Kunnes tapamme taas on kerännyt ihanasti arvioita!

Kuukausi ilmestymisestään Kunnes tapamme taas (tuttavallisemmin KTT) on näkynyt ilahduttavasti kirjasomessa ja päässyt jopa YLE:n uutisiin. Olen todella iloinen ja otettu, sillä tiedostan paremmin kuin hyvin, että tämä on nuortenkirjalle harvinaista herkkua! 

Jussi Mankkinen teki YLE:lle jutun nuortenkauhusta. Pääsin yhdessä Siri Kolun kanssa haastateltavaksi aiheen tiimoilta. Juttu on luettavissa täältä. (Oli muuten eka kerta kun pääsin nuortenkirjailijana Ylen yhtään mihinkään juttuun tai ohjelmaan!)

Kirjailija ja kirjastoammattilainen Sini Helminen bloggasi KTT:stä otsikolla "Queerimpää verenimijäjatkoa" ja kirjoittaa mm. että "kauhua, jännitystä ja verta on myös tarjolla edellistä kirjaa enemmän." Koko arvio luettavissa täältä.

Kriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen kokoaa samaan postaukseen Lastenkirjahylly-blogissaan kevään kauhukirjoja nuorille ja summaa KTT:stä, että "kakkososassa keskiössä on Aleksin ystävän Roopen totuttelu uuteen elämään vampyyrinä, yhdessä Noran ja tämän vaivalloisen pikkuveljen Kasparin kanssa homeisessa talonröttelössä." Arviot löytyvät täältä.

Kirjapöllön huhuiluja -blogissaan Heidi P toteaa kirjasta, että "minusta tämä jatko-osa on huomattavasti syvällisempi, synkempi ja tiiviimpi kuin ensimmäinen osa. Roopen tunteita, aistimuksia ja ajatuksia on kuvattu ihailtavan tarkasti ja todentuntuisesti." Koko arvio löytyy täältä, Kenties tapan sinut vielän perästä.

YouTube-kanavansa Kirjafile-ohjelmassa kirjailija ja kriitikko Joonas Riekkola esittelee KTT:n taidokkaasti ilman spoilereita (ei helppo juttu) ja toteaa lopussa, että "todella loistava kirja". Kritisoitavaakin löytyy, mikä on aina herkullista. Video on katsottavissa täällä.

 

Ihana Kirjagram ei ole jäänyt pekkaa pahemmaksi! Tässä poimintoja lukijoiden fiiliksistä:

"Aika herkullinen asetelma, että pääosassa on vampyyri, jolla on hematofobia. Ylipäätään Meresmaa kirjoittaa soljuvasti ja vaivattomasti." 

- storybehindallthestories, Hanna

 

 "Hauska, vauhdikas ja jännittävä nuortenkirja etenee sujuvasti ja pitää otteessaan." - mikko_lukee, Mikko Saari

 

"Arvostan tässä(kin) Meresmaan syvää perehtyneisyyttä aiheeseen kuin aiheeseen. Vampyyrien vertaus sudenkorentoihin kuoleman ja elämän välillä sukkuloivista olennoista mainittakoon siitä esimerkiksi." - antakaaheillekirjoja, Maiju 

 

"Käsissäni on kiinnostava ja koukuttava fantasiakirja nuorille! Vampyyrin haasteet ovat kuin teini-ikäisten monet mietteet: Millaisia ratkaisuja teen elämässäni? Kehen uskon ja kuka on ystäväni? Mikä minä olen? Kirjassa on paljon identiteetin pohdintaa kiehtovaan vampyyritarinaan kiedottuna."

                     -lukuriemua, Leija ja Päivi

Kiitos lukijat, arvioijat, kriitikot ja toimittajat! Tästä on hyvä jatkaa.

Kirjailija arvioiden lukijana

Tiedän, että otsikon aihe herättää monenlaisia tuntemuksia. On heitä, jotka vahvasti ovat sitä mieltä, ettei kirjailija saa osallistua keskusteluun, jota hänen kirjoittamansa teos herättää. Hän ei etenkään saa vastata kritiikkiin (vaikka asiatiedoissa olisi mitä virheitä), saati loukkaantua siitä. Monessa tilanteessa näin uskovat ovat oikeassa. Lukijalla on täysi oikeus tehdä kirjasta oma tulkintansa. Kirjailija ei sitä voi sanella, eikä siihen puuttua, mutta kyllä minun mielestäni teoksesta voidaan keskustella -- jopa niin, että kirjailija on osallisena siinä.

Mitäpä muuta kirjailijahaastattelut ovat? Miten muuten lukija saisi tietää kirjan synnystä tai prosessin vaiheista? Yksi minulle hedelmällisimpiä kokemuksia on ollut kutsu lukupiiriin: Niin monia näkökulmia! Niin monipuolista keskustelua!

Avainasemassa mielestäni on kunnioitus: Kunnioitetaan sitä, jos joku ei halua osallistua sekä sitä, jos joku haluaa. Niin kirjailija kuin lukija.

***

En kuulu niihin kirjailijoihin, jotka jättävät arviot kirjastaan lukematta. Olen aivan liian utelias tietämään, miten luomani tarina rakentuu lukijoiden päässä. Minua todella kiinnostaa, mitkä ovat asioita, jotka he nostavat pääkohtina esille, miten he tulkitsevat valitsemiani sanoja, kohtauksia tai luomiani henkilöhahmoja; millaisia yhteyksiä ja merkityksiä he löytävät tekstistä. Hyvin usein on niin, että myös minä löydän jotain uutta tarinasta. Toisinaan en tunnista tarinaani lainkaan, mikä sekin on mielenkiintoista.

Tarina on kommunikaatiota. Kirjailijan päästä paperille, paperilta lukijan päähän. Ajatusten, kuvien ja tunteiden siirtämistä. Vau! On aivan valtaisan hienoa päästä lukemaan arvioita ja lukutunnelmia, jotka näin nettiaikana ovat minunlaisilleni pienemmillekin nimille tarjolla ja erityisessä arvossa. (Sanomalehtikritiikkejä ei ole tullut tietooni vielä yhden yhtä, ja voi olla ettei niitä tulekaan. Nuorten spefi ei ole se, mistä ensimmäisenä riennetään kirjoittamaan, valitettavasti.)

Naakkamestari on ollut monella tapaa tähän mennessä kunnianhimoisin tarinani. Ensinnäkin se oli raskas kirjoittaa päähenkilönsä Ennin vuoksi. Toiseksi tein mittavan taustatyön Tampereen historiasta voidakseni luoda uskottavan vaihtoehtohistorian, ja siihen päälle tuli sitten vielä haastava duuni luonnontieteiden puolelta, kun loin sulkatallennusjärjestelmän ja karttamallinnuksen. (Näistä tulen kirjoittamaan tulevaisuudessa tarkemmin.) Onkin ollut ilahduttavaa huomata, että jo tähän mennessä lukijat ovat nostaneet esille oikeastaan kaikki itselleni tärkeät aiheet ja teemat, ja tehneet hyvin tarkkoja havaintoja ja tulkintoja kirjasta.

Katsotaanpa!

***

Muoto ja rakenne

"Koska kirja on hyvin klassinen pienoisromaani, se rakentuu vahvasti ideansa ja tarinansa ympärille. [...] Se onkin varsin tyylipuhdas esimerkki siitä, millaiseen kerrontaan pienoisromaanin muoto ja pituus sopivat." - Miina Hakonen, Risingshadow

"Harmitti, että Ennin tarina oli niin lyhyt. Toisaalta kirjan loppupuolella ymmärsin, että se oli Ennin tarina. Se ei olisi voinut jatkua pidempään." - Reta, Todella vaiheessa

"Meresmaa on hyödyntänyt hauskasti Aamulehteä vuosisadan vaihteesta, muokkaillut ja sepittänyt lehtitekstejä. Reilut sata vuotta vanha sanomalehtikieli nostaa hymyn huulille." - Ofelia, Ofelia Outolintu


Ydintarina

"Avauksessa toistuvat klassisen orpotarinan kulissit, mutta se toimii Naakkamestarissa yllättävän hyvin. Kun kyse on vaihtoehtohistoriasta, tutut lähtökohdat antavat enemmän tehoa niille asioille, jotka ovat toisin." - Miina Hakonen, Risingshadow

"Kirja kuulosti minusta aika kliseiseltä tuhkimotarinalta; rampa orpotyttö ilman ystäviä työskentelee perheelle, jossa häntä inhotaan avoimesti, yhtenä päivänä tyttö löytää eläimen ja siitä alkaa seikkailu. Tuttua huttua, jonka Meresmaa vie onneksi hieman erilaisemmille urille kuin asetelmasta saattaisi kuvitella, mutta tarinassa on silti jonkinlaista tuhkimomaisuutta." - Ethell Red, Kansientakaiset maailmat


Teemat

"Työläisten oikeudet, eriarvoisuus ja sodan sekä väkivallan uhka kirjoitetaan Naakkamestarissa esiin vaihtoehtohistorian kautta, tavallisten ihmisten ja ursiinien välisenä skismana. Ursiinit ovat kielletty kansanryhmä, joilla on oma uskontonsa, jota syrjitään, epäillään sekä syystä että syyttä terroriteoista ja vallankumouksen suunnittelusta… niin, ehkäpä tästä voi lukea jotain niin historiasta kuin nykypäivästäkin." - Reetta Saine, IBBY Finland

"Kirjassa minua kiinnostivat eritoten ursiinit, jotka ovat halveksittu vähemmistö, jonka oikeuksia pyritään kaventamaan yhteiskuntarauhan säilymiseksi. Eniten kränää ursiinien ja valtaväestön keskuudessa aiheuttaa uskonto, mikä oli kirjassa mielenkiintoista, sillä lastenkirjoissa puhutaan harvoin uskonnoista (vaikka niistä pitäisi puhua) ja vielä harvemmin niin, että kristinuskoa kuvattaisiin sortavana."  - Ethell Red, Kansientakaiset maailmat

Lopetus

"Se herättää positiivisessa mielessä ristiriitaisia tunteita: ainakin minua se karmi, vaikka oli ikään kuin onnellinen. Olisinko ollut valmis samaan kuin Enni? Oliko tyttö rohkea vai uhrautuiko hän? Tarinan loppu jää pyörimään mieleen ja mietittämään. Se saa kylmät väreet menemään selkäpiitä pitkin varmasti vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeen." - Ofelia, Ofelia Outolintu

"Kirjan lopusta minulle jäi ristiriitaiset fiilikset, toisaalta se oli onnellinen loppu Ennille, mutta minusta oli surullista, että hän piti kohtaloaan onnellisena, sillä minua se vain ahdisti." - Ethell Red, Kansientakaiset maailmat



Kohderyhmä

"Tuplaluokitus nuorten ja aikuisten kirjoihin on juuri oikea." - Reetta Saine, IBBY Finland

"Yhteiskunnallisten aiheiden kuten syrjinnän käsittely lastenkirjoissa olisi tärkeää, mutta harvoin sitä uskalletaan tehdä. Aiheen käsittely tekee kirjasta kiinnostavan myös kohderyhmää vanhemmalle lukijalle." - Ethell Red, Kansientakaiset maailmat

"Naakkamestari sopii erinomaisesti sekä lapsille että aikuisille – se on kirja, joka ei aliarvioi lukijoitaan, mutta ei myöskään pröystäile hienoilla termeillä. Ylipäätään Naakkamestari on erinomainen opaskirja suomalaisen steampunkin maailmaan tutustuvalle." - Miina Hakonen, Risingshadow

***

Arviot löytyvät täydellisessä mitassaan:

Reetta Saine, IBBY Finland
Reta, Todella vaiheessa
Ofelia Outolintu
Miina Hakonen, Risingshadow
Ethell Red, Kansientakaiset maailmat

Novellihurmoksessa

Äimänkäkenä. En ole varma siitä, millainen käki Äimällä on, mutta sanonta kuvastaa aika hyvin olotilaa, jonka aiheutti tämä Jussi K. Niemelän kritiikki Kielolinnasta:

"Valikoiman avaa J.S. Meresmaan jotakuinkin täydellinen goottilaisnovelli Kielolinna. Novellin kompositio ja narratiivi sopivat mainiosti oppikirjaesimerkiksi moitteettomasta kauhunovellista. Teos viittaa monella tapaa itsensä ulkopuolelle ja resonoi genren historian kanssa jo nimivalinnoillaan. Novellin otsikko itsessään on ladattu merkityksillä, jotka paljastuvat vähitellen, ja päähenkilö Rebekka heijastaa itsessään niin kuuluisaa esikuvaansa kuin Meresmaan tekstiä. 

Kielolinna on perinteisellä tavalla kauhuromanttinen ja raskasmielinen: kaunis, haikea ja traaginen. Ensikohtaaminen tapahtuu ukonilman pauhussa, mutta nopeasti mukaan tulee modernin teknologian mahdollistama outo ja tenhoava rakkaustarina. 

[...] Novelli sisältää päähenkilön sisäisen konfliktin, hänen ihmissuhdekonfliktinsa ja vieläpä kummallisen rakkaustarinan tavallisine konflikteineen. Päähenkilö kasvaa ja löytää itsensä tarinan edetessä. Tästä syntyvä dynamiikka kiehtoo ja imee mukaansa. Novelli ei ole vain kaunis ja traaginen – se on mestarillinen. Loppuratkaisu on klassikko syntyessään."

Spefigenren kirjoittajien etuna on, että he saavat novelleistaan usein enemmän palautetta kuin valtavirtaproosan novellistit. Tämä johtunee pitkästä tieteis- ja fantasianovellistiikan perinteestä sekä palautteenvaihdosta kirjoittajien kesken. Silti tällainen melkoisen perusteellinen (ja tässä tapauksessa perin myönteinen) kritiikki on erityisen ilahduttavaa. Se on kuin ihana, yllättävä lahja!

Ruumiittomat-antologian koko kritiikki on luettavissa Kannesta kanteen, sivuista sivuille -blogissa.

***

Lisäksi pompin ylös alas myös sen tähden, että olen päässyt toista kertaa elämässäni Atorox-ehdokaslistalle. Alexandre, joka ilmestyi viime syksynä Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita -antologiassa, on äänestetty sinne. Suurenmoinen kiitos kaikille äänestäjille!

Atorox-ehdokkaita on tänä vuonna maksimimäärä, eli 30 kpl. Paljon hyviä novelleja jäi listalta pois, mutta ilmeisesti vuoden novellitarjonta on ollut paitsi runsas, myös tasokas, ja kilpailu siinä mielessä kova. On ilo ja kunnia olla ehdolla.

Tässä koko lista. Mainittuna myös julkaisu, josta novelli on.

Kosmoskynä 4/12
Jenni Kauppinen: Kotouttaminen 

Kultakuoriainen #6
Leila Paananen: Ausa ja erakko
Shimo Suntila: Prestonin keikka
Anne Leinonen: Ykkösen ja nollan välissä

Portti 4/12
Janne Juhani Kuusinen: Todistaja

Portti 1/13
M. G. Soikkeli: Luottokoira vain sinun rakkaudellesi 

Portti 2/13
Shimo Suntila: Milla ja Meri 

Tähtivaeltaja 3/13
Katri Alatalo: Unettomat 

Tähtivaeltaja 4/13
Miikka Pörsti: Raportti. Mikä johti operaatio Tähtivaeltajan epäonnistumiseen? 

Usva 1/13
Hanne Martelius: Kansassa kasuavassa 

Usva 3/13
Mari Saario: Verisiskot 

Ajan poluilla (toim. Pasi Karppanen ja Laura Ahlstedt; Tutka)
Jussi Katajala: Jotta taidat suomen kielen
Jussi Katajala: Presidentin elokuut 

Huomenna tuulet voimistuvat (toim. Saara Henriksson ja Erkka Leppänen; Osuuskumma)
Jussi Katajala: Mare Nostrum
Anni Nupponen: Juuret 

Hurtan koodeksi (toim. Anne Leinonen, Tuomas Saloranta ja Shimo Suntila; Stk)
Tero Niemi ja Anne Salminen: Rovaniemen kuilu 

Ken vainajia muistelee ja muita myytillisiä tarinoita (toim. Samuli Antila ja Markus Harju; ESC)
Anne Leinonen: Ken vainajia muistelee 

Kun kansilaudoille liukui lohikäärme (toim. Anne Leinonen ja Tapio Ranta-aho; Stk ja USVA)
Magdalena Hai: Albion ja lohikäärme 

Kuun pimeä puoli. Suomalaisia ihmissusinovelleja (toim. Juri Nummelin; Jalava)
Sari Peltoniemi: Kotiseutuni
Anne Leinonen: Tuonenkalma, surmansuitset
Christine Thorel: Aitan lukko 

Mustaa lihaa. Kyberpunk-antologia (toim. Anne Leinonen ja Tuomas Saloranta; Stk ry.)
Seppo Kallio: Ursus Rand
Heikki Nevala: Uskon jälkeen 

Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita (toim. Markus Harju ja J. S. Meresmaa; Osuuskumma)
J. S. Meresmaa: Alexandre
Magdalena Hai: Siivekäs mies Isaac
Shimo Suntila: Valkean naisen palvelija
Anne Leinonen: Falachustin talossa
Tero Niemi: Lorelein laulu 

Stepanin koodeksi (toim. Tuomas Saloranta; Kuoriaiskirjat)
Boris Hurtta: Rosy Luxemburgové 3 

Skrifter utgivna av Svenska folkskolans vänner – volym 196: Vinnarbidragen i Arvid Mörne-tävlingen 2013
Otto Donner: Snart stiger de upp

***

Nopealla vilkaisulla näyttää siltä, että valikoima on varsin monipuolinen julkaisualustojen osalta. Löytyy ilmaisia verkkolehtiä, painettuja lehtiä ja antologioita. Novelleista seitsemän on Osuuskumman julkaisuista, mutta kaiken kaikkiaan ehdokkaista yli puolet on osuuskummajaisten käsialaa. Upea juttu!

Mitä seuraavaksi? Kenellä tahansa halukkaalla on mahdollisuus osallistua parhaan spefinovellin äänestämiseen. Tarkemmat ohjeet löytyvät Turun science fiction seuran tältä sivulta osiosta "Vaihe 2". Nyt on siis huikea tilaisuus lukea viime vuonna ilmestyneiden spefinovellien parhaimmistoa ja äänestää niiden joukosta omia suosikkejaan! Osallistumisesta on ilmoitettava 7.4. mennessä. Kaikki mukaan, jotta saadaan mahdollisimman kattava äänestäjäjoukko!

[Edit] Kannattaa lukea Shimo Suntilan postaus Atorox-ehdokaslistan prosenteista ja ryhmätuen kannustavasta ja koulivasta voimasta Routakodosta!

Luit väärin, ketään ei kiinnosta

Opi ottamaan vastaan palautetta.

Tässä neuvo, joka löytyy jokaisesta haluatkokirjailijaksi-ohjeistuksesta. Sitä painotetaan, sillä vain palautteesta oppiva kirjoittaja voi kehittyä hyväksi ja siitäkin paremmaksi kirjoittajaksi. Ani harva pääsee kirjailijaksi ilman, että joutuu muokkaamaan tekstiä saamansa palautteen pohjilta -- viimeistään kustannustoimittajan kanssa pääsee kyseenalaistamaan erinomaisuutensa ja tappamaan lempilauseitaan, jotka eivät avaudu kuin itselle.

Yllämainitussa on kuitenkin kyse keskeneräisestä käsikirjoituksesta, tekstistä, jolla on lupa olla hajallaan ja epätäydellinen.

Kun sitten tulee julkaisun hetki, jotain oleellista muuttuu. Kirjoittajasta tulee auktoritäärinen kirjailija, käsikirjoituksesta romaani, novelli tai runo, taideteos jonka saa hyvillä mielin olettaa olevan harkittu viimeistä pilkkua myöten.

Mutta palaute, se voi olla mitä tahansa. Ohimennen heitetty huolimaton kommentti, tapahtumaesittely, tutkiva essee, pelkkään tunteeseen perustuva kokemus, kolme tähteä viidestä. Julkinen tarkoittaa tässä tapauksessa toisten omaisuutta.

Miten ottaa tämä palaute vastaan?

***

Olen kirjoittanut nyt puoliammattilaisesti pari vuotta. Yksi hankalimmista ja ristiriitaisimmista asioista, joiden kanssa olen joutunut painimaan, on juurikin tämä romaanin tai novellin julkinen elämä. Siihen kirjailijalla ei ole mitään sanomista, ei kerta kaikkiaan mitään.

Vanhemmat ja kokeneemmat kirjailijat ovat saavuttaneet ihailtavan zen-tilan: kun kirja on kaupoissa, siitä on päästettävä irti. Katse kohdistetaan seuraavaan käsikirjoitukseen. Lapsi on maailmalla, se on itsenäistynyt, sen on pärjättävä omillaan. Sitä voidaan haukkua, lyödä, syyttää aiheetta, ylistää. Kirjailijan osa on olla vaatimattomasti ylpeä, jos menestystä suodaan, ja vaiettava tyystin mikäli vastaanotto on jotain muuta. Avustuspakettien lähettäminen ja puolustuspuheiden pitäminen on turhaa, peräti haitallista.

Minusta on kuitenkin luonnollista olla kiinnostunut siitä, mitä tehdylle työlle tapahtuu sen jälkeen kun sen päästää käsistään. Koen, että kehittymiseni kannalta minun on luettava arviot, esittelyt, kritiikit: kaikki mielipiteet mitä kirjoittamani toisissa herättää. Hämmentyneenä kuitenkin kuuntelen, kun kriitikot sanovat, että kritiikki ei ole koskaan suunnattu kirjailijalle vaan lukijalle. Kirjabloggaajat painottavat kirjaavansa ylös omia subjektiivisia lukukokemuksiaan. Usein tuntuu, että kaikki mitä kirjasta julkisesti sanotaan, ajatellaan irrallisena sen tekijästä. Itsenäistymisen mysteeri on siinä, että kirja kerää kehuja, joita kirjailijan on lupa lunastaa, mutta väärinymmärryksiin, huolimattomuuteen, suhteettomiin haukkuihin ja lukijan epäkypsyyteen ei kirjailijan ole lupa vastata. Kirjan on kannateltava ne yksin. Mutta kirjan oma puolustuspuhe on kovin hiljainen: se olisi ensin luettava. Kaksi tähteä viidestä ei välttämättä houkuta kuitenkaan tarttumaan kirjaan.

En oleta että kritiikin olisi tarkoitus olla vain kirjailijalle tai kirjabloggaajan lukupäiväkirjan antaa minkäänlaista ohjeistusta, mutta totuus on, että valtaosa kirjailijoista kuitenkin lukee niitä. Kuinka paljon ne sitten todellisuudessa vaikuttavat kirjailijaan lienee vaikeasti arvioitavissa, mutta olisi melko naiivia uskoa, etteivätkö ne jollain tasolla vaikuttaisi. Kirjailija on ihminen, yhtä lailla altis mielipahalle ja mielihyvälle kuin kuka tahansa. Ehkä enemmänkin, sillä kirjoittaminen on aina henkilökohtaista. Vaikka kuinka nahka paksuuntuisi kokemuksen karttuessa.

***

Mitä yritän kirjoituksellani sanoa?

Haluan tuoda esille tämän puolen, sen ristiriidan ja avuttomuuden tunteen, jota ainakin itse silloin tällöin koen. Onko se sitten ego, joka ulisee, en tiedä, mutta luulen että kirjallisuuskeskustelulle voisi olla hedelmällistäkin, jos kirjailijan itsensä osallistuminen keskusteluun olisi sallitumpaa. Kyllähän vastavuoroisuutta jonkin verran netissä on, ja on ollut aikaisemmin lehtienkin palstoilla, mutta sävy on usein värittynyt. Kitkerät puolustuspuheet ja avautumiset kirjailijalta eivät kuitenkaan ole se, mitä ajan takaa. Osoittelun, nokittelun ja henkilökohtaisuuksiin menon sijaan kirjailijalta voitaisiin kuulla hänen oma kiihkoton näkemyksensä. Tässä vain tulee se ongelma vastaan, että selittely on aina selittelyä. Jos jonkin voi ymmärtää väärin, onko se väärin luettu vai väärin kirjoitettu? Jos kirjailija oikaisee selvän asiavirheen arviossa, onko se saivartelua ja pikkumaisuutta? Tehdäänkö se oman erinomaisuutensa pönkittämiseksi, toisen erehtyväisyyden osoittamiseksi vai kirjan itsensä hyväksi?

Kirjailijan osallistuminen teoksensa julkiseen elämään on kiusaannuttavaa. Ja silti jollain tavalla hyvin ymmärrettävää ja inhimillistä. Paineet kirjailijalla nimittäin ovat kovat: hyvän kirjan kirjoittaakseen täytyy olla hyvä, mestariteoksen kirjoittaakseen täytyy olla mestari. Ei saa hapuilla, ei saa kompastella. Lukijalle on luotava niin uskottava maailma, että edes typo tai kaksi ei sitä kaada.

***

Ketä sitten edes kiinnostaa, mitä kirjailija ajattelee tai miltä hänestä tuntuu?

Siinäpä se. Ei minua lukijana ihan hirveästi kiinnosta tietää, johtuiko lukukokemukseni laimeus omasta huolimattomuudestani vai kirjailijan lipsahduksesta. Olen siirtynyt jo seuraavaan kirjaan.

Kirjailijalle -- ainakin tällaiselle aloittelevalle, hapuilevalle ja zenistä vain haaveilevalle -- pelastus löytyy kollegojen tarjoamasta vertaistuesta. Mikä olisi parempi paikka itkeä maailman epäoikeudenmukaisuutta ja lukijoiden ymmärtämättömyyttä kuin kollegan olkapää? Toisten tarjoama sympatia auttaa pitkälle. Aika viimeistelee loput.

Ehkä kymmenen vuoden päästä olen löytänyt tyyneyden ytimen ja nahkani on niin paksu, että valashaikin jää toiseksi.

Erään kirjailijan kommentti kohuun kirjablogien vallasta

Mielenkiinnolla olen seurannut keskustelua, joka alkoi  Helsingin Sanomien Nyt-liitteen artikkelista "Kirjabloggarit ovat kustantamoiden uusia bestiksiä". Linkitän tähän Morren maailman blogauksen aiheesta -- sieltä löytyy myös linkkejä muihin aiheeseen tarttuneisiin blogeihin. (Tulisi pitkä linkkilista, jos laittaisin ne kaikki tähän.)

Mitä lisättävää keskusteluun voisi olla kirjailijalla, joka on ennen kaikkea saanut bloginäkyvyyttä (on myönnettävä, että esikoinen sai hyvin myös sanomalehtinäkyvyyttä, mutta se meininki kuuluu esikoisen erikoiskohteluun)?

Ensinnäkin minulle jokainen lukijapalaute on lahja. Oli se sitten sanomalehtikritiikki, tekstiviesti, foorumikommentti, blogiarvio tai kasvotusten kerrottu. Aina lahjasta ei pidä, mutta lahja se on yhtä kaikki.

Toiseksi: sanomalehtikritiikkien vähentyminen ei mielestäni ole mitenkään kytköksissä kirjablogeihin. Kirjablogit eivät yleisty siksi, että sanomalehdissä olisi vähemmän kirjakritiikkejä, eikä kirjablogien olemassaolo vähennä lehtikritiikkien määrää. Tämä siksi, että sanomalehtikritiikki ja kirjablogiarvio eivät pyri samaan päämäärään. (Yleistän tässä hieman: toki on muutamia blogeja, jotka lähenevät lehtikritiikkiä tai ovat ammattikriitikon ylläpitämiä, mutta valtaosa kirjablogeista on olemassa aivan toisista lähtökohdista.)

Mielestäni kirjablogit kertovat enemmän henkilökohtaisesta lukukokemuksesta, kun taas lehtikritiikki pyrkii siitä pois. Miksi siis kirjablogisteilta vaadittaisiin samaa kuin ammattikriitikoilta? Vaikka kummatkin pyörivät kirjan ympärillä, ne eivät ole täyttämässä samaa tehtävää.

Otan oman tuotantoni esimerkiksi. Fantasiakirjasarjani edustaa kahta marginaalia: se on fantasiagenreä ja luokiteltu sekä nuorten että aikuisten kirjaksi (monissa paikoissa löytyy jopa lastenhyllystä). Se on myös luonteeltaan viihteellistä, sanoisin jopa tusinakirjallisuutta, johon eräs anonyymi kommentoija oli kiinnittänyt huomiota. (Hän oli huolissaan siitä, että kirjablogeissa sekä nämä päiväperhoskirjat että laatukirjat, jotka oikeasti muuttavat maailmaa, nousevat samaan arvoon. En ole koskaan saanut otetta tästä kirjallisuuden arvottamisen hyödyistä: miksi ne eivät voi esiintyä rinnakkain ilman että syövät toisiaan? Sen mitä olen kirjablogeja lukenut osoittaa, että blogisti voi olla hyvinkin laaja lukumaultaan -- tai sitten ei. Sellaista se on ja tulee aina olemaan: jos joku haluaa lukea kepeää romanttista eskapismia, hän tuskin nauttii Joycesta. Miksi hänen edes pitäisi?) Ilman kirjablogeja olisin saanut esikoisestani (ja nyt tästä sarjan toisesta osasta) merkittävän paljon vähemmän tietoa siitä, miten se on otettu vastaan. Vuorovaikutteisuus olisi ollut olematonta. Minulle viihdekirjailijana kaiken a ja o on se, pidetäänkö kirjoista, joita kirjoitan. Ostetaanko niitä. Taideproosan kirjoittajilla tuskin on samaa tavoitetta. Viihdekirjallisuus ja taideproosa suuntaavat eri pääteasemille. Vaikka niiden olomuoto on sama eli paperille painettu teksti, ne todella ovat eri lajia.

Valta on kuitenkin se avainsana, joka keskustelun ytimessä on: kirjablogisteilla on valtaa. Miten he käyttävät sitä? Ovatko he oikeudenmukaisia? Saisiko heillä olla sitä?

Voin olla väärässä, mutta epäilen erittäin vahvasti esimerkiksi sitä, kuinka paljon blogiarvio lopulta vaikuttaa ostopäätökseen. Mifongin perintö myi vuoden aikana sen verran, mitä tämän tyyppiselle esikoiselle on odotettavissakin: toista painosta tuskin heti otetaan, mutta saa nähdä päätyykö makuloitavaksi kovinkaan suurta kasaa. Ostopäätökseen vaikuttaa erittäin paljon hinta, saatavuus ja kirjan ulkonäkö. Niinpä esimerkiksi kirjakaupoilla on äärettömän suuri merkitys sille, mitä kirjaa myydään ja kuinka paljon. Varmasti suurempi kuin kirjablogeilla.

Sen sijaan blogiarvio vaikuttaa varmasti lukupäätökseen: luenko tämän heti nyt vai en ollenkaan, lainaanko kirjastosta sittenkään ja niin edelleen. Voi olla, että silloin lukija missaakin hyvän kirjan, mutta voi myös olla, että häneltä säästyy aikaa jonkin toisen, kenties itseä sittenkin enemmän kiinnostavan kirjan, löytämiseen. Sitähän lukuharrastus on: huteja ja täysosumia ja yllätyksiä.

Entäpä sitten ne apurahat? Minä en ole liittänyt hakemuksiini blogiarvioita, sillä tuskinpa kovinkaan moni päättäjä perustaa näkemystään kirjailijan ammattitaidosta tai tulevan projektin kelpoisuudesta yksittäisille blogiarvioille, jotka kertovat lukukokemuksesta ja ovat useissa tapauksissa nimimerkin takana. Mielenkiintoiseksi asia muuttuu sitten, jos ainoat julkiset vähääkään kritiikkiä muistuttavat arviot, joita kirjastaan on saanut, ovat nimenomaan kirjablogistien tekemiä.

On selvää, että kustantamot yrittävät hyödyntää kirjablogeja. Jos sitä kautta saa näkyvyyttä julkaisulle ja kirjailijalle helpommin ja nopeammin kuin perinteisiä reittejä, olisihan se hölmöä olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen.

Selvää on myös, että toiset kirjat ovat suositumpia ja enemmän esillä kuin toiset. Niin se on ollut niin kauan kuin muistan, formaateista riippumatta.

Kirja kuitenkin hyötyy siitä, että sitä luetaan ja siitä kerrotaan mahdollisimman monelle. Blogimaailma on tähän mielettömän oivallinen, sillä arviot ovat helposti löydettävissä vuosienkin jälkeen.

Blogimaailmassa kirja ei vanhene.

Hyvän päivän uutisia

Maanantai-iltana julkaistiin Atorox-novellikilpailun lopullinen ehdokaslista. Olipa riemuisa yllätys löytää paitsi oma novellinsa listalta, myös Steampunk-antologian novellit hyvin edustettuina! Kaiken kaikkiaan viime vuonna julkaistiin reilusti yli 200 spefinovellia, joten listalle pääseminen ei ole mikään pieni saavutus.

***

Steampunk! --Koneita ja korsetteja -antologiasta tipahti uusi arvio Tähtivaeltajan (1/2013) myötä. Toni Jerrmanin kritiikissä kirjoitetaan muun muassa näin: "Osuuskumman muste ei ole lainkaan kuivaa, joten kustantamon seuraavia linjauksia odottaa jännittyneenä."

***

Osuuskumman uusin julkaisu on tuloillaan! Huomenna tuulet voimistuvat -antologian kansi on julkistettu:

Ekologista scifiä pullisteleva teos julkaistaan Maan päivänä 22.4. Tiedossa on silloin muun muassa virtuaalijulkkarit, joista myöhemmin lisää.

Ensimmäinen kirjallinen arvio ja syvä havahtuminen kirjan elämän totuuksiin

Morren maailma on julkaissut ensimmäisen kirjallisen arvion Mifongin perinnöstä. Kiitos nopeasta toiminnasta, Morre! Käykää ihmeessä lukemassa.

Tiedättekö, minä ihan oikeasti ajattelin ennen kirjan julkaisua ja vähän sen jälkeenkin, että jos arvioita tulee ja mitä ne sitten sanovatkaan, ei sillä oikeastaan ole suurempaa merkitystä. Ihan kiva, jos kirjasta pidetään, mutta lopputuloksen kannalta sillä ei ole väliä.  Kirja on painettu, tekstiä ei voi enää muuttaa ja ne jatko-osatkin on melkein kirjoitettu.

Kyllä sitä joskus on niin sokea, että.

Sillä hyvänen aika, eihän kirjaa ole ilman lukijoita!

Nyt sen viimein tajusin, kun olen saanut useampia lukijapalautteita valmiista teoksesta. Ei kirjojen julki saattamisessa ole hiventäkään järkeä, ellei ole edes vähän kiinnostunut siitä, minkälaisen vastaanoton se saa. Toki se ei ole kirjoittamista ajava perimmäinen syy -- se riivaaja on sisäsyntyinen luova olio, joka reuhkii vaikka työhuoneen ulkopuolella tapahtuisi mitä -- mutta kyllä se vain on yksi osa kirjan elinkaarta. Lukijapalaute.

En tiedä onko tämä luulo ollut jonkinlainen tiedostamaton suojakilpi siltä varalta, että mätiä tomaatteja alkaisi lentää oikein urakalla. "Ammattikriitikoillahan" (termi hieman kyseenalainen, siitä lainausmerkit; en tiedä millä perustein tällaisen nimikkeen ansaitsee) on kuulemma sanaton sopimus siitä, että esikoisteosta ei koskaan täysin lytätä -- kyllä jotain hyvää on jokaisesta kirjasta löydettävissä, ja olisihan se aika surullista, jos jonkun kirjallinen ura päättyisi yhden henkilön voimakkaan mielipiteen vuoksi heti ensimmäiseen teokseen. Osa kirjailijoista kun saattaa olla herkkiä luonteeltaan. Tällainen herrasmiessopimus ei välttämättä ole kaikkien kirjoja arvostelevien tiedossa.

Mutta se on varmaa, että Mifongin perintö elää niin kauan kuin sitä luetaan. Muuten se on vain yksityinen hämärä muisto kirjoittajansa mielen takakammioissa.

Kirjoittajan pulmia, osa 4. Ensimmäinen, joka ei tykännyt.

Väistämättä jossain vaiheessa kirjoittaja törmää henkilöön, joka ei pidä kirjoittajan tuotoksista.
Silloin on hyvä erotella muutama asia mielessään:

• Onko palautteen antaja ammattimainen kriitikko, kokenut lukija ja tekstin edustaman lajityypin tuntija?
• Onko kyse tutusta vai tuntemattomasta henkilöstä?
• Tuleeko palaute ihmiseltä, joka koskee lajityyppiin ensi kertaa tai ei lue paljon?
• Onko kyseessä kilpailuhenkinen kaveri vai kustantamon edustaja?

On hyödyksi tietää kritisoijan lähtökohdista, jotta palautteen osaa sijoittaa oikeaan kohtaan ja oikealla  painotuksella.

Kaikki palaute kannattaa ottaa vastaan ja pureskella, vaikka ensireaktio olisikin vääntyä kerälle ja pistää piikit ulospäin epäoikeudenmukaista ja ymmärtämätöntä arvostelijaa kohtaan. On luonnollista, että hengenlastaan haluaa suojella. Mutta kirjoittajana voi jäädä kehittymättä, jos heijastaa kaiken kielteisen pois.

On nimittäin olemassa karkeasti kahdenlaista palautetta: rakentavaa palautetta, joka kehittää kirjoittajaa, ja päähäntaputtelevaa palautetta, joka koteloi kirjoittajan. Jos luulee olevansa tarpeeksi hyvä, ja ettei mitään muutettavaa ole, kehitystä ei tapahdu. Luovassa työssä tila on harvoin toivottava.

Minun kohdallani ensimmäinen kielteinen ja kritisoiva palaute oli todellinen energiaruiske. (Tämä tuli siis siinä vaiheessa, kun käsikirjoitukseni oli mennyt Kohti mestaruutta -kurssin mankelin läpi.) Tiesin sen tulevan henkilöltä, joka lukee paljon ja lukee lajityyppiä, jota kirjoitan. Tiesin hänen olevan puoliammattilainen kirjankustannusalalla, joten kaikki palaute oli kullanarvoista. Välillä kritiikki pisteli, mutta välillä purskahdin nauruun, sillä hän oli lukenut tekstini todella tarkkaan ja pisti sen siekailematta (mutta hyvässä hengessä) silpuksi. Sain paljon pohdittavaa ongelmakohtiin ja jouduin punnitsemaan tarkkaan käsikirjoitukseni uudelleen. Totesin, että muutama kohta vaati hienosäätöä, mutta suurimmassa osassa en lopulta löytänyt mitään muutettavaa. Kyselin palautteen antajalta tarkemmin ongelmien ja tekstin sytyttämättömyyden syitä ja hänen vastaustensa perusteella päädyin seuraavaan: asiat, joista hän ei tekstissäni pitänyt, olivat sellaisia, joita en voinut muuttaa ja joihin en voinut käsikirjoituksessa vaikuttaa.

Pohjimmiltaan kyse oli makuasiasta.

Mutta ilman tätä palautetta en olisi käynyt käsikirjoitustani läpi vielä uudelleen (niiden kahdeksan tai kymmenen edellisen kerran lisäksi). En olisi osannut kyseenalaistaa juonikuvioita, jotka olivat oman pääni sisällä niin moneen kertaan koetut, että sokeus ei ollut enää uhka vaan todellisuutta. Lisäksi palaute kasvatti nahkani paksuutta ja osoitti minulle, että seison käsikirjoitukseni takana molemmat jalat maassa. Hyvän ja rakentavan negatiivisen palautteen tunnistanee siitä, että se ei murskaa vaan maadottaa.

Aika näyttää, miltä tuntuu kun kirjani julkaistaan ja se on avoin ja paljas kaikelle kritiikille.