riskien otto, rentous ja luovuus saavat kuitenkin näkyä näissä kirjoissa eri tavalla kuin aikuisten romaaneissa."
Rivien välistä voisi siis lukea, että aikuisten romaanit saavat olla vähemmän rentoja, luovia tai hillitympiä riskien otossa. Tylsiä, puisevia ja vaikeita.
Kapinoin sitä ajatusta vastaan, että tällainen riehakkuus ja into olisi sallitumpaa tietylle ikäluokalle kirjoitettaessa. Tai siis että olisi sallitumpaa kirjoittaa lapsille tietyllä tavalla, nuorille taas toisella tavalla ja aikuisille kolmannella.
Mistä sitten voisi johtua se, että nuorten aikuisten kirjallisuudessa riskien otto ja rentous olisivat sallitumpia?
Minulla ei olisi mitään luokittelua vastaan, jos se sulkemisen sijaan avaisi. Mutta tähän asti en ole kohdannut kuin suljettuja ovia ja portteja sekä muureja ja aitoja, en vapaita niittyjä ja nummia ja metsiä, joissa polun takaa saattaa yllättäen löytää jotain uutta ja ihmeellistä -- ilman nimeä ja ikäleimaa.
Kirjallisuus voi olla olemassa ilman luokittelua. Meidän mielissämme ne muurit nousevat.
***
Rooibos on lukenut Mifongin perinnön. Positiivinen palaute lukukokemuksesta osui oivaan hetkeen: flunssa ja pimeys ovat tuoneet matalapaineen, toivottavasti vain hetkellisen.
"YA -kirjallisuuden lukijoiden ikää on vaikea määritellä, koska se vetoaa sekä aikuisiin että nuoriin. Riskien otto, rentous ja luovuus saavat kuitenkin näkyä näissä kirjoissa eri tavalla kuin aikuisten romaaneissa."
Rivien välistä voisi siis lukea, että aikuisten romaanit saavat olla vähemmän rentoja, luovia tai hillitympiä riskien otossa. Tylsiä, puisevia ja vaikeita.
Kapinoin sitä ajatusta vastaan, että tällainen riehakkuus ja into olisi sallitumpaa tietylle ikäluokalle kirjoitettaessa. Tai siis että olisi sallitumpaa kirjoittaa lapsille tietyllä tavalla, nuorille taas toisella tavalla ja aikuisille kolmannella.
Mistä sitten voisi johtua se, että nuorten aikuisten kirjallisuudessa riskien otto ja rentous olisivat sallitumpia?
Minulla ei olisi mitään luokittelua vastaan, jos se sulkemisen sijaan avaisi. Mutta tähän asti en ole kohdannut kuin suljettuja ovia ja portteja sekä muureja ja aitoja, en vapaita niittyjä ja nummia ja metsiä, joissa polun takaa saattaa yllättäen löytää jotain uutta ja ihmeellistä -- ilman nimeä ja ikäleimaa.
Kirjallisuus voi olla olemassa ilman luokittelua. Meidän mielissämme ne muurit nousevat.
***
Rooibos on lukenut Mifongin perinnön. Positiivinen palaute lukukokemuksesta osui oivaan hetkeen: flunssa ja pimeys ovat tuoneet matalapaineen, toivottavasti vain hetkellisen.
2.11.2012
Kerro mielipiteesi ja osallistu arvontaan!
Talven aikana ajattelin uudistaa blogia, joka toimii myös kotisivunani ja tietopankkina tuotannostani. Niinpä kaipaisinkin vinkkejä, ehdotuksia ja palautetta teiltä, rakkaat lukijat. Mitä sivuilta puuttuu? Mitä on liikaa? Mitä tietoa toivoisit löytäväsi blogista? Entä sivuston visuaalinen ilme: toimiiko se vai onko liian sekava?
Kaikki, jotka jakavat kehitysideansa marraskuun loppuun mennessä, ovat mukana arvonnassa, jossa voi voittaa Osuuskumman pian julkaistavan "Steampunk! -- Koneita ja korsetteja" -antologian. Ellei halua kommentoida tähän viestiketjuun, minulle voi lähettää myös sähköpostia.
Kiitos vastauksista jo etukäteen!
Kaikki, jotka jakavat kehitysideansa marraskuun loppuun mennessä, ovat mukana arvonnassa, jossa voi voittaa Osuuskumman pian julkaistavan "Steampunk! -- Koneita ja korsetteja" -antologian. Ellei halua kommentoida tähän viestiketjuun, minulle voi lähettää myös sähköpostia.
Kiitos vastauksista jo etukäteen!
2.9.2012
Lukijapalaute esikoiskirjailijan näkökulmasta
Viime aikoina olen ajatellut paljon lukijapalautetta ja sen vaikutusta kirjoittamiseen.
Kuten olen varmaan aiemmin jo kirjoittanut, on aivan eri asia saada palautetta keskeneräisestä työstä kuin valmiista. Julkaistusta kirjasta saatu palaute auttaa hahmottamaan jossain määrin, mistä lukijat pitivät ja mistä eivät pitäneet. Tähän kuitenkin vaikuttaa se, kuinka monelta taholta kuulee samasta asiasta: on eri asia sanooko kymmenen ihmistä vai yksi, että henkilö B ei ollut uskottava tai että juonessa oli logiikkavirhe.
Kirjailija voi olla erehtyväinen, mutta niin voi olla lukijakin. Jokainen muodostaa lukemastaan oman mielipiteensä, johon vaikuttaa paljon kirjailijasta riippumattomia seikkoja: aikaisemmat luetut kirjat (lukuhistoria), mieliala, odotukset, ennakkoluulot ja -käsitykset, toisten mielipiteet ja arviot, ympäristö (onko hälyä, keskeytyksiä, rauhattomuutta), väsymys. Jokainen lukijapalaute on varmasti rehellinen palaute, mutta kirjailijan täytyy suodattaa.
Voisin sanoa suoraan, että lukijapalaute ei muuta sitä mitä tai miten kirjoitan. Se on totta siltä osin, että kirjoittaja kirjoittaa aiheesta, joka häntä itseään kiehtoo niin paljon, että siitä on pakko kirjoittaa. Siihen haluaa panostaa, uhrata aikaansa; hikeä, verta ja kyyneleitä. Ulkopuolelta voi tulla pyyntöjä, että kirjoita tästä tai tuosta, mutta jollei aihe saa vastakaikua kirjoittajan luissa ja ytimissä, kynnys aloittaa kirjoittaminen pysyy muurin korkuisena. Se, miten kirjoitan, tulee puolestaan niin syvältä selkärangasta, että vaikka lopputulosta voi hioa, leikata ja kiillottaa, oma ydin säilyy aina. Se on kirjailijan omaäänisyyttä -- toisilla kovaäänisempää, toisilla hiljaisempaa. Joillain ehkä jopa muunneltavissa, mutta ei ulkopuolisesta painostuksesta vaan sisäisestä pakosta.
Mutta -- ja tässä tuleekin nyt tärkeä "mutta" -- lukijapalaute vaikuttaa siihen, millainen olen kirjailijana ja olenko sellainen ollenkaan. Kirja, jolla ei ole lukijaa, ei ole olemassa. Ja ellei ole kirjaa, ei ole kirjailijaa.
(Tässä kohtaa minulle tulee mieleen, että kirjailija on tavallaan ammattirooli, jokin sisäinen osa minuutta, varjoihminen, jonka olemassaolo on häilyvää ja silti sielussa syvällä. Jos saisin olla kokopäiväisesti kirjailija, muuttuisiko rooli, väistyisikö varjo, tulisiko minusta eheämpi. Lakkaisinko enää silloin olemasta kirjailija, jos minun kirjoittamaani ei lukisi kukaan?)
Ei tarvitse edes puhua rahasta. Kirjasta voidaan käydä vilkastakin keskustelua ja sitä saatetaan lukea paljon, mutta myydä silti melko vähän. Oma tilanteeni puolestaan on -- ja tulee jatkossa varmastikin olemaan -- etten saa elinkustannuksiani katettua kirjoittamisella. Kustantajan puolesta en osaa sanoa, milloin kirjat myyvät niin vähän, ettei sopimuksia enää synny. Varmaa kuitenkin on, että lukijapalaute ruokkii kirjailijan sielua vaikka ei suuta ruokkisikaan. Sitä tarkoitan kirjailijan olemassaololla.
Jos pidät kirjasta, kerro se.
Se on minun vilpitön toiveeni. Ellet kehtaa kertoa kirjailijalle, kerro kaverille. Kirjalla ei voi olla koskaan liikaa lukijoita.
Minkälaista lukijapalautteen sitten pitäisi olla? Onko järjetöntä sanoa kirjailijalle vain, että "tää oli kiva, pidin tästä" tai "ei ollut mun juttu"? Eikö palautteen pitäisi olla kehittävää, pitäisikö siitä osata sanoa jotain hienoa?
Ei mielestäni. Kaikki palaute on tärkeää, jopa se negatiivinenkin. Pahinta kirjailijan näkökulmasta on kirja, josta kukaan ei sano mitään. Tulee tunne, kuin olisi synnyttänyt rakkaudella ja vaivalla maailmaan jotain kuollutta. Silloin tulee suru.
***
Olen saanut lukijapalautetta esikoisestani mukavasti -- enkä vain blogien kautta. Ne ovat vahvistaneet omaa näkemystäni siitä, että tämänkaltaiselle kotimaiselle fantasialle löytyy kyllä lukijoita: kunhan heidät ensin tavoittaa ja kunhan he voittavat ennakkoluulonsa suomalaista fantasiaa (tai ylipäätään fantasiaa) kohtaan. Mielenkiintoista on se, että kirjoitan sarjaa. Millä tavalla lukijoiden mielipiteet muuttuvat uusien osien myötä? Tuleeko pettymyksiä vai paraneeko ensimmäinenkin osa heidän mielessään? Entä mitä tapahtuu sitten, kun sarja on valmis? Minkälainen kokemus siitä lukijoille lopulta jää?
On kuitenkin niin, että olen tarinan orja yhtä lailla kuin herra. Joitain asioita ei voi muuttaa. Mifonkien tarinan kirjoitan niin kuin se mielessäni on syntynyt ja tyylillä, joka minulle on ominta. Kirjoitan edelleen ensisijaisesti itselleni. Tänne lukijapalaute ei yllä, sillä tarinan ääni on voimakkain. Kustannustoimittaja ja esilukijat auttavat muokkaamaan kokonaisuudesta eheän ja lukijakelpoisen.
Lukijoille jää tehtäväksi herättää kirja eloon.
Kuten olen varmaan aiemmin jo kirjoittanut, on aivan eri asia saada palautetta keskeneräisestä työstä kuin valmiista. Julkaistusta kirjasta saatu palaute auttaa hahmottamaan jossain määrin, mistä lukijat pitivät ja mistä eivät pitäneet. Tähän kuitenkin vaikuttaa se, kuinka monelta taholta kuulee samasta asiasta: on eri asia sanooko kymmenen ihmistä vai yksi, että henkilö B ei ollut uskottava tai että juonessa oli logiikkavirhe.
Kirjailija voi olla erehtyväinen, mutta niin voi olla lukijakin. Jokainen muodostaa lukemastaan oman mielipiteensä, johon vaikuttaa paljon kirjailijasta riippumattomia seikkoja: aikaisemmat luetut kirjat (lukuhistoria), mieliala, odotukset, ennakkoluulot ja -käsitykset, toisten mielipiteet ja arviot, ympäristö (onko hälyä, keskeytyksiä, rauhattomuutta), väsymys. Jokainen lukijapalaute on varmasti rehellinen palaute, mutta kirjailijan täytyy suodattaa.
Voisin sanoa suoraan, että lukijapalaute ei muuta sitä mitä tai miten kirjoitan. Se on totta siltä osin, että kirjoittaja kirjoittaa aiheesta, joka häntä itseään kiehtoo niin paljon, että siitä on pakko kirjoittaa. Siihen haluaa panostaa, uhrata aikaansa; hikeä, verta ja kyyneleitä. Ulkopuolelta voi tulla pyyntöjä, että kirjoita tästä tai tuosta, mutta jollei aihe saa vastakaikua kirjoittajan luissa ja ytimissä, kynnys aloittaa kirjoittaminen pysyy muurin korkuisena. Se, miten kirjoitan, tulee puolestaan niin syvältä selkärangasta, että vaikka lopputulosta voi hioa, leikata ja kiillottaa, oma ydin säilyy aina. Se on kirjailijan omaäänisyyttä -- toisilla kovaäänisempää, toisilla hiljaisempaa. Joillain ehkä jopa muunneltavissa, mutta ei ulkopuolisesta painostuksesta vaan sisäisestä pakosta.
Mutta -- ja tässä tuleekin nyt tärkeä "mutta" -- lukijapalaute vaikuttaa siihen, millainen olen kirjailijana ja olenko sellainen ollenkaan. Kirja, jolla ei ole lukijaa, ei ole olemassa. Ja ellei ole kirjaa, ei ole kirjailijaa.
(Tässä kohtaa minulle tulee mieleen, että kirjailija on tavallaan ammattirooli, jokin sisäinen osa minuutta, varjoihminen, jonka olemassaolo on häilyvää ja silti sielussa syvällä. Jos saisin olla kokopäiväisesti kirjailija, muuttuisiko rooli, väistyisikö varjo, tulisiko minusta eheämpi. Lakkaisinko enää silloin olemasta kirjailija, jos minun kirjoittamaani ei lukisi kukaan?)
Ei tarvitse edes puhua rahasta. Kirjasta voidaan käydä vilkastakin keskustelua ja sitä saatetaan lukea paljon, mutta myydä silti melko vähän. Oma tilanteeni puolestaan on -- ja tulee jatkossa varmastikin olemaan -- etten saa elinkustannuksiani katettua kirjoittamisella. Kustantajan puolesta en osaa sanoa, milloin kirjat myyvät niin vähän, ettei sopimuksia enää synny. Varmaa kuitenkin on, että lukijapalaute ruokkii kirjailijan sielua vaikka ei suuta ruokkisikaan. Sitä tarkoitan kirjailijan olemassaololla.
Jos pidät kirjasta, kerro se.
Se on minun vilpitön toiveeni. Ellet kehtaa kertoa kirjailijalle, kerro kaverille. Kirjalla ei voi olla koskaan liikaa lukijoita.
Minkälaista lukijapalautteen sitten pitäisi olla? Onko järjetöntä sanoa kirjailijalle vain, että "tää oli kiva, pidin tästä" tai "ei ollut mun juttu"? Eikö palautteen pitäisi olla kehittävää, pitäisikö siitä osata sanoa jotain hienoa?
Ei mielestäni. Kaikki palaute on tärkeää, jopa se negatiivinenkin. Pahinta kirjailijan näkökulmasta on kirja, josta kukaan ei sano mitään. Tulee tunne, kuin olisi synnyttänyt rakkaudella ja vaivalla maailmaan jotain kuollutta. Silloin tulee suru.
***
Olen saanut lukijapalautetta esikoisestani mukavasti -- enkä vain blogien kautta. Ne ovat vahvistaneet omaa näkemystäni siitä, että tämänkaltaiselle kotimaiselle fantasialle löytyy kyllä lukijoita: kunhan heidät ensin tavoittaa ja kunhan he voittavat ennakkoluulonsa suomalaista fantasiaa (tai ylipäätään fantasiaa) kohtaan. Mielenkiintoista on se, että kirjoitan sarjaa. Millä tavalla lukijoiden mielipiteet muuttuvat uusien osien myötä? Tuleeko pettymyksiä vai paraneeko ensimmäinenkin osa heidän mielessään? Entä mitä tapahtuu sitten, kun sarja on valmis? Minkälainen kokemus siitä lukijoille lopulta jää?
On kuitenkin niin, että olen tarinan orja yhtä lailla kuin herra. Joitain asioita ei voi muuttaa. Mifonkien tarinan kirjoitan niin kuin se mielessäni on syntynyt ja tyylillä, joka minulle on ominta. Kirjoitan edelleen ensisijaisesti itselleni. Tänne lukijapalaute ei yllä, sillä tarinan ääni on voimakkain. Kustannustoimittaja ja esilukijat auttavat muokkaamaan kokonaisuudesta eheän ja lukijakelpoisen.
Lukijoille jää tehtäväksi herättää kirja eloon.
12.6.2012
Kirjoittajan pulmia, osa 14. Kynnyksiä: lukijan odotukset
Mifongin perinnön julkaisusta on kaksi kuukautta ja minulla on ollut aikaa hieman mutustella tuntoja esikoiskirjailijana. Kiitos runsaan lukijapalautteen minulle on avautunut aivan uudenlainen ikkuna kirjailijan maailmaan. Vaikka palaute innostaa, se saattaa myös luoda paineita.
Ennen kaikkea lukijoista on tullut todellisia. Heillä on odotuksia. He haluavat hyvälle tarinalle vielä paremman jatkon ja tietenkin aivan järjettömän tyydyttävän lopun. Ensimmäisen kirjan kanssa lukijat olivat suuri tuntematon ja etäinen Jokin. Nyt helposti tuntuu siltä, että he ovat hiirenhiljaa odottava yleisö auditoriossa ja minä olen se, joka hikoilee spottivalossa alassuin käännetty silinterihattu kädessä ja toivoo, että hatusta löytyy muutakin kuin hilsettä.
Kirjoitusvaiheessa kirjailijan on aktiivisesti pyrittävä unohtamaan lukijat ja päästää heidät mieleensä vasta kun editointi alkaa. Muuten hommasta ei tule mitään, kynnys sen kun kohoaa ja ajatukset siroavat sen seitsemään tuuleen. On mahdoton miellyttää kaikkia, joten paras kun ei yritä miellyttää ketään muuta kuin itseään (ja mahdollisesti kuunnella kustannustoimittajaansa -- ainakin puolella korvalla).
Olen helpottunut siitä, ettei minun tarvitse lähteä luomaan toista osaa Mifonkeihin alusta alkaen. Tarina on jo koossa, joskaan ei valmis. Lukijoiden odotukset ainoastaan siivittävät kirjailijan intoa saada tarina ansiokkaasti kansien väliin: eivät pakota luomaan jotain, joka ei ole vielä valmis.
Tämän kirjoituksen ei missään nimessä ole tarkoitus olla napinaa lukijapalautteesta. Ei, lukijapalaute on mahtavaa eikä sitä koskaan voi saada liikaa. Mutta julkaisemisen myötä on jonkinlainen muutos tullut siinä, miten suhtautuu kirjoittamiseen: missä painopiste sijaitsee. Ehkä tämä on ohimenevä prosessi, jonka jokainen julkaiseva kirjoittaja käy lävitse. Ehkä tasapainon hakeminen lukijoiden odotusten nostamien paineiden ja oman luovuutensa elinvoiman välillä on läpi uran jatkuva tila. En tiedä.
Mutta olen alkanut hahmottaa yhä paremmin, että kirja on vuoropuhelua.
Ennen kaikkea lukijoista on tullut todellisia. Heillä on odotuksia. He haluavat hyvälle tarinalle vielä paremman jatkon ja tietenkin aivan järjettömän tyydyttävän lopun. Ensimmäisen kirjan kanssa lukijat olivat suuri tuntematon ja etäinen Jokin. Nyt helposti tuntuu siltä, että he ovat hiirenhiljaa odottava yleisö auditoriossa ja minä olen se, joka hikoilee spottivalossa alassuin käännetty silinterihattu kädessä ja toivoo, että hatusta löytyy muutakin kuin hilsettä.
Kirjoitusvaiheessa kirjailijan on aktiivisesti pyrittävä unohtamaan lukijat ja päästää heidät mieleensä vasta kun editointi alkaa. Muuten hommasta ei tule mitään, kynnys sen kun kohoaa ja ajatukset siroavat sen seitsemään tuuleen. On mahdoton miellyttää kaikkia, joten paras kun ei yritä miellyttää ketään muuta kuin itseään (ja mahdollisesti kuunnella kustannustoimittajaansa -- ainakin puolella korvalla).
Olen helpottunut siitä, ettei minun tarvitse lähteä luomaan toista osaa Mifonkeihin alusta alkaen. Tarina on jo koossa, joskaan ei valmis. Lukijoiden odotukset ainoastaan siivittävät kirjailijan intoa saada tarina ansiokkaasti kansien väliin: eivät pakota luomaan jotain, joka ei ole vielä valmis.
Tämän kirjoituksen ei missään nimessä ole tarkoitus olla napinaa lukijapalautteesta. Ei, lukijapalaute on mahtavaa eikä sitä koskaan voi saada liikaa. Mutta julkaisemisen myötä on jonkinlainen muutos tullut siinä, miten suhtautuu kirjoittamiseen: missä painopiste sijaitsee. Ehkä tämä on ohimenevä prosessi, jonka jokainen julkaiseva kirjoittaja käy lävitse. Ehkä tasapainon hakeminen lukijoiden odotusten nostamien paineiden ja oman luovuutensa elinvoiman välillä on läpi uran jatkuva tila. En tiedä.
Mutta olen alkanut hahmottaa yhä paremmin, että kirja on vuoropuhelua.
28.4.2012
Lisää oivalluksia ja arvioita
Käynnissä on aivomyrsky.
Sen lisäksi että Kirsin kirjanurkkaan on ilmestynyt kolmas arvostelu Mifongin perinnöstä, olen päässyt taas tekstin tekoon kiinni.
Koska aivot tuntuvat työskentelevän nyt monella eri tasolla, vaikka yritän keskittyä vain yhteen asiaan (hyvin uuvuttavaa, voin sanoa), jossain dialogin ja toiminnan välissä tajusin, että on palautetta ja palautetta.
Aikaisemmin ajattelin, että palaute on aina palaute. Ihan sama missä vaiheessa tekstiä sen saa. Niin ei ole. On aivan eri asia saada palautetta käsikirjoituksesta, joka on keskeneräinen ja muokattavissa kuin kirjasta, joka on painettu ja julkaistu. On aivan eri asia saada palautetta toisilta kirjoittajilta tekstistään kuin tuntemattomilta, kasvottomilta henkilöiltä, jotka ajattelevat itseään ennen kaikkea lukijoina. On eri asia saada palautetta kirjoittajana kuin kirjailijana.
Edellä oleva on vain huomio eroavuudesta, jonka olemassaolosta en tiennyt ennen kuin se oli koettavissa. Aika itsestäänselvältä ja selkeältä se tuntuu nyt, kun sen näkee ja tuntee. Havaittavissa on vuoristoratapelkoa -- sellaista jännityksensekaista kouristusta vatsanpohjassa. Keskeneräisen käsikirjoituksen kanssa en kokenut mitään vastaavaa. Ehkä tämä on verrattavissa esiintymisjännitykseen. Niin voisi olla, se kuulostaa sopivan suuruiselta. Vähän pelottavalta touhulta, mutta kohta on jo pakko kokeilla uudestaan.
Sen lisäksi että Kirsin kirjanurkkaan on ilmestynyt kolmas arvostelu Mifongin perinnöstä, olen päässyt taas tekstin tekoon kiinni.
Koska aivot tuntuvat työskentelevän nyt monella eri tasolla, vaikka yritän keskittyä vain yhteen asiaan (hyvin uuvuttavaa, voin sanoa), jossain dialogin ja toiminnan välissä tajusin, että on palautetta ja palautetta.
Aikaisemmin ajattelin, että palaute on aina palaute. Ihan sama missä vaiheessa tekstiä sen saa. Niin ei ole. On aivan eri asia saada palautetta käsikirjoituksesta, joka on keskeneräinen ja muokattavissa kuin kirjasta, joka on painettu ja julkaistu. On aivan eri asia saada palautetta toisilta kirjoittajilta tekstistään kuin tuntemattomilta, kasvottomilta henkilöiltä, jotka ajattelevat itseään ennen kaikkea lukijoina. On eri asia saada palautetta kirjoittajana kuin kirjailijana.
Edellä oleva on vain huomio eroavuudesta, jonka olemassaolosta en tiennyt ennen kuin se oli koettavissa. Aika itsestäänselvältä ja selkeältä se tuntuu nyt, kun sen näkee ja tuntee. Havaittavissa on vuoristoratapelkoa -- sellaista jännityksensekaista kouristusta vatsanpohjassa. Keskeneräisen käsikirjoituksen kanssa en kokenut mitään vastaavaa. Ehkä tämä on verrattavissa esiintymisjännitykseen. Niin voisi olla, se kuulostaa sopivan suuruiselta. Vähän pelottavalta touhulta, mutta kohta on jo pakko kokeilla uudestaan.
8.12.2011
Kannustimia
Vuosi kuluttaa viimeisiä päiviään ja erilaisia kirjallisuuden palkintoehdokkuuksia julkistetaan. Finlandiat on jaettu jo, mutta eivät tunnustukset siihen lopu. Muun muassa Grafomania on listannut tuoreimmat.
Viime aikoina olen itsekin kerännyt mieleeni kannustimia.
Kirjoittava ihminen tarvitsee lähdettä ruokkimaan vesiä, joista tahto kirjoittaa syntyy. Ehkä on heitä, joiden vedet ovat tarpeeksi syvät ja laajat, jotta ulkopuolista syöttöä ei tarvita, mutta en usko kuuluvani heihin. Niin aarteinani vaalin niitä muutamia lauseita, jotka kannattelevat uskoani siihen, että kirjoittamiseni on mielekästä myös ulkopuolisesta näkökulmasta. Voisi luulla, että kustannussopimuksen saaminen olisi merkki siitä, että mielekkyyteen uskotaan, mutta ei se mene niin. Tokkopa epäilys poistuu koskaan kokonaan, sillä se kuuluu tämän työn luonteeseen.
Ihmiset, joiden sanat kaikuvat kannustavina mielessäni epäuskon hetkinä, eivät tiedä osallisuuttaan. He ovat antaneet palautetta teksteistäni, jakaneet kanssani osan sitä haavoittuvuutta, joka keskeneräinen teksti on. Joskus mietin, että on käsittämätöntä, miten aikuinen ihminen voi löytää itsensä uudelleen samankaltaisesta tilanteesta kuin lapsena: hyväksyntää hakevana, toiveikkaana siitä, että joku tulee ja sanoo vanhemman auktoriteetilla, että sinä osaat, sinä olet kyllin hyvä. Niiden aikojen luuli menneen jo. Luuli, että nyt on itse se aikuinen, kipeät kohdat ja epävarmuus kaivettuna vuosien ja surujen alle.
En voi olla miettimättä, johtuuko kirjoittamisen ajoittainen kivuliaisuus siitä, että se pakottaa meidät rehelliseksi omille tunteillemme. Se pakottaa meidät katsomaan asioita, joille luuli sokeutuneensa. Vie meidät lähemmäksi ydintä. Ja silloin on helpotus, jos saa sulkea silmänsä ja kuulla kaikkivoipaisen vanhemman äänen mielessään: sinä osaat, sinä olet kyllin hyvä.
Kiitos teille, jotka ette edes tiedä miten sananne ovat ruokkineet tahtoni vesiä ja jatkavat ruokkimistaan.
Vaalikaa lauseita, jotka kannustavat teitä eteenpäin.
Viime aikoina olen itsekin kerännyt mieleeni kannustimia.
Kirjoittava ihminen tarvitsee lähdettä ruokkimaan vesiä, joista tahto kirjoittaa syntyy. Ehkä on heitä, joiden vedet ovat tarpeeksi syvät ja laajat, jotta ulkopuolista syöttöä ei tarvita, mutta en usko kuuluvani heihin. Niin aarteinani vaalin niitä muutamia lauseita, jotka kannattelevat uskoani siihen, että kirjoittamiseni on mielekästä myös ulkopuolisesta näkökulmasta. Voisi luulla, että kustannussopimuksen saaminen olisi merkki siitä, että mielekkyyteen uskotaan, mutta ei se mene niin. Tokkopa epäilys poistuu koskaan kokonaan, sillä se kuuluu tämän työn luonteeseen.
Ihmiset, joiden sanat kaikuvat kannustavina mielessäni epäuskon hetkinä, eivät tiedä osallisuuttaan. He ovat antaneet palautetta teksteistäni, jakaneet kanssani osan sitä haavoittuvuutta, joka keskeneräinen teksti on. Joskus mietin, että on käsittämätöntä, miten aikuinen ihminen voi löytää itsensä uudelleen samankaltaisesta tilanteesta kuin lapsena: hyväksyntää hakevana, toiveikkaana siitä, että joku tulee ja sanoo vanhemman auktoriteetilla, että sinä osaat, sinä olet kyllin hyvä. Niiden aikojen luuli menneen jo. Luuli, että nyt on itse se aikuinen, kipeät kohdat ja epävarmuus kaivettuna vuosien ja surujen alle.
En voi olla miettimättä, johtuuko kirjoittamisen ajoittainen kivuliaisuus siitä, että se pakottaa meidät rehelliseksi omille tunteillemme. Se pakottaa meidät katsomaan asioita, joille luuli sokeutuneensa. Vie meidät lähemmäksi ydintä. Ja silloin on helpotus, jos saa sulkea silmänsä ja kuulla kaikkivoipaisen vanhemman äänen mielessään: sinä osaat, sinä olet kyllin hyvä.
Kiitos teille, jotka ette edes tiedä miten sananne ovat ruokkineet tahtoni vesiä ja jatkavat ruokkimistaan.
Vaalikaa lauseita, jotka kannustavat teitä eteenpäin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)