Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toni Jerrman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toni Jerrman. Näytä kaikki tekstit

13.12.2016

Tähtiä ja vaeltamista

Ostin eilen pöytäkalenterin. Tajusin pakanneeni kaikki muistikirjat ja kalentereiksi kelpaavat muuttolaatikoihin, joten hankinta oli tehtävä. Illan käytin siihen, että merkitsin ylös kaikki tiedossa olevat menot ensi vuodelle ja kas, kevät ja kesä on täynnä. TÄYNNÄ.

Niin että. En oikein tiedä, pitäisikö olla ahdistunut vai onnellinen. Hieman kumpaakin, ehkä se on ihan kelpo olotila ihmiselle. Kauhun kiikkulauta, siitä olen kirjoittanut ennenkin. Ensi vuosi aloitetaan uudessa asunnossa. Johan sitä tuli vaellettua turhan monessa kämpässä ja todettua, että ei, tämäKÄÄN ei ole meidän kotimme. Joulua en ole juuri ajatellut tai valmistellut, kalenterin luukutkin olen unohtanut avata.

Joo, tässä on nyt vähän kaikenlaista...




Julkaisuvuosi 2016 sai kuitenkin upean päätöksen Tähtivaeltajassa julkaistussa haastattelussa ja novellissa Ikuisesti niin kuin aina. Kiitos Anne Leinoselle haastattelusta, Toni Jerrmanille Tähtipaikasta ja Minna Jerrmanille uskomattoman upeista valokuvista! Jouko Ruokosenmäki on taiteillut komean kuvituksen novellin yhteyteen ja Maija Pietikäinen taittanut haastattelun niin kauniisti, että ihan sydämessä sykähti.

Ellei Tähtivaeltaja ole jo kolahtanut postiluukusta, hankkikaa se oitis käsiinne!




Muuton ja muun härdellin lomassa kirjailijan elämään kuuluu -- tadaa! -- kirjoittamista. Viimeinen Mifonki ilmestyy ensi vuonna, mutta siinä on vielä tekemistä. Pari muutakin projektia porisee tulilla, koska mihinkäs pantteri täplistään pääsisi. Ja niitä täpliä on monta.

Jossain vaiheessa oli ajatus järjestää kirja-arvonta täällä blogissa, mutta energia ei ole riittänyt. Oh well, kirjoja saa kirjakaupasta, ja ellei sieltä, niin varmuudella seuraavista osoitteista:

Mifongin mahti, Mifongin kätkemä, Mifongin kadottama: Myllylahdelta!

(Mifonki-sarjan kaksi ensimmäistä osaa, Perintö ja Aika, löytyvät Kariston kirjakaupasta.)

Naakkamestari: Robustokselta!

Keskilinnan ritarit (sekä novelliantologiat): Osuuskummalta!

***

Valonsäteitä talvipäiviinne!

19.3.2013

Hyvän päivän uutisia

Maanantai-iltana julkaistiin Atorox-novellikilpailun lopullinen ehdokaslista. Olipa riemuisa yllätys löytää paitsi oma novellinsa listalta, myös Steampunk-antologian novellit hyvin edustettuina! Kaiken kaikkiaan viime vuonna julkaistiin reilusti yli 200 spefinovellia, joten listalle pääseminen ei ole mikään pieni saavutus.

***

Steampunk! --Koneita ja korsetteja -antologiasta tipahti uusi arvio Tähtivaeltajan (1/2013) myötä. Toni Jerrmanin kritiikissä kirjoitetaan muun muassa näin: "Osuuskumman muste ei ole lainkaan kuivaa, joten kustantamon seuraavia linjauksia odottaa jännittyneenä."

***

Osuuskumman uusin julkaisu on tuloillaan! Huomenna tuulet voimistuvat -antologian kansi on julkistettu:


Ekologista scifiä pullisteleva teos julkaistaan Maan päivänä 22.4. Tiedossa on silloin muun muassa virtuaalijulkkarit, joista myöhemmin lisää.